sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kaksi yötä Karhuherran kanssa: toinen kertomus

Kun Karhuherra oli laittanut saunan päälle, se viskasi viereeni sängylle katetrointivälineet.

Ei tietenkään Karhuherra katetroinut minua. Se vaihtoehto ei edes käväissyt kauhistuneessa mielessäni. Se tietää miten paljon ajatus minua inhottaa, eikä pakottaisi minua siihen. En ihmettelisi, jos jollain lailla myöhemmin, öh, kannustaisi minua muuttamaan kantaani, mutta luotan ja tiedän tasan tarkkaan, ettei se laittaisi minua tilanteeseen jossa saattaisin suostua pelkästä pelosta tuottaa pettymystä.

Se katetri oli sitä itseään varten. Se laittaisi minut katetroimaan sen.

Karhuherra ei lähtenyt hirveästi avaamaan, mitä käytännössä tulisi tapahtumaan. Vaikka kuinka hain sen katsetta silmät epäuskosta ja järkytyksestä selällään, se vain veti minut hymyillen hellästi kainaloonsa ja jatkoi elokuvan seuraamista. Minä ehdin miettiä oloni rauhalliseksi. Paskat minä mitään katetroisin. Eihän se nyt oikeasti voisi laittaa minua tekemään sitä, se vain säikyttelee. Ei mitään hätää. 

Niin minä jokseenkin varmana asiastani luulin, mutta niin vain hetkeä myöhemmin valmistelin katetria Karhuherran opastamana. Minä olin niin hermostunut, että sellaiset asiat kuin tarran toimintaperiaate tuntuivat mahdottomilta käsittää, Karhuherra joutui huvittuneena itse liimaamaan suihkun seinään sen säilytyspussin, joka toimi samalla katetrin telineenä. Olisi voinut luulla, että sellainen sählääminen olisi alkanut sitäkin projektin luonteen huomioiden hiukka hermostuttaa, mutta se oli täysin tyyni, suorastaan hyväntuulinen. Minä en. Siitä sentään olin valtavan huojentunut, ettei toimeenpiteen suorittamiseen sisältynytkään neuloja niin kuin olin jostain saanut päähäni. Kaikessa yksinkertaisuudessaan täytyi vain työntää ohut pehmeä putki pissareiästä sisään.

Ja minä työnsin. Alastomana polvillani Karhuherran edessä lattialla minä tein sen.


Nyt kirjoittaessani minua kevyesti kuvottaa, mutta en minä silloin voinut kovin pahoin. Välillä puhaltelin ja kärvistelin, ja mitä pitemmästi putkea olin pujottanut sitä vaikeampi minun oli olla ajattelematta mitä olin tekemässä. Etoi vähän. Kun pissaa sitten alkoi valua putkesta minun polvilleni sain sätkyn, säikähdin että nyt olen tökännyt siltä jotain elintärkeää puhki. Meni hetki ymmärtää, että tapahtui tietysti juuri niin kuin oli tarkoituskin.

Minä en muista mutta luulen, että Karhuherra veti katetrin itse ulos ja nosti minut ylös lattialta syliinsä. Se laittoi suihkun päälle ja saippuoi ja pesi minut joka puolelta, minä olin kuin nukke sen käsissä hievahtamattakaan kunnes se oli pessyt minut kokonaan. Saunassa minä makasin pää sen sylissä ja jalat nostettuna seinää vasten, edelleen vähän poissa tolaltani mutta en yhtään hädissäni. Minä en vain voinut uskoa, että se oli tehnyt sen. Että minä olin tehnyt sen.

Olen itsestäni oikeastaan aika ylpeä. Tiedän, että Karhuherrakin on.

Minun on karhunkolossa käsittämättömän hyvä olla. Karhuherra huomioi ja hemmottelee minua suloisilla ja kiihottavilla tavoilla. Vie kaupungille syömään ja kotiin kävellessä työntää muina miehinä sormensa minun peppuuni, nauraa silmillään kun minä yritän olla siitä huolimatta luontevasti ja vilkuilen olkani yli ettei kukaan vain näe. Se pussailee mun kanssa kaupassa ja nostaa helmaa hyllyjen välissä hyväilläkseen. Katsoo kanssani minun valitseman elokuvan eikä vaivaannu, vaikka minä vollotan sitä katsoessa silmät päästäni (Big Hero 6, voi luoja miten ihana elokuva <3 ).

Karhuherran kanssa BDSM ei ole tapa harrastaa seksiä, se on tapa rakastaa. Enkä tarkoita nyt pelkästään sitä vaaleanpunaista rakastamista, puhun niinkin pehmoisia kuin tietynlaisesta lähimmäisenrakkaudesta. Vilpittömästä kunnioituksesta ja kiinnostuksesta toista ja sen kanssa syntyvää läheisyyssuhdetta kohtaan.


Aamu ennen lähtöä oli hidas ja raukea. Karhuherra ripusti minun nänneihini ja häpyhuuliini pyykkipoikia, irroitti ne välillä ja laittoi takaisin niin että sattui enemmän. Se haki minulle kupin kahvia ja käski nousta makuulta juomaan sen, minä hain kömpelösti asentoa jossa olisi saattanut istua pyykkipojat yhä pillullani. Ennen kuin saattoi minut autolleni, Karhuherra räpsäytti reisiini vitsalla vielä muutaman viirun.

Minä en arastellut enää lähellekään niin paljon kuin viimeksi. Aina välillä puhuessani huomasin kesken lauseen olevani äänessä ja sen kuuntelevan, ja kiusaannuin niin että sotkeennuin sanoissani. Tietyllä tavalla ujostelen vielä kamalasti ja harmittaahan se, mutta minusta ei tunnu enää siltä että olisin jonkin pleksin takana.

Enkä minä pelkää enää yhtään niin paljon tekeväni virheen jos luotan.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kaksi yötä Karhuherran kanssa: ensimmäinen kertomus

Kaksi yötä, kaksi aamua ja yksi kokonainen päivä. Repun pikkutaskussa kolmet pikkuhousut, jotka tuoksuvat Karhuherran spermalta (tietenkin minä haistelen niitä). Niin paljon asioita, ettei minun muistini ole likimainkaan kerennyt pysyä perässä. 

Remmirangaistukseni minä sain melkein heti saavuttuani. Karhuherra käski minun ottaa vaatteeni pois ja asettua ikkunan eteen nojaamaan, riisui sitten oman nahkavyönsä. Karhuherran asunto on katutasossa ja ikkunat tielle päin, sälekaihtimet olivat auki ja minun silmäni kiinni. Minua nolotti tarjota itseäni piiskattavaksi, eikä keho meinannut millään ottaa taittuakseen remmin edessä. Karhuherra nosti käteni vasten ikkunanpieliä, komensi huvittuneena minua pyllistämään kunnolla ja alkoi lyödä. Remmi puri peppuun ja reisiin kirveltäviä läiskiä, kipu sai minut nostelemaan jalkojani ja haukkomaan henkeäni, hiki nousi iholle. Ja minä nautin aivan suunnattomasti, olin valuvan märkä. Minä en ole aivan varma mitä muuta tapahtui, mutta muistan huohottaneeni Karhuherran kaulaan halusta harmissani, kun se sylitteli minut remmin jälkeen ja suunnitteli muina miehinä kauppareissua. 


Kaupasta Karhuherra osti minua varten hemmotteluasioita ja puukon. Kotiin päin lähtiessä se totesi, että saisin katsoa matkan varrelta mieleiseni vitsan ja käydä hakemassa sen. Enhän minä mitään katsonut. Jäin odottamaan että se käskisi ja patistaisi minua, eikä minun tarvitsisi toimia oma-aloitteisesti. Lopulta aivan lähellä kotia Karhuherra osoitti puun, mutta minä jähmetyin ja odotin että se pakottaisi minut. Ei se nyt mikään mahdoton tehtävä minulle olisi ollut, mutta minä olen tottunut siihen että saan vitkutella kunnes minut kovistellaan toimimaan. Karhuherra ei ole sellainen. Minä en tehnyt niin kuin se sanoi, joten se meni ja haki vitsan itse. Minun sydän jätti lyönnin väliin kun se meni, alkoi nolottaa etten ollut totellut heti.

Minä kannoin vitsan kotiin ja Karhuherra piti minulle pienen puhuttelun sylikkäin. Se ei varsinaisesti moittinut minua, se yksinkertaisesti selitti ettei tämä homma toimi näin. Jos minä en toteuta sen tahtoa, sen täytyy kiristää aina vain jotta minä alkaisin tehdä niin, ja lopulta kummallakaan ei ole kivaa. Tuntui pahalta, harmitti niin että melkein itketti. En minä ollut tarkoittanut niskoitella, minä vain... jätin tottelematta ja vilpittömästi luulin että se olisi ok. Heikko puolustus, myönnän. Karhuherra pohti verkkaisesti miten joutuisi nyt antamaan sitä vitsaa minulle kovennettuna. Niin ettei olisi väliä kuka sen näkee.

Minä en muista, miten Karhuherra sen tarkalleen sai aikaan, koska kaihtimet olivat olleet auki aiemminkin. Terassin oven se avasi äänille, ja kai vain käski minun katsoa aivan läheltä ohi kulkevia ihmisiä niin että tulin niistä korostetun tietoiseksi. Sillä kertaa asettuessani ikkunan eteen minä todella tunsin asettuvani näyteikkunaan. Se hävetti ja kauhistutti, mutta tietysti myös kiihotti minua. Se, että kuka tahansa saattoi nyt nähdä, tai kuulla inahteluni, ja se, ettei minulle tullut mieleenkään esittää eriävää mielipidettäni toteutustavasta. Karhuherra päätti sen ja tällä kertaa tottelin kiltisti. Kun Karhuherra siirtyi taakseni ja alkoi räpsäytellä vitsalla viiruja iholleni minä painoin silmäni taas kiinni ja otin nauttien vastaan kaiken.

Vitsottuaan kyllikseen Karhuherra työntyi sisääni takaapäin. Minun suuni ja silmäni rävähtivät auki ja näin pyöräilijän, joka katsoi ikkunaan päin. Yritin vetäytyä ikkunasta, mutta Karhuherra piteli minua lujasti enkä voinut kuin jäädä siihen ja antaa sen naida minua. Jälkeenpäin Karhuherra kertoi melko mellevänä hymyillen, ettei tieltä tosiasiassa päiväsaikaan sen asuntoon näy. Hahmoja ja liikettä voi havaita, muttei mitään likaisia yksityiskohtia. Aivan hyvä niin. 

Karhuherra kurkotti pöydällä olevaan liukkaripurkkiin, voiteli minut ja työnsi sormiaan peppuuni, painautui sisälle. Sattui kamalasti ja kavahdin ikkunaan päin, mutta Karhuherra piteli minua taas, pakotti paikalleni ja odotti hetken, työntyi hitaasti syvemmälle. Ja minuun satttui ja karkasin taas, ja jälleen se nappasi minut kiinni. Niin monta kertaa, että painauduin alastomana huohottaen ja vikisten ikkunaa vasten, varpailleni asti jännittyneenä, Karhuherra liian isona sisälläni. Se piti minua hetken sillä tavalla ja vetäytyi sitten pois, 

Minä en edelleenkään ole mikään kokorasisti sen enempää kuin ylen innostunut työntämään itseeni valtavia asioita, mutta olen silti hurjan mielissäni siitä miten suuri Karhuherra on. Se pystyy oikeasti säikyttelemään minua sillä kyrvällään. Kun se työntyy yllättäen puolikuivaan pilluun, tai lämmittelynkin jälkeen peppuun, minä haukon henkeä pelosta että se satuttaa minua. Tunnen itseni täydellisen avuttomaksi. En tarkoita idioottimaisesti kähveltää Karhuherran kalua oman statukseni fallokseksi, eikä se tietenkään ole kenenkään muun mulkusta milliäkään pois, mutta tällä hetkellä Karhuherralla on kiistatta maailman kivoin kikkeli. Se sopii täydellisesti tähän tarinaan, siihen mitä me toisillemme seksuaalisesti olemme. 


Kyläilyyn mahtui kaiken kaikkiaan niin paljon seksiä ja syliä, että minun on mahdotonta jakaa yhtymisiä erillisiksi kerroiksi, tai edes eri päiville. Minä kirjaimellisesti tärisin onnesta Karhuherran kainaloon pieneksi mytyksi käpertyneenä, ja se piteli minua hellästi kunnes taas pakotti itsensä minuun, aina uudestaan.

Se herätti minut levittämällä liukuvoidetta peppuuni ja työntymällä siihen lusikka-asennossa, vetäytyi joka työnnöllä hetkeksi kokonaan ulos ja painautui sitten taas niin syvälle kuin saattoi. Nosti jalkani ylös ja painui rajusti pohjaan asti. Tuli kasvojeni päälle ja nai minua kurkkuun niin että yökin limaa, ja sotki sen pitkin kasvojani omalla suullaan. Kiusoitteli minut välillä jo kerjäämään, että se tulisi minun sisälle. Heitti minut päälleen, nappasi käteni otteeseen selkäni taakse ja pani minua altapäin - ihanin ja alistavin asento ikinä minusta. Se kiipesi päälleni kun katsoimme elokuvia enkä minä nähnyt loppuratkaisuja, laukesin kun se pani minua perseeseen. Se antoi minulle vielä lisää piiskaa kun pyysin sievästi. Antoi asettua kerälle sen jalkojen väliin ja nuolla sen puhtaaksi kun se oli taas tullut pilluuni, painaa pääni sen reiden päälle ja imeä hellästi ja hiljaa. Siirsi pikkuhousujen kankaan tieltään ja nai minua ne ylläni. Piti minua sylissään kun minä aloin itkeä hyvää oloani sen lauettua minuun ensimmäisen kerran. 

Niin nautinnollista kuin kaikki fyysisesti olikin, kaiken sen läpi tuntui koko ajan paljon suurempi tyydytys. Karhuherra saa minun alistumiseni tuntumaan kauniilta ja arvokkaalta asialta. Se näkee miten täydellisesti minä sille antaudun, ja pitää sitä lahjana jonka arvoinen sen puolestaan täytyy olla. Ei jonain, minkä se voi noin vain kepeästi ottaa jos huvittaa, minulta yhtä hyvin kuin keneltä tahansa muultakin. Tunnen, että se kunnioittaa vilpittömästi kaikkea mitä sille itsestäni annan. Juuri siksi se voi käyttää minua niin kuin se tekee. Yhdessä hetkessä sylittelee ja seuraavassa kietoo käsivartensa painamaan kaulaani tai sormet repimään suupieliäni ottaessaan minut miten milloinkin mielii. Se ei ainoastaan saa sen kyrpää kovaksi, vaan se on sille aivan yhtä tärkeää ja oikein kuin minullekin. 

Seksintäyteisellä kohtaamisella oli kurjemmatkin seurauksensa. Toisena iltana minulle iski pissatulehdus, joka onneksi asettui yöksi kun kiskaisin ensiavuksi pullon sataprosenttista karpalomehua. Minulle on kyllä opetettu PPPP (panon perään pisut & pesut), mutta minusta se on perin iloton sääntö joka saa sisäisen eritefettarini itkemään verta. En minä halua pestä toista itsestäni heti pois. Minä haluan vuotaa spermaa, sotkea sormeni siinä ja haistella ja maistella sitä kun toinen on sulkenut silmänsä eikä näe. Sillä tavalla sotkuisena pöpöt vain pääsevät harmillisen herkästi vääriin paikkoihin.

Virtsatieinfektio ei suinkaan ollut se Karhuherran suunnittelema suuri ja kauhistuttava pissayllätys, vaan se spektaakkeli toteutui niin ikään kuulemma pikkuisen kovennettuna kuumottavan pitkän odotuksen ja härnäämisen jälkeen. Siitä saa niin mainion cliffhangerin, että pätkäisen ja päätän tämän monsterimaisen mittavan merkinnän ensimmäisen osan näihin sanoihin:

Kun Karhuherra oli laittanut saunan päälle, se viskasi viereeni sängylle katetrointivälineet.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kova kielto katetrointileikeille

Teksti julkaistu WordPressin puolella 8.6.2015.

Minun mieltymykseni BDSM:n saralla ovat menneet koko ajan avoimempaan ja aika lailla rankempaankin suuntaan. Lähtökohtaisia ei:tä on jäljellä enää hyvin vähän ja monet niistäkin ovat puhtaasti rationaalisia tai  porsaanrei'illä. On kuitenkin yksi asia ylitse muiden, jota minä en haluaisi missään olosuhteissa edes kokeilla.

Aiemmin minulla ei ole ilmennyt tarvetta tätä antipatiaani sanoiksi purkaa, mutta eilen eräässä keskustelussa törmäsin kyseiseen rajaan. Ne sanat, joita minun mieleeni tuli, yllättivät ja huvittivat itseänikin. Löysin seksuaalisen punaniskani, järkähtämättömän jästipään joka ei tykkää eikä aio maistaa ja sillä hyvä.

Minun virtsaputkeeni kun ei jumalauta kosketa. "Sieltä on tarkoitus tulla tavaraa ulos, ei laittaa mitään sisään!" Ei helvetissä ikinä.

Eikä se ole pelkästään minun puupääni joka on sitä mieltä. Koko keho kohoaa kärkkääseen vastareaktioon jos edes ajattelen asiaa. Kaikki raajat menevät veltoiksi, vatsalaukku puristuu pieneksi ja alkaa oksettaa. Tekkee pahhaa.


Sinänsä suhtautumiseni on hullunkurista. Katetrointihan on tuikitavallinen hoivatoimenpide. Ei siinä ole mitään kuvottavaa, sitä tehdään yhtenään. Seksuaalisessa kontekstissa se ei tokikaan niin tavanomaista touhua ole, mutta periaattteessa siinä ei ole mitään sellaista hardcorea, jonka olettaisi nostattavan vastustusta tällaisessa jokapaikan pervossa.

Kaipa se sitten on sitä minun anatomia-allergiaani. Minä olen aina ollut herkkä kaikelle kehon sisäiselle toiminnalle, voin pahoin heti jos tulen sisäelimistä ynnä muusta kehonsisäisestä kamppeesta liian tietoiseksi. Yläasteella itkin kun yritin opetella biologian kokeeseen peruselintoimintoja. Minä en pysty edes katsomaan ranteitani puistattelematta, en kestä katsoa omia suoniani. Jopa neuvolassa vauvan sydänääniä kuunneltaessa minulta meinasi aina lähteä taju silkkaa huonovointisuuttani, vaikka sen olisi tietysti pitänyt olla hieno hetki. Näin ollen koen oikeutetuksi lukita vastaukseni: minä en hitto soikoon halua tietää virtsaputkestani yhtään mitään, saati antaa kajota siihen.

Olisihan se tavallaan hienoa ylittää jokin näin iso kynnys ihmisen kanssa, johon luottaa henkensä edestä. Epäilen silti, että tekemättä jää. Minä en saata edes lukea aiheesta niin että tietäisin, mistä oikeastaan on kysymys, kun minua vistoo niin julmetusti. Minä en kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, miksi kukaan tahtoisi vapaaehtoisesti virtsaputkia ropeloida, niin vastenmielinen ajatus minulle on.

Epäilen, että enemmistöä ihmisistä aihepiiri ei erityisemmin kiinnosta, mutta olenko minä ainoa, jolle se on näin jyrkkä ei? Entä te, jotka olette asiasta innostuneet: mikä mokoma katetroinnissa oikein kiehtoo?

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Tunne-övereitä ja pelonsekaista odotusta

Maailma on muuttunut tilapäisesti vaaleanpunaiseksi. Minä olen Karhuherraan aivan yltä päältä pihkassa.

Mutta ei tässä pelkässä pumpulissa pötkötellä. Ihastuminen on pahimmillaan pirskatin tuskaista muutenkin, saati sitten silloin kun entisten rakkauksien raadot haisevat vielä nenässä. Välillä on hirveän uuvuttavaa rakentaa luottamusta uuteen ihmiseen ja pitää kaikki "entä jos taas" -pelot aisoissa. Minun sydän on helposti vietävissä mutta mieli ei noin vain taivukaan, ja se on aika ajoin melko repivä ristiriita.


Onneksi minulla on näppärä coping-konsti tällaisten painetilanteiden varalle. Minä ruppeen käyttäytymään mitä moninaisimmin tavoin typerästi ja hyökkäilemään sähisten ihmisten silmille. Kummasti helpottaa oloa! Hävettää ja harmittaa niin että kaikki kohtuuttomilta tuntuneet koettelemukset alkavat tuntua suorastaan oikeudenmukaiselta rangaistukselta. Mutta ei minun tarvitse kokonaan omin hartiavoimin hoitaa itseni ruoskimista: Karhuherra lupasi jo auliisti antaa minulle remmiä yhden ylilyönnin johdosta.

On Karhuherra antanut minulle muutakin jännityksellä odotettavaa. Se on heitellyt hyvin hämmentäviä vihjeitä jostain, mitä se on minun pääni menoksi suunnitellut, ja minun on täysi toivottomuus koittaa arvailla mitä se sitten lopulta on. Se liittyy jollain tavalla Karhuherran pissaan, mutta se on kaikesta päätellen jotain aika hurjaa. Miten muka niin! En minä keksi mitään sellaisia pissajuttuja, jotka veisivät minut äärirajoille. Joko se kusettaa koko pissan tai sitten sillä on mielessään jotain niin hullun hardcorea, etten minä semmoisista tiedäkään. Tai ehkä kyseessä on kuin onkin tuiki tavallinen päällepissaamishetki ja pelkokerroin on täyttä bluffia. En silti laskisi sen varaan.

Onneksi mysteerin ratkeamista ei tarvitse vartoa kovin kauaa. Minä menen Karhuherran luokse maanantaina jollei maailma kaadu. Siihen asti riittää rehua hangottavaksi, joten aikakaan ei käy odotellessa pitkäksi.

Mutta kyllä minun silti vain on vaikea pysyä nahoissani.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Tytötkin tykkää pornosta

Naisten pornonkatselu on edelleen jonkinasteinen tabu, ja keskusteluissa äänekkäämpiä ovat vieläkin parisuhteensa puolesta pelkäävät pornolesket kuin aikuisviihteestä nautiskelevat naiset. Toisaalta pornon houkuttelevuus perustuukin pitkälti sen myyttiseen häpeällisyyteen, siihen että se on kiellettyä ja likaista.

Minä katson pornoa paljon. Minuuttimäärät lienevät melko matalia, koska minun katseluni on hyvin tavoitekeskeistä ja tehokasta toimintaa, mutta usein joka tapauksessa. En minä ruudun äärellä runkkaamista varsinaisesti häpeä, mutta enpä minä siitä mielelläni se enempiä rupattelekaan, enkä suostu jakamaan katsomiani klippejä kenenkään kanssa.

Koska minä katson törkyä. Toisinaan joudun pitämään tubeista tauon siksi, ettei ehdi ilmestyä tarpeeksi luokatonta tavaraa riittävällä frekvenssillä, jottei minun tarvitsisi tapittaa uusintoja vanhoista videoista. Välillä joudun runkkaamaan foliohattu päässä, koska päädyn niin kämäisten lähteiden äärelle, että pelkään tosissani saavani sieltä jonkun taudin. Minun täytyykin aina vähän kaivella löytääkseni mieleistä nähtävää, perinteinen "pumpataan naukuvaa barbia" -meininki kun ei uppoa minuun sitten yhtään. Joka tapauksessa olen oppinut muutaman hyvän konstin runkkumatksun seulomiseen. 

Esimerkiksi kun kirjoittaa pornoportaalinsa hakusanaksi "bizarre anal" niin jopa löytyy laitaa. Eilenkin löysin uuden kunnollisen pyllyynpissaamispätkän, sellaiset kultaiset kimpaleet ovat aniharvassa. Toinen mikä on aika hyvä kanssa on mummoanaali-haku, tulee taatusti sellaista törkyä tuutista ettei tarvii kauaa katella. Toki niillä tavanomaisilla "anal fisting" ja "anal pain" kategorioillakin tärppää tasaiseen tahtiin.

Upouusi ihastukseni on sivusto, josta löytyy laareittain hentaita. Ja hentaihan on parasta pornoa ikinä. Ensinnäkin hentai on kaunista katsottavaa, mitä ei voi sanoa monestakaan pätkästä jossa ehtaa lihaa läpsytellään. Hentaissa on paljon likaista puhetta, usein englanniksi tekstitettynä, mikä toimii mulle pirun hyvin. Jotenkin kaikki riettaat sanat kirjoitettuna tekevät vielä suuremman vaikutuksen kuin ääneen lausuttuna. Hentaihin liittyy myös jo kulttuurisesti paljon seksuaalisen alistumisen esittämistä. Mikä parasta, hentai on täynnä kaikkea aivan älytöntä. Suhteettoman suuria tissejä ja kyrpiä, valtavia lasteja spermaa ja kaikenlaisia kieroja yliluonnollisuuksia, kuten henkilökohtaisia suosikkejani raiskaavia jättimäisiä sikasotilaita. Aivan mahtavaa tavaraa!



Oikeastaan omaa pornonkatselukokemustani leimaa enemmän syyllisyys kuin varsinainen häpeä. Olen uppiniskaisesti pitänyt silmäni ummistettuna todellisuudelta tuubien takana, täysin omahyväisistä onanointisyistä. Kukapa ilmaisen ananaspornonsa tahtoisikaan antaa pois? 

Silti takaraivossani jyskyttää torjuttu tietoisuus siitä, että minä otan koko ajan sikaa säkissä. Varsinkin kun erinäiset pakottamiseen liittyvät ja kaikinpuolin brutaalit taltioinnit ovat omaan makuuni, lienee aiheellista pelätä, että minun fantasiani onkin ruudun takana täyttä totta. Mitä jos minä jumalauta runkkaan todelliselle seksuaaliselle väkivallalle? Ajatus on järkyttävä.

Ja vaikka videoissa esiintyvät olisivatkin mukana omasta tahdostaan, kuinka paljon valinnanvaraa heillä oikeasti on? Entä saavatko he omansa pois, kun minä rietas kulutan vain maksuttomia klippejä? Ei ole reilua kauppaa sekään, jos minun orgasmini revitään jonkun persnahasta. Minä todella tahtoisin parantaa tapani ja ryhtyä tiedostavaksi pornonkuluttajaksi, mutta minua yksinkertaisesti hirvittää ottaa selvää, mistä minun pornoni oikein tulee. Raukkamaista, tiedän, enkä takuulla ole ainoa moinen moukka.

Entäpä te. Minkälaista jynkkyä te vahtaatte ja podetteko omista katselutottumuksistanne syyllisyyttä tai häpeää? Vai oletteko kenties runkkumateriaalinne suhteen täysin omavaraisia?

Suorista linkkivinkeistä pyydän pidättäytymään, enhän mieli Bloggerin silmätikuksi heti palattuani :)