Pikku Amsterdam

Itsenäisyyspäivänä venusmies tuli hakemaan minut, enkä tiennyt minne olimme menossa. 

Minun ei ollut lupa puhua ennen kuin olisin suudellut sen kenkiä. Kotikatuni on kovin keskeisellä paikalla, ratikka kulkee ihan vierestä, joten olin melko huolissani miten tehtävästä kunnialla suoriuduttaisiin. Venusmies nousi kuljettajan paikalta, muistutti eleellä ettei sanaakaan, ja otti sitten syliinsä. Puhui varmaankin jonkinlaisia hävyttömyyksiä, mutta hirveän pehmeästi. Ei tehnyt mieli kapinoida vaikken tehtävästäni varsinaisesti innoissani ollutkaan, halusin vain hoitaa sen pois alta. Venusmies auttoi istumalla autoon niin, että jäin edes hieman varjoihin laskeutuessani jalkatilaan. Sain luvan nousta vasta kun olin suudellut molempia kenkiä.

Olin uumoillut että menisimme vaan johonkin airbnb-kämppään kuten viimeksikin, ja sinänsä se piti kutinsa. En vain ollut todellakaan osannut odottaa avaraa, saunallista kaksiota täynnä kaikenlaista eroottista rekvisiittaa seksikeinuineen kaikkineen. Olisin saattanut säikähtää kaikkea sitä, jollei paikka olisi ollut myös tosi nätti ja todella siisti, ensimmäisenä kiinnitin huomiota pesuaineen tuoksuun. Olimme saapuneet Pikku Amsterdamiin. 

Että näin se on kuulkaa villi vaellus tämä elämä. Vietät vuosia kutakuinkin uudesti impeytyen, ja sitten silmänräpäyksessä löydätkin ittesi kattelemasta kattoon kiinnitettyyn peiliin jossain lähiösensuellissa seksisviitissä. 

Ensin siihen peiliin piirtyi kohtuu kilttiä söpöilyä. Maattiin sylikkäin ja tunnusteltiin toisiamme, venusmies antoi tällä kertaa pienelle päälleni paljon enemmän aikaa ehtiä tilanteisiin mukaan. Pikkuhiljaa se joka tapauksessa puhui päätäni pyörryksiin ja alkoi koskea vaativammin, tunki ehkä suuria sormiaan suuhuni ja sellaista, kynsi jossain välissä rannut selkääni. 

Sitten me aloitettiin koko juttu alusta, leikisti ja oikeasti. Venusmies raahasi minut takaisin rappukäytävään ja avasimme saman oven uudelleen, täysin toisenlaiseen tilanteeseen. Pian olin polvillani eteisen peilin edessä, pelkissä sukkahousuissa ja pitsipikkuhousuissa venusmiehen jalkojen juuressa pakotettuna nuolemaan sen kenkiä. Ja se kuvasi sen. 

Tähän liittyy jälleen yksi fantasioiden joulukalenteriluukku, jonka olen venusmiehen kanssa avannut. Mulle on massiivinen kink tulla esineellistetyksi jakamisen kautta. Erityisen tyydyttävää on, jos toinen tuntuu olevan ylpeä esitellessään esinettään muille, olkoonkin että se ylpeys tulisi sellaisista asioista kuin miten taitavasti otan suihin, tai muuta kannaltani nöyryyttävää. Niin on tapahtunut kerran livenä hirviön ja sen kaverin kanssa, ja se oli kiihottavimpia kokemuksiani koskaan. En ollut hoksannut, että samaa efektiä saa aikaiseksi etänä, kuvien ja videoiden kautta, mutta venusmiespä oli. Niinpä tämän tapaamisen aikana tuli kuvatuksi useampia klippejä, joissa se nöyryytti minua eri tavoin, ja joita se jakoi Snäpissä tutuilleen kommentoitavaksi. 

