maanantai 28. maaliskuuta 2016

Down the rabbit hole!

Eilen ovisummeri soi kesken perheleffahetken. Itse en olisi viitsinyt nousta sohvalta lehdenjakajan tähden, mutta poika totesi innoissaan yltävänsä jo painamaan nappia ja päästi tulijan taloon. Minun sydämeni pomppasi kurkkuun, kun hetken kuluttua joku soittikin ovikelloamme. Se oli kuningatar. Tietysti se oli, koska sitä en olisi ikimaailmassa osannut odottaa. En edes tiennyt hänen ottaneen minun osoitteeni ylös.

Kuningatar viipyi vain hetken. Näykki ja suukotti, nuoli kasvojani. En ollut ehtinyt toipua hämmennyksestäni kun kuningatar jo lähti. Juuri ennen kuin ovi sulkeutui hänen jälkeensä, kuningatar ilmoitti silmät tuikkien minun yllättyvän illalla.

Minun täytyi odottaa iltapäivästä aina pojan nukahtamiseen saakka. Se on pitkä aika, kun tietää että voi tapahtua mitä vaan. Lopulta kuningatar paljasti yllätyksensä: sanoi sen löytyvän eteisestäni. Saakeli sitä naista. Minä en käsitä, missä välissä kuningatar oli voinut keretä mitään kätkemään, olin omasta mielestäni hänen sylissään koko sen lyhyen ajan jonka hän viipyi. Mutta siellä se oli, pieni paketti eteisen yläkomerossa.


Jos olin kuvitellut jännitykseni laukeavan paketin avaamiseen, sain huomata olevani varsin väärässä. Paketista paljastui lasipullo, jonka sisällä oli kolme eriväristä tussia. Kuningatar ei suostunut kertomaan, mitä moinen metku merkitsi, vaan toivotti tyynesti hyvät yöt ja sanoi minun saavan tietää aamulla.

Sainkin. Kuningatar antoi käskyn toimittaa hänelle kuvia. Minun pitää kirjoittaa punaisella tussilla itseeni ne rajoitukset, jotka hänen olisi syytä huomioida, ja mustalla minun on puolestaan määrä merkitä kovat rajoitukseni. Kun kysyin malttamattomana, mikä pinkin tussin virka sitten oli, kuningatar vastasi verkkaisesti pinkin olevan nätti väri, ja että voisin piirtää sillä vaikka sydämiä. Jos kuningatar olisi kirja, hän olisi ehdottomasti nonsenseä. Luo omat odottamattomat odotettavuutensa ja hylkää ne huoletta koska sattuu huvittamaan. Ja ihan totta nyt, sitä olisi voinut vain kysyä...

Silloin kun minä löysin BDSM:n elämästäni, minusta tuntui vahvasti siltä kuin olisin Liisana jossain vieraassa ja kiehtovassa ihmemaassa. Aiemmat käsitykseni ja odotukseni joutuivat koetukselle. Kaikki mikä näytti aivan tavalliselta, paljastuikin joksikin mystiseksi muuksi, ja kaikesta kiehtovan kummallisesta alkoikin tulla minun maailmassani aivan tavallista. Se ei ollut mitään tähän verrattuna. Kuningatar kääntää uudelleen nurin jo sen ennestään merkillisen, jota olin tottunut pitämään tuttuna. Metaforat konkretisoituvat, asiat paljastuvat päinvastaisiksi kuin olen pitänyt ilmeisenä ja minä kasvan ja kutistun kuningattaren käsissä.

Queen of hearts. Kaunis, käsittämätön ja kauhistuttavan julma kuningatar. Minun täytyy miettiä tarkoin, mitä tahdon siltä kieltää, koska se voi oikeasti tehdä minulle aivan mitä tahansa.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Hänen pikkulutkansa

Me makaamme hotellin vuoteella. Kuningatar pitelee kainalossaan ja pureskelee minua, työntää kätensä housuihini ja hyväilee. Hän sanoo minua pikkulutkakseen, sanoo jotain mikä saa minut sijoiltani onnesta.

Minä haluan että sinä olet minun.

Minä en pysty sanomaan sanaakaan. Vedän hiljaa henkeä enkä uskalla päästää sitä ulos jottei hetki menisi ohi. Haluan kuunnella niitä sanoja kun ne ovat päässäni uusina ja niin kauniina, kiihottavina, merkityksellisinä. 

Oletko?

Nyökkään. Minä olen sinun. 


Minä en ole koskaan tavannut ketään lähellekään sellaista kuin kuningatar. En ketään, joka olisi yhtä aikaa niin äärettömän elegantti ja silti ihastuttavalla tavalla maanläheinen, lämmin ja täynnä valoa: aina kun muistan kuningattaren, muistan auringon myös. Kun kuningatar liikkuu huoneissa, siitä ei tunnu kuuluvan pienintäkään ääntä, aivan kuin hän lipuisi tuuman irti lattiasta. Se saa minut tuntemaan itseni kömpelöksi varsaksi. Minun askeleeni tömisevät, eikä käsilläni tunnu olevan paikkaa jossa niitä luontevasti pitäisin. 

Kuningatar on suurenmoinen nautiskelija. Hän on ihminen, joka on tullut tähän maailmaan viihtyäkseen, eikä epäile palauttaa annosta keittiöön jos se ei vastaa sitä mitä hän tietää olevan oikeus odottaa. Hänellä on kyky nähdä aivan pientenkin asioiden arvo hinnan sijaan, ja hän osaa itse ottaa nautintonsa niistä siinä missä suuremmistakin elämyksistä, sen sijaan että jäisi odottamaan milloin maailma häntä hemmottelisi. Ja kun hän on tyytymätön johonkin, hän ei menetä malttiaan, vaan jää kaikessa rauhassa hetkeksi miettimään miten muuttaisi asian tahtomalleen tolalle. 

Ja nyt kuningatar nauttii minusta. Nauttii kivustani ja kiihottumisestani, epätietoisuudestani kun en voi koskaan tietää satuttaako hän vai hyväileekö. Siitä että saa minut pelkäämään, ja luottamaan niin paljon ettei pelko ole minulle paha asia. Hän suorastaan herkuttelee sillä, miten voi tehdä minulle asioita jotka koen vastenmielisinä tai nöyryyttävinä, nuolla korvani märäksi tai pyyhkiä pyllyni kun olen pissannut. Nauttii reaktioitani kuin viiniä ja juustoja, laittaen minut vuoroin huutamaan kauhusta, nauramaan sydämeni pohjasta, vingahtelemaan kivusta, voihkimaan nautinnosta ja nyrpistelemään nenääni närkästyksestä. Ja kun minua itkettää, hän pitelee minut sylissään aivan pieneksi ja nuolee kasvoni kyynelistä.

Minä olen hyvin, hyvin onnellinen hänen pikkulutkanaan.