Tänään Little Miss Submissive sai saatana soikoon tarpeekseen. Pikkuinen pamautti Mazdan oven kiinni niin että kajahti ja ajoi kaupungin läpi ikkunat auki ja hevi huutaen. Suututti niin että oksennus oli nousta kurkkuun.
Minä olen lopen kyllästynyt alistumiseen.
Olen korvista kantapäihin kyltynyt kumartelemaan ja konttaamaan. Koko minun elämän mulle on toimitettu tarkoin, miten minun pitäisi tuntea ja toimia. Vaikka harvemmin olenkin totellut, kiltisti minä olen painanut pääni ja hyväksynyt sen, että tietysti minun olisi pitänyt. Ollut pahoillani siitä, etten ole pystynyt toisten toiveita ja odotuksia itsestäni täyttämään. Eikä ne koskaan ole edes tahtoneet mua, ne on tahtoneet Ingalsin Lauran.
Nyt riitti, kuulitteko. Mitta täynnä, kuppi nurin, kamelin selkä sentin pätkinä.
Minulle ei missään vaiheessa tullut varsinaista subikriisiä silloin kun pervoilun pariin löysin. Monet aloittelevat alistujat kun kipuilevat koittaessaan saada seksuaalisen submissiivisuuden sopimaan minäkuvaansa. Itsensä itsenäiseksi ja vahvaksi mieltäneelle voi olla kovakin paikka niellä oma tarve tulla hallituksi toisin käsin.
Minä en koskaan kokenut sitä sillä tavalla ongelmallisena. Alistuminen, niin laumassa kuin lakanoissakin, on aina ollut mulle helvetin luontaista, siitä huolimatta ettei se ole minulle luonteenomaista. Sen ristiriidan minä olen tiedostanut ja hyväksynyt jo vuosia sitten, joten subiksi herätessä siitä ei koitunut ylimääräistä päänvaivaa. Kuitenkin nyt, viikkoja jatkuneen paineen alla ja yhden henkilökohtaisen järkytyksen jälkeen, minä olen alkanut mieltymyksiäni tietyllä tapaa oireilla.
Se alkoi tiedostamattomana jupisemisena omassa päässäni. Yhtäkkiä minua rupesi vallan jurppimaan törmätä kaikenlaisiin viittauksiin D/s-dynamiikasta. Herroittelu, lieat ja sanallinen oman alistetun aseman alleviivaaminen nostatti minussa paitsi puistatuksia myös puhdasta raivoa. Lampaat! Luopiot! Kaivakaa jostain itsellenne selkäranka tai madelkaa matkoihinne. Pikkusen ryhtiä tähän hommaan nyt, ämmät!
Samoihin aikoihin lasitaloni toisessa siivessä setä kuseskeli päälleni, pieksi minut pelosta nyyhkyttäväksi mytyksi ja käytti kaikkia reikiäni mielihalujensa mukaan. Ja se kaikki on mulle edelleen enemmän kuin fine.
Minä ja setä emme ole varsinaisessa D/s-suhteessa, mutta meidän seksuaalinen hierarkiamme on sanomattakin selvä. Sen lisäksi, että saan siitä suunnattomasti nautintoa, se tyydyttää ja tuudittaa minun alati myllertävää mieltäni. Se tekee riivatun rumasta groteskistani vapauttavan karnevaalin, jossa minun heikkouteni muuttuvat voimaksi. En minä sitä kyseenalaista vieläkään, olempahan vain äitynyt ällistelemään, mikä piru minut sellaista saa muka tarvitsemaan. Miksi tarvitsen valinnaista vapaudenriistoa vapautuakseni?
Kaksinaismoralistisen vertaistorjunnan lisäksi leipääntymiseni on näkynyt näin kypsyneeksi kovin epäkypsänä käytöksenä. Minun elämäntilanteessani ei varsinaisesti heittäydytä elämään kuin Hemingway vaikka kuinka tekisi mieli pistää ranttaliksi, mutta on kapinenkin kapina aina tyhjää parempi. Olen muun muassa alkanut tilannetupakoimaan ja marssittanut ruokavaliooni rutkasti rasvaa ja lisättyä sokeria, enkä mä ***tu todellakaan aio tehdä PEF-seurantaa astmakontrolliani varten. Varo nahkaasi universumi, pikkusisko is breaking bad!
"Kukaan ei mua määrää", mutta onko se uhkaus vai valitus?
Onko minun oireiluni merkki siitä, etten minä olekaan niin alistuvainen kuin olen ajatellut, vai siitä että kaipaan sitä kipeämmin kuin olen luullutkaan? Ehkä käyttäydynkin kurittomasti siksi, että minut laitettaisiin ruotuun, ja turhautumiseni toisiin subeihin on vain happamia pihjalanmarjoja. Vai olenko minä todella saamassa kyllikseni koko hela hoidosta?
Alistuva käyttäytyminen elämässä yleensä on tietysti eri asia kuin seksuaalisessa kontekstissa. Silti ainakin näin pienen identiteettikriisin keskellä niillä on selkeä yhteys. Karjuessani koslassani kurkku suorana kaupungin kuuroille korville "I want out!" en voi olla kyseenalaistamatta kontrastia turhautumiseni ja taipumusteni välillä. Entä jos koko kinkyys onkin vain oopiumia kituvalle minuudelleni? Toisaalta, ei kai hyvistä hatseista haittaakaan ole, jos todellisesta toipumisesta ei ole enää toivoa.
Varmaankin viisainta on vain erottaa jatkossakin yhteisöllinen elämä ja hengenravinto toisistaan. Muussa elämässäni minä tahdon viimeinkin sysätä väärät kuninkaat vallasta ja olla oman itseni lahjomaton itsevaltias, mutta seksuaalisuuteni koen ja organisoin toisella tavalla. Lainsäädäntövallan jaan ja veto-oikeuden pidätän itselläni, mutta tuomio- ja toimeenpanovallan olen valmis ja halukas laskemaan omista käsistäni.
Nouseeko tästä tuhkasta uusi elämä vai valmiiksi raunioitunut utopia, se jääköön nähtäväksi.
Minä olen lopen kyllästynyt alistumiseen.
Olen korvista kantapäihin kyltynyt kumartelemaan ja konttaamaan. Koko minun elämän mulle on toimitettu tarkoin, miten minun pitäisi tuntea ja toimia. Vaikka harvemmin olenkin totellut, kiltisti minä olen painanut pääni ja hyväksynyt sen, että tietysti minun olisi pitänyt. Ollut pahoillani siitä, etten ole pystynyt toisten toiveita ja odotuksia itsestäni täyttämään. Eikä ne koskaan ole edes tahtoneet mua, ne on tahtoneet Ingalsin Lauran.
Nyt riitti, kuulitteko. Mitta täynnä, kuppi nurin, kamelin selkä sentin pätkinä.
Minulle ei missään vaiheessa tullut varsinaista subikriisiä silloin kun pervoilun pariin löysin. Monet aloittelevat alistujat kun kipuilevat koittaessaan saada seksuaalisen submissiivisuuden sopimaan minäkuvaansa. Itsensä itsenäiseksi ja vahvaksi mieltäneelle voi olla kovakin paikka niellä oma tarve tulla hallituksi toisin käsin.
Minä en koskaan kokenut sitä sillä tavalla ongelmallisena. Alistuminen, niin laumassa kuin lakanoissakin, on aina ollut mulle helvetin luontaista, siitä huolimatta ettei se ole minulle luonteenomaista. Sen ristiriidan minä olen tiedostanut ja hyväksynyt jo vuosia sitten, joten subiksi herätessä siitä ei koitunut ylimääräistä päänvaivaa. Kuitenkin nyt, viikkoja jatkuneen paineen alla ja yhden henkilökohtaisen järkytyksen jälkeen, minä olen alkanut mieltymyksiäni tietyllä tapaa oireilla.
Se alkoi tiedostamattomana jupisemisena omassa päässäni. Yhtäkkiä minua rupesi vallan jurppimaan törmätä kaikenlaisiin viittauksiin D/s-dynamiikasta. Herroittelu, lieat ja sanallinen oman alistetun aseman alleviivaaminen nostatti minussa paitsi puistatuksia myös puhdasta raivoa. Lampaat! Luopiot! Kaivakaa jostain itsellenne selkäranka tai madelkaa matkoihinne. Pikkusen ryhtiä tähän hommaan nyt, ämmät!
Minä ja setä emme ole varsinaisessa D/s-suhteessa, mutta meidän seksuaalinen hierarkiamme on sanomattakin selvä. Sen lisäksi, että saan siitä suunnattomasti nautintoa, se tyydyttää ja tuudittaa minun alati myllertävää mieltäni. Se tekee riivatun rumasta groteskistani vapauttavan karnevaalin, jossa minun heikkouteni muuttuvat voimaksi. En minä sitä kyseenalaista vieläkään, olempahan vain äitynyt ällistelemään, mikä piru minut sellaista saa muka tarvitsemaan. Miksi tarvitsen valinnaista vapaudenriistoa vapautuakseni?
Kaksinaismoralistisen vertaistorjunnan lisäksi leipääntymiseni on näkynyt näin kypsyneeksi kovin epäkypsänä käytöksenä. Minun elämäntilanteessani ei varsinaisesti heittäydytä elämään kuin Hemingway vaikka kuinka tekisi mieli pistää ranttaliksi, mutta on kapinenkin kapina aina tyhjää parempi. Olen muun muassa alkanut tilannetupakoimaan ja marssittanut ruokavaliooni rutkasti rasvaa ja lisättyä sokeria, enkä mä ***tu todellakaan aio tehdä PEF-seurantaa astmakontrolliani varten. Varo nahkaasi universumi, pikkusisko is breaking bad!
"Kukaan ei mua määrää", mutta onko se uhkaus vai valitus?
Onko minun oireiluni merkki siitä, etten minä olekaan niin alistuvainen kuin olen ajatellut, vai siitä että kaipaan sitä kipeämmin kuin olen luullutkaan? Ehkä käyttäydynkin kurittomasti siksi, että minut laitettaisiin ruotuun, ja turhautumiseni toisiin subeihin on vain happamia pihjalanmarjoja. Vai olenko minä todella saamassa kyllikseni koko hela hoidosta?
Alistuva käyttäytyminen elämässä yleensä on tietysti eri asia kuin seksuaalisessa kontekstissa. Silti ainakin näin pienen identiteettikriisin keskellä niillä on selkeä yhteys. Karjuessani koslassani kurkku suorana kaupungin kuuroille korville "I want out!" en voi olla kyseenalaistamatta kontrastia turhautumiseni ja taipumusteni välillä. Entä jos koko kinkyys onkin vain oopiumia kituvalle minuudelleni? Toisaalta, ei kai hyvistä hatseista haittaakaan ole, jos todellisesta toipumisesta ei ole enää toivoa.
Nouseeko tästä tuhkasta uusi elämä vai valmiiksi raunioitunut utopia, se jääköön nähtäväksi.
Suunnattomasti tämä aihe koskettaa ja herättää ajatuksia.
VastaaPoistaOmassa suhteessani voimakkaasti haluan alistua, mutta jokin vipu ei vain vielä käänny. Yritän olla sen enempää enää turhautumatta, koska kaikki tämä on kuitenkin vain leikkiä, elämää piristävää seikkailua. Seksuaalisuus ja mieli elää koko ajan, muuttuen välillä toisenlaisiksi tarpeiksi ja haluiksi. Ja sekin on kaikki aivan oikein.
Keskustellessa herran kanssa omasta ristiriidastani, kerroin halustani saada "kurinpalautuksen". Sellaisen kunnollisen, rajun ja raa`an. Sainkin sellaisen ja istuminen tuottaa tuntemuksia tällä hetkellä. ;)
Ja se liikutti oikeaan suuntaan, mutta matkaa on vielä jäljellä.
Toivottavasti kriisisi ratkeaa miellyttävällä tavalla, omaksi parhaaksesi.
http://sinunarmoillasi.blogspot.fi
"Seksuaalisuus ja mieli elää koko ajan, muuttuen välillä toisenlaisiksi tarpeiksi ja haluiksi. Ja sekin on kaikki aivan oikein."
PoistaAllekirjoitan aivan täysin. Näitä asioita ei vain voi patistaa eikä pakottaa, ne tulevat silloin ja sellaisina kuin ovat tullakseen.
Hienoa että kurinpalautus tepsi! :) Usein se varmaan onkin juuri noin, alistumisesta tulee ärsyke jolle ei itse voi mitään, tarvitaan toisia ja kovempia käsiä.
Kiitos kommentistasi, uskon, että tämä kriisi tästä laantuu. Minä tarvitsen vain aikaa löytää itsestäni taas ne asiat jotka olen päästänyt niin kauas että ne ovat alkaneet tuntua vierailta.
No, tämähän selittääkin. ;) Kiva kuulla, että sinulla on kaikki kuitenkin hyvin ja toivottavasti kaikki palaset vielä naksahtavat kohdalleen. Palataan asiaan myöhemmin kun tai jos sinusta siltä tuntuu. :)
VastaaPoistaMetaforasi lainsäädäntö- ja tuomiovallasta on muuten tosi osuva!
Kiitos, mukava kuulla että minun pointti tuli ymmärretyksi! :)
PoistaEn minä näitä tomuja todellakaan aio jaloistani lakaista, olen mitä olen vaikka voissa paistaisi :D I'll be back.
Jospa olette oikeasti domeja jotka eivät vaan alistu sellaiseen. :D
VastaaPoistaEi kai sentäs, paskasubeja varmaan vain :)
PoistaPahoittelen virhearviota. Mutta näitäkin on.
PoistaJos sulle on aina ollut luontaista olla se alistuja, voi olla ihan hyväkin jos "makuuhuoneen ulkopuolella" pystyisit vapautumaan nöyristelystä ja kynnysmaton roolista? Kyllä töissä, opiskelussa ja muussa elämässä on oikeus pitää puoliaan, vaikka toisenlaisessa kontekstissa olisi kusiastiana :D
VastaaPoistaVoi kyllä, olisi hyvä jos pystyisin. Joskin täytynee täsmentää, etten minä varsinaisesti mikään kynnysmatto enkä seinäruusu ole, on vain aina ne tietyt asiat ja tilanteet joissa vedän hännän koipieni väliin. Kun muutoin ja perimmiltään siinä "muussa elämässäni" olen pikemminkin räiskyvä ja jokseenkin dominoiva, alkaa pitemmän päälle sylettämään etten tietyissä tilanteissa pysty niitä puoliani ollenkaan pitämään ja näyttämään.
Poista