tiistai 24. joulukuuta 2019

Muistoja enon lemmenhotellista

Vietettiin viime viikonloppuna junon kanssa ilta enon lemmenhotellissa. Enolla on siis joutilas huone jota saan sovitusti käyttää kutukoppina, siellä me jätinkin kanssa oltiin ensimmäisellä kerralla kun tavattiin. Kätevää, koska muuten olisi suhteellisen hankalaa löytää tilaa kahdenkeskiselle ajalle. 

Tällä kertaa tilanne oli aavistuksen kummallinen, sillä eno oli kotona itsekin. Myönnettäköön että se oli minusta snadisti kiihottavaa kans. Jo pelkästään se, että eno sangen hyvin tiesi millaisia asioita siellä huoneessa tapahtuisi, mutta myös että se arvatenkin kuulisi kaikenlaista. Mitenkään järjestetty tilanne ei kuitenkaan ollut, ja korostan ettei enon motiivi tarjota tilaa minulle takuuvarmasti ole päästä tirkistelemään pervoilla pikku korvillaan. (Tässä vaiheessa lienee hyvä muistuttaa, että eno on lempinimi rakkaalle kinky-ystävälleni, eikä kyseessä suinkaan ole ehta sukulaismies.)

Juno oli järjettömän upea korsetissaan ja stay up -sukissaan. Hämmennyin siitä aika tavalla, olo oli kuin teinipojalla joka näkee tyttöystävänsä ensimmäistä kertaa alasti. Yhtä aikaa ei vittu miten siistiä ja mitä helvettiä mun nyt pitäis tehä. Nolostunut neuvottomuus mihin kätensä tai katseensa laskisi.

Minulle junolla oli tällä kertaa varattuna vaate, joka oli ehdoton suosikkini tähänastisista. Vaaleansininen, läpikuultava pitkä mekko jossa oli pieniä röyhelöitä yläosassa. Tunsin itseni oikeasti Helinä-keijuksi. Juno laittoikin minun vaalean tukkani samalla tavalla ylös, ja meikkasi kasvoni hellästi mutta määrätietoisesti pikku prinsessakseen. Niin sillä on tapana.



Olin pikkuisen kiipelissä, koska olin ensimmäistä kertaa joutunut olemaan junolle tottelematon. Typerä juttu. Juno oli käskenyt minua pitämään viikon kirjaa ajankäytöstäni, minkä vuoksi jouduin raportoimaan tuoreeltaan viettäneeni pienen "yksityisen hetken". Enpä paljoa taaskaan tiennyt, jos olin kuvitellut selviäväni kiertoilmaisuilla. Eikä riittänyt että kerroin masturboineeni, juno vaati saada tietää mitä olin ajatellut lauetessani. Sitä minä en voinut kertoa, koska en ollut ajatellut. Mitään. Olin väsyksissäni turvautunut nettipornoon. Selitys ei junon tiedonjanoa tyydyttänyt, vaan se komensi laittamaan linkin videoon jota olin katsonut. 

En helvetissä laittanut. Olen avautunut asiasta jo ammoinminä katson koko lailla kammottavaa pornoa. Mistään moraalista tarkastelua kestävästä ei voi puhua samana päivänäkään kuin minun runkkumatskustani, ja mitä mauttomampi toteutus, sen vinhempaa vipinää se minun wandiini pistää. Tunnen itseni usein varsinaiseksi paskakasaksi kun nautin sellaisesta. Siksi olenkin tietoisesti pyrkinyt vähentämään ja pärjäilemään oman kammottavan mielikuvitukseni varassa. (Enkä enää katso mummopornoa kuin ihan tosi harvoin, mä vannon!) 

Sivumennen sanoen, olen hiljattain huomannut olevani todella pervo. Tarkoitan, että jos kunkin kinkyys asettuu jonkinmoiselle janalle, jonka toisessa päässä on pienestä villistä twististä viehättyneet ja toisessa puolestaan umpikierot paskiaiset, minä olen todennäköisesti se koko jana poikittain perseessäni jollain saamarin maapähkinävoilla liukastettuna. 

Miten vain. Tämä nimenomainen video oli kesyimmästä päästä katselumieltymyksiäni, mutta yhtä kaikki sen verran karsea, että junoa en ikimaailmassa olisi laittanut sellaista soopaa seuraamaan. Niinpä tiesin odottaa että sillä olisi antaa minulle pientä palautetta tavatessamme.


Minua olikin ovulaation ansiosta pirun helppo rankaista. Teki uskomattoman kipeää kevyetkin iskut, olin ensilyönneistä asti todella tuskissani. Hämmentävän raju ero normaaliin. On se saatana kumma että sattuu kun lyödään!

Junoa minun herkkähipiäisyyteni tuntui huvittavan. Iskujen välissä se tivasi kikatellen, josko jo alettaisiin katsomaan pornoa. Pelkäsin että se oikeasti pieksää minua kunnes näytän sen kirotun videon. Siinä tilassa olisin joutunut murtumaan kuin suolatikku alta aikayksikön, enkä ehkä ikinä olisi toipunut siitä häpeästä. Mutta sitten juno antoi minun helpotuksekseni vaihtoehdon. Se oli käskenyt minut tuomaan mukanani kaikki seksileluni, ja niiden joukosta se oli poiminut saman tapin joka minulla oli ollut mukanani jätin luona. Juno osoitti minulle sitä ja Lelon wandiani. Jollen kerran näyttäisi videota, saisin tehdä itselleni orgasmin niiden kanssa, sen katsellessa. 

Jouduin miettimään hetken. Olen luvannut... no, pyllyni (keksikää nyt luoja paratkoon sille joku ei-vaivaannuttava sana!) jätin omaksi, enkä ollut ihan varma miten tapin laittaminen sopisi siihen skenaarioon. Tiedän, ettei jätti sellaista yksinoikeutta todellisuudessa minulta edellytä, mutta minulle se on tärkeää ja kiihottavaa. Ajatus siitä, että joku toinen nyt panisi minua perseeseen tuntuu oikeasti väärältä, en haluaisi sitä. Toisaalta, minulle on tärkeää myös se että juno voi leikkiä minulla tahtomallaan tavalla. Harkitsin hetken ottavani asian puheeksi, mutta päätin sitten antaa olla. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että joku toinen olisi saanut nautintoa jätin omistusoikeuden kustannuksella, ja tiesin ettei se missään tapauksessa olisi tahtonut junon jättävän aiettaan toteuttamatta.

Kun juno auttoi tapin sisälleni, sen sormet tuntuivat täysin eriltä kuin jätin, siroilta ja pieniltä. Tappi oli sama, ja teki taas kipeää. Kipeämpää kuin jätinsormien jälkeen. Jouduin keräämään itseäni hetken että kipu ehti tasaantua, ja juno kysyi sattuuko vai sattuuko hirveästi. Kun vastasin vain sattuvan, sitä nauratti. "No siittähän tässä maksetaan." 

Juno sitoi huivin silmilleni ja tiputti kylmää liukuvoidetta päälleni. Piti aloittaa. Ei minua varsinaisesti enää hävetä runkata jonkun toisen nähden, muttei se myöskään ole kovin helppoa. Tietyllä tavalla siinä menee pää kahtia kun toinen on siinä läsnä ja reagoi. Haluaisin oppia keskittymään enemmän siihen, masturboimaan sillä hetkellä jonka keskellä olen, mutta lauetakseni minun yhä vain täytyy upota omiin kuvitelmiini. Juno ei tosiaankaan tehnyt siitä minulle yhtään helpompaa. Se istui hajareisin päälläni, ja vaikken nähnyt mitä se teki itselleen, kuulin miten se nautti ja laukesi lujaa voihkien.

Se kuulosti käsittämättömän kauniilta. Pölvästiä sanoa, mutta junon orgasmi-ääni kerta kaikkiaan miellyttää minun korvaani, samalla tavoin kuin jonkun lauluääni vain osuu johonkin liipaisimeen itsessä. Se on jotenkin niin täynnä iloa ja täyttymystä, jumalten juhlia ja säkenöivää kirkkautta. Kun minä saan orgasmin, kuulostan lähinnä joltain jalkaan ammutulta pienriistalta.

Orgasmin minä joka tapauksessa sain. Jossain vaiheessa toisenkin, jälleen junon jälkeen. Voipuneena käperryin sen syliin, ja me makasimme toisiimme kietoutuneina samaan aikaan kun kaiuttimessa Andrea Bocelli ja Sarah Brightman kipusivat Con te partiron kliimaksia kohti. Repesin nauruun, kun tajuntani palaili sen verran että tiedostin tilanteen koomisen mahtipontisuuden. Juno on  välillä täysin pimahtanut noitten sen sessiosoittolistojen suhteen. Sieltä voi tulla mitä vaan, parodiahevistä 60-luvun mainoslaulumusiikkiin.


Nyt on joulu. Mulla on massiivinen molo otassa, kuinkas muutenkaan. Vihaan juhlapyhiä, joulua aivan erityisellä lämmöllä. Ja niin ihanaa kuin kotikotona onkin tulla käymään, minulle iskee täällä aina ennemmin tai myöhemmin jokin määrittelemätön ahdistus. Nyt se napsahti päälle erityisen äkkiä.

Pari viikkoa on olleet vähän huonoja muutenkin, olen ylipäätään ollut tavallista tyytymättömämpi itseeni ja elämääni. Täällä kun omat ylioppilaskuvat tapittavat seinältä silmät toivoa tuikkien, tulee väkisinkin sellainen olo että voi voi tyttöriepu kun mun täytyy tuottaa sulle pieni pettymys. Samaan aikaan kun kylven ihmissuhteissani onnen yltäkylläisyydessä, minulla on itseni kanssa yhä vain vähän tulehtuneet välit. Inhoan ja sätin itseäni, kun en millään tunnu saavan elämääni hallintaan ja sille tolalle kuin toivoisin. Kirjoittaminenkin on ollut tässä solmussa hankalaa, sanat tuntuvat tahmalta ja takulta.

Mutta tulee uusi vuosi. Loistava tekosyy päättää, että kaikki muuttuu. Än yy tee nyt.

Katsoessani junon hampaanjälkiä kaulassani uskon siihen vähän lujemmin.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Jälkiä ja jouluinen tehtävä

Yhtenä iltana juno tuli käymään pikaisesti. Se halusi tuoda minulle jotain, eikä minulla ollut minkäänlaista arvausta mitä se voisi olla. En muista ihan vähän aikaan olleeni yhtä yllättynyt, kun juno nousi autostaan käsissään suuri, kaunis paketti. Se oli joulukalenteri. Essencen kosmetiikkakalenteri, ihan superihana.


Kalenteri on samalla tehtävä: joka päivä minun pitää lähettää junolle kuva luukusta tulleesta tuotteesta käytössä. Olen paitsi täpinöissäni myös hyvin vaikuttunut. Idea on sairaan hyvä, miten se keksiikin tuollaista..! Hemmottelun lisäksi saan joka päivä tehdä jotain junon käskystä, mikä on sekä kutkuttavaa että tyynnyttävää. Tuntuu hyvältä kantaa sitä mukanani tällä tavalla, iholla tai kynsissä jotain minkä se on minulle antanut, ja kaikki näkevät mutteivät voi tietää sen merkitystä. Kuin olisi jälkiä. 

Jätin jälkiä minussa yhä on, ja seuraavan kerran käydessään juno tahtoi nähdä ne. Nostin nolona helmaani ja juno siirsi pikkuhousuni tieltä nähdäkseen. Se silitteli ja paineli ruhjeitani, kysyi olivatko ne yhä kipeät. Vaikea selittää, mutta minusta tuntui valtavan hyvältä ja umpikierolla tavalla järjettömän kiihottavalta, kun juno koski jätin jälkiin ja piti niitä hyvänä. En tiedä liittyikö se tunne enemmän junoon vai jättiin, vai ehkä juuri siihen että sillä eleellä ne tulivat hetkeksi samaan tilaan minussa. Ehkä siinä oli myös häpeänsekaista tyydytystä kun juno todella näki, mitä olen antanut jätin itselleni tehdä. Millainen tyttö minä olen. Tietysti se jo tietää sen, mutta tuntuu silti voimakkaammalta kun se näkee konkreettiset seuraukset jonkun toisen kädenjälkinä.

Me olimme junon kanssa juhlissa, joissa emme voineet olla avoimesti yhdessä. Juno meikkasi minut ja laittoi hiukseni, tuntui ihanalta kun se teki minusta mieleisensä. Näytin kovin erilaiselta, mietin että kaikki huomaisivat sen kyllä, mutta taaskaan kukaan ei voisi tietää mitä sen meikin alla on. Oli hankalaa kun piti varoa, en voinut tarttua junoa kädestä kun jännitti tai painaa päätäni sen olkaa vasten. Mutta pakko myöntää että oli tilanteessa oma viehätyksensäkin. Suudella piilossa tyhjässä vessassa ja vaihtaa salattuja sanoja katseissa, vastata sovitulla valheella jos joku kysyi mistä me tunnemme toisemme. Jännittävää, ja aika romanttista. 

Jossain kinky-yhteydessä käydyssä keskustelussa juno oli kutsunut minua sen tyttöystäväksi. Pidän siitä sanasta, se tuntuu valtaisan hyvältä. Vielä paremmalta tuntuu kun se vetoaa siihen kertoessaan, ettei tällä hetkellä etsi toista rääkättävää. Että minä riitän junolle sillä tavalla, se tekee minut hurjan ylpeäksi ja onnelliseksi. Enkä minäkään kaipaa ketään toista dominoivaa naista, junossa on aivan tarpeeksi ja yltäkylläisesti. 

Ei minulta puutu tällä hetkellä mitään. 

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Jättimäistä julmuutta

Olin jätin luona jälleen, suunnilleen silmänräpäyksen. Siinä ajassa ehdin kiertää pari-kolme galaksia. Tänään en ole yhtä nopealiikkeinen, käveleminen särkee vähän joka puolelta. 

Tällä kertaa odotettavissa oli pieni ennaltasovittu ohjelmanumero, koska olin pyytänyt jätiltä jotain. Eikä ollut muuten helpoimmasta päästä hommia kysyä..! Mietin tuntikausia miten asian muotoilen vai kehtaanko ollenkaan, mutta lopulta sain kakistetuksi että tahtoisin ottaa mukaan oman plugini. Se on liian iso ja raskas käyttää pelkästään omaksi ilokseni, mutta totta tietenkin minua kiihotti ajatus että jätti pakottaisi sen minuun. Jätti piti luonnollisesti ajatusta kannatettavana, ja minä sain siirtyä punastelemaan jo etukäteen sitä hetkeä kun joutuisin ojentamaan tappini jätille.

Se hetki koitti ratikassa. Matkalla jätin luo se sanoa tupsautti ääni tavanomaisuutta täynnä että annapa se minulle. Minä sanoin että en anna. Ratikalla matkustaminen on minulle verrattain tuore kulttuurikokemus, mutta tiedän minä sen ettei niissä ole tapana ojennella toisille anaalitappeja. En takuulla tekisi sitä ja sen minä myös jätille kerroin hyvin selvästi. Ja sitten minä tietysti tein. Jätti työnsi tapin tyytyväisenä povitaskuunsa. 

Minuun se työnsi sen rääkättyään ensin sekä henkisesti että fyysisesti nahkasaappaillaan. Minusta on supernöyryyttävää kun se käskee minua pukemaan ne jalkoihinsa, edes niiden nuoleminen ei ole yhtä alentavaa. Tunnen itseni täydeksi tumpeloksi kun en meinaa millään onnistua niiden nauhojen kanssa, en löysyttämään enkä kiristämään niitä. Ujostuttaa kun se katsoo ja odottaa eikä hommasta vain tahdo tulla juuri mitään.


Mutta jätti odottaa. Ja kun lopulta olen saanut homman tehtyä, se käskee minut istumaan jalkansa päälle ja painamaan pilluani saapasta vasten, pitelee minua kaulaani kietaisemallaan vyöllä ja laittaa imemään itseään. Kun jätti komentaa minut selälleni ja talloo pilluani ja rintaani olen oikeasti kauhuissani jälleen, minuun sattuu ja pelkään vaistomaisesti että se satuttaa pahasti. Lattianrajasta katsottuna jätti näyttää kolossaalisen pitkältä, ja minusta tuntuu että se voisi yhdellä liikkeellä polkea minut rusahtaen littaan kuin koppakuoriaisen. Ja siinä minä sitten valun halusta sotkua jonka saan nuolla pois kun jätti painaa saappaan suulleni.

Se tappi sattui. Joka kerta. Se vei minusta tilaa niin että kun jätti nai minua takaapäin se tuntui vielä kovemmalta kuin yleensä. Kun jätti katsoi että oli minun orgasmieni aika, se työnsi sormiaan minuun vaikka tappi oli yhä paikallaan. Luulin että repeäisin. Kun jätti sitten otti tapin pois ja rikkoi minua työntäen neljä valtavaa sormeaan syvälle minuun samalla kun pitelin wandia itseäni vasten, minä laukesin vaikka miten monta kertaa. Jätti komensi tiukasti minut jatkamaan heti kun olin saanut soperrettua kiitokseni edellisestä orgasmista, eikä mennyt kauaa kun tulin taas.

Sitten jätti hakkasi minut verille. Se ei ollut aivan niin radikaalia kuin on hauska antaa ymmärtää, mutta kieltämättä yksi kovimpia kokemiani kipusessioita. Ja se oli ihanaa 💜 Olisin voinut jatkaa loputtomiin sitä etten kestänyt enää yhtään, ja nyt kaipaan kipua enemmän kuin iki-ikinä. Täydellinen koukuttuminen. Kaikesta kipunautiskelusta huolimatta tämä tunne on minulle uusi, ei se ole ollut aivan tällaista ennen.

Jätti löi minua ensin käsin ja raipalla. Aika kauan ja koko ajan kovempaa, kunnes olin siinä pisteessä että halusin sen lopettavan. Muttei se lopettanut. Enkä minä pyytänyt. Kiemurtelin kivusta ja yleensä ihmiset lopettavat lyömisen siihen, mikä onkin usein oikein hyvä idea. Mutta sitten on näköjään sellaisia hulluja joille se todellinen hauskuus vasta alkaa siinä kohtaa. En niinkään päässyt kivun päälle sillä tavalla kuin päästessä ollaan niissä orgasmipyörteissä. Minä yksinkertaisesti luovutin.

Tavallisesti vingahtelen ja voihkin kun minua lyödään, mutta nyt menin hiljaiseksi. Oli pakko vain hengittää, maata voimattomana ja ottaa iskut vastaan. Yleensä sitä on jollain tasolla tietoinen mahdollisuudestaan keskeyttää tilanne tarvittaessa ja on siksi tietyllä tapaa valveilla, ikään kuin vähän odottaen milloin pitää sanoa hep. Nyt minä luovuin siitäkin, hyväksyin että jätti lyö niin kauan  ja kovaa kuin haluaa ja minun on vain kestettävä. Ja se on ihana tila päänsä laittaa.

Jossain vaiheessa aloin silti kai uudelleen väistellä iskuja, koska jätti vaihtoi taktiikkaa. Se haki lipastostaan jotain, ja se jokin oli Wartenbergin pyörä. Jätti kysyi minulta jälkeenpäin miltä se tuntui, enkä löytänyt sille sanoja. Jos olette koskaan vetäneet vetoketjun vahingossa nahkaanne kiinni, se on sitä mutta ylös asti. Se ei oikeastaan pistä vaikka pisteleekin, ja aika iso osa sen aiheuttamasta tuskasta on oikeastaan kummituskipua, ihon säikähdystä ja reagointia jo siellä missä pyörä ei vielä kuljekaan. Vähän tulee mieleen se tukkavatkain, tiedättekö, sellainen vispilän näköinen jolla painellaan päänahka kananlihalle. Siinä on samantapaista hermopistetunnetta. Nyt jos kysytte pidänkö minä siitä vekottimesta, en rehellisesti sanottuna osaa vastata. Mutta ehdottomasti haluan sitä uudestaan.

Välissä jätti oli lopettaakseen ja otti minut syliin hyssyteltäväksi, mitä totisesti kaipasinkin. Siinä turvassa minä hengitin ja tajusin että tarvitsen lisää. On hyvin hämmentävää, miten rajojen yli talutetun kivun jälkeen pillu tuntuu siltä kuin sitä olisi sivelty jollain jumalten nektarilla. Pehmeältä, kuumalta ja raukealta kuin haukotus, mutta silti piripintaan haluavalta. Niinpä minä pyysin lisää ja totisesti sain. Enemmän kuin ehdin ajatella, ja siitä jätti minua ystävällisesti muistutti kun taas kiemurtelin sen iskujen alla. Sitä todellakin saa mitä.


Jätti käytti myös piikkipyörää uudelleen. Se teki vielä kipeämpää kun iho oli hetken ehtinyt levätä lyönneistä, ja oli jätti varmasti ilkeämpi, painoi piikkejä syvemmälle ihooni. Ehkä se johtui kukkakepin jälkipoltteistakin. Kukkakepin käyttäminen voi kuulostaa kovin kepeältä, mutta se on mun henkilökohtaisella listallani vittumaisten lyömävälineiden kärkikastia. Sen aiheuttama tunne on välitön ja vilpitön haista vittu. Tosi tympeää ja kummallista kipua, yllättävän voimakas ja tylppä impakti siihen nähden miten kapealle alueelle isku osuu, ja kirveleekin vielä. Välillä siihen on muka pääsevinään kiinni, ja juuri kun ajattelee että hei tämähän onkin aika kiva, se on pelkkää puhdasta paskamaisuutta taas.

Ei tullutkaan sitä keppiä yhtään ikävä kun jätti palasi raippaan. Sillä se ei ehtinyt lyödä kovin kauaa, ennen kuin laittoi valot päälle ja totesi hämmentyneen huvittuneena että nyt täytyisi lyöminen lopettaa. Kuulemma minun pyllystäni oli alkanut roiskua verta sen käsille, pyörän pistot olivat kai hakatessa auenneet. Helvetin perse, kirosin mielessäni hartaasti. Olisin niin kovasti halunnut vielä, vaikka koko yön hengittää hetken ja palata aina vain siihen kipuun joka teki koko kehosta humalan. Mutta siihen minä sitten jäin, makaamaan näreissäni vatsallani kun jätti puhdisti hellästi haavani. Sentään sellaisella desifiointiaineella joka poltteli.

Totta puhuen olin vähän yllättynyt siitä miten julma jätti oli. Ei sillä etteikö se aiemmin olisi satuttanut minua hyvinkin huolellisesti, olin vain arvellut ettei noin raju rajojen yli riepottelu olisi välttämättä sen juttu. I stand corrected.

Kaiken aikaa jätti puhuu minulle hirvittävän rumasti. Oikeasti törkeitä asioita, ei mitään sievästi suttuista. Kaikki kamala mitä se minulle tekee muuttuu vieläkin kamalammaksi kun sen kehystää sellaisin sanoin. Niissä puheissa minä olen tyhmä ja merkityksetön pikkuhuora, kaikki millä on väliä on siinä miten jätti saa minusta raadeltua oman nautintonsa. Eikä mikään voisi olla minulle tyydyttävämpää. Sen häpäisyt tuntuvat silityksiltä ja seitsemältä oikealta, saada olla sellaisen ihmisen käyttötavaraa on uskomatonta luksusta.

Kun jätti kusee minun suuni täyteen, minä syljen suurimman osan ulos voidakseni kiltisti ottaa vastaan seuraavan suullisen. Mutta minä jätän aina vähän minkä nielen, se on minulle tärkeää vaikkei jätti sitä näe. Silloin kun se haluaa minun nuolevan sen persettä, minä teen sen tietysti niin hyvin kuin osaan. Samalla koen valtavaa hellyyttä sitä kohtaan ja ylpeyttä itsestäni, kun se antaa minun tehdä sellaista ja saan sen nauttimaan. Se miten jätti ottaa kyrpänsä perseestäni ja työntää sitten suoraan suuhuni tuntuu riettaudessaan varsinaiselta pornolarppaukselta, mutta samaan aikaan läsnä on tietty lämpö ja lempeys, siinä nöyryydessä jolla otan sen vastaan.

Kaiken kovan ja kamalan kivijalkana on vilpitön välittäminen ja kunnioitus. En mitenkään voisi tehdä sellaisia asioita kuin jätin kanssa, jollen arvostaisi sitä ihmisenä siten kuin teen, ja jollen kokisi näin vahvasti että sekin arvostaa minua samalla mitalla.

Olen pikkuisen sijoiltani siitä onnesta, että olen saanut jätin elämääni. 

tiistai 26. marraskuuta 2019

Kohti ääriä ja niiden yli

Olin viikonloppuna junon luona. 

Se ruokki minut ensin, juteltiin niitä näitä ja ihan muita. Pidän valtavasti junon kanssa keskustelemisesta. Se on hurjan analyyttinen ja tarkkanäköinen, todella ajattelee mitä sanoo, siinä missä minä vasta ajattelen sanomalla ja nähtäväksi jää onko siinä päätä häntää ensinkään. Välillä se pysähtyy hetkeksi miettimään vielä kesken lauseen, kulmat keskittyneesti kurtussa, ja silloin minä olen vähällä pakahtua siihen miten suloiselta se näyttää. Ihan totta melkein näen, miten hammasrattaat pyörivät sen ajatuskuplassa, ja saan hyvän tekosyyn tapittaa sen otsaa. Ehkä perversseintä mitä olen kenenkään ulkonäöstä koskaan sanonut, mutta junon otsassa on hullun kaunis kohta siinä missä otsatukan reuna laskeutuu ja kulmakarvat alkavat. 

