sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Ne viheltäen menee.

Lihallisuuden sijaan minun fokukseni on viime viikot ollut vahvasti ideamaailmassa. Tehtailen tenttejä ja oppimispäiväkirjoja liukuhihnatuotantona ja istun itselleni iskiaksen näpyttelemällä raakamateriaalia graduuni. Ei ole enää aikaa mistä hukata liian monimutkaisiin ihmissuhteisiin tai huonoihin ideoihin.

Mutta olen minä tehnyt joitain mielenkiintoisia havaintoja.

En tiedä mistä olen moisen perversion päähäni saanut, mutta viime aikoina olen kaivannut kipeästi hyvien tyyppien läsnäoloa. Tiedättehän, niitä kavereita kun katsoo formuloita ja tilaa grilliltä mieluiten makkaraperunat. Tuikitavallisia tallaajia, joita ajaa sympaattinen tarve tehdä koti ja saada pitää jostakusta huolta. Sellaisia samuliedelmanneja.

Minäpä olen hoksannut mistä niitä löytyy: informaatiotieteiden ja interaktiivisen median laitokselta. Siellä ne on kaikki. Jostain syystä samanlaista esiintymää ei esimerkiksi meidän taideaineiden laitokselta löydy.

Näinpä olenkin löytänyt lempparilukunurkan infimin käytävän varrelta kivasta pikku sohvanurkkauksesta. Näistä asemistani jatkuvasti toisella korvalla ja silmällä hyvien tyyppien liikkeitä tarkkaillen olen tullut huomanneeksi niissä yhden hyvin lajinomaisen piirteen.

Ne viheltää.

Lukunurkkaukseni sijaitsee eräänlaisessa minimaalisessa aulatilassa, josta löytyy kopiokone ja vessa. Karkeasti arvioiden kahdeksan jannua kymmenestä, jotka pysähtyvät jompaakumpaa käyttämään, alkavat vihellellä joko välittömästi minut huomattuaan, tai viimeistään paikalta poistuessaan. Toistin kokeen neljänä peräkkäisenä päivänä, yhteneväisin tuloksin.

Tutkimushypoteesini on seuraavanlainen: viheltely on hyvien tyyppien tapa heiluttaa häntää. Viheltämällä uros osoittaa havainneensa naaraan saapuneen reviirilleen ja suhtautuvansa tähän paitsi ystävällisesti, myös enemmän tai vähemmän uteliaasti. Kenties klassinen flirttivislaus onkin polveutunut tästä käyttäytymistendenssistä.

Vertailupohjana olen käyttänyt keräämääni laajaa aineistoa hyvien tyyppien etäisistä sukulaisista, aggressiivisempien viettien ajamista uroista, joihin arkikielessä viitataan usein kusi- tai paskapäinä. Niillähän ei tällaista hienovaraista signaalia esiinny ollenkaan; ne ei vihellä. Sen sijaan ne siirtyvät suoraan niin sanotusti nylkyttämään jalkaa. Kenttäkokeeni perusteella myöskään keskimääräistä aremman oloisten koiraiden käyttäytymiseen tämä refleksinomainen viheltely ei kuulu.

Pidän tutkimustuloksiani mullistavina. Olenhan tullut kehittäneeksi helposti toistettavan ja luotettavan metodin erottaa jyvät akanoista, hyvät tyypit retkuista.

Ikävä kyllä on kuitenkin todettava, ettei hyvästäkään teoriasta aina ole käytännön hyötyä. On tyttöjä kuten minä, jotka eivät huoli hyviä tyyppejä, vaikka niitä tyrkytettäsiin niille kultareunaisilla perintötarjottimilla, kylkiäisinä lupaus yhteisestä asuntolainasta ja seitsenpaikkaisesta perheautosta. Naisia, jotka aina rakastuvat vain renttuihin.

Douglas Adamsia mukaillen:

I love good guys.
I love the whistling noise they make as I pass them by.

(Toisen kahvikupin jälkeen huomasin, ettei tuo ollutkaan niin nokkelasti veistelty kuin ensin ajattelin. Ihan siis metaforana meinasin, ei minun kulkeissani kukaan konkreettisesti perään viheltele. Korkeintaan joku raksamies toisinaan tööttää pakustaan.)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Eufemismeja erogeenisille alueille ja eroottisille akteille.

En ole ainoa, joka on sadatellut suomen kielen seksisanaston suppeutta. Siedettäviä synonyymeja ei kerta kaikkiaan ole mistä ottaa, joten seksistä kirjoittaminen on välillä varsinaista miinaharavointia. Vallankin viime viikkoina, kun kertomukseni ovat läpsyneet likaisemmiksi, minua pistää tämän tästä pillu kyrpimään, ja naimistakin olen kurkkua ja kohdunnipukkaa myöten täynnä.

Olen pikkuhiljaa siedättänyt itseäni siihen asenteeseen, että vaikka sana olisikin minusta ruma, minä käytän sitä uhallanikin jos tarve vaatii. Pillu on siis pujahtanut ahkerimmin käytettyyn blogisanastooni, ja ompa täällä tainnut joskus kullinluikauskin käydä. Silti huomaan irvistellen hylkääväni muita mieleeni tulevia vaihtoehtoja rukoillen hartaasti lisää valinnanvaraa.

Mistä niitä tuoreempia ilmaisuja sitten revittäisiin? Kautta aikojen sanoja on lainattu muista kielistä silloin kun niistä on kotikielessä ollut uupelo. Olisiko englanninkielisistä kiertoilmaisuista apua tai inspiraatiota vapaamielisesti kääntämällä? Let's try!

Mulkunvirkaa toimittamaan voitaisiin ottaa maailmankielen malliin pulipää hovimestari, hieman juhlavammissa tilaisuuksissa seremoniamestari, tai jos tarve on totinen, vaikka koko henkilökunta. Toisaalta lemmen seitsemillä vesillä paikallaan voi olla myös persepiraatin tietotaito.

Kalu on loppujen lopuksi hirveän epäspesifi termi. Jos pikkuisen täsmennetään millainen vehje on kyseessä, saadaan oitis monta käyttökelpoista varianttia lisää. Esimerkiksi töpseliin, jogurttilinkoon tai vaaleanpunaiseen värikynään voisi hyvinkin tulla tartuttua tarpeen ilmetessä, ja korvankutittimelle pitäisi ehdottomasti pistää patenttihakemus vetämään.

Miehen elin on epäilemättä eriskummallisen eläimen oloinen monella tavalla. Se muuttaa muotoaan kuin seepia, ja muistuttaa pitkän kaulansa, kahden kyttyränsä ja sylkemisensä puolesta paljon kamelia. Pikkuisenkaan edistyneempi makuuhuonebiologinen analyysi viittaisi kuitenkin siihen, että kyseessä on jonkin sortin matelija - kuten rakkauden sykkivä pyton, yökkivä kobra tai kyklooppimato poolopaidassa. Oma eläinmaailmaan viittaava suosikkini on kuitenkin kiistatta aksolotli, koska eihän sen suloisempaa elukkaa olekaan, paitsi ehkä possu peitonmutkassa. Toisaalta, kysymykseen tulisi aivan hyvin myös kaskelotti, joka kyntää syvyyksiä englannin kielellä nimellä sperm whale. Ihan totta!

Jos ainainen telttailu ei tempaa, kenties viihtyisämmät ja ainakin mielikuvituksellisemmat puitteet tarjoaisi smurffitalo. Sen voisi sitten onnen potkaistessa pystyttää taivaanäärelään.

Henkilökohtainen suosikkini kikkelille keksityistä kiertoilmaisuista löytyy Jason Aldeanin hirmu kivasta country-kipaleesta Big Green Tractor - ehkä vanhahtavan jortikan voisikin korvata jontikalla (John Deere). Rattorisanastossa on muitakin mieskaluston ja sen käyttämisen metaforaksi kelpaavaa konetta ja niiden osaa. Pallithan menee paripyöristä, ja silppurissa on sopivasti vaarantuntua viittaamaan viriiliin vehkeeseen. Vaon kyntäminen on jo pelkästään passe, mutta miten olisi auman poljettaminen?
Pelimiehille sopivia variaatioita vaginasta voisivat olla vaikkapa pataässä ja napakymppi. Kulinaristisia nautintoja herkkusuille taas tarjoaisivat turkisburgeri, hunajapurkki ja donitsi.

Jos vulvaakin kerran värkiksi väitetään, varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi nousevat kynttilänjalka, kellarinovi ja kärpäsansa. Välineellistämistä vältettäessä subjektiivisempia synonyymeja olisivat nahkiaisennylkijä ja pukinlypsäjä.

Kohtalokkaampaa kaikua kerrontaan kaipaavalle kelpaisivat jumalainen arpi, toivonsatama ja pedonmerkki. Myös suu, joka ei voi purra on jollain tapaa runollinen. Sen sijaan umpikuja, haukotteleva hippo ja haltijan hiha riisuvat revan liiasta rehvastelusta.

Jollei varsinaisiin vauvantekohommiin viitsi viitata suoraan, voi aina tehdä jalkoja lastenkengille. Kyykkyhypyt kurkkumaalla on aktina aavistuksen atleettisempi, kun taas napojen naulaamisessa vastakkain ja putkiremontissa löytyy tervettä tsi-henkeä. Jos kaipaa merellisempää tunnelmaa, voi purjehtia karvasatamaan tai meloa nahkapaatilla tonnikala-apajille. Mystisiä menoja suosivalle Venuksen riitti lienee nappivalinta, ja eksoottisia elämyksiä etsivä voi lähteä turistina Tasmaniaan.

Anaaliyhdyntääkään ei suinkaan ole pakko harrastaa huuli pyöreänä peppuseksinä tai naama irvessä perseeseen vetämisenä. Huomattavasti leppoisampi tunnelma on pullien puolittamisessa ja kinuskikulhoon dippaamisessa. Tuleepahan homma tehtyä myös pukkaamalla paskaa ylämäkeen tai tekemällä paskapanon, joka kylläkin suomen kielessä sekoittunee harmillisen helposti paskaan panoon.

Valitettavasti joudun vahvasti epäilemään näiden vaihtoehtoisten ilmausten vakiintumista. Tämän käännöslainapankin räjäyttämisen jälkeen ei kuitenkaan ajatus kyrvän kirjoittamisesta enää pistä sormia kouristelemaan tuskissaan, ja pillukin tuntuu passaavan taas pirusti paremmin. Kaikkia eroottisesti essentiaalisia entiteettejä ei eittämättä erityisen esteettisesti onnistu kotimaisin käsittein kuvata, mutta kenties kauneus onkin useimmiten paitsi kuulijan korvassa myös käyttäjän kielessä ja mielessä.

Ehkä rumatkin sanat voivat oikein käytettynä saada kauniita merkityksiä.