Venusmies ja Vatikaanin savu

Tämä vuosi tuntuu viimeinkin olevan se vuosi, kun asiat muuttuvat. 

Aivan liian monen ruuhka- ja rämpimisvuoden jälkeen olen alkanut saada itseäni takaisin ja jaksanut pitkäjänteisesti panostaa ennen kaikkea omaan hyvinvointiini. Olen 20 kiloa keveämpi kuin vielä huhtikuussa ja voin ratkaisevasti paremmin, vaikka vastuksetonta ei elämä kumma kyllä ole vieläkään. Koen itseni pitkästä, pitkästä aikaa myös kauniiksi ja kiinnostavaksi. Kuumaksi, jopa. Mitäs sanotte siitä!

Seksuaalinen heräily on ollut haparoivaa, mutta sitä on ollut aistittavissa jo muutaman kuukauden. On ollut joitain kohtaamisiakin, pieniä mutta tärkeitä hetkiä jotka on todistaneet turhiksi pelkoni siitä, etten enää ylipäätään olisi seksuaalinen olento, tai ainakaan saisi nautintoa niistä asioista jotka ennen on olleet mulle aivan keskeisimpiä.

Ja sitten se tapahtui. 

Järistys. Patarumpu löi ja pasuunat puhkesivat pauhaamaan. Tuntuu kuin olisin saanut sydäniskurista ja olisin viimeinkin herännyt takaisin henkiin. Tai ehkä joku Frankenstein-metafora olisi osuvampi. Olen saanut kursittua itseni kokoon ja nyt äkillinen energianpurkaus iski minuun hengen ja tunnen olevani oma itseni: sairaasta mielestä sikiävä sangen sähäkkä luonnonoikku. Päivitänkin tämän kuvauksen oitis deittiprofiiliini! 

Jäljet tosiaan johtavat kuin johtavatkin deittailusovellukseen. Unettoman yön impulssina loin profiilin Badoohon jota en ole ennen kokeillut. Luulenpa, etten ole koko tähänastisen elämäni aikana nähnyt yhtä monta kuvaa, jossa miehellä on aurinkolasit. Odotukset eivät etukäteen olleet korkealla eivätkä ensikosketukselta erektoituneet, mutta vastustin hetkellistä halua poistaa profiilini heti paikalla. Tuntui tärkeältä askeleelta asettaa itseni edes jollain tavalla alttiiksi jollekin.

Ja niin vain jo seuraavana päivänä sain tykkäyksen, joka oli mullistava kaiken. Tuntuu kuin minut olisi teleportattu takaisin siihen paikkaan, mistä silloin joskus jouduin hukkaan enkä niin pitkään löytänyt takaisin. Yhtäkkiä vietin taas öitä pikkutunneille asti seksiviestitellen ja olin aivan päissäni ihastumisesta. 

Juttu on oikeastaan aika naurettava, etenkin kun en ollut kirjoittanut profiiliini tällä kertaa sanaakaan kinkyydestä. Mitkä ovat todennäköisyydet, että minusta sitten päätyy tykkäämään älykäs ja taitavasti kirjoittava, poskettoman hyvännäköinen kaveri, joka on kaiken hyvän päälle vielä pirun passelisti pervo mun makuuni? Tyyppi on totisesti kuin incognito-selainhistoriastani inkarnoitunut mies-Venus!

Sen lisäksi, että peruspalikat ovat paikallaan, eli minua halutaan satuttaa ja alistaa, ilmassa on myös jotain uutta ja täysin tutkimatonta. Minulla on tiettyä salaista ja rakasta runkkumatskua, joka on ennen tuntunut irralliselta ja hassulta, asialta joka ei varsinaisesti käy järkeen muiden seksuaalisten intressieni kanssa. Nyt se yhtäkkiä käy. Jollain lailla vääristynyt kuva näyttääkin täysin luonnolliselta ja oikealta peilissä, jonka sille toisen ihmisen kautta sain. 

Miettikääpä! En ole ainoastaan löytänyt kauan kadoksissa olleita lohtulelujani, vaan mulle on annettu kauniisti paketoituna jotain ihan uutta ja kimmeltävää. En tiedä vielä jätänkö sen alkuperäispakkaukseen ja ihastelen sitä siinä, vai päädynkö jollain tavalla ottamaan sen mukaan leikkeihini - kaikki mahdollisuudet ovat auki, mikä on helkkarin herkullista ja kutkuttavaa. 

Kaikki tämä laukaisi minut hetkellisesti melkoisiin korkeuksiin. Olen kaikella lempeydellä naureskellut juurikin tämän ikäluokan naisille tyypilliselle Kaija Koo -voimaantumiselle, ja hetken näytti siltä, että pilkka oli osunut omaan nilkkaan. Mulla oli niin hyvä ja vahva olo että teki mieli huutaa. Todellakin kaunis, rietas ja onnellinen eikä lupia keneltäkään. 

Alashan sieltä oli tultava. Epäuskoinen riemu muuttui epävarmuudeksi ja jopa peloksi siitä, olenko pistänyt pääni johonkin, mihin en ole ollenkaan valmis. Mitä jos tämä on yksi iso huijaus, voiko mikään mikä vaikuttaa näin hyvältä olla totta? Välillä taas olin aivan lamaantunut, en edes halunnut katsoa uusia viestejä. Kävi mielessä, että voi kun en olisi koko ihmiseen törmännytkään, koska tämä on aina yhtä vaikeaa ja pelottavaa. Ja sitten taas seuraavassa hetkessä en malttanut odottaa sekuntiakaan kauemmin, että pääsisin viimein tapaamaan sen. 

Sittenpä sinkouduinkin aivan jollekin kummalliselle kiertoradalle. Se ei johtunut tokikaan pelkästään tästä ihastumisesta, oli monta monessa ja todella raskaitakin asioita, mutta joka tapauksessa tulin hetkellisesti hulluksi. Käyttäydyin huonosti, käyttäydyin holtittomasti. Olin vittumainen töissä ja ihmissuhteissa, väistelin vastuitani ja kerjäsin joka suunnalta verta nenästäni. Pistin venusmiehellekin pahimmat piirteeni peliin, ristin uhmakkaasti käsivarteni rinnalle ja odotin että se ymmärtäisi lähteä kävelemään. Mutta ei se mennyt minnekään. Vaikutin varmasti seinähullulta, ja silti se halusi yhä tavata minut. 

Ja niin me tavattiin. Ensimmäisellä yrityksellä peruin viime metreillä, toisella kertaa en enää kehdannut. Muistiin merkittäköön, ensitreffit jatkossa ehdottomasti vielä kun Kaija Koo -vaihe on silmässä. Kun Voima oli kulunut loppuun, päivä oli silkkaa kidutusta. En ollut saanut nukuttua juuri mitään ja voin fyysisesti pahoin jännityksestä. Mietin ällistyneenä miten voikaan oikeasti olla olemassa ihmisiä, jotka tekee tällaista ihan mielellään, tapaa uusia ihmisiä. 

Olin kuvitellut jossain määrin päihittäneeni ylivoimaisen vaikeuden päästä kontaktiin ihmisten kanssa. Nyt ymmärrän illuusion johtuvan siitä, että olen useamman vuoden karttanut ko. kontakteja liki kokonaan. Eipä ole sitten tuntunut hankalaltakaan!

Venusmiehen kanssa kahvipöydässä istuminen palautti elävästi mieleen, miten kipeää se niin kauan tekikään, kun en tuntunut kykenevän näyttämään itseäni kenellekään. Aina sama homma: tutustuin ja ihastuin kirjoittelemalla, ja kun oli aika kohdata kasvotusten, minä luhistuin. Kuvasin sitä joskus niin, kuin olisin jonkin pleksin takana, takoisin nyrkeilläni ja koittaisin päästä läpi, mutta aina minä jään ypöyksin toiselle puolen - en ikinä oikeasti kosketuksiin toisen kanssa. 

Sen lisäksi että se sattuu, se nöyryyttää. Tiedän olevani aika terävä, hauska ja oikeasti nimenomaan todella välitön tyyppi. Kun sitten en yhtäkkiä saakaan sanaa suustani, aivan kirjaimellisesti en saa välttämättä edes vastattua suoriin kysymyksiin koska päässä säntäilee niin hirvittävä määrä toisiinsa sotkeutuvia ajatuksia etten saa yhtäkään sanoiksi, tunnen itseni totaaliseksi älykääpiöksi. Typeräksi, tylsäksi ja tympeäksi, juuri sillä ratkaisevalla hetkellä kun pitäisi pystyä osoittamaan miten maaginen olen.

Mutta minullapa on konsti. Varsinainen näkymättömyysviitta, jonka turvin livistän tukalasta tutustumistilanteesta kuin koira veräjästä. Sitä sanotaan seksiksi. 

Tämä on aika iso oivallus. Olen toki aina tiedostanut, että mulle on helpompaa alkaa panemaan tuntemattoman kanssa kuin juoda se saamarin kahvi. En vain ole aiemmin tajunnut, että tätähän minä tosiaan teen ihan säännönmukaisesti: vältän joutumasta kohdatuksi koko persoonallisuudellani pistämällä pikkusiskon puolestani kehään, ja "vastustaja" joutuu puremaan keijupölyä lainkaan tajuamatta tulleensa sumutetuksi. Se tyttö, jonka elämä minusta on tehnyt, on livahtanut takaovesta pimeiden kujien kätköihin jo ennen kuin viimeiset vaatteet on riisuttu.

Ja se toimii. Seksuaalisuuteni, etenkin kinkypuoleni kautta pääsen kuin pääsenkin kosketuksiin toisen ihmisen kanssa, saan yhteyden. Kokemuksen siitäkin, että minut halutaan ja hyväksytään juuri sellaisena kuin olen. Se on totta sikäli, että kaikki mikä minusta siinä on läsnä, saakin osakseen pelkkää hyvää ja kaunista (olkoonkin että useimmiten kivun ja kauhun kautta). 

Pelkään vain pahoin, että samalla olen tullut vahvistaneeksi itselleni tunnetta, että se kaikki muu kuuluukin pitää erossa muista ihmisistä, kun se aina vaan pilaa kaiken. Eikä sitä kukaan edes halua nähdä, ei ole kukaan kysellyt perään. Minullakin on hauskempaa ilman, en joudu inhottavasti sille todelliselle epämukavuusalueelleni. Saan ottaa selkääni turvallisesti, ilman aitoa syväpelkoa joka on helvetisti hirveämpää kuin mikään kuviteltavissa oleva fyysinen kipu. Ultimaattinen Vapaudu vankilasta -kortti: voin olla täysin toisen armoilla ilman että Mulle voi koskaan käydä kuinkaan, koska Minä en kuulkaas koskaan paikalla ole ollutkaan, vaan viheltelen varjoisilla kujillani. 

Tällaisia pikku pähkinöitä pureskelen samaan aikaan kun pohdin, mitä teen venusmiehen kanssa. Kun kahvi oli juotu, se vei minut ajelulle, ja arvaamme varmasti kaikki loppuratkaisun. 

En tiedä miten tätä riittävästi painottaisin, mutta venusmies on sietämättömän seksikäs. Sillä on uskomattoman kauniinmuotoiset kyynärvarret ja väkivahvat hauikset, en malttanut olla puristelematta niitä kun se nai minua, ja kastun välittömästi ajatellessani miltä ne tuntuivat. Ja miltä ne käsivarret tuntuivatkaan kietoutuneena mun kaulalle...! Sen silmät on hypnoottisen kauniit ja hiukset jumalauta aivan raamatulliset, mun oli pakko katsoa pois kun se seksin jälkeen avasi ne hetkeksi. Oli salpautua henki, niin hyvältä se näytti. Enkä tahtoisi tehdä asiasta numeroa, mutta on mahdotonta sivuttaakaan sitä miten täydellinen kulli sillä on. Puhtaasti esteettisestäkin näkökulmasta varsin vaikuttava, kertakaikkisen komea näky. Kiihottavalla tavalla liki liian suuri ja paksu, pilluunpaneminenkin sattui enkä kerta kaikkiaan kestänyt ottaa sitä kunnolla pyllyyni. Kurkku kipeytyi kun se runnoi sitä mun nieluuni. 

Tuntui ihanalta miten kovaa venusmies uskalsi satuttaa minua. Rääkkäsi rintoja, puri hammaskarttansa käsivarsiini ja niskaani, läimäytteli kasvoille niin että niihin jäi pieniä verenpurkaumia. Eikä se todellakaan päästänyt helpolla henkisestikään. Pakotti toistamaan perässä nöyryyttäviä lauseita, joita en meinannut saada sanotuksi. Opetti käyttämään keltaista, ja se oli melko kova koulu se. Koko kinkyurani aikana olen turvautunut liikennevaloihin aniharvoja kertoja ja kynnys siihen on kasvanut kovin korkeaksi. Venusmies teki kättelyssä selväksi, että kipu ei lopu anomalla eikä vinkumalla, vaan se jatkoi ja tivasi onko keltainen niin kauan että sanoin sen. Jouduin sanomaan varmaan kymmenen kertaa. 

Kaiken kovan ja rajun rinnalla sain syliä ja sanallista silittelyä yltä kyllin. Venusmies puhuu minusta jatkuvasti hämmentävän kauniisti, ja tapaamisen jälkeen kertoi olleensa aivan lumoutunut. Vielä on vaikea täysin uskoa sen ajattelevan niin, mutta kyllähän sellainen nyt vain hyvältä tuntuu.

Mulle jäi kuitenkin lopulta aika ristiriitainen olo. Kohtaamisen aikana tapahtui todella paljon todella nopeasti, aivan vilisemällä erilaisia asioita, eikä minun pää ehtinyt aivan pysyä tahdissa mukana. Lisäksi minua jäi kiusaamaan tunne, että jos en itsekään osannut itseni olla, venusmieskin näytti vain yhdet kasvonsa: eräänlaisen nukkemestarin. Sanoinkin sille, että se saa minun olon hermostuneeksi, koska tiedostan koko ajan miten se tarkkailee ja perkaa minua, laskelmoi liikkeitään. Jälkeenpäin meillä oli näistä erinomainen keskustelu, enkä näe näitä punaisina lippuina vaan odotan mielenkiinnolla olisiko seuraava tapaaminen toisenlainen. 

Minun pääni tietää, että nyt täytyisi joka tapauksessa olla tarkkana ja ennen kaikkea rauhassa, tavata niin että pyrittäisiin rakentamaan mulle riittävän turvallista oloa olla luontevasti oma itseni, ihan koko minä. Vaikkei jutusta syntyisikään sessiointia kummempaa, se olisi välttämättä edellytys sille, että asia olisi kestävällä pohjalla. 

Se tarkoittaisi tietysti paluuta vaaravyöhykkeelle, sille jota oikeasti pelkään ja jossa mulla on jotain mitä menettää kun laitan itseni likoon. Huvittaako erityisemmin niin ei. Kuinka ollakaan, viestit ovatkin käyneet jälleen kuumina ja palan halusta päästä uudelleen venusmiehen hampaisiin, suoraan seksiin ja sessiointiin kulkematta epämukavuusalueen kautta. 

Venusmiehen kysyessä miten tahtoisin edetä seuraavan tapaamisen kanssa, totesinkin että riippuu kummalta kysytään, päältä vai pimpiltä. Nauroi, että saan päättää niitten kanssa ihan keskenäni. 

Lupasin kertoa kun Vatikaanista nousee savua.