Kun olimme syöneet, juno ojensi minulle jonkinlaisen vaatteen, kehotti menemään vessaan riisumaan omani ja pukemaan sen ylleni. Vielä en ollut se toisenlainen minä, minun pääni oli yhä siinä asennossa jossa minä ja juno vain vietämme aikaamme. Siksi minua nolotti kun puin sen antaman tunikan ylleni, ja tajusin että se jättää minun takapuoleni lähes paljaaksi. Tunsin hetken itseni naurettavaksi ja mietin, etten minä nyt sen näköisenä voi tepastella vessasta ulos vieraassa talossa. Lopulta päätin tukeutua siihen että juno oli nimenomaan käskenyt, ja astuin käytävään. 

Juno odotti minua siellä. En osaa selittää sitä, mutta meidän dynamiikkamme muuttui siinä silmänräpäyksessä kun se otti minut syliinsä. Ihan kuin olisin riisunut omien vaatteideni mukana jotain sellaista itsestäni jota en aina jaksaisi kantaa, kokonaista kerrastoa arkea ja pakkoa pysyä lujana, pitää pienuutensa piilossa. Yhtäkkiä olin siinä, turvassa junon otteessa eikä minulla ollut ajatuksia enää. Oli vain välitön, väkevä halu ja samalla hauras olo, pää täynnä heikkoja ynähdyksiä sanojen sijaan.


Seuraavat tunnit minä vietin pipo silmilläni kiusallaan kidutettavana ja kelmuttuna kiinni rahiin. Ja minä olin läpikotaisin onnellinen, yhtä aikaa täynnä rätiseviä ilotulituksia ja rauhoittavaa takkatulta. 

Se kelmu kauhistutti minua ensin. Juno kietoi sillä ensin käteni, ja minulla oli vähällä iskeä paniikkireaktio päälle. Sinänsä hassua, koska ei mikään sitominen tai kietominen ole sellaista ennen aiheuttanut, mutta kelmua en olekaan aiemmin kokenut. Se on erilaista, tukahduttavaa. En pidä siitä, se ei tunnu turvalta siten miten köydet tai nahka, vaan pelkältä kylmältä kiinnipidolta. Mikä tietysti tekee siitä omalla tavallaan kiihottavaa, kaikessa inhottavuudessaan. Vähän aikaa tunnusteltuani totesinkin pärjääväni, ja aika pian unohdin koko kelmun, jolla juno sitoi minun jalkani myös, kiinni rahiin ja lähelle toisiaan. 

Juno satutti minua, totta kai. Löi lopulta sietokykyni rajoille asti ainakin parilla eri välineellä: jollain liuskamaisella, tylppää kipua ja silti kirvellystä aiheuttavalla, sekä samalla ilkeällä hapsupiiskalla kuin viimeksi. Silitteli sillä minua myös, minun ihoani ja häpyäni piinaavalla keveydellä. Pudotti minuun sitten kylmiä pisaroita, hyväili ja läimäytteli kämmenellään pilluani. Ehkei se ollut pelkkää liukkaria vaan jotain stimuloivaa, koska iskut resonoivat kuin väreet vedessä, voimistuen lämpiminä sähköisinä renkaina. 

Kun ei näe, ihollakin on suljetut silmät. Junon suihkutettua iholleni jotain nestettä en vielä ymmärtänyt yhtään mitä se aikoi tehdä. Ymmärsin vasta kun se pyyhki suihkuttamaansa ihoa. Se aikoi laittaa neuloja. 

Jokainen neula oli kuin välitön humala. Kun neulanterä lävistää ihoni, mulla lähtee niskasta asti liikkeelle huumaava mielihyvähormoniryöppy. Sen tuntee fyysisesti, ikään kuin hyvinä kuplina veressä. Jonain mikä katkaisee kaiken kireyden ja tuo tilalle silkkaa euforiaa pienenpieninä palkkeina joiden latautumisen tuntee suonissaan. Jos en tietäisi, olisin varma että näissäkin neuloissa oli jotain rikollista sisällä. 

Entä sitten se, miten juno vastasi minun reaktioihini kun se lävisti minut. Se kehui ja ihasteli, miten reippaasti ja kiltisti olin antanut sen minua pistää, sanoi olevansa ylpeä minusta. Kai siinä jollain tasolla taantuu kun sellaiset sanat tuntuvat läpikotaisin tyydyttäviltä ja oikeilta. Uskon ilman pienintäkään vastarintaa että minua kelpaakin ihastella, olen ollut tarpeeksi hyvä ja se on huomattu. Eikä siinä ole mitään kipeää, se on yhtä puhdasta ja jotenkin ilmeistä kuin lapsena. Aivan kuin silloin kun hypähteli keskelle olohuonetta vain näyttääkseen, miten hienosti osaa pyörähtää  leveähelmaisessa prinsessamekossa. Ja kun yleisö huokasi ihastuneena että oi miten upeaa, sitä ajatteli vain että niinpä. Minä olen upea.


Juno jatkoi leikittelyään minulla kaikessa rauhassa. Nuoli, näykki, silitti ja satutti ihoani rytmissä jota en oppinut, aloin säpsähdellä ja säikkyä silloinkin kun se vain liikahti eikä aikonutkaan lyödä, ja se nauratti sitä. Se sylki suulleni ja hävylleni, ja kun se jossain vaiheessa käski minun avata suuni, en tiedä mitä odotin mutten ainakaan sitä että se työntäisi sinne tikkarin. Se on aivan mahdoton.

Ja sitten se keksi tehdä jotain hirveää. Jotain niin julmaa etten pysty käsittelemään sitä yhtään, vaan minuun iskee välittömästi lähes primitiivinen pakoreaktio. Tappelin vastaan, nyyhkytin, huusin ja ulisin kontrolloimattomasti. Luojan kiitos ei oltu kerrostaloasunnossa, olisi pian ollut partio paikalla todistamassa miten SM-leikit ovat taas lipsahtaneet liian rajuiksi.

Koska juno työnsi kielensä minun korvaani.

Joopa joo, saattaa kuulostaa siltä että eiköhän tuon kestä jos itkun partaalle hakkaaminen ja neulojen työntäminen ihoon on fine. Mulle se vain jostain syystä on tähänastisen kokemukseni mukaan pahinta mitä voi tehdä. Se inhottava märkyys ja humina tekee minut hulluksi, ja tuntuu kuin toinen olisi oikeasti tunkeutumassa minun pään sisälle. Hyvin, hyvin vastenmielistä ja pelottavaa. Koska junolla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan lopettaa alkuunsa enkä kaikesta kauhusta huolimatta sitä halunnut pyytää, ehdin saada edes jonkinlaisen psykologisen otteen itsestäni ja lakkasin tempoilemasta. Alistuin ottamaan junolta vastaan senkin mitä en suurin surminkaan olisi halunnut.

Sitä voisi luulla, että noin karmiva kokemus tuntuisi jälkeenpäinkin ikävältä. En minä sitä  hetkeä varsinaisesti hyvällä muistelekaan, mutta ette arvaa miten hyvä olo mulla oli sen jälkeen. Olin elossa, minun aivojani ei oltukaan nuoltu ulos päästä, ja sain käpertyä junon pehmeään ja hyväntuoksuiseen syliin nauramaan viimeisetkin pelonpalaset pois. The frontier theory of mind. Mitä kesyttömämpiä kohtia minussa toinen saa valtaansa, sitä suuremman tyydytyksen ja tavallaan helpotuksen minä saan. Kun se kontrolloi jotain sellaista minusta mitä itse en osaa hallita, sille alueelle meneminen ei tunnukaan enää yhtä uhkaavalta. Taas piirretään minun karttani uudelleen.

Tuntuu hassulta, koska auki kirjoitettuna kaikki kuulostaa paljon rajummalta kuin mitä oikeastaan olikaan. Ei niin etteikö olisi tuntunut hurjalta ja eikö oltaisi ylitetty tiettyjä ääriä. Junon kanssa kaikki on vain silti samaan aikaan jotenkin kauttaaltaan pehmeää ja suloista. On suukkoja ja kikatuksia, jonkinlainen viattoman nukkeleikin tuntu. Vaikka minuun sattuu ja minä pelkään, tunnen koko ajan miten juno pitää minusta huolta kuin lempilelustaan.

Se saa minut tosiaan tuntemaan itseni prinsessaksi. 

perjantai 22. marraskuuta 2019

Paljon puhetta pillusta

Olen pohtinut paljon pillunnuolemista viime päivinä.

Kaikista kauniista kohtaamisista huolimatta olen päätynyt nuolemaan naista elämässäni yhden kerran, ja siitä on kuulkaas vuosikymmen. Jo vain se on kokemukseni mukaan edelleen hauskinta mitä yökerhon vessassa opiskelijahintaisen kaljan karaistamana voi tehdä..! En vaan voi varsinaisesti väittää kasvaneeni pitämään sitä minään luontevana asiaankuuluvuutena naistenvälisessä seksissä. Vähän valitettavaa tavallaan, koska aivan yhtä mielelläni olisin sitä toiselle tehnyt kuin miestenkin kanssa. Ei vain jostain syystä ole tullut tilanteita eteen. 

Myöskään suuseksin vastaanottajana en ole useimmissa seksisuhteissani pitemmän päälle viihtynyt.  Ei se minusta vastenmielistä ole, olen saanut sillä pelillä paljon upeita orgasmeja jopa. Silti, erinäisistä syistä se on ollut asia, jota en aktiivisesti toivo. Jo vuonna 2013 kirjoitin asiasta blogiini tällaisia tuumia:

Tajusin tässä päivänä muutamana, etten minä oikeastaan juuri pidä suuseksin vastaanottamisesta. Ei niin, ettenkö nauttisi siitä, teknisesti ottaen se on oikein miellyttävän tuntuista. Minusta koko touhu sinänsä ei vain ole mitenkään erityisen kiihottavaa.

 - -

Ensinnäkin tilanne on minulle jo puhtaasti sosiaalisesti vaivaannuttava. Mun tilannetaju ei riitä siihen, miten päin mun pitäisi siinä nyt sitten olla, kun toisen pää on minun reisien välissä. Mulle tulee sellainen hölmö tunne, kuin minun pitäisi jotenkin emännöidä. "Kaikki hyvin siellä alhaalla..? Otatko kahvia tai teetä?"

Ei mennyt minäni kokonaan kujalla ole, on noissa jotain minkä yhä nykyäänkin näen. Mutta onpa kiva huomata sekin, miten pitkälle olen joissain asioissa pötkinyt, pitkälti pervopolkujen läpi. Nautinnon (ja kivun) saaminen ollenkaan osakseni ei tunnu minusta enää samalla tavalla vaikealta. Voi veljet, ei laisinkaan.


On totta, ettei nuoleminen aktina ole ollut asia josta liiemmin erikseen fantasioisin. Mikään ei ole  esimerkiksi niin ikävystyttävää kuin pussy licking -porno. Paitsi cock sucking -porno, ja sekin on enemmän turhauttavaa kuin tylsää. Mitä helvettiä ne sitä suussa vatkaa kun voisivat työntää sen perseeseen..! Fokus, kaverit.

Mutta niin siis niistä fantasioista. En ehkä ikinä ole päiväunelmoidessani päätynyt saamaan suuseksiä sen enempää naisilta kuin miehiltäkään. En ikinä ennen kuin välillä nyt.

Aiemmin olen mieltänyt nuolemisen vahvasti vaniljamaailman jutuksi, ja kai siksi kokenut sen jollain tavalla vaivaannuttavanakin. Että toinen näkee valtavasti vaivaa vain jotta minä nauttisin. Jotenkin se kääntää koko minun seksuaalisen fotosynteesini väärään suuntaan. Pyyteetön pillunnuoleminen ei istu ollenkaan siihen minun perustavanlaatuiseen perversiooni, että toinen käyttää minua omaan nautintoonsa. Jos se nyt välillä laittaa minut kiemurtelemaan omassani, kiusallaan se senkin tekee.

Orgasmiin tähtäävä suuseksi on vähän too much, tiedättekö. Vähän liian iso efortti haaskata minuun. Ei sun mun takia tartte on ihan massiivisen kiusallinen olo seksin aikana tulla, ja jos vastaus on mutta minä haluan että sinä nautit niin mua alkaa oksettaa.

Tietysti asiaan liittyy muitakin kiusallisuuksia. Toisen pillu on pirun paljas paikka painaa päänsä, ettäs tiedätte. Minä en ainakaan ole koskaan päässyt yli siitä pelosta, että siellä on jotain pielessä juuri silloin kun toinen on paraatipaikalla pällistelemässä. Ihan varmaan sojottaa joku hajakarva taikka haisee ovulaatio tai orastava hiivatulehdus.

Ja sitten ne omat reaktiot. Siitä ei valitettavasti päästä mihinkään, että nuoleminen tuntuu minustakin fyysisesti hyvältä. Tuntuu itse asiassa tosi, tosi hyvältä, sillain kovaa ja rajusti. Mulle se aiheuttaa erilaisia kramppeja ja kouristuksia, mikä ei tunnu siinä tilanteessa yhtään sen sensuellimmalta kuin miltä kuulostaa. Mun reidet puristuu hiirenloukuksi ja teen tahattomia istumaannousuja kun vatsalihakset touhuavat omiaan. Tiedän toki, että useimmat dominoivat nauttivat voimakkaiden reaktioiden aiheuttamisesta, mutta jopa siinä sadistisessa richterissä taso "epilepsiakohtaus" lienee harvemman makuun.

Paljon häpeää siis, monessa eri muodossa. Nyt kun olen taas tullut miettineeksi sen tajunnasta tietoisuuteen, asia ei minusta ole ollenkaan hassummalla tolalla. Nöyryytetyksi tuleminenhan on silkkaa karkkia mulle. Enkä edes tajua, miksi olen pitänyt pillunnuolemista pyhänä palvontariittinä nimenomaan minun nautinnolleni. Voihan siihen tulla toisestakin kulmasta, toisen halusta. Ihan vain siitä, että se tahtoo leikkiä minulla ja kehollani vaikka minua ujostuttaisi, tai että se joko nauttii tai ei piittaa paskaakaan siitä, miten hankala tilanne minulle on: Joko silitellä se häpeä toisen palvelemiseksi antamalla oma kehoni sen vapaaseen käyttöön, tai suorastaan ruokkia sitä minua repiväksi riettaudeksi.

Eri hyviä ja kiihottavia vaihtoehtoja molemmat.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Where the wild things are

Fantasioidessaan sitä tulee kuvitelleeksi kaikenlaista sairasta paskaa. On yksinkertaisesti aivan saatanan siistiä löytää ihminen, joka vilpittömästi haluaa tehdä niitä asioita sinun kanssa, oikeasti.  

Eikä se kuvitelmakätkö silloin enää olekaan mikään saastainen kellariluukku mielen perukoilla, vaan silkkaa kukkaniittyä ja linnunlaulua silmänkantamattomiin. Fiktiivinen maisema, johon voi astua sisään yhdessä, ja niinä hetkinä elää fantasiaa: ei ainoastaan toteuttaa leikin kautta tiettyjä toiveita vaan todella elää ja hengittää siinä mahdollisessa maailmassa. Where the wild things are. Sellainen tekee kovin onnelliseksi, sellainen on paljon enemmän kuin seksi. 

Minulla alkaa tulla kehtaamisen rajat vastaan jätistä kertoessa. Harmillista mutta ymmärrettävää. Häpeän funktio on estää ihmistä tulemasta potkituksi pois laumasta, eikä ihmislaumojen viestintäkulttuuriin lähtökohtaisesti kuulu kertoilla mitäpä minun taikka sinun persereiälle on hiljattain tapahtunut. Silti, vaikka ne tapahtumiset tuntuisivat miten tärkeiltä.

Että aika paljon anaalia oli viime kyläilyllä. Panemista totta munassa, mutta myös muuta puuhaa josta en ole näissä määrin aiemmin päässyt osalliseksi. Niin monta jätin suurta sormea sisällä että minuun todella sattui ja minä pelkäsin. Jätti käskemässä minua levittämään itseäni jotta se voi kusta sinne, ja sen jälkeen jatkamassa julmaa sormeiluaan. Minä pienenä likaisena myttynä tappi pepussani jätin jalkojen välissä, kun se antaa pesuvetensä roiskua minun päälleni sen sijaan että pesisi minut. Vyö kaulani ympärillä, ottamassa jätin kyrvän vuorotellen perseeseen ja suuhun, uudestaan ja uudestaan. Häpeissäni ja äärimmilleen kiihottuneena kun jätti raipaniskujen välissä pysähtyy katsomaan, sylkemään ja sormettamaan nahkaiset hansikkaat käsissään. Lopulta, minä valumassa voipuneena pitkin sänkyä kun olen lauennut sen naidessa rääkkäämäänsä reikää enkä vain jaksa enää. 

Minä en ymmärrä mitä ne naistenlehdet höpöttää. Anaaliseksin todellakin kuuluu sattua, ja parhaimmillaan se on silloin kun sattuu ainakin päivän sen jälkeen. Jos kakalla käyminen ei  seuraavan kerran anaalisession jälkeen jännitä yhtään niin silloin on jotain tehty väärin. 


Mutta perseilyt sikseen. Mulla oli jälleen kerran ja kokonaisvaltaisesti tosi ihanaa. Junassa minua aina alkaa jännittää, ei niinkään se mitä tuleman pitää vaan jätin näkeminen. Kun näen jätin, se alkaa unohtua. Kun se halaa minua ja laittaa kätensä kaulalleni niin luontevasti ettei kukaan voi kiinnittää siihen huomiota, tai tarttuukin kämmeneni sijasta ranteeseeni kun kävelemme, unohdan kokonaan että minua edes voisi jännittää. Ei me vieläkään tunneta toisiamme kovin hyvin, enkä ole sen kanssa yhtä välitön ja suulas kuin olen sitten kun minut tuntee, mutta se ei jaksa häiritä minua sillä tavalla kuin se on usein uusien ihmisten kanssa tehnyt. 

Pidän siitä miten helppo jätin kanssa on olla hiljaa. Hiljaa oleminen on ollut minulle aina helvetin hankalaa, tilanteesta riippuen joko siksi etten oikeasti halua olla mutten uskalla puhuakaan, tai sitten siksi etten vain osaa olla. Voin nimittäin kertoa että täältä sitä juttua tulee jahka suu on kertaalleen saatu auki, eikä ole mikään hirmu tiheä seula minkä läpi se tavara tuutataan. Jätin kanssa mulle ei tule sellaista "puhu nyt ja puhu vitun hyvin kanssa tahi vaikene iäksi" -paniikkia. Eikä kyllä tule junonkaan, ehkä minä olen kasvanut siitä pakokauhusta yli. Osaan olla tietyllä tavalla varautunut joutumatta varomaan, ujostella häpeämättä sitä ja kokematta mitään kohtuutonta epämukavuutta sen takia. Mulle se tuntuu supervoimalta. 

Olin myös lähimpänä kipuorgasmia koskaan. Jätti löi minua pitkään, ensin (nahkahanskaisin!) käsin ja sitten raipalla, aloittaen hyvin kevyesti ja koventaen sitten otteitaan. Olin pitkään pelkästä kivuntunteesta siinä pyörteessä, tiedättekö, jonkinlaisella kielekkeellä ennen kuin kroppa alkaa luisua orgasmiin. Kokonaan en siihen uponnut, koska jätti tosiaan räjäytti minun pään ja kaikki kiihokekeskukset toisin tavoin aina välillä, keskittymällä nöyryyttämään minua anaalisesti. Yhtä kaikki hyvin orgastinen kokemus siis.

Tämän tarinan opetus on täten selvä: Siellä missä on hassuja hurjia jättejä, siellä on myös hyvin onnellisia pieniä tyttöjä (joilla on kipeät pyllyt).

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

My ABC's

Helvetin Fetlife. 

Siellä olis vaikka hur mycket mielenkiintoista ja monella tavalla antoisaa sisältöä. Ja mitkä mahdollisuudet verkostoitua, vieläpä ilman että kettään tarttee naamatusten nähä välttämättä koskaan..!

Mutta minä en kestä miten pornografinen se sivusto on. Varsinkin, kun se porno tuntuu kovasti kulminoituvan eri tavoin alistettuihin ja esineellistettyihin mannekiinimaisen ihanteellisiin naisiin. Mulla heiluu kukkahattu ja telaketjut heti jos piipahdankaan koko sivustolla: etusivu tuuppaa mulle heti kymmenkunta akkaa perseet pystyssä täydellisinä kuin vedestä nousseet venukset. Eniten ahdistaa että joudun ahdistumaan. Minun ei anneta valita, niitä kuvia vain tulee ja tulee joka puolelta. Mulle ne on ihan sama asia kuin kikkelikuvat yksärilaatikossa, yhtä epätoivottuja ja hyökkääviä. 

Ai että mikä ongelma pornossa ja alistetuissa naisissa minulla? Ei mikään, molemmat on mulle tosi jees. Haluan vain itse päättää missä kontekstissa niiden kanssa tulen asioineeksi. Se ei todellakaan ole se tilanne, kun haluan jakaa kokemuksia ja ajatuksia seksuaalisuudesta itseilmaisukyvyiltään edes rahtusen HK:n sinistä neuvokkaampien ihmisten kanssa. Eikä sekään, josko milloin olen utelias joistain tavoista seksuaalisuutta toteuttaa, olivat ne toisinaan kuinka rajuja hyvänsä. En minä tahdo ensimmäisenä pällistellä potrettia jossa puutarhatonttu jo tönöttää siellä perseessä, minua kiinnostaa se prosessi jonka kautta siihen tilanteeseen päädytään. (Tämän esimerkin tempaisin toki tukasta, ei erityistä viehtymystä puutarhatonttupenetraatioihin allekirjoittaneella vaikka kyllä nekin käy!)

Niin ärsyttää minulla. Tänään kävin taas vetämässä vesiperää, kun olisin halunnut päivittää profiilini ajan tasalle, jotta tulevaisuudessa minusta kiinnostuneet ihmiset voisivat sitä vilkaista ja saada edes jotain suuntaa millaisilla vyöhykkeillä minun kanssani voi kulkea. En vain jaksa katella sitä uuh niin eroottisen mustaa nukkekotia hetkeäkään. Mutta sittenpä keksinkin olla nokkela, ja kipaisin vain pikaisesti varkaissa. Siellähän on tosi kätsynä, puutarhatonttumaisen karkeana apuvälineenä aakkostettu lista jokseenkin yleisistä fetisseistä/kattokäsitteistä. Ja hahaa, minulla on copypaste enkä epäröi käyttää sitä!

Jotenka täältä pesee ja haisee, se summaus jonka profiiliini liittäisin jos nielisin tipankin ylpeyttäni yhtä mieluusti kuin lastin spermaa. (Joo joo, ovet ei pauku vaan pidän profiilini yhtä kaikki olemassa edelleen. Täytyyhän mulla olla millä tarvittaessa stalkata tyyppejä.) 

💜
Into:
  • Accents, Age Play, Anal Beads, anal hooks, Anal Sex, Anal Stretching, anal training, androgyny, armbinders, Asphyxiaphilia Play, Ass Play, Ass to Mouth, Ass worship, attention                                                                                                 
Aika paljon anaalia.

  • Bare Handed Spanking, belt spanking, belt whippings, Biting, Blindfolds, Bondage, Boot licking, boot worship, Breast Bondage, Breast Spanking, breast whipping, Breast/Nipple Play, Breath Play, Bruises, Butt Plugs
  • Caressing, Chains, Choking Play, Clamps and Clips, clit spanking, Clowns, Cock Worship, cocksucking, Collar and Lead/Leash, Consensual Nonconsent Play, control, Corset Cinching, Corsets, creampie, Crying, cum 
  • Deep Throating, Defilement, Degradation, Diapers, Discipline, dollification
  • Electrical Play, Exhibitionism
  • Face Fucking, Face sitting/smothering, Face Slapping, Fear, fingering, Fisting, Freckles

Fistaus on mulle siitä perinpohjin perverssi kiihoke, etten halua sitä yhtään. Minusta se on oikeasti kamalaa, hirvittävä homma toiselle tehdä. Juuri siksi, rakastan kun joku pakottaa minut siihen.

  • Gagging/Choked by Cock, Gags, gender play, gloves
  • Hair Pulling, Hentai, Humiliation
  • Kissing, kneeling
  • Large objects, Leather
  • Masks, Medical Play, Mind Fucks, Needle Play
  • Obedience Training, Objectification, ordered to masturbate, Orgasm Control, Orgasm Denial, otk spanking
  • Paddling, Pain, Pinching 
  • Rimming, Role Play, Rope Bondage/Suspension
  • Scent, Scratching, Seduction, sexual objectification, sexual slavery, smothering, snuggling, speculums, Spitting, submission, subspace, suspension, Swallowing, sweat
  • Talking Dirty, Tattoos, Tears, tongue sucking, Uniforms
  • Verbal Humiliation and Degradation, vintage lingerie 
  • Watersports, whipping

Curious about:
  • 24/7
Mietin kumpaan kippoon tämä minulla oikeastaan kuuluu, siihen josta jo saan kiksejäni vai siihen josta olen kainommin kiinnostunut. Vaikka 24/7-porukka saattaa olla heihin kohdistuvista ennakkoluuloista johtuen pervolan periksiantamattomimpia portinvartijoita, koen itse käsitteen kovasti laveana. Minä nautin siitä, että tietty valtadynamiikka läpäisee koko ihmissuhteen, eikä se välttämättä tarkoita mitään sen kummempaa kikkailua. Toisaalta, tykkään kovasti tietynlaisesta kikkailusta, kunhan se ei ole päälleliimattua ja itseisarvoista. Olisin tosi utelias sellaisesta suhteesta, jossa toinen päättäisi esimerkiksi minun pukeutumisestani, ajankäytöstäni, ruokavaliostani jne. Asioita, jotka menisivät käsikkäin muiden suhteen elementtien, kuten hoivan ja esineellistämisen kanssa.

  • Abduction Play, Anonymous Encounters
  • Bathroom Use Control, behavior modification, Blood Play, Body Modification

Verenvuotaminen esimerkiksi neulojen jälkeen on ihanaa, mutta toistaiseksi en ole varsinaisesti päässyt leikkimään asialla. Se vaatisikin minun kanssani tiettyä malttia, koska olen hirmu herkkä sille millä tavalla ja miten kestän verta nähdä. Taas näitä, joissa fobia ja fantasia ovat yllättävän lähellä toisiaan. 

  • Caging/Confinement, Candle Wax, Chastity, Chastity Devices, claws, corset training, Cutting
  • Double Penetration
  • Edge Play, Enemas
  • forniphilia
  • Gangbangs, glory hole
  • Interrogation
  • Kicking
  • Panty-Sniffing, Petplay, Predator/prey, Public Humiliation, public play, Punching Play, Puppy Play

Toi panty-sniffing mua nolottaa myöntää..! En tarkota sitä minään salahaisteluaktina, mua vain kiihottaa ihmisten tuoksut. 

  • sex with strangers, Speech restriction, Strap-ons
  • Take-Down & Capture
💜

Paljon mielenkiintoisempia juttujahan Fetissä vilahtelee vapaammin sanoin muotoilluissa ryhmissä, mutta sinne ei minun kestokykyni tosiaan kanna. Nämä on minun mielestä joka tapauksessa aika kivoja, nämä kulmikkaatkin laatikot, ainakin siinä vaiheessa kun asioita aletaan perinteisellä tyylillä rajaamaan ulos tai sisään. Hauska sitä paitsi miettiä näitä välillä asia edellä. Esimerkiksi nykyisten kumppaneideni kanssa monet näistä poiminnoista olis aivan nevöevö-juttuja minusta itsestänikin, vaikka näenkin niissä perverssiä potentiaalia taikka peräti kokemusperäisesti tiedän potkivan ja purevan minuun. 

Yksi iso ja tuoreehko fantasia josta saattaisin pientä kerhoutumista kaivatakin, olisi tulla tatuoiduksi tai lävistetyksi osana sessiota. Jokin aika sitten kävi sillä tavalla, että kun silmäni olivat sidotut näkemästä, luulin todella hetken että minun nänneistäni pistettiin lävistysneulat läpi - niin terävästi ja kovaa sattui. Kun kävi ilmi, että kyse olikin vain erityisen ilkeiden nipistimien ja kuukautiskierron julmasta yhteishämäyksestä, minä olin yllätyksekseni hirmuisen pettynyt. 

Siitä se ajatus sitten lähti. 

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Pienet kuolemani

Minun orgasmini kuuluvat jätille. 

Se lipui siihen hyvin luontevasti jo jokin aika sitten. Alkoi yksittäisestä tehtävästä raportoida laukeamisistani, asettui käskyksi kiittää jokaisesta orgasmista ja jäi sitten niille sijoilleen etten minä enää tule ilman jätin lupaa. 

Minusta se tuntuu ennen kaikkea luonnolliselta: asiahan on juuri kuten sen kuuluukin olla. Minä olen jätin oma, joten niin ovat orgasminikin. Kun on noin konkreettisella sinetillä omistettu, se tuo minulle myös valtavaa turvallisuudentunnetta. En osaa yhtäkkiä sanoa mihin se perustuu. Ehkä vain siihen, että on jotain minusta josta jätti pitää minun puolestani huolen, tekemällä sen päätöksen. Vaikka voisi kuvitella ettei omien orgasmiensa suhteen kyllä tai ei -valinta olisi kovinkaan kuormittava, se on silti aika iso ele toiselta ottaa vastuulleen. Tuntuu hurjan hyvältä että se haluaa.

Ja totta helvetissä koko touhu kiihottaa minut mielettömäksi. Pieni, punastuttava nöyryytys leimaa kaikkea tässä. Nolottaa ja siksi kiihottaa joka kerta kun joudun pyytämään ja samalla paljastamaan jätille että minua haluttaa, samoin sitten kun joudun kiittämään ja kertomaan kuinka monesti olen tullut. Alentaa mutta tyydyttää jos se kieltää tai asettaa laukeamiselle jotain ehtoja. Tietyllä tavalla minua kismittää ja kiusaannuttaa sekin miten typerän hyvältä minusta tuntuu, kun se sitten kehuu minua hyväksi tytöksi tehtyäni kaiken sovitusti.   

Minun orgasmini tuntuvat tämän sopimuksen myötä vallan villiintyneen. Olen aina ollut sinänsä tuottelias runkkari, ettei minulla koskaan kauaa nokka tuhise kun pääsen itseeni käsiksi. Nyt kun olen sattuneesta syystä tullut kiinnittäneeksi asiaan huomiota, 2-3 minuuttia on aika lailla vakiintunut ajallinen etäisyys leluun tarttumisen ja sen käsistäni laskemisen välillä. Uutta sen sijaan on se, että nykyään pystyn saamaan useita orgasmeja peräkkäin. Aiemmin oli harvinaisempaa, jos edes kokonaisen päivän aikana tulin lauenneeksi kolmea kertaa. Parhaimpina päivinä pari kertaa suht pienellä aikavälillä, muttei missään tapauksessa peräperään. Ei olisi vain fyysisesti onnistunut. 

Yksitoista orgasmia alle tuntiin on tämänhetkinen ennätys. Se on aika huikeaa.

Kaikkein ihaninta on, jos jätti sellaisen session tuoksinassa käskee minua tulemaan, vaikka olisin jo sillä rajalla pystynkö enää. Teepä vielä yksi jätille. Se ei ole kertaakaan tuottanut pienimpiäkään vaikeuksia.

Kerran kun olin lauennut jo ties kuinka monta kertaa, enkä vain vieläkään ollut saanut tarpeekseni, tapahtui jotain hyvin erityistä. En edes uskonut sen olevan minulle mahdollista. Jätti piinasi minua hullun kiihottavilla viesteillä, ja minun pääni alkoi olla jo aivan pimeänä kaikesta haluamisesta haluamasta päästyäkin. Vein jälleen kerran wandin hävylleni enkä kerta kaikkiaan saanut ajatuksen ajatusta kokoon, en yhtä ainutta kokonaista mielikuvaa mistään. Ja silti orgasmi alkoi jälleen kasvaa sisälläni. Minä tulen oli ainoa hämmästynyt ajatus jonka sain aikaiseksi ennen kuin laukesin, ensimmäistä kertaa elämässäni pelkästä fyysisestä stimulaatiosta. Ilman pornoa, ilman omia likaisia kuvitelmia. En voi olla olematta lapsellisen innoissani. 

Suhteeni orgasmeihini on aiempina aikoina ollut monellakin tavalla kompleksinen. En ole muistanut ajatella koko asiaa, mutta minullehan oli vielä jokunen vuosi sitten valtava homma opetella laukeamaan "isojen tyttöjen tavalla". Koska olen masturboinut ihan pikkulapsesta asti, olin tullut omaksuneeksi tekniikan jota tajusin jossain vaiheessa ruveta häpeämään. Pystyin laukeamaan ainoastaan vatsallani, keräämällä käsieni ympärille peiton jalkojeni välissä ja kihnuttamalla itseäni sitä myttyä vasten. Kun olin oppinut siitä pois, seuraavaksi ongelmaksi muodostui se, etten yhäkään pystynyt laukeamaan kumppanin kanssa. BDSM-skenehän on jokseenkin orgastisesti orientoitunut, ja minusta alkoi tuntua että minussa on jokin vika tai vajavaisuus kun orkuistani ei pääse kukaan toinen nauttimaan. 

On ollut ihanan levollista viimein oivaltaa, kuinka nauttia orgasmeistani ja tutkia niitä sellaisina kuin ne ovat - ei enää sitä kautta millaisia tahtoisin niiden olevan. Ihmekös tuo jos ne ovatkin välillä olleet minulle vähän hankalia, kun olen alkujaan suhtautunut niihin niin armottomasti. 

torstai 10. lokakuuta 2019

Kirkkaissa vesissä

Olin eilen junon kanssa köysimiitissä. Se halusi opetella sitomaan minua.

Minähän en ole koskaan ollut pätkääkään miitti-ihminen. Jollain tapaa miitit muistuttavat minua siitä klassikkopainajaisesta, kun huomaa yhtäkkiä olevansa nolosti nakuna ihmisjoukon edessä. En tykkää. En yksinkertaisesti osaa olla, enkä ikinä muista kenen kasvot olen jo nähnyt ja sitten sanon taas väärällä tavalla moi ja voi vittu. 

Kuten olen aiemmin ja joskus vieläkin aiemmin kertonut, myöskään kasuaalisti puuhastelu ei ole minun makuuni. Minulla menee pasmat sekaisin, jos ympärillä on lupsakka rupattelumeininki kun minun mentaalimaailmani myllertää ja järisee. En tiedä miten päin olisin, ja sitten käännynkin yhtä aikaa sisään ja räsähtelen ulos kuin huonosti syttynyt tähtisadetikku. 

Olinkin hyvilläni, kun juno oli etukäteen ehdottanut peittävänsä minun silmäni ja laittavansa korviini nappikuulokkeet, joista voisin kuunnella sen valitsemaa musiikkia. Mikä introvertin paratiisi: olla keskellä potentiaalisesti tuttujakin ihmisiä ja täysin vapaa velvoitteesta reagoida niiden olemassaoloon millään tavalla. 

Niinpä minä sain vain kellua. Jos keskityin, saatoin musiikin läpi erottaa mitä juno sitoessaan puhui opastajansa kanssa, ja se oli jännällä tavalla nautinnollista. Kuulla tietyn etäisyyden päästä miten puhuttiin hyvin konkreettisesti minun ympärilleni kietoutuvista asioista, mutta silti minut kaikessa minuudessani sivuuttaen. Niissä puheissa olin vain kohde. Mitään aktiivista esineellistämistä ei tapahtunut, mutta tietyssä mielessä minä esineellistyin, vapauduin hetkeksi henkilönä olemisen hankaluudesta. Tai ehkä oikeammin kehollistuin, muutuin hetkeksi pelkäksi aistieni summaksi. 

Ja se virta joka aistieni kautta kulki oli humalluttava. Junon valitsema musiikki, sen tuoksu voimakkaampana kuin muiden ja köyden tuoksut, ja kaikki ne kosketukset ja tuntemukset jotka tulivat minun ihostani läpi ja käpertyivät kerälle sisääni. Huokaukset ja ynähdykset jotka karkasivat suustani aina välillä, tai ehkä koko ajan, mutta niin vaivihkaa etten kaikkia huomannut ääniksi. Miten nekin nyt sillä tavalla resonoivat fyysisesti, tuntui mielettömän hyvältä. Teki mieli alkaa laulaa, se olisi varmasti tuntunut fantastiselta. 

Kyllä minua nytkin häiritsi hetkellisesti, jos jotkut nauroivat liian kovaa tai juttelivat liian lähellä (ei todellakaan niin ettei olisi saanut, tarkoitan vain omia reaktioitani), mutta se ei ollut samanlaista hätäännyttävää häiriintymistä. Minulta oli riisuttu mahdollisuus ja samalla pakko vastata ihmisärsykkeisiin, joten saatoin rentoutua uudelleen heti kun olin mielessäni luokitellut äänet kategoriaan "ei tarvitse välittää". Sitä paitsi minulla oli niin läpeensä turvallinen olo, etten tiedä millaisen ärsykkeen olisi vaatinut jotta minun uneni olisi särkynyt. Juno kumartui tasaisin väliajoin puoleeni, riisui korvanapin ja varmisti että minulla oli kaikki hyvin. Välillä se kosketti minua kovemmin käsin, pakotti vereni liikkeelle lujemmin, välillä silitti minuun pieniä aaltoja. Suukotti minusta kikatuksia. 

Kun minulle oli sidottu jonkinlainen harness ja käteni ja jalkani yhteen, juno antoi minun jäädä siihen vielä. Se lakkasi taas minun kynnet, ja vitsit se muuten tuntuu jänskältä kun ei näe mitä tapahtuu..! Sivellin koskee niin keveästi ettei sitä kynsissä oikein tunne, aistii vain pienen leviävän viileyden. Mietin hassun pitkään, millähän värillä se minut maalasi, yritin tavoittaa sen värin tuntemalla. mutten ollut ihan niin tripeissäni että olisin pystynyt (mutta minä TIESIN ettei se ollut punaista..!).

Sitten. Juno riisui köydet yltäni ja keräsi minut syliinsä, veti hellästi pintaan juuri kun kuulokkeistani soi Part of Your World. Sitten minä itkin vähän. 


Niin kuin juno jälkeenpäin sanoi, ne kyyneleet tulivat kirkkaasta lähteestä. 

perjantai 4. lokakuuta 2019

Slut

Minä olen jotenkin autopilotilla nyt. Ollut koko viikon.

Ehkei sitä vain voi määräänsä enempää ottaa vastaan ja jakaa kerralla, johonkin rajaan sen on tauottava. Näemmä minun aivoni ovat päättäneet pistää liinat hetkeksi kiinni: ei tunnu mikään juurikaan miltään nyt, vaikka vähän kurjalta kuitenkin. Olo on kuin hampurilaispaperilla jota lokit repivät suihinsa sunnuntaiaamuna torin asfaltilta.

Hämmentävän nopeasti sitä unohtaa omat kipukohtansa kun niihin lakkaa koskemasta. Sellaisenkin asian josta kärsi vuosikausia päivittäin, otti turpaansa joka aamu ja ilta kun ne olivat aina vain toistensa kaltaisia. Pätkittäisten painajaisten rajaamia reunoja sille elämälle, jossa aina vain oli liian paljon liian kaukana ulottumattomissa. Ja sitten kun on huohottavalla hitaudella alkanut ontua vähä vähältä vähemmän, unohtaakin jonain päivänä täysin kuinka rampa on aiemmin ollut. Vaikka se täytyisi muistaa, jotta osaisi varoa eikä enää halvaantuisi samalla tavalla. 

Ei tämä ole missään verrannollisessa mittakaavassa lähelläkään sitä mistä olen aiemmin kärsinyt, mutta jotain haamukipua ja huonompaa verta kuitenkin. Se huolestuttaa minua vähän. Minä en vain taaskaan jotenkaan pääse läpi itsestäni, en lähellekään toisia ihmisiä. Pahinta on, ettei minusta tunnu pleksin takana kirkumiselta, kädet eivät rutistu nyrkkiin. Ne lepäävät sivuilla hievahtamattakaan. Seison vaiti ja katson ympärilleni kasvanutta kupua niin kuin itsestäänselvyyksiä katsotaan, enkä viitsi olkiani kohauttaa. Ei se hyödytä mitään, tiedän että se on liian paksua pleksiä nyt. 

On totisesti tärkeää muistaa, että myös hyvät muutokset voivat olla stressaavia. Minulla on niitä tässä kourat täynnä, eikä ikävä kyllä kipeistäkään käänteistä ole pulaa. Ja minulta loppuu yksinkertaisesti aika. Näinä päivinä on vaikea tajuta miten kenelläkään koko maailmassa on aikaa yhtään mihinkään. Sitä avaa silmänsä yhtenä aamuna ja ennen seuraavaa silmänräpäystä on kulunut kaksi viikkoa eikä tullut niitä päiviä siinä välissä joita piti, niitä joina lukee sen kirjan pois yöpöydältä tai pesee keittiön ikkunan. Ruuhkavuodet, todellakin, vuosilla on helvetinmoinen hinku änkeä itsensä minun viikkoihini. 

Minä olen ihan poikki. Loppu, slut.


Olisihan se tietysti pitänyt arvata. Niin siinä käy kun ahmii mahansa täyteen makeaa. Mikä menee ylös, tulee takuulla myös alas. Ja minä olen ollut sellaisissa korkeuksissa että pudotus on perkeleenmoinen.

Jätin luona oli ihanaa, tietenkin. Minun pyllyni on arka panemisesta ja lyönneistä, ja mieleeni palaa pätkiä jotka saavat minut valahtamaan hetkessä pehmeäksi sisältä. Hetkiä, joita on ikävä jo silloin kun ne tapahtuvat. En esimerkiksi tiedä onko minulle koskaan tehty mitään yhtä tyydyttävää kuin jätti teki kustuaan päälleni. Se painoi minut polvilleni kasvot vasten likaisia laattoja, pieneksi uikuttavaksi mytyksi hiukset märkinä suortuvina lattialla kiemurrellen. Samalla se tonki minua joka puolelta ja nosti välillä jalkansa minun päälleni kuin rahille, istuen kaikessa rauhassa läimäyttelemässä minua. Silloin ajattelin sanoiksi, että tämä on täydellistä. Tätä minä olen aina tarvinnut, tätä haluan aina uudelleen. Ehkä vähän merkillinen tilanne löytää sisäinen harmoniansa, mutta sellaista se on, elämä pienelle pervolle.

Tällaisen kokemustulvan jälkeen droppi on luonnollinen reaktio, mutta silti minua syö millaisena se on tullut. Tykkäisin paljon enemmän mennä paskaksi, tällainen turtuminen ja etäisyyden kokemus on yksinkertaisesti inhottavaa. Joudun kirjaimellisesti repimään tunteita itsestäni, eikä se ole minulle ollenkaan ominaista. On vain pakko luottaa, että tällaisellekin olotilalle on syynsä. Että jossain liskoaivoissani on tieto siitä, miten välttämätön toimenpide tällä hetkellä on kytkeä reaktorit hetkeksi pois päältä. Jäähdyttää koneisto jottei se ylikuumene vaarallisesti.

En minä usko että enää jäädyn sillä tavalla kuin ennen. 

tiistai 1. lokakuuta 2019

Sunnuntain sointi

Juno kävi täällä sunnuntaina. Oltiin ensimmäistä kertaa kokonaan kaksin. 

Minulla oli ollut aika rankka viikko, töitä lauantainakin ja 908 asiaa hoidettavana. Heräsin aamuun kuin en olisi levännyt yön aikana ollenkaan. Mieluiten olisin painunut peittoihin niin syvälle ettei nykyisillä arkeologisilla menetelmillä olisi ollut mitään saumaa minua löytää, mutta noustavahan se oli. Ja kun tulin nousseeksi, seuraava kerta kun todella istahdin olikin kymmenen tuntia myöhemmin kun odotin ovisummerin soivan. 

Totta puhuakseni ehdin olla vähän huolissani, josko sellainen päivä olisi huono tilanne tavata. Että jos sitten olisinkin liian tukka täynnä itseäni ja arkeani etten pystyisi ottamaan toista vastaan. Onneksi se oli turha murhe, kuten 99,9% kaikesta etukäteen murehtimisesta on. Tietysti minua jännitti, ja tilanne oli molemmille uusi. Mutta eipä siitä paljon tämän kauniimpaa olisi voinut tulla. Kaiken stressin ja väsymyksen jälkeen minulla oli junon lähdettyä pää lohdullisen tyhjä ja sydän täynnä, onnellinen olo vaikka on tullut mitä ja tulisi vastakin samaa kyytiä.

Kahvista kaikki alkoi. Oli hyvä juoda kupilliset ja jutella vähän, vaihtaa joitain ajatuksia joita Taffin jälkeen kummallekin jäi. Pidän siitä miten avoimesti juno näyttää ja sanoittaa nekin kohdat, joissa sillä on aukkoja tai prosessoitavaa. Se jos mikä tekee luotettavan dominoivan. Että osaa nähdä omat epävarmuusalueensa ja uskaltaa tarttua niihin, sen sijaan että jänistelisi mihin tahansa pensaaseen, jottei kukaan vain keksisi epäillä omalla kohdalla sitä minkä kaikki jo tietävät: ettei yksikään ole kaikesta kontrollissa, mitä ihmissuhteisiin tulee.

Juno oli ohjeistanut minua odottamaan häntä puhtaana, meikittä ja rennoissa kotivaatteissa. Minulle se oli mitä helpottavin käsky. En ole niitä ihmisiä jotka varsinaisesti nauttisivat laittautumisesta, varsinkaan silloin kun haluaisin tehdä johonkuhun vaikutuksen. Siitä ei seuraa koskaan mitään muuta kuin puolitoista tuntia helvetinmoista hermostunutta härväämistä ja yliyrittämistä, minkä jälkeen olen kuitenkin sitä mieltä, että hukkaan meni kun ei yhtään kummemmaksi muuttunut. Nyt minä sain rentoutua jo odottaessa. Käydä kuumassa suihkussa ja puhaltaa tukan kuivaksi, levittää kasvoille pelkän voiteen ja antaa olla, tietäen että juno kyllä laittaa minusta mieleisensä. 

Ja niin se tekikin. Ohjasi minut polvilleni jalkojensa väliin ja alkoi meikata minua. Sanoi ihania asioita, sanoi että minulla on yhdet kauneimmista kasvoista mitä se on nähnyt. Sillä oli mukanaan paljon erilaisia siveltimiä, ja kun se piirsi niillä minuun, ne tuoksuivat samalta kuin ne värit joita lapsena uskalsi vain nuuhkia isompien tyttöjen meikkipusseista. Junon kädet tarttuivat minun hiuksiini ja vetivät päätäni tarpeeksi taaksepäin, jotta valo osui kasvoilleni tarpeeksi sen nähdä. Lopuksi juno sitoi minun tukkani kahdelle saparolle. En olisi millään malttanut ottaa niitä pois, nukuinkin niiden kanssa. Ne tuntuivat samalla tavalla jäljiltä kuin mustelmat, en halunnut luopua niistä koska juno teki ne minulle. 

Kun juno oli lakannut kynteni, laittanut hiukseni ja meikannut kasvoni, se antoi minulle mekon jonka halusi minun pukevan ylleni. Minä menin makuuhuoneeseen ja puin, ja kun olin valmis, juno tuli sinne myös. Se oli laittanut puhelimestaan soimaan soittolistan jonka se oli tehnyt minua varten, Disney-musiikkia ja muuta. Se kaikki kuulostikin siltä kuin olisi soinut taustalla jossain elokuvassa, teki jokaisesta hetkestä vieläkin intensiivisemmän. Muistijäljet menevät syvempiin kerroksiin, sunnuntai tulee soimaan minussa vielä kauan.


Minä kerroin jo että juno on käsittämättömän kaunis. Sunnuntaina se oli vielä kauniimpi, todella disneyprinsessakaunis. Sen tukka joka on kuin ponin harja, ja silmät jotka peilaavat kaikkia villejä asioita minussa, huulet kehyksenä niille asioille joita se ei sano ääneen vaan antaa minulle tilan upota, vajota syvemmälle niihin pisteisiin joissa se koskettaa minua. Sen rinnat, jotka on niin kauniit että minua kiusaannuttaa katsoa koska tuntuu että tuijotan täytenä tollona. Miten ne voi olla niin kauniit, miten kenenkään keho voi.

Junolla oli mukanaan tyynyliina, johon se käski minun pujottaa käteni. En tajunnut sitä ensin, mutta sehän on ihan superkätevä systeemi..! Kun taittaa kätensä taakse, pujottaa ne tyynyliinaan ja käy makaamaan selälleen kädet sivuilla liinan päälle, se on aika pirun tehokas ja simppeli sidontaväline. Olin siinä kuin lukittuna.

Juno puri minun kaulaani ja nuoli, näykki ja nipisti nännejäni. Piirsi kynsillään minuun punoittavia juovia jotka näkyivät iholla vielä aamullakin, ja välillä taas hyväili niin kevyesti että sen sormet hädin tuskin koskettivat ihoani. Painoi käsillään minun kylkiäni, läimäytteli kipeästi sisäreisiäni ja pilluani, ensin käsillään ja sitten jollain köysimäisellä, kauniilla välineellä. Minä olin melkein koko ajan silmät kiinni, mutta aina kun uskalsin katsoa, juno oli minun päälläni yhtä aikaa epätodellisen kauniina ja läpikotaisin luonnollisen tuntuisena. Tapa jolla se liikkui ja eteni suli musiikin kanssa yhdeksi ja samaksi kanavaksi, joka upposi niin syvälle minun tajuntani alle että kaikki tuntui unennäöltä. 

Kun juno riisui pikkuhousuni taisin kadottaa viimeisenkin säikeen, joka yhdisti minut huoneen ulkopuolella odottavaan todellisuuteen. Sen kosketus oli sanoinkuvaamattoman pehmeää ja silti se resonoi minussa aivan valtavalla voimalla.

Junolla oli mukanaan myös ääniaaltolelu jota se käytti minuun, kuinka ollakaan tismalleen sama kapistus jonka olin jo tilannut itselleni (ja jonka juuri äsken kävin hakemassa postista, jee!). Ja voi veljet miten se onkin jännä vehje..! En nähnyt sitä, koska minulla oli silmät kiinni enkä katsonut, vaan luulin sen olevan tavallinen vibraattori. Ihmettelin vain, miten se saattoi tuntua niin pieneltä ja hellältä ja silti mielettömän vahvalta, jollain tavalla syvältä värinältä. Välillä jo aika hurjalta myös.

Jälkeenpäin juno kysyi harmittiko minua kun en ollut lauennut. Ajatus tuntui ihan hassulta, enhän minä ollut ehtinyt edes ajatella mitään orgasmeja kun nautin sillä tavalla. Vaikka laukeaminen onkin minulle helpompaa kuin ennen, se ei ole tehnyt minusta yhtään sen orgasmikeskeisempää. Minua ei todellakaan harmittanut yhtään kun värinä ja sormet vaihtuivat reisiä kirveleviin piiskaniskuihin. 

Nyt minulla on vieläkin kynsissäni junon maalaamaa hopeaa ja rintakehä täynnä haavetta. Huomenna menenkin sitten jätin luo yöksi, täysin toiselle planeetalle.

En tiedä missä lotossa olen nyt voittanut mutta onhan tässä tytöllä melko maailman hemmottelema olo. 

perjantai 27. syyskuuta 2019

Lost and found

En minä tiedä mitä tapahtuu.

Olin pää, sydän ja joka paikka ääriäni myöten täynnä jättiä, enkä todellakaan etsinyt, en edes aikonut etsiä yhtään mitään. Ja sitten tuli juno, yhtäkkiä.

Minä kiinnitin siihen huomion BDSM-baarissa, ja kävikin minulle täytenä yllätyksenä ilmi, että tiedetään toisemme tosielämästä. Muistan miten näin sen ensimmäisiä kertoja muutama vuosi sitten, eikä minun päähän meinannut mahtua miten kukaan voi olla niin kaunis. Nyt minun oli tavattoman vaikeaa käsittää, että se sama ihminen on sen kuvajaisen takana joka minua foorumilla ihastutti kirjoituksellaan. Ei niin ettei se olisi lopulta käynyt järkeen, minä en vain yhtään osannut odottaa sitä. Mulle ei ole sattunut tällaista törmäämistä ennen.

Olen hirveän onnellinen että sattui nyt. Pienen alkupaniikin (voi ei SE ei ikinä voi pitää mua viehättävänä!!!) ja tunnustelun jälkeen oli valtavan helppoa heittäytyä ihastukseensa, kun tiesi toisen jo ennalta hyväksi ja luotettavaksi tyypiksi. En tiedä olisiko minusta ollutkaan tähän väliin tutustumaan toiseen kokonaan alusta, siten että kaikki olisi ollut tuntematonta maata. Sellainen vie hirvittävän paljon aikaa ja energiaa. Nyt minulla on kartta kädessäni, ja voin lähteä tutkimaan tarkemmin pelkäämättä että eksyn.

TAFF oli ihana. Juno on. Se oli niin kaunis, taas ja aina vain. Sen mekon lateksi tuntui minun sormieni alla silkiltä eikä haissut ollenkaan ilmapallolta (inhoan ilmapalloja!). Tuntui kuin olisin painanut sormenpääni vasten veden pintaa.

Minua jännitti ja ujostutti, ja se tiesi sen, piti minusta huolta koko ajan. Piti kädestä, eikä antanut minun jäädä hetkeksikään yksin, koska olin kertonut että kestän sitä huonosti tuollaisissa tilanteissa. Jos se ei hetkeen ollut minun kanssani, se huolehti että mio oli.

Kun juno talutti minut sähköpisteelle olisin voinut hihkua riemusta. En ole tainnut aiemmin kirjoittaa siitä, mutta sähkö on suunnilleen eroottisin keksintö koskaan. Se oli myös vielä muutama vuosi sitten minun ehdottomasti ei -listani kärkikahinoissa. Ajatushan nyt vain on yksinkertaisesti inhottava. Minkä helkkarin takia kukaan kaheli haluaisi sellaista?

Kokeilkaa niin tiedätte. Se miten sähkö nipistelee, polttaa ja soi ihossa on kipuna huumaavan kiihottavaa. Olen kokeillut sitä parissa bileissä ja minun kroppa on ollut sitä mieltä, ettei niistä bileistä muuten sitten enää niin väliksikään. Voisin istua siinä tuolissa sähkötettävänä koko illan.

Nyt se oli vielä erityisen upeaa, koska juno sai kokeilla tehdä sitä minulle, ja tilanne olikin yhtäkkiä aidosti intiimi. Kahdenkeskinen, riippumatta siitä miten paljon ihmisiä ympärillä oli. Sain hengittää tihenevää ilmaa meidän välillämme ja juoda katsetta sen tummissa silmissä, kun se piteli sitä härveliä käsissään ja käski minun nostaa hameeni helmaa päästäkseen satuttamaan sisäreisiäni. Enkä olisi millään saanut siitä kaikesta kyllikseni. 

Minulle pelkät kasuaalit kipukokeilut ovatkin olleet hiukka hankalia aina, koska minun on käytännössä mahdotonta olla uppoamatta kivun lisäksi sen tuottajaan. Kun luotan siinä määrin että annan satuttaa itseäni, minä alistun. Ja kun minä alistun... No, minun on tosi vaikea pitää niin kokonaisvaltaista kokemusta itsestäni sellaisena, ettei se henkilöityisi siihen joka minut saa sillä tavalla tuntemaan. Jos alistuva minuuteni olisi satu, se kertoisi tytöstä joka kulkisi kantaen koko sieluaan pienenä lasipallona käsissään. Ei se anna kenen tahansa pidellä sitä, mutta jos antaa, se muuttaa hetkeksi koko maailman.

Junon käsiin minun on helppo antaa itseni. Se on valtavan sydämellinen, suloinen ja huolehtiva, ja saa minun rintakehän täyttymään lohdullisesta lämmöstä samanaikaisesti kuin koko ihoni kauttaaltaan kihelmöimään kärsimättömästä halusta. Juno on jollain kovin kierosti kiihottavalla tavalla minulle kuin isosisko. Meidän dynamiikkamme on viattoman uteliasta leikittelyä kontrollilla, kivulla ja kosketuksella, ja se on koko ajan juno joka päättäväisenä ja vahvana vie minut sinne minne en yksin uskaltaisi tai edes pääsisi. 

Paikkoihin, joissa se painaa minut vasten parven kaidetta ja puree minusta musiikkiin hukkuvia vinkaisuja. Pitelee minua kainalossaan ja näykkii kasvojani, tai antaa minun upota vasten sen pehmeää rintaa kun en uskalla katsoa silmiin. Kiinnittää minut häpeäpaaluun ja lyö niin lujaa etten melkein usko että ne ovat vain sen kädet, ei mitään kovempaa. Levittää meikkiä luomilleni ja huuliini, ja sanoo ääneen sen sanan joka on jo tuntunut sisälläni ja silittänyt jostain todella syvältä: nukke.

Ja kun aamulla herään, tuoksun junolta joka puolelta.

***

Viime viikot ovat olleet minun elämässäni äärimmäisen intensiivisiä. Mannerlaattojen liikettä, purkauksia jotka paljastavat kohdat joissa muutosta on kaiken alla tapahtunut jo kauan, niin hitaasti etten ole pystynyt sitä huomaamaan. Samaan aikaan elämän sattumanvaraisuus on järjestänyt sellaisia provokatiivisia performansseja nenäni edessä, että olisin kiveä jollei se vaikuttaisi minuun millään lailla. Se on ehkä vienyt unet öistäni, mutta muistanpa taas mitä on olla valveilla. Mitä on olla minä, ja millaiseksi olen aina halunnut tulla. 

Oma hyvä oloni ei valitettavasti koskaan ole ollut minulle riittävä motivaattori pyrkiä sitä kohti. Pärjäänhän minä nyt hyvänen aika vähän vähemmälläkin hapella. Laiska, tyhmä ja saamaton minussa ottaa mielellään vastaan mahdollisuuden mennä mistä aita on matalin, mikäli siinä tuoksinassa tulen mudanneeksi lähinnä oman napani. Jotta olisin valmis ponnistelemaan ollakseni paras mahdollinen minä, tarvitsen ulkoisen kannustimen, jonkun toisen jota varten nähdä ylimääräistä vaivaa. Niin se vain on, ilman sen suurempaa draamaa, ei enää mikään itsetunto- vaan persoonallisuuskysymys.

Mutta itsetuntoasiahan siitä tulee, siinä vaiheessa jos olen tullut taas heittäneeksi pyyhkeen kehään. Se inho ja häpeä jota olen itsestäni vuoden pari tuntenut on melko raakaa peliä. Olen päästänyt itseni  nahistumaan ihmiseksi, jonka ei juurikaan voi sanoa miellyttävän minua. 

Minua on aina rienannut sellainen pieni kirous siunauksen vaatteissa, että minä suoriudun kaikesta minimaalisella vaivalla yllättävän hyvin. Mulle ei oikein tule sellaisia omaan pystyvyyteeni liittyviä rock bottomeita vastaan, lukuun ottamatta niitä tilanteita kun mielenterveys prakaa. Menestyn töissä ja ihmissuhteissa oikein kivasti vaikken laittaisi tikkua ristiin kehittyäkseni. Se on siitä petollinen armo, että silloin on syntisen helppoa jumittua niille sijoilleen.

Olenhan minä pohjamudistani välillä kurkistellut, näkee sen näistä blogiteksteistäkin. Aina silloin tällöin havahtunut hereille, että ei vittu mitä paskaa, nyt tyttö skarppaat vähän. Jotenkin siinä on vaan päässyt käymään niin, että olen nostanut pääni vain kääntääkseni kylkeäni.

Mutta! Koskaan ei ole myöhäistä sille hetkelle, kun itseään pettänyt sankari avaa viimein silmänsä, lurauttaa voimallisen balladin ja lähtee kohtaamaan taistelunsa. Minä aattelin läksiä nyt. Melko pitkän matkan joudun kirimään itseäni kiinni, mutta en ole pätkääkään huolissani ettenkö pystyisi siihen. Tiedän miten vahva olen. Tiedän myös että olen tarpeeksi hyvä näinkin, ei minun muille kelvatakseni tarvitse muuttaa mitään. Minulla sattuu vain olemaan sisäpiirin tietoa siitä, että tämä tyttö osaa halutessaan olla vielä paljon ihastuttavampikin, kaikin puolin. Ja se haluaa nyt. 

Vaikka ajat ovatkin kätkeneet paljon siitä mistä minussa pidän, ne eivät ole onnistuneet viemään uskoani itseeni. On yhä helpompi ymmärtää se ennen niin käsittämätön, että joku todella saattaa rakastaa minua. Just to love and be loved in return. 

Maailman helpoin asia.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Iso, kiltti jätti

Minulle on tapahtunut valtavan paljon.

Moni asia, jota pidin kuukausi sitten itsestäänselvänä, on jotenkin kääntynyt ja kieppunut niin etten tiedä miten päin ne enää on. On onnellisia asioita, on surullisia, ja joitain jotka pelottavat minut suunniltani.

Ja sitten on jätti.

Kesällä aloin vaihtaa viestejä erään ihmisen kanssa, jota olen jo vuosia pitänyt hyvin puoleensavetävänä. Kävi ilmi, että tunne on ollut molemminpuolinen, ja tilanne eskaloitui varsin nopeasti. Nyt minä olen sen tyttö, pieni suttuinen huora. Minä annoin sille lempinimen jätti, koska se on jättipitkä ja jätit on melkein aina ihania, niin kuin IKJ tai Rautajätti. Ja hauskoja, niin kuin Shrek!
 
Nyt aivan yhtäkkiä onkin niin, että kaikki aika on joko ennen tai jälkeen jätin. Eikä kummallakaan puolen sitä pistettä aika kulje samalla tavalla kronologisesti hetkien välillä kuin olen tottunut yrittämään sen nähdä. Nyt on vain... hetkiä. Ja jotain paljon määrittelemättömämpää tapahtumista, huomaamatonta liikettä sitä kohti että olen jätin oma. Koska se on tosiasia. Ja sopimusasia se ei ole ollut hetkeäkään, ei tullut sitä päivää jolloin olisimme käyneet keskustelun jossa määrittelisimme toisemme. Me olemme määritelleet meitä koko ajan ja teemme sitä edelleen, ja siinä sellaiset asiat kuin "tänään" tai "tästä eteenpäin" ovat jotenkin tyyten tarpeettomia.

Ilman aikaparadoksaalista ällistelyä ilmaistuna, kaikki tuntuu aivan helvetin luonnolliselta. (Tiedän, olen todella katsonut taas aivan liikaa Dr. Whota.)


Meidän seksuaalinen yhteensopivuutemme on välillä suorastaan hämmentävää. Sen fetissilista näyttää samalta kuin mun selaushistoria, ja kun se sanoittaa fantasioitaan musta tuntuu kuin se litteroisi menemään mun runkkuajatuksia. Tiedättekö sen improharjoituksen, jossa pitää vuorotellen sanoa kaikkeen mitä toinen sanoo joo, ja lisätä siihen jotain, viedä juttu vielä pitemmälle? Siltä meidän keskustelut asioista jotka meitä kiihottaa tuntuu.

Ja sieltä tuntuu nousevan kaikennäköistä. Lohdullisen tuttuja, vanhoja kaipauksia, jotka olin jo ehtinyt unohtaa, luulla etten ehkä tarvitsekaan niitä enää. Toisaalta aivan uusia asioita, sellaisia jotka ovat olleet vain häilyviä haaveita ja löytävät nyt muotonsa.

Me emme pysty tapaamaan ihan noin vain. Asumme eri kaupungeissa ja kummallakin on omat menonsa. Lisäksi tällaiselle on ihan pakko ottaa aikaa, tämä on täysin uutta. Että rakastan mioa niin valtavasti, ja samaan aikaan haluan koko ajan lisää jättiä. Se tarkoittaa lukemattomia konkreettisia asioita jotka täytyy käydä läpi ja saada loksahtamaan kohdalleen. Käytännön polyamoria on totisesti huomattavasti mutkikkaampaa kuin miltä paperilla kuulostaa.

Mutta jossain vaiheessa me tapasimme ensimmäisen kerran. Joimme limpparit nurmikolla ja minua ujostutti kamalasti. Hymyilin kuplien mutta äänettömästi, en löytänyt sanoja. Olo oli kuin vieterilelulla joka on vedetty äärimmilleen mutta jota ei päästetäkään irti. Sitten, minä en muista miten, sen käsi pujottautui minun tukkaan ja tarttui kiinni. Minä sulin siihen paikkaan, tunsin miten kaikki voima minusta virtasi siihen kohtaan jossa sen sormet kiristivät kipua hiuksistani.

Sen jälkeen me ollaan sukellettu sangen syvälle toisiimme. On vaihdettu satoja viestejä, joissa sanat ja läsnäolo ovat niin väkeviä että se ei lopultakaan ole vajaampaa kuin olla toisen kanssa kehollaan, ja silti se on tietysti täysin eri asia. On jaettu järjettömän intensiivisiä hetkiä, jotka minä muistan yhtä vahvasti kuin ne yhä jatkaisivat tapahtumistaan koko ajan eivätkä menneitä asioita olisikaan, ja silti on mahdotonta muistaa kaikkia yksityiskohtia. Saan koko kehon ja kaikkien aistien takaumia, enkä osaa sanoa milloin sellaista on tapahtunut tai tapahtuiko todella ollenkaan, mutta sekään ei tekisi siitä yhtään vähempää totta.

On se ilta kun on jo pimeää ja jätti hakee minut luokseen. Joka kerta kun se rutistaa minut suureen jätin syliinsä, minun mekkoni napit aukeavat vahingossa ja minua nolottaa valtavasti. Että se saakin minut niin hämilleni, että menetän kontrollin sellaisista perusasioista kuin että mulla pysyis vaatteet kunnialla päällä..! Se tarttuu minun käteen ja me kävellään, ja minun on pakko vähän väliä kätkeä kasvoni vasten sen hartioita koska minua ujostuttaa taas hirveästi. Eikä minulla kuitenkaan ole pätkääkään epämukava olo.

Ja sitten se vetää minut sivummalle jalkakäytävältä. Kuljettaa kouransa minun helman alle, tietäen ettei minulla ole alushousuja. Sen sormet uppoavat minun sisälle, se urisee matalalta ja sanoo jotain rumaa joka tyhjentää minun pään, ehkä jotain siitä miten märkä pikkulutka jo on. Aika varmasti siitä. Sitten se työntää sotkuiset sormensa minun suuhuni, laittaa minut imemään niitä, ja sylkäisee vasten minun kasvojani.

Eikä se anna minulle lupaa pyyhkiä sitä pois. Minä joudun kävelemään vieraassa kaupungissa naama sotkussa siitä, vaikka ihmisiä on siellä täällä ja valoja kaikkialla.


Kun jätti sylkee minun kasvoilleni, se tuntuu läimäytykseltä. Se tekee sen jotenkin sellaisella voimalla että minä säikähdän joka kerta. Ja häpeämättömän röyhkeästi, siten että osa syljestä menee suoraan minun suuhuni. Sitten se nauraa. Niin syvältä rinnastaan ja tyytyväisenä että minua hirvittää.

Se tekee sitä muutenkin paljon. Urahtelee ja juttelee ihan kauheita, nöyryyttää minua sanoillaan ja pelkällä olemuksellaan. Sillä miten se tarttuu minuun takaapäin, avaa nappini lopulta tarkoituksella ja puristelee rintojani. Tarttuu kourallaan kaulaani ja pysäyttää minun äkkinäisen hengähdykseni kun olen tuntenut sen erektion itseäni vasten, nappaa sen kuin linnun lennosta. Joskus se nauraa ääneen, kovaa ja haukahdellen. Niin kuin silloin kun se on paiskannut minut lattialle ja painaa raskaan, nahkaisen saappaan minun pillulleni, joka on niin märkä että siitä pääsee ääni joka saa minut peittämään kasvoni häpeästä. Mutta ei se minun syy ole, se on niiden saappaiden syy.

Saappaiden, jotka jätti on käskyttänyt minut laittamaan jalkoihinsa, nyörittämään ne ja pyyhkimään niistä enimmät liat ennen kuin minun on täytynyt alkaa nuolla niitä. Saappaiden jotka välillä upottavat kuvioitaan reisilleni, välillä painavat kasvojani vasten lattiaa, ja jotka ovat niin mustat ja raskaat että se pelottaa minua. Pelkään, koska tiedän että minua voisi sattua niiden takia tosi paljon. Ja kun jätti leikkii sillä pelolla ja minun avuttomuudellani kun olen sen jalan alla ja maailman pienin siihen verrattuna, minä en mahda sille mitään että minä vuodan vesiä itsestäni. Enkä sille, että kun jätti käskee minun asettua sen toisen saappaan päälle ja alkaa imeä itseään, minusta tuntuu niin järjettömän nautinnolliselta kihnuttaa itseäni sitä vasten, että tiedän että saattaisin laueta sillä tavalla. Varsinkin, kun jätti näkee ja kertoo minulle, miten vähämieliseltä pikku huoralta se saa minut näyttämään.

Mutta se ei haittaa yhtään, koska sellainen minä jätille olen ja sellaisena se minusta tykkää. Tyhmänä ja kyrvännälkäisenä pikku tyttönä, jolle on parempi että jätti pitää siitä huolen, koska muuten sitä voisi kuka tahansa käyttää miten lystää. Kun jätti tekee sen itse, tyttö pysyy turvassa.

Jätillä on saappaiden lisäksi nahkaiset hanskat jotka tekevät minut heikoksi. Se saattaa tunkea sormensa minun suuhuni kun sillä on ne käsissään, tai salvata minun hengitykseni kokonaan kun se nai minua, laittaen minut hetkeksi hukkumaan nahan tuoksuun. Kun silloin säikähdän ja katson sitä silmiin kuin uhattu eläin, enkä voi mitään muuta kuin pelätä ja luottaa yhtä aikaa, siinä on kaikki mitä koko maailmaan mahtuu kerrallaan. Silloin se rauhoittaa minut alleen, alkaa puhua lempeämmällä äänellä, muttei lakkaa survomasta itseään minun sisääni ja käyttämästä kauniilla tavalla rumia sanojaan.

Ennen jättiä oli ehtinyt kulua kauan siitä kun viimeksi harrastin anaaliseksiä, ja siitä oli ehtinyt tulla uudelleen aika iso juttu minulle. Yhtä kiihottava kuin aina ennenkin, mutta myös oikeasti jännittävä, ja sen takia sitten vielä kaksisataa kertaa kiihottavampi. Ajatus siitä, että se reikäni on niin konkreettisella tavalla jätin oma, että sen täytyy avata se itselleen aivan kuin olisin vielä kokonaan koskematon... No se on varsin stimuloiva ajatus se.

Ja jätti teki sen aivan ihanalla tavalla. Tunkeutui minuun alkuun vain sormillaan ja malttoi odottaa, että minä aloin sekä pelkäämään että haluamaan itseni kutakuinkin järjiltäni. Lopulta se komensi minut polvilleen eteensä ja työnnettyään sormensa sisääni totesi, ettei enempää valmisteluja tarvita koska sen kuuluukin vähän sattua. Silloin minun aivoissani kävi sellainen raketin ujellus ja räjähdys että ihme kun mulla jäi päätä jäljelle ollenkaan.


Rakastan sitä miten kovasti jätti nauttii minun peppuni käyttämisestä. Miten tunnen ja kuulen kuinka hyvältä se tuntuu sille. Rakastan kun se tekee sen maaten minun päälläni niin että minun on vaikea hengittää, ja rakastan kun olen polvillani sen edessä ja kaikki on koko ajan sillä suloisella rajalla onko se jo liikaa, vai haluanko vielä enemmän. Eniten, kaikkein eniten rakastan vikistä ja uikuttaa avuttomana, anella sitä lopettamaan koska tiedän ettei se aio sitä tehdä.

Kun jätti antoi minun käyttää wandia samalla kun nai minua perseeseen (helvetti minä inhoan käyttää tuota ilmaisua!), minä laukesin.  Aivan naurettavan helposti, pari minuuttia ja orgasmi tuli noin vain. Kaikkien niiden väsytystaisteluiden jälkeen joita uuden ihmisen kanssa tuleminen on yleensä vaatinut, tilanne oli suorastaan hämmentävä. Näinkö helppoa se on? Yhtä vaivatonta kuin yksin, mikä tuntuu sekin käyneen viime aikoina suunnilleen yhtä luontevaksi saada aikaan kuin aivastaa silloin kun aivastuttaa. Kun minä saan jätiltä luvan tulla, tähänastinen ennätys on neljä orgasmia kymmeneen minuuttiin. Ne poksahtelevat tulemaan kuin riisimurot kupissa.

Välillä jätti käskyttää minut kylpyhuoneeseen. Minä tiedän mitä se aikoo silloin tehdä, enkä voi kuin asettua polvilleni ja odottaa, nojata taaksepäin koska jätti haluaa nähdä miten sen kusi sotkee minun hiukset ja valuu suusta ja kasvoilta pillulleni. Sen jälkeen se saattaa tarttua minua niskasta ja painaa kasvoni sotkemaansa lattiaa vasten, tai laittaa minut pesemään itsensä jättäen minut vielä likaiseksi. Silloin minun käteni ovat pienemmät ja hauraammat kuin yleensä, kosken jättiä joka puolelta mistä se käskee mutta teen sen varovasti kuin pelkäisin meneväni rikki. Tai ehkä että se menee, hajoaa minun edessäni kuin sumu, eikä olekaan totta vaikka on juuri ollut siinä. Samalla minusta tuntuu aivan ihanalta koskea siihen sillä tavalla, pitää jätistäni huolta.

Kun menen seuraavan kerran töihin, minun tukkani on pelkkää villiä hattaraista sotkua vaikka olen yrittänyt harjata. Jätti on huuhdellut hiukseni jälkeensä, mutta en ole halunnut pestä niitä shampoolla. Tahdon pitää kaikki jätin jäljet minussa mahdollisimman kauan. En tahtoisi antaa sitä iholtanikaan, sen hampaanjälkiä selässäni ja käsivarressani, violetiksi tummuneita raipaniskuja pakaroillani ja vyön kaulaani hiertämiä liki näkymättömiä rantuja, tai niitä pieniä verenpurkaumia jotka se on puristanut minun sisäreisilleni.

Niin. Minun koko ihoni tuntuu jätin jäljiltä paljon paremmalta ylläni. Minulla on ollut massiivisia vaikeuksia kehonkuvani kanssa, hankala hyväksyä sitä että saatan tällä tavalla lihoneena olla mitenkään oikeutetusti seksuaalinen toimija saati kenenkään uuden ihmisen halun kohde. Totta kai minä ujostelen välillä alastomuuttani kuten olen ujostellut aina, painoinpa mitä hyvänsä, mutta muutoin minä en ole murehtinut kropastani jätin kanssa kertaakaan. Ei ole tullut mieleenkään miten pahalta näytän jossain tietyssä asennossa, tai etteihän se vain näe jotain kohtaa minusta. Ja voin kertoa että se on tosiaan katsonut joka puolelta.

Se tykkää tehdä sitäkin. Komentaa minut levittämään itseni sen nähtäväksi ja käskeä minua katsomaan itseään silmiin silloin kun yritän eniten piiloon. Ihan kuin sillä olisi koko ajan luja ote minun niskasta, minä en yksinkertaisesti pääse sitä pakoon itseeni, olen koko ajan auki sitä kohti. Minusta tuntuu tulevan myös täysin ääniohjattava. Kun se puhuu minulle koko ajan, minun pää aivan todella tyhjenee kaikesta muusta, saan laskea itseni kokonaan sen käskyjen varaan. Kuljen kuin sokeana minne ikinä se minut ohjaa, ja näen yhtäkkiä asioita joita ei ole ennen ollut minulle olemassakaan.

Esimerkiksi silloin kun se käskee minut nuolemaan kiveksiään. Käskee nuolemaan alempaa. Ja vielä alempaa, niin kauan että nuolen sen... No te tiedätte mitä sieltä löytyy. Kehtaan kirjoittaa sen jätille, mutta en mitenkään tähän. Miten vain, minulle on täydellinen yllätyskäänne millä tavalla siitä nautin. En pelkästään siksi että se on nöyryyttävää ja irstasta, vaan siksi miltä se minusta fyysisesti tuntuu, minun kielessäni. Ei se ole minun kehonkartassani koskaan ollut mikään erogeeninen alue, joten olen hyvin hämmentynyt miten voimakkaasti sillä nyt tunnen. Miten saatan muistellessani oikeasti nuolla hellästi kitalakeani samalla tavalla kuin koskettelen itseäni muualta.

Jätin kanssa tuntuu olevan aina kesä. Aurinko tekee huoneesta keltaisen kun käperryn raukeana sen kainaloon katsellen sen orgasmeista onnellisia kasvoja ja kauniita, lempeitä silmiä. Tunnen valtavaa lapsenomaista ylpeyttä siitä, että minä olen saanut sen niin tyytyväiseksi. Koko kehossa humisee yhtä aikaa täysi rauha ja riemu, ja minua naurattaa pelkkä olemassa oleminen, sen täydellinen painottomuus.

Minun hetkeni jätin kanssa ovat enemmän paikka kuin palasia ajasta. Ja siitä paikasta on jo nyt tullut minulle hyvin, hyvin rakas.