Se oli tosiaan hullun kiihottavaa, ja osa niistä videoista on itse asiassa ihania katsoa itsenikin. Mutta kyllä minä pienen haavankin sain. Nyt kun olen laihtunut, olen alkanut tuntea itseni jälleen viehättäväksi - "ainakin vaatteet päällä oon hyvännäköinen", niin kuin PMMP laulaa. Niin vain silti kävi, että osassa videoita brutaaleinta nähdä ei suinkaan ollut se, miten venusmies potki ja talloi minua, tai pani niin kovaa että uikutin kivusta, vaan se miltä kroppani silloin näytti. Helvetillinen kehohäpeä läimäytti naamalle sellaisella voimalla, että tuntuu kuin olis hampaat lähteneet. Tekee yhä fyysisesti kipeää kun ajattelen asiaa, ja se tunne tarttuu kynsillään elintärkeisiin elimiin. Idea hyvä, ajoitus huono, ajattelen. Toisin sanoen, ajattelen yhä oireellisesti, että kauniiksi ja haluttavaksi tulen vasta sitten kun laihdun vielä lisää. 

Jeesus kristus mulla riittää näitä issueita. Tuntuu kamalalta, miten venusmies-riepu on saanut niistä osansa jo näin pian. Totaalinen tapailupsykoosi päällä, välillä jokainen vaihdettu sana sen kanssa on ollut yhtä Miinaharavaa vaikeimmalla tasolla: koska tahansa saattaa jokin eliminoidulta vaikuttanut ja hautautunut räjähde singahtaa silmille. Eikä se sen syytä ole, mun tunteeni sitä ja meidän tekemistä kohtaan vaan tuntuvat tekevän haavoittuvaksi, ja olen kestänyt sitä hetkittäin harvinaisen huonosti. 

Vaikka kaiken kaikkiaan elämässä on paljon parempi vaihe, on tässä ollut myös monta kuormitustekijää. Hormonitasapaino on sekaisin, kun kuukautiset jäivät pois nopean painonpudotuksen vuoksi ja jouduin lopettamaan vuosikausia syömäni e-pillerit, ADHD-lääkitystä on jouduttu säätämään sekavin seurauksin, ja kaiken lisäksi mulla on käynnissä lyhytterapia, jossa on menty aika syvällekin siihen, miten traumatausta yhä elämääni ajaa. Sen myötä olen edistynyt mielenterveysasioissa valovuosia ja saanut isoja lukkoja auki, mutta se tarkoittaa myös sitä, että sieltä pääsee paljon rumia asioita ulos. 

Sitten samaan aikaan töissä vielä YT-syksy niin voilà, ei se nyt ihan ihmekään ole että tässä on vähän rytissyt. Koitan löytää armoa itseäni kohtaan, vaikka kieltämättä tekisi välillä mieli kieriä tuhkassa kun niin hävettää olla tällanen saatanan sekopää. Pelottaa, että jään sen takia yksin nyt kun juuri olen alkanut toisia kaivata, eihän tällainen epävakaus kenenkään mielestä viehättävää varmasti ole. 

Jos tästä jotain hyvää pitää hakea, venusmies on onnistunut sittenkin ansaitsemaan luottamukseni. Se on suhtautunut minusta pirskahteleviin perkeleisiin hätkähtämättä, kuin muina manaajina ikään. Niinpä tästä kehoasiastakin pystyin puhumaan sille vaikka se on oikeasti todella arka paikka, ja sovittiin mitä videoita ei saa näyttää kellekään. Ja se suhtautuu kroppaani ihanasti, ihaillen, uskon sitä kun se sanoo pitävänsä minua kauniina ja haluttavana. Hitto kun vielä joskus pääsisi siihen, ettei sitä hyväksyntää keholleen tarvitsisi toisten sanoilla lunastaa.

Mutta synkistelystä takaisin seksiwauhun. Venusmiehen videoissa on kosolti kiihottaviakin kohtia, ja joissain näytän mielestäni suorastaan kauniilta alistuessani niin avuttomana. Kuten siinä klipissä, jossa se pakottaa saparoistani kiskomalla ottamaan kyrpänsä syvemmälle ja syvemmälle kurkkuuni, laittamaan sormeni merkiksi kuinka syvälle sen sain. Käskee vilkuttamaan kameralle ja kun tietysti kieltäydyn, tarttuu käteeni ja pakottaa. Yhdessä videossa venusmies taas kuvaa kasvojani lasipöydän läpi, olen kaiketi paennut potkuilta sen alle. En riittävän kauas, se yltää painamaan kenkänsä kasvoilleni ja rinnalleni, vingun silkasta kauhusta. Ja kuitenkin kun se kysyy tahdonko jatkaa, nyökkään vaiti, ja siinä on jotain todella kaunista katsoa. 

Sitten on sekin video, joka on itse asiassa aika hauska. Tallomisen tiimellyksessä venusmies bongasi sohvapöydällä olevat pornolehdet, tuli päälleni istumaan ja alkoi selata yhtä niistä käyttäen kroppaani telineenä, lehden peittäessä osan kasvoistani. Ensin se runkkasi samalla itse, sitten patisti minua tekemään sen puolestaan. Lehti oli saksankielinen ja se alkoi lukea sitä ääneen, kysyi osaanko saksaa ja mua alkoi naurattaa. Älytön tilanne ja silti saamarin kuumaa...!

Vielä on onneksi taltiointi siitäkin, miten rimmaan venusmiestä. On sinänsä häviö mulle, ettei se niinkään välitä suihinotoista jotka on ehdottomasti mun mitalilajini, vaan ainoastaan syväkurkuttamisesta, ja siinä en pärjää sen giganttiselle kullille. En voinut olla kokematta sitäkin suurempaa voitonriemua kun kävi ilmi, miten suunnatonta nautintoa se saa kun nuolen sen persettä. Ja se sanoi että olen siinä paras, ha! Kannan kruunun mitä suurimmalla ylpeydellä, etenkin kun en todellakaan ole mikään Gene Simmons, vaan joudun jumalauta tosissani tekemään töitä pienen kieleni kipeäksi. 

Oli sitä paitsi suloinen hetki kun tämä laji löydettiin. Meillä oli sylittelytauko menossa, ja venusmies kannusti koskettelemaan sitä vapaasti. Rohkaistuinkin. Istuin sen päällä, silittelin ja tutkin joka paikkaa. Se kääntyi vatsalleen ja aloin hieroskella sitä, yhtä paljon tunteakseni itse sen jokaisen lihaksen kuin helliäkseni sitä. Oli yllättävän tyyni olo, vaikka moinen aktiivisuus on yleensä mulle hankalaa. Venusmies helpotti sitä sanoittamalla ääneen, mitä kaikkea voisin halutessani tehdä. Hyväillessäni ja puristellessani pakaroita (ihanat, hyvä yleisö, ihanat) se tuli sanoneeksi, että voin vaikka nuolla sitä jos tahdon. Ei yhtään käskien, tilanne ei ollut sellainen. Se yksinkertaisesti heitteli ilmoille vaihtoehtoja ja sain päättää mihin niistä tartuin, mihin en. Oli helpompaa, suorastaan vapauttavaa kun ei tarvinnut uskaltaa keksiä itse: ottaa sitä riskiä, ettei se tykkäisikään siitä mitä sitten teenkin, mikä minut yleensä lamaannuttaa tuollaisissa toiminnallisissa jutuissa. 

Ensin tuumin sivuuttavani mainitun perseennuolemisoption, koska mulla ei itselläni ollut niinkään kiihottunut olo, vaan olin uppoutuneena toisenlaiseen kehollisuuteen ja uteliaaseen mielentilaan. Niin vain ajatus jäi kuitenkin kutkuttamaan mieltäni, ja alkoi kovasti kiinnostaa, miltä tuntuisi tehdä siten venusmiehelle ja miten se reagoisi. Lopulta tuntui hassun kepeältä ryhtyä tuumasta toimeen. Levitin sitä auki ja aloin tutkia kielelläni, silkasta viattomasta mielenkiinnosta. Reaktiot olivatkin sitten sellaisia, että heivasin neutraalin tutkimusotteeni sekunneissa ja tempauduin suloisen kiihottavaan häpeään raavaan miehen persettä tyydyttävänä pikkulutkana. 

Se oli meistä molemmista niin ihanaa että sitä tehtiinkin sitten aika paljon. Kaikkein tyydyttävintä mulle oli se kerta, kun venusmies istui naamani päällä ja runkkasi samalla, kunnes laukesi kasvoilleni. Se teki hirvittävän sotkun, paksu sperma liimasi ripseni kiinni toisiinsa ja valui joka puolella naamallani. Mulle aktista teki nautinnollisen toisaalta esineellistämisen erityisen korkea törkeysaste, toisaalta se, miten samaan aikaan koin itse tekeväni toiselle siinä suurta hellyyttä. Ja sit se sperma tietty 💗

Seksikeinua ei tultu testanneeksi, mutta sain silti nousta ilmaan. Jälleen yksi superkiihottava ominaisuus venusmiehessä: se on niin vahva, että voi nostella ja heitellä minua menemään, tunnen itteni todella aivan räsynukeksi sen käsissä. Panonukeksi myös välillä, esimerkiksi silloin kun se pani minua sängyn laidalla, jalkani sen harteille nostettuna, ja tarttui sitten käsiini nostaen pois sängyltä siinä samassa asennossa. Jatkoi panemista, en tiedä voiko edes sanoa sylissään, kun se seisoi suorassa ja kannatteli minua suorin käsivarsin. Olisi tuntunut ihanalta, jollei se sillä tavalla olisi päässyt tunkeutumaan väkivaltaisen syvälle. Välillä vakavissani pelkään sen panevan minut puhki. 

Että ei liene kumma millaista kauhua herättää sen halu käyttää pyllyäni, joka on ollut taas kauan koskematta. Edellisellä kerralla se oli käsitellyt sitä vielä kovin nätisti, minkä tajusin vasta jälkikäteen, koska se kuitenkin lopulta onnistui panemaan sinne. Kuvittelin lapsellisesti mukautuneeni ja pystyneeni ottamaan sen vastaan, mutta kuulemma se ei silloin ollut lähellekään kokonaan kovana. Kuinka kiehtovaa kulliknoppitietoutta! En tiennyt että kovuuttaan pystyy sillä tavalla säätelemään, oppia ikä kaikki. 

Tavoitetila joka tapauksessa tietysti on, että venusmies pystyisi panemaan persettäni pidättelemättä. Siksi se otti aikansa lämmittelyyn, työnsi sisääni vuorotellen varmaan puolet niistä kamppeista mitä paikan lelukaapissa oli tarjolla: erilaisia helmiä, tappeja ja dildoja. Makasin vatsallani ja koitin keskittyä hengittämiseen, ettei alkaisi sattua. Samalla kuitenkin hinkutin itseäni epätoivoisesti klitorikselleni asetettua vibraattoria vasten, keikkuen taivas ties kuinka kauan aivan orgasmin rajoilla, mutten pystynyt tulemaan vaikka oli lupa. (Näemmä toisen kanssa tuleminen on mulla yhä taistelun takana, mutta sentään tehtävissä jos saan keskittyä vain ja ainoastaan siihen. Kahdesti tämän tapaamisen aikana sain, joskin molemmilla kerroilla jouduin pitämään tappia sisälläni ja kesti huomattavasti kauemmin kuin yksin ollessani, koska venusmies katseli minua kainalossaan koko ajan rupatellen rumiaan.)

Jossain kohti venusmies työnsi sisääni jotain saatteella ”tämä saattaa olla jo isompi kuin minun”, ja kun näin sen dildon jälkikäteen, en tosiaan olisi voinut ikinä uskoa että sellaisen saisi survottua sisälleni. Ei se silti oikeasti ollut isompi kuin venusmiehen kyrpä, ja sen vuoro oli seuraavaksi. Se oli säälimättömämpää ja kivuliaampaa kuin viimeksi, ja silti venusmies piteli piruaan vieläkin merrassa. Laukesi kuitenkin sisälläni huutaen ihanasti, niin kuin sen on tapana. 

Myöhemmin se oli tietyllä tavalla taas asteen verran julmempi, mutta ensin rauhoituttiin välillä: tilattiin ruokaa ja lämmitettiin sauna. Makasin lauteilla pää venusmiehen sylissä ja kuuntelin sen samettista ääntä, kun se kertoili kaikenlaisia juttuja itsestään, eikä minun tarvinnut koittaakaan keskustella. Joskus mietin, että olispa ihanaa kun jonkun kanssa mulla ei olis ensinkään lupaa puhua. 

Pestyäni venusmiehen pitkät hiukset oli rauhoittumisen aika taas ohi. En muista kumpi tuli ensin, se kun jouduin harjoittelemaan syvälle kurkkuuni ottamista niin ettei hetki sitten syöty ruoka pysynyt sisällä, ja palkkioksi venusmies merkkasi minut virtsaamalla kasvoilleni. Vai sitten se kärsimys, kun se alkoi uudelleen käyttää edellisestä koettelemuksesta arkaa anaaliani.

Se oli silkkaa kidutusta, en muista milloin olisi ollut yhtä hirveää. Olin polvillani saunajakkaralla venusmiehen edessä ja se työnsi jälleen leluja pyllyyni, mikä teki vähän väliä aivan kamalan kipeää. Kestin aina hetken kun sinnittelin kaikella tahdonvoimallani, ja sitten pääsi taas nyyhkytys ja anelin venusmiestä lopettamaan. Se hyssytteli, vakuutti että kestäisin kyllä, oli vähän aikaa helläkätisempi ennen kuin kipu jälleen koveni. 

Pitelin "punaista" yhteen puristettujen huulieni välissä, mietin koko ajan milloin sanon sen, mutta en olisi millään halunnut tuottaa venusmiehelle pettymystä. Kun se sanoi, että olisi aika koittaa kullilla, olin yhtä aikaa aivan paskana pelosta ja kuitenkin käsittämättömän kiihottunut. Kestin sen kyrpää jonkin aikaa, joskin aina kun se alkoi käydä kovemmaksi aloin uikuttaa hädissäni ja venusmies joutui taas pidättelemään peistään. 

Lopulta oli pakko luovuttaa ja pyytää että lopetettaisiin, ei kylläkään perseeni vuoksi vaan koska saunajakkara oli nirhonut polveni niin pahoin. Harmitti, tuntui etten ollut pystynyt tyydyttämään sitä tavalla jolla se olisi tahtonut, mutta rajansa miellyttämisenhalullanikin. Eikä se ainakaan näyttänyt olevansa pettynyt. Seurasi jälleen pehmeämpiä hetkiä, hellin sitä harjaamalla sen hiukset ja voitelemalla kasvot, se tykkää sellaisesta. Ja sitten se otti orgasminsa toisella tavalla, jätti rääkätyn reikäni rauhaan siltä kerralta.

Kun venusmies seuraavana päivänä palautti minut kotiini, se antoi mulle säännön. Laittoi toistamaan ääneen, ensin sana sanalta sen perässä, sitten kokonaan itse vaikka tuntui vaikealta: ”En enää laukea ilman, että mulla on jotain pyllyssäni”. Olen täten pakotettu valmistelemaan itseäni seuraavaa kertaa varten. 

Aika intensiivisessä ikeessä tässä siis ollaan...! Ja tähän massiiviseen merkintään mahtui vain yhden yöpymisen tapahtumat pääpiirteittäin - olisi niin paljon lisää kerrottavaksi keskusteluista joita on käyty ja fantasioista joita on jaettu. Ja siitä, millaista on ollut noudattaa saamaani sääntöä, antaa pitkästä aikaa arjessani pois osa itsemääräämisoikeudestani. 

Enpähän enää elä elämää, josta ei ole mitään kirjoitettavaa. 

Pimppi edellä puuhun ja muita kertomuksia

6.12.2025

Olin perjantaina kuningattaren kanssa Rsykkeen järjestämillä, ikäleikkiteemaisilla kinkykutsuilla. 

Päätöksen mennä tein pikaistuksissani, kun olin suuttunut venusmiehelle ja todennut että pitäköön punkkinsa. Kävi näet ilmi, ettei tämä ollut keksinyt kertoa elävänsä avoliitossa, vaan oli deittaillut menemään ikäänkuin muka muina polyamorisina sinkkumiehinä. 

Mulkkumaista. Asia itsessäänhän on minulle yhdentekevä, en piittaa millaisia suhteita toisella on, mutta edellytän niistä kyllä avoimuutta. Vaikuttaa kuitenkin melko massiivisesti siihen, millainen odotushorisontti maalautuu, enkä ylipäätään pidä asioiden pimittämisestä. Siispä mäntti mäkeen ja muihin hommiin, tuumin. 

En ole pitkään aikaan ollut missään skenen riennoissa mukana, ja vähän jännitti siksikin mennä. Viimeksi kun naamaani näytin, en esiintynyt erityisen edullisessa valossa, vaan paistattelin perkeleellisen yhdistysjupakan keskiössä. Oikeuden puolestahan minä taas taistelemassa olin, mutta tiedostan kyllä näin jälkikäteen, miten oireellista ja kaavamaista käytökseni oli. Kimmoke jostain sinänsä validista mutta mielessäni maailmanlopullisiin mittasuhteisiin paisuvasta asiasta, kunnolla verta nenästä ja sitten sillat paskaksi ja palamaan - pitää porukan kivasti loitolla kun alkaa tuntua, että tunkevat liika lähelle minua. Se on tosi inhottava tapa toimia ihmissuhteissa ja yhtä ikävää yhteisössä, olen vilpittömästi pahoillani että olen toistuvasti niin toiminut. Impulssi tehdä niin laukeaa yhä pirun herkästi (kts. edellinen kappale, palataan tähän tuonnempana), mutta teen parhaani muuttaakseni näitä lopulta ennen kaikkea itselleni vahingollisia toimintamalleja. 

Kinkykutsuille meneminen oli siis vaikeaa osin tästäkin syystä, mutta enimmäkseen ihan vain siksi, että se oli sosiaalinen tilanne. Osoittautui sitä paitsi oikein arkkivihollisekseni, klassiseksi ryhmätilanteeksi. Yhtenäinen, avara, väkivaltaisen kirkkaasti valaistu tila, esittäytymiskierros ja kaikki. Aivan vittu täyttä kidutusta, ajattelin ma alkuun, ja sovin itseni kanssa liukenevani paikalta heti kun siihen tarjoutuisi millään muotoa luonteva tilaisuus. 

Koin sitä paitsi sittenkin olevani väärässä paikassa, vaikka ikäleikit onkin mulle keskeinen kink, ja tietynlainen pikkuisuus on olennainen osa identiteettiäni ylipäätään. Mulle varsinainen pikkuistelu ei kuitenkaan ole ollenkaan luontevaa, ja sen seuraaminenkin on tuntunut kiusaannuttavalta. Tällä en pätkääkään tarkoita kommentoida muiden olemista, vaan vain ja ainoastaan omaa reaktiotani jota en täysin edes ymmärrä. Vähän samaan tapaan huomaan hullunkurisesti vaivaantuvani jopa teatterissa aina esityksen alkupuolella: tulee jotenkin nolo olo kun toiset ottavat niin näyttävästi ja häpeilemättä tietyn roolin ja se pitäisi siinä uskoa ja tietyllä tavalla leikkiä mukana, vaikka siitähän siinä hyvänen aika maksetaan.

En kuitenkaan tullut poistuneeksi. Olen harjoitellut ja alkanut huomata, etteivät kaikki ajatukseni suinkaan ole totta, etenkään sellaiset jotka koittavat vakuuttaa etten pysty tai kestä. Totesin tietoisesti että nyt on tukala olo ja annoin ensihädän asetuttua luvan olla, enkä päästänyt paniikkireaktiota päälle. Rauhottelin itseäni, että voinhan vain olla ja seurata tilannetta, se etten tunne oloani siinä luontevaksi ei tarkoita että mulla olisi mitään hätää ja pakkoa paeta. Tavallaan vähän sama menetelmä kuin kivun kanssa: siitä ei vain pidä pyrkiä pois vaan ottaa se vastaan sellaisenaan, jotta siitä saa otteen silloinkin, kun se tuntuu ensin pelkästään pahalta eikä heti kiihottavalta. Se hyvä osuus voi vielä tulla jos sille antaa tilaa.

Niinpä nytkin illan edetessä huomasin, että alkoikin tuntua hirmu hyvältä ja lämpimältä olla osa tilannetta, jossa kaikilla oli vapaus valita roolinsa, tai oikeammin sanottuna päästää esiin tietty puoli itsestään ja uppoutua siihen täysin. Erityisen ihanaa ja liikuttavaa seurata oli ihmisten välinen hellyys ja rakkaus, niine hyvineen. Ymmärsin, että se mitä näin, ei ollut minkäänlaista esitystä ensinkään vaan ihmisiä aidoimmillaan, ja se oli valtavan kaunista katsoa. Puhumattakaan siitä luottamuksesta joka läsnäolijoiden kesken vallitsi.

Ja vaikka en tahtonut mennä pallomereen tai keppihevosradalle, oli ihana kikattaa ja kiljahdella kuningattaren sylissä kun se kiskoi saparoista ja puri mua. Nyrpistellä, kun se otti ja nuoli mun nenää, miten ällöttävää...!

Oli niin ihana, että rintaa puristaa. Jokin vanha ikävä on tullut takaisin. 

Palataksemme venusmieheen, tajusin olleeni taas aika mustavalkoinen ja äkkipikainen toivotellessani kiittimoit. Keskusteluja käytiin, odotuksia päivitettiin ja uudesta tapaamisesta sovittiin. Se tapaaminen on tänään, minun pitäisi itse asiassa olla jo valmistautumassa.

Osana self sabotage -mallieni purkamista kuuluisi kuulemma kaikin keinoin pyrkiä rauhoittamaan hermostoani, ja venusmies on siihen ehdottomasti täysin väärä kaveri. Tiedän, että minun on oltava sen kanssa tietyllä tavalla varuillani, enkä luota siihen kaikilta osin. Koska en silti millään malttaisi pitää näppejäni siitä erossa, ainakin uskottelen itselleni pystyväni hallitsemaan sitä, millä alueilla sen kanssa sitten kuljen. Vähän niin kuin lapsena tiesi, ettei tietyn kaverin kanssa kannattanut pelata mitään koska se aina petkutti, mutta mielikuvitusleikit sen kanssa käyttivät hyvin. 

Täysin pimppi edellä puuhun mennään, mutta riskitietoisesti sentään. 

Venusmies ja Vatikaanin savu

Tämä vuosi tuntuu viimeinkin olevan se vuosi, kun asiat muuttuvat. 

Aivan liian monen ruuhka- ja rämpimisvuoden jälkeen olen alkanut saada itseäni takaisin ja jaksanut pitkäjänteisesti panostaa ennen kaikkea omaan hyvinvointiini. Olen 20 kiloa keveämpi kuin vielä huhtikuussa ja voin ratkaisevasti paremmin, vaikka vastuksetonta ei elