Olin askarrellut merkinnän ajatuksistani ulkonäön ja seksuaalisuuden välisestä suhteesta, mutta homma meni melkoisen läskiksi kerättyäni koko syksyn materiaalia massiiviseen minäkuvakriisiin. Onneksi Tetris oli tahollaan kirjoittanut samasta aihepiiristä, ja sain omaan eetokseeni vähän freesimpääkin näkökulmaa kuin iänikuiset selluliittiskandaalit.
Heti alkuunsa BDSM-maailmaan sukeltaessani kiinnitin huomiota siihen, miten erilainen koko seksuaalisen puoleensavetävyyden konsepti näissä yhteyksissä on. Ulkonäöllä, iällä tai muullakaan pinnallisella habituksella ei ole joko ollenkaan väliä, tai sitten ne saavat aivan päinvastaisia merkityksiä kuin muussa elämässä. Miltei karnevalistista iloittelua! Kaikenlaisia vartaloita, persoonallisuuksia ja seksuaalisuuksia edustetaan vapautuneeksi ja häpeilemättä. Minkä tahansa kaltaiset ihmiset voivat löytää jotain yhteistä seksuaalisesti. Kaikki on kaunista, tai ainakin kauniilla tavalla rumaa.
Ensin ajattelin, että tällainen ilmapiiri vaikuttaisi positiivisesti minun äärimmäisen kompleksiseen suhtautumiseen ulkonäkööni. Jostain syystä tuntuu kuitenkin käyneen päinvastoin.
Minun itsetuntonihan on kelvottoman kehno, varsinainen maanantaikappale. Kun murrosiässä käsitin, etten olekaan universumin ihmeellisin olento, heittäydyin täysin toisen ääripään tulkintaan itsestäni. En ole vieläkään oikein onnistunut pääsemään siitä yli enkä ympäri. Lyhyestä itkuvirsi kaunis: minulle minä olen aina ollut todella ikävä tyyppi, ja päälle päätteeksi koko lailla ruma sieltä, tästä ja tuosta. On ajanhukkaa yrittää vakuuttaa minulle muuta, se ei mene jakeluun. Kas kun olen lisäksi aika tyhmä. Niinpä en ole koskaan oppinut pitämään itseäni kovinkaan viehättävänä.
Tämän vuoden aikana olen henkisellä puolella ottanut isoja edistysaskelia. Kinkyily on toisaalta opettanut minua arvostamaan myös sitä heiveröistä ja epävarmaa puolta itsessäni, toisaalta ymmärtämään, ettei minun nyt hyvä herranjestas sentään koko ajan ja kaikkialla tarvitse nöyristellä. Yllättäen suhteessani ulkonäkööni on sen sijaan menty tuiki tarpeetonta takapakkia, ja suhtaudun itseeni jopa aiempaakin kriittisemmin.
Luulen, että siihen on kaksi suurempaa syytä. Ensinnäkin henkinen ja fyysinen minäkuvani ovat rysäyttäneet vauhdilla pahki. Olen päässyt toteuttamaan itseäni tavalla, joka on saanut minut todella pitämään itsestäni. Subina minä voin olla ja olen juuri sellainen kuin haluan olla, sellainen minä joka on kaunis ja viehättävä. Samaan aikaan kehoni on surkeiden sattumusten sarjan seurauksena päässyt tänä syksynä jäämään vähemmälle huomiolle, ja näin neuroottisen ihmisen näkökulmasta mittavia vahinkoja on ehtinyt aiheutua (tosiasiassahan lähinnä kropan koostumus koon sijaan on muuttunut). Se vartalo, jonka nyt näen peilistä, ei yksinkertaisesti sovi sille nuorelle ja viehkeälle naiselle, joka viimein koen olevani.
Toinen syy tulee tavallaan itseni ulkopuolelta. Pervoverkostot tarjoavat loputtomia kuvagallerioita täydellisen kauniista kinkyihmisistä. Ikävä kyllä se kauneuden muotti näyttää olevan identtinen muun maailman ihanteiden kanssa, aivan yhtä mahdoton saavuttaa. Ja ne ovat kuitenkin oikeita ihmisiä, ei mitään kansainvälisten konsernien kuvakäsiteltyä mielikuvamainontaa. Usein vieläpä monin tavoin paljon enemmän paljastettuina ja silti niin saatanan upeina. Niitä kuvia katsellessani tunnen itseni rumemmaksi kuin koskaan.
Ja se kyllä vaikuttaa seksuaalisuuteen. Jopa fantasiatasolla olen pistänyt itseni tiettyyn häkkiin. Jonkin aikaa esiinnyin fantasioissani aina korsetissa, hameessa ja imartelevassa valaistuksessa, tapahtui mitä hyvänsä. Nyt on sentään jotain edistystä tapahtunut, ja olen tyytynyt pohjustamaan alastomat haaveet epilogilla "sitten kun olen käynyt kaksi kuukautta salilla". Realistinsa taivaanrannanmaalarissakin!
Enkä minä ainakaan tässä tilassani voi kuvitella ilmaisevani itseäni ulkonäöllisesti haluamallani tavalla. Aina silloin tällöin mietin omaa pervolookiani, sitä miten pukeutuisin bileisiin tai tietynlaisiin tapaamisiin. Minulla on hirveästi visioita siitä, mitä haluaisin laittaa päälleni, mutta suurimman osan niistä torppaan jo ajatuksen asteella käyttökelvottomiksi. Tissit roikkuu, selluliitit näkkyy, miten minä muka laittaisin tämän tukan. Jostain syystä minulle olisi hirveän tärkeää näyttää hyvältä ja itseäni kuvastavalta, paljon tärkeämpää tässä yhteydessä kuin muussa elämässä.
Onni tässä onnettomuudessa on minun putkiaivoisuuteni. Session aikana en koskaan muista häpeillä tai ujostella omaa vartaloani, hyvä jos muistan olevani siinä.
Kriisiä silti pukkaa. Tiedänhän minä sen, ettei sitä parin kuukauden salikuurilla ratkaista, vaikka kroppa eheytyisikin. Osaa minun minäkuvastani vaivaa edelleen varsinainen penikkatauti. Ei auta kuin toivoa, että joskus, ja mahdollisimman pian, minusta tulee niin aikuinen nainen, että siedän sieluni lisäksi myös omaa vartaloani.
Ensin ajattelin, että tällainen ilmapiiri vaikuttaisi positiivisesti minun äärimmäisen kompleksiseen suhtautumiseen ulkonäkööni. Jostain syystä tuntuu kuitenkin käyneen päinvastoin.
Minun itsetuntonihan on kelvottoman kehno, varsinainen maanantaikappale. Kun murrosiässä käsitin, etten olekaan universumin ihmeellisin olento, heittäydyin täysin toisen ääripään tulkintaan itsestäni. En ole vieläkään oikein onnistunut pääsemään siitä yli enkä ympäri. Lyhyestä itkuvirsi kaunis: minulle minä olen aina ollut todella ikävä tyyppi, ja päälle päätteeksi koko lailla ruma sieltä, tästä ja tuosta. On ajanhukkaa yrittää vakuuttaa minulle muuta, se ei mene jakeluun. Kas kun olen lisäksi aika tyhmä. Niinpä en ole koskaan oppinut pitämään itseäni kovinkaan viehättävänä.
Tämän vuoden aikana olen henkisellä puolella ottanut isoja edistysaskelia. Kinkyily on toisaalta opettanut minua arvostamaan myös sitä heiveröistä ja epävarmaa puolta itsessäni, toisaalta ymmärtämään, ettei minun nyt hyvä herranjestas sentään koko ajan ja kaikkialla tarvitse nöyristellä. Yllättäen suhteessani ulkonäkööni on sen sijaan menty tuiki tarpeetonta takapakkia, ja suhtaudun itseeni jopa aiempaakin kriittisemmin.
Luulen, että siihen on kaksi suurempaa syytä. Ensinnäkin henkinen ja fyysinen minäkuvani ovat rysäyttäneet vauhdilla pahki. Olen päässyt toteuttamaan itseäni tavalla, joka on saanut minut todella pitämään itsestäni. Subina minä voin olla ja olen juuri sellainen kuin haluan olla, sellainen minä joka on kaunis ja viehättävä. Samaan aikaan kehoni on surkeiden sattumusten sarjan seurauksena päässyt tänä syksynä jäämään vähemmälle huomiolle, ja näin neuroottisen ihmisen näkökulmasta mittavia vahinkoja on ehtinyt aiheutua (tosiasiassahan lähinnä kropan koostumus koon sijaan on muuttunut). Se vartalo, jonka nyt näen peilistä, ei yksinkertaisesti sovi sille nuorelle ja viehkeälle naiselle, joka viimein koen olevani.
Toinen syy tulee tavallaan itseni ulkopuolelta. Pervoverkostot tarjoavat loputtomia kuvagallerioita täydellisen kauniista kinkyihmisistä. Ikävä kyllä se kauneuden muotti näyttää olevan identtinen muun maailman ihanteiden kanssa, aivan yhtä mahdoton saavuttaa. Ja ne ovat kuitenkin oikeita ihmisiä, ei mitään kansainvälisten konsernien kuvakäsiteltyä mielikuvamainontaa. Usein vieläpä monin tavoin paljon enemmän paljastettuina ja silti niin saatanan upeina. Niitä kuvia katsellessani tunnen itseni rumemmaksi kuin koskaan.
Ja se kyllä vaikuttaa seksuaalisuuteen. Jopa fantasiatasolla olen pistänyt itseni tiettyyn häkkiin. Jonkin aikaa esiinnyin fantasioissani aina korsetissa, hameessa ja imartelevassa valaistuksessa, tapahtui mitä hyvänsä. Nyt on sentään jotain edistystä tapahtunut, ja olen tyytynyt pohjustamaan alastomat haaveet epilogilla "sitten kun olen käynyt kaksi kuukautta salilla". Realistinsa taivaanrannanmaalarissakin!
Enkä minä ainakaan tässä tilassani voi kuvitella ilmaisevani itseäni ulkonäöllisesti haluamallani tavalla. Aina silloin tällöin mietin omaa pervolookiani, sitä miten pukeutuisin bileisiin tai tietynlaisiin tapaamisiin. Minulla on hirveästi visioita siitä, mitä haluaisin laittaa päälleni, mutta suurimman osan niistä torppaan jo ajatuksen asteella käyttökelvottomiksi. Tissit roikkuu, selluliitit näkkyy, miten minä muka laittaisin tämän tukan. Jostain syystä minulle olisi hirveän tärkeää näyttää hyvältä ja itseäni kuvastavalta, paljon tärkeämpää tässä yhteydessä kuin muussa elämässä.
Onni tässä onnettomuudessa on minun putkiaivoisuuteni. Session aikana en koskaan muista häpeillä tai ujostella omaa vartaloani, hyvä jos muistan olevani siinä.
Kriisiä silti pukkaa. Tiedänhän minä sen, ettei sitä parin kuukauden salikuurilla ratkaista, vaikka kroppa eheytyisikin. Osaa minun minäkuvastani vaivaa edelleen varsinainen penikkatauti. Ei auta kuin toivoa, että joskus, ja mahdollisimman pian, minusta tulee niin aikuinen nainen, että siedän sieluni lisäksi myös omaa vartaloani.
"Toinen syy tulee tavallaan itseni ulkopuolelta. Pervoverkostot tarjoavat loputtomia kuvagallerioita täydellisen kauniista kinkyihmisistä. "
VastaaPoistaEn koe tätä asiaa samoin. Mielestäni hyvä ulkonäkö tuppaa keskittymään tuonne vaniljapuolelle joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Kannattaa tutkailla esimerkiksi ulkomaisten escort-agencyjen naisvalikoimia. Parhaan näköiset eivät niin usein tarjoa SM-palveluita.
Mitä enemmän ihmistä pienestä saakka hemmotellaan ja kehutaan sitä vähemmän hän ehkä haluaa olla mukana likaisissa, vähemmän tutuissa ja kovaa mielikuvitusta vaativissa toiminnoissa. On mielekkäämpää pyrkiä sosiaaliseksi kruununprinsessaksi, kuin pervotilaisuuksien papittareksi jos rahaakin siellä tulee ovista ja ikkunoista.
Silti, S&M:stä kiinnostuu toisinaan aika hyvännäköisiäkin ihmisiä.
Sadomasokistisessa seuranhaussa näyttäisi aika paljon merkitsevän tuo subin ja domin välinen dynamiikka. Nainen, joka etsii alistettavaa miestä ja on syventynyt asioihin muutenkin kuin pinnalta, ei välttämättä pety esimerkiksi siihen jos heteroseksuaalinen subikandidaatti ei ole miehekäs, vaan alkaakin kohtelemaan häntä hyvin ja kehumaan hänessä asioita, joille muut naiset "oksentavat".
Mun mielestä ulkonäölliset ongelmat eivät ole useinkaan pahasta. Jos sellaisia kokee se tarkoittaa, että ne pitäisi hyväksyä tai sitten niille pitäisi yrittää tehdä jotain. Kumpi sitten on parempi vaihtoehto, se vähän riippuu siitäkin onko syntynyt rumana vai tullut sellaiseksi. Luonto ajaa ihmistä kohti parempaa tässäkin suhteessa. Joku voi haluta vaikka käydä jonkun koulun ja silloin parempi on vaan hakea sinne. Kovin suuria ongelmia ei kannata mistään ottaa. Sosiaalinen maailmamme on tietty kohtuullisen pahansuopa, mutta elämä on annettu jostain korkeammalta, joten kannattaa tosiaan harkita ja punnita näitä juttuja parhaan tietonsa mukaan. Älykkyys on eri ihmisillä erilaista. Jos joku on älykäs esimerkiksi sillä tavoin, että pystyy tekemään nopeasti ja tarkkuudella kaikenlaista pahaa toisille, niin kannatta miettiä onko se kadehtimisen arvoista. Ihmiset on erilaisissa elämäntilanteissa ja ymmärtävät asioita erilaiset määrät.
-deebyläinen
En menisi väittämään, että kauneus karsisi kinkyjä. Pervoja on kaikennäköisiä ja kokoisia niin kuin muissakin ihmisissä, ja aivan samalla tavalla niistä nousevat nettien palstoilla esille ne, joiden pelkkä katsominenkin tuottaa toisille mielihyvää. Ja puhun nyt sosiaalisesta mediasta, en suinkaan mistään escort agencyistä, joihin en näe tarvetta tutustua.
PoistaKinkyn seuran hakemisessa ulkonäöllä on huomattavasti vaniljamaailmaa pienempi rooli, enkä koekaan kaikessa epävarmuudessanikaan oman ulkonäköni olevan minkäänlainen este sopivan seuran löytämiselle. Mutta minua itseäni se jarruttaa, ja se on todella harmillista, kun muuten koen tässä yhteydessä vapautuneeni omista estoistani.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVoi höh, tästä tekstistä tuli nyt pettynyt olo, kun luin miten aiheettoman huonoon valoon asetat ihanan itsesi. Älköön matkasi hyvään itsetuntoon olko niin pitkä kuin tästä voisi kuvitella!
VastaaPoistaÄläs nyt, minähän olen taittanut jo hyvän matkaa, kun olen alkanut löytää luottoa ja rakkautta omaa persoonaani kohtaan. Siihen nähden on pikku pulma, jos omassa ulkonäössään löytää parantamisen tai vaikka sättimisenkin varaa.
VastaaPoistaTietysti on kurjaa, että se vaikuttaa siihen miten toteutan ja koen itseni seksuaalisesti, mutta minä luulen että siitä oppii pois. Täytyy "vain" saada oikeanlaisia, vahvistavia kokemuksia ja pysyä itse lujana.
Mä niiiiin pidän sua kiinnostavana ihmisenä. mitä enemmän luen näitä kirjoituksia, sitä enemmän ihmettelen, miten voi olla olemassa niin samanlainen ja niin erilainen ihminen kuin mitä itse olen.
VastaaPoistajos et pidä itseäsi viehättävänä ja upeana, tai et ole pitänyt siis aiemmin, miksi silti runkkaus on ollut lähes ainoa keino saada orgasmi ja miksi ihmeessä et saa varsinaisessa yhdynnässä?
Itsehän pidän iseäni niin kuvottavana, etten juuri onnistu itseäni sormettelemaan mihinkään suuntaan, ellei ole ihan äärimmäinen pakkotilanne. ja onneksi harvoin on. Seksiaddikti olen kyllä, useita kertoja päivässä kiitos, mutta ..
Joten; jatka kirjoittelua, tämä on ollut tähän asti mielenkiintoinen matka ja jatkaisin tutustumista kovin mielelläni :D
Kiitos, tuntuu hyvältä kuulla :) Tuo on kyllä jännä ilmiö! Hirveän kiinnostavaa, miten täysin erilaisissa ihmisissä voi olla niin paljon samaa - ja päinvastoin, hyvin samankaltaisissa ihmisissä olla jotain niin radikaalisti toisistaan poikkeavaa.
VastaaPoistaTiedätkö, en ole ikinä ajatellut sitä noin. Mulle runkkaus on samanlainen toimenpide kuin syöminen tai vessassakäynti, silloin kun minusta tuntuu siltä niin minun täytyy se tehdä. Vaikka vartalossani on paljon sellaista mitä pidän jopa vastenmielisenä, ei mulle ole koskaan ollut mikään kynnys koskettaa sitä ja tuottaa itselleni nautintoa. Minusta olisi aivan pohjattoman surullista, jos en voisi niin tehdä itseinhoni tai minkään muunkaan vuoksi.
Mutta miten voi nauttia seksistä jos pitää itseään inhottavana? Senhän voisi kuvitella olevan vain äärimmäinen nöyryytys. Ihmettelen tässä sekä sinun kokemustasi että omaani :) Vaikken orkkuja saakaan, minä nautin seksistä valtavasti, enkä tosiaan koskaan sen aikana ajattele kehoani millään tavalla vikanaisena. En osaa sanoa, koenko itseäni silloin viehättäväksi, mutta halutuksi nyt ainakin, ja sehän on balsamia itsetunnolle se. Ehkä se on tarpeeksi, jotta voi tehdä hetkeksi aselevon itsensä kanssa.
Niin, kysehän on vain siitä että hyväksyy muiden pitävän toisenlaisista asioista. Vaikka itse on iljettävä, voi joku toinen tykätä; tykkääväthän jotkut valkohomejuustosta, ja se on yksi iljettävimmistä ruoka-aineista meikäläisen mielestä. Moneen uppoo pissa-kakka-jutut, ja itse en noilla ulosteilla lähtisi kovin herkästi... Eli pohjimmiltaan ymmärrän helpommin itseäni: vaikka itseäni inhoan niin helppohan minun on miellyttää muita. Sen sijaan se, että joku ei pidä itsestään ja silti kykenee runkkaamaan, on pieni hämmästys. Ja se, että laukeamaan vain runkatessaan, varsinkin on hämmästys :)
PoistaJa juu, minä pidän orgasmeja lähes yhtä välttämättömänä kuin sitä safkausta, en tiedä voisinko elää ilman, mutta tapoja on monia. :)
Pisteet riemastuttavasta valkohomejuustovertauksesta! :D
VastaaPoistaTämä näkökulma on toden totta minulle aivan uusi, kiitos kun toit sen esille! Siitäkin huolimatta, että nyt en käsitä itseäni enää pientä vähää. Noin en sitä itse koe, mutta mitenkäs sitten...
Käytännössä minun ajatuskulkuni on niinkin naiivi ja yksinkertainen, että jos joku sanoo minulle että sulla on ihanat tissit, minä katson niitä ja tuumaan, että no niinpä onkin, ihanaa. Muutaman päivän muistan sen, ja sitten palaankin taas siihen lähtöpisteeseen, että minun tissit on pilalla. Jos taas kumppani ei sano mitään jostain kehonosastani josta minulla on kompleksi, tulkitsen sen perinaisellisesti todisteeksi siitä, että senkin mielestä minulla oikeasti on iso nokka, tai mitä nyt ikinäkin.
Minun kehonkuvani ei siis näytäkään olevan täysin kielteinen, vaan toisten vahvistuksesta riippuvainen. Mutta sehän tekee entistä älyttömämpää siitä, että saan suurempaa seksuaalista nautintoa yksikseni kuin sitä vahvistusta saadessani.
Paitsi, jos on vedettävä se johtopäätös, ettei sillä oman viehättävyyden kokemuksella ja itsensä seksuaalisella toteuttamisella loppujen lopuksi olekaan niin merkittävää yhteyttä.
En tiedä, nyt on tunnustettava että tipahdin omilta kärryiltäni :D
Hmm. Tuo on varsin kiehtovaa, että jos joku sanoo jotain kaunista, näet itsesi kauniina. Itselläni liialliset kehut (no mitkä tahansa kehut, hitto vie) ovat vain vaivaannuttavia. Jos joku jostain ruumiinosastani tykkää, näyttäköön sen, mutta pitäköön muutoin suunsa supussa.
PoistaEn minä halua kuulla että rintani ovat mitään, sen paremmin isot kuin ihanat. Isouden tiedän, kömpelyydenkin sen mukana, joten ihanuutta en voi käsittää. Sen sijaan se, että joku sanoo jotain ympäripyöreää kuten että "olet pantava", sen kummemmin erittelemättä, on mukavaa kuultavaa.
...Ja minä taas närkästyn liian yleisluontoisista kehuista :D Pittää se nyt jotenkin vakuuttavasti perustella jos jottain sanomista on!
PoistaEi sillä, kyllä minäkin kehuista vaivaannun, mutta sisäisesti kehrään ja myöhemmin hihkun riemuani :)