maanantai 22. kesäkuuta 2020

Deitti-ilmon takana

Tein BDSM-baariin deitti-ilmon. Ei ollut mikään päähänpisto, olen itse asiassa kirjoittanut tuon tekstin jo monta kuukautta sitten. 

Olen huomannut itsessäni voimakkaan tarpeen olla jonkun oma. Että joku tahtoisi minut sillä tavalla kokonaan, eikä asemani olisi muille suhteille alisteinen. Primäärikumppania se kai käytännössä kysyy. Taikka sitten suhdekuvion pitäisi muulla tavoin olla sellainen, ettei minulle tulisi sekundaarinen olo, tai tunne että olen korvattavissa jollain toisella. En tietenkään kuvittele, että joku tietäisi samoin tein minun olevan se kirkkain valo elämäänsä. Tahdon vain, että olisi edes teoreettiset mahdollisuudet suhteen syvenemiselle.

Ei ole varsinainen jymy-yllätys, ettei yksärilaatikkoni pamahtanut oitis tupaten täyteen. Haku on suhteellisen rankasti rajaava, ja kuinka ollakaan, hyvillä tyypeillä tuppaa jo olemaan suhteensa toisiin hyviin tyyppeihin. Mihin väliin minä siinä sitten sopisin sinisilmäisine päiväunelmineni, voi olla hiukka haastavaa hahmottaa. Jos joku helmi taas sattuisikin olemaan vielä vapaalla jalalla, se melko mahdollisesti kavahtaisi joko minun perhe- tai suhdetilannettani. Ja ette arvaa mitä! Saattaa jopa olla, etten ole vain onnistunut herättämään kenenkään kiinnostusta. 

Mutta olenpahan tehnyt tiettäväksi, että sydämessäni on vielä tilaa. 

On ollut parempi olla. Alkoi loma, ja olen nauttinut pohjoisista leveyksistä täysin siemauksin. Ei tunnu enää haavoitetulta. Asiat on surullisia, totta kai, mutta ei niille vain mahda mitään. Ja toiset asiat on onnellisia, niillä on paljon enemmän väliä. 

Olen jopa taas sisuuntunut siihen pisteeseen, että aion ottaa itseäni niskasta kiinni. Tällä lomalla huolehdin itsestäni, teen asioita joista nautin, enkä anna itseni valua turruttavaan toimettomuuteen. On ollut helvetin rankka kevät, ei ole yksinkertaisesti ollut voimia nostaa itseäni kun kannattelussakin on ollut kylliksi. Nyt voin kuukauden ajan kanavoida kaiken mahdollisen energiani siihen että jaksaisin paremmin. 

Kaikki järjestyy. 

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Hukassa.

Mitäpä se minun seksuaalielämään? No saatananmoista sekoilua totta kai. 

Sekä juno että joonatan on jättäneet minut. Julkisesti sen enempää retostelematta todettakoon, ettei kummankaan kanssa asia mennyt mitenkään mukavasti. En tajua miten niissä niin kävi vaan kävipä kumminkin.

Mutta ei se mitään. (Kyllä se mitään, mutta on pakko nostaa piikit pystyyn jottei vallan luhistuisi.) Karhun kanssa menee mainiosti. Ollaan nähty melkeinpä viikottain, ja aina olen yhtä onnellinen. Se sanoo pieneksi, suukottaa otsalle ja pesee minut, laittaa hoitoainettakin. Panee minua yhtään piittaamatta vaikka minulla on kuukautiset, vetää itsensä ulos ja laukeaa sotkuiselle pillulleni. Sitten me juodaan kahvia ja täytetään ristikkoa. Puhutaan asioista joista me tykätään, ja ollaan samaa mieltä. Hyvät bataattiranskalaiset on hyviä, mutta ne voi mennä karmealla tavalla pieleen. Naantalin kylpylä on ihan paska mutta vanha kaupunki kaunis. Radion rock-kanavilla soi parasta musiikkia, mutta niitä ei voi kuunnella kun ne soittavat aina pelkästään kaikkein kuluneimpia kappaleita. Karhu on niitä ihmisiä, joiden kanssa vain tulee loputtomasti asioita mieleen.

Sitten se lähtee kotiin ja minä jään.

Karhu onkin oikeastaan ainut asia jossa minulla on mikään ankkuri pohjassa. On joitain orastavia kontakteja, mutten tässä kaikessa kaaoksessa saa niihin oikein tartuttua. Siinä ohella joitain toistuvia seksuaalisia kohtaamisia tiettyjen ihmisten kanssa, mutta en tunnu niittenkään langanpätkien päästä saavan otetta. Kaikki on jotenkin niin irrallaan. Kuin katsoisi joen kuljettamia lehtiä rannalta, onko ne niitä samoja vai tuleeko uusia, mistä senkin tietää.


Rintakehä tuntuu vanhalta piirongilta. Sellaiselta, jonka ovet eivät tahdo sovinnolla pysyä kiinni, eivätkä edes sopia karmeihinsa. Täytyy painaa ja pujottaa hakaset huolellisesti säppiin, sitten on nätimpi ja parempi.

Ei tämä kaikki varsinaisesti itsetuntoa hivele. Näemmä minua on ihan hauska penkoa jonkun kuukauden, mutta sen pitemmälle ei kenenkään mielenkiinto pysy yllä. Mukava panna mutta mahdoton rakastua, ja loppuviimein siihen panemiseenkin löytyy kiinnostavampia kavereita. Jo vain, nyt ryvetään tippaakaan kainostelematta ja kursailematta itsesäälissä ja -inhossa todellisella tunteenpalolla. 

En ole ihan varma mitä paraikaa olen tekemässä, mutta selvästikään se ei toimi järin hyvin.