sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Hukassa.

Mitäpä se minun seksuaalielämään? No saatananmoista sekoilua totta kai. 

Sekä juno että joonatan on jättäneet minut. Julkisesti sen enempää retostelematta todettakoon, ettei kummankaan kanssa asia mennyt mitenkään mukavasti. En tajua miten niissä niin kävi vaan kävipä kumminkin.

Mutta ei se mitään. (Kyllä se mitään, mutta on pakko nostaa piikit pystyyn jottei vallan luhistuisi.) Karhun kanssa menee mainiosti. Ollaan nähty melkeinpä viikottain, ja aina olen yhtä onnellinen. Se sanoo pieneksi, suukottaa otsalle ja pesee minut, laittaa hoitoainettakin. Panee minua yhtään piittaamatta vaikka minulla on kuukautiset, vetää itsensä ulos ja laukeaa sotkuiselle pillulleni. Sitten me juodaan kahvia ja täytetään ristikkoa. Puhutaan asioista joista me tykätään, ja ollaan samaa mieltä. Hyvät bataattiranskalaiset on hyviä, mutta ne voi mennä karmealla tavalla pieleen. Naantalin kylpylä on ihan paska mutta vanha kaupunki kaunis. Radion rock-kanavilla soi parasta musiikkia, mutta niitä ei voi kuunnella kun ne soittavat aina pelkästään kaikkein kuluneimpia kappaleita. Karhu on niitä ihmisiä, joiden kanssa vain tulee loputtomasti asioita mieleen.

Sitten se lähtee kotiin ja minä jään.

Karhu onkin oikeastaan ainut asia jossa minulla on mikään ankkuri pohjassa. On joitain orastavia kontakteja, mutten tässä kaikessa kaaoksessa saa niihin oikein tartuttua. Siinä ohella joitain toistuvia seksuaalisia kohtaamisia tiettyjen ihmisten kanssa, mutta en tunnu niittenkään langanpätkien päästä saavan otetta. Kaikki on jotenkin niin irrallaan. Kuin katsoisi joen kuljettamia lehtiä rannalta, onko ne niitä samoja vai tuleeko uusia, mistä senkin tietää.


Rintakehä tuntuu vanhalta piirongilta. Sellaiselta, jonka ovet eivät tahdo sovinnolla pysyä kiinni, eivätkä edes sopia karmeihinsa. Täytyy painaa ja pujottaa hakaset huolellisesti säppiin, sitten on nätimpi ja parempi.

Ei tämä kaikki varsinaisesti itsetuntoa hivele. Näemmä minua on ihan hauska penkoa jonkun kuukauden, mutta sen pitemmälle ei kenenkään mielenkiinto pysy yllä. Mukava panna mutta mahdoton rakastua, ja loppuviimein siihen panemiseenkin löytyy kiinnostavampia kavereita. Jo vain, nyt ryvetään tippaakaan kainostelematta ja kursailematta itsesäälissä ja -inhossa todellisella tunteenpalolla. 

En ole ihan varma mitä paraikaa olen tekemässä, mutta selvästikään se ei toimi järin hyvin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti