sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Dynaamista dynamiikkaa

Ollaan kuljettu joonatanin kanssa melkoinen matka siitä pisteestä, kun se odotti minua alaoven edessä autossaan. Minusta tuntuu, etten koskaan palannut siltä reissulta. Avasin oven ja näin sen hymyn, enkä ole unohtanut miltä prikulleen se näytti sillä hetkellä. Oletpa sinä ihastuttava. Kipusin kömpelösti kyytiin, me ajettiin pois, eikä sitä minua sen koomin ole nähty. 

Jokainen kohtaaminen muuttaa kaiken.

Kutakuinkin kaikki ne määreet joihin olen aiemmin seksuaalisesti identifioitunut, ovat joonatanin kanssa jääneet yksi kerrallaan liian pieniksi. En minä kokonaan niistä ole ulos kasvanut, ne eivät vain istu samalla tavalla kuin ennen.

Meidän suhteessamme on hyvin voimakasta D/s-dynamiikkaa. Toisaalta, me ollaan aivan äärimmäisen vertaiset. Myönnän, mulla oli sitä kohtaan aluksi pienen fanitytön hurmaantumista, alhaalta ylöspäin. Joonatan on poskettoman komea, älykäs, hauska ja lahjakas verbaalisesti. Kun se laittoi minulle ensimmäisen viestin, välitön reaktioni oli rehellisesti sanottuna silkka HAHAA. Kaikista maailman hupakoista se laittoi viestiä minulle, siitä suoraan teidän kaikkien naamaan luuserit!! (...Sillä onhan kypsä, kunnioittava ja kontrolloitu tunnereaktiokykyni vertaansa vailla.)

Ei joonatan ole silmissäni nyttemmin yhtään vähemmän filmaattinen. Päinvastoin, mitä paremmin sen tunnen, sitä upeampi se minusta on. Silti ei ole millään tavalla sellainen olo, että se olisi minua ylempänä yhtään missään hierarkiassa. Paitsi silloin kun se on. Kun jotkin tieteelle tuntemattomat partikkelit sen sisällä alkavat liikkua levottomasti ja minä aistin sen, ollen välittömästi valmis antamaan sen tehdä tahtonsa mukaan. Kaikki valta valahtaa minusta kuin kevyt kangas sen jalkojen juureen, ja mitä minusta jää, on pelkkä lelu eikä oikea nainen ollenkaan. Ainutlaatuinen, arvokas, ansaittu lelu.


Siitä lelusta se ottaa ahneesti nautintonsa. Se on ehkä alkuun vähän varonut uutta hienoa lahjaansa, tarttuen siihen kerta kerralta kovemmin käsin. Alkaa luottaa että kestän sen julmat huvit, muttei vielä ole päästänyt sisäistä Action Maniaan kokonaan kahleitta kimppuuni. Ihanpa hyvä näin! Asteittainen siedätys on varmasti oman etuni mukaista.

Sen lisäksi että olen joonatanin subi ja lelu, olen myös sen pikkuinen. Sillain oikeesti. Tietty pikkuisuus on minulle ominaista kaikissa suhteissani, eikä ageplaykään mulle mikään uutuus valikoimassa ole. Olen itse asiassa muutenkin sukeltanut siihen yhä syvemmälle, löytäen nautintoja joita ei oikein sanoakaan saa. Joonatanin kanssa olen kuitenkin tullut näistä nautinnoistani korostuneen tietoiseksi, ja saanut purettua melkoisia aihepiiriin liittyviä tunneumpisolmuja. Ei ole montaakaan viikkoa kun vielä jossain keskustelussa sanoin enolle, että näistä asioista edes minä en julkisesti kirjoittaisi, vaikkei hirveästi häpyä ole jäljellä. Että riski olisi liian suuri, tabu liian väkevä.

Kerran kun olin lauennut pääni pimeäksi joonatanin sormet pepussani ja itseäni hyväillen (toim. huom. pelkin sormin, vuosikausiin kuulumatonta mulle), tuli puheeksi mitä olin lauetessani ajatellut. Tai no, toinen yritti ottaa puheeksi ja toinen nielaista päänsä mahdollisimman huomaamattomasti. Melko pöhköä, tiesinhän joonatanin tietävän miten kovasti kiihotun ikäleikeistä. Silti se, että olisin siinä turvatussa kainalopaikassani sanonut ääneen ajatuksen, jolle olin hetki sitten lauennut, tuntui suorastaan fyysisesti pahalta ja liki mahdottomalta. Kuin olisin koittanut pakottaa kalmankylmää kiveä rintalastan ja ihon läpi ulos joonatanin nähtäväksi. Mutta se ei antanut periksi, vaan odotti kunnes sain lopulta jotenkuten kerrotuksi.

Asiahan on sillä tavalla, etteivät hyväksikäyttöfantasiat tee kenestäkään pedofiiliä. Ei ole minun seksuaalinen haluni kohdistunut kuunaan ainoaankaan lapseen, ja menen takuuseen ettei joonataninkaan. Kielletty kiihottaa ketä tahansa, joitain meistä sitten vain astetta raskaammin kielletyt, pahat asiat. Ajatuksen tasolla. Fantasioina, ja niitä kuvitelmia toisintavina leikkeinä. Mutta eipä ole kuulkaa hirveän helppo ruveta kellekään niistä rupattelemaan, ei edes kumppanilleen. Pelkäsin että jokin mitä sanoisin saisi joonatanin kaikesta huolimatta torjumaan tai tuomitsemaan minut.

Yllätyskäänne: eipä tuominnutkaan. Sen sijaan se yllytti minua. Kysyi, kuka se paha mies minulle niissä kuvitelmissa on. En pystynyt taaskaan heti sanomaan, joten se alkoi arvailla. Pudistin suu mutrussa päätäni muutamalle kiusoittelevalle arvaukselle, mutta sitten. Isi. Jähmetyin ja vaikenin, ja joonatan tiesi.


Siitä pitäen meistä molemmista on noussut aivan lapioimalla totista törkyä. Joonatan on minulle kiltti ja helläkin isi, tyynnyttelee ja pitää huolta. Silittää ja koskettaa etsien joka puolelta minusta ne kohdat jotka tuntuvat parhaalta, tekee sen kosketuksen itsensä takia, kiireettömästi. Koskee mun prinsessapaikkaani, vaikkei sinne panekaan. Kehuu hyväksi tytöksi kun saan sen laukeamaan nenänsä puuduksiin ja koko kehonsa sähköiskuille.

Ja sitten se on jotain aivan hirviömäistä. Pakottaa minut ottamaan sen liian pieneen pyllyyni ja puhuu kammottavan rumia miten on sitä odottanut, mitä kaikkea on mulle jo tehnyt vaikken välttämättä muista. Uhkaa että isi kutsuu joku kerta työkavereitaankin katsomaan, millaisen pienen persehuoran se on minusta tehnyt. Ja jos en tee heti miten isi sanoo, sen täytyy satuttaa minua, pahasti. Enkä saa ikinä kertoa kenellekään mitä on tapahtunut. Jos hädissäni vingun että kerron, se murisee minut pelästyksiin.

Entä minä sitten? Minä, jonka ei pitänyt piitata mistään varsinaisesta pikkuistelusta. Nyt haaveilen  muun muassa siitä, miten värittäisin ihanaa uutta Frozen-värityskirjaani, kun isi tulisi ja alkaisi koskea minua sillä tavalla kun ei saa. Kaikki suloinen ja tyttömäinen josta olen aina tykännyt, on saanut fantasioissani synkempiä sävyjä. Palan halusta heittäytyä sen kaiken viattoman lapsekkuuden häpäisyyn, turvassa joonatanin kanssa.

Häpäisy onkin erottamaton osa meidän seksuaalista dynamiikkaamme myös. Kerran kun joonatan nai minua kurkkuun erityisellä hartaudella, oksensin siihen sen jalkojen juureen vessan lattialle. Vettä vain, koska en ollut syönyt, ja joonatan luulikin minun yökkineen pelkkää kurkkulimaa, mutta vatsasta asti se tuli. Joonatanin laettua kasvoilleni se katsoi minua ja moitti sotkua jonka olin tehnyt, sanoi miettivänsä pitäisikö isin painaa kasvoni siihen että oppisin. Ja se painoi. Tarttui tukastani ja hieroi kasvojani omaan oksennukseeni.

Pidän valtavasti tavasta jolla joonatan minua nöyryyttää. Usein näissä leikeissä etäännytetään itseä, nöyryytetään jonkin roolin tai muun näkymättömän pleksin takaa. Joonatan on siinä täysin itsenään, lihansa alta asti. Ja sen sijaan että se nousisi yläpuolelleni jonnekin kaukaisuuksiin, se tulee väkivaltaisen lähelle minua. Ei me leikitä yhtään mitään, ei omaksuta rooleja jotka ilmentäisivät meitä kiihottavia asioita. Me päästetään irti itsestämme se, mikä on liian totta useimmille näyttää.


Näitä hetkiä on ollut aika paljon. Harmittaa, etten ole saanut kaikkea kirjoitetuksi talteen. Niin kuin sitä, miten joonatan kuristi minua vessan peilin edessä, laittoi katsomaan itseäni kun hallitsi hapensaantiani kietoen käsivartensa takaapäin tiukasti kaulani ympärille. Minusta olin silloin tosi kaunis. Meikit levinneenä, täysin sen armoilla. Ja joonatan, joonatan oli siinä kaikessa rajattomassa vallassaan sulaa pornoa. Tunsin ja näin omin silmin, miten vaivattomasti se voisi tappaa minut siihen paikkaan, ja miten tietoisuus siitä kiihotti sitä vähintään yhtä paljon kuin minuakin.

Että näin, tällanen suhde meillä. Saattaa kuulostaa karmealta, mutta mulle tämä on taivaanpalasia. Eikä meidän välillämme pelkkää pimeää pervoutta ole. On valtavasti naurua, hellyyttä ja molemminpuolista arvostusta.

Minä olen tosi rakastunut.

xxx

Tämänkin tekstin kirjoittaminen tuntui tavattoman työläältä, ja luulen oivaltaneeni osaltaan miksi. On nimittäin hirveän ahdasta kirjoittaa yhdestä kumppanista, kun tietää toisten kumppanien lukevan. Kirjoitetut sanat on tässä petollisen voimakkaita. Jos kirjoitan miten olen jonkun kanssa nauttinut, pelkään kirjoittavani sen samalla pois joltakulta toiselta. Riippumatta siitä mitä kerron, tuntuu siltä kuin yhtä aikaa kieltäisin vastaavaa olleen muiden kanssa. Ja toisin päin, kun kerron jostain mikä liittyy useampaan suhteeseeni, mutta puhunkin tietystä tilanteesta tai siitä miten se yhden ihmisen kanssa ilmenee, on kuin siinä sivussa mitätöisin sen toiselta - kun sellaista kerran voi tehdä "kenen kanssa tahansa". Vaikkei se ole yhtään niin. 

Ja kuitenkin tahdon ja koen tarvetta kirjoittaa kokemuksistani eri ihmisten kanssa. Olen ollut varpaillani, etten sivulauseessakaan vertaisi heitä toisiinsa, vaikka toisaalta se on hassua. Totta kai minä teen niin jäsennellessäni asioita päässäni. Jos ihmiset eivät olisi erilaisia myös kumppaneina, eipä niitä olisi mieltä ollakaan sitä yhtä enempää. Ei se tarkoita, että niitä arvottaisi sen erilaisuuden mukaan, pistäisi paremmuusjärjestykseen. Hyi helvetti. 

Hankalaa, mutta harjoitellaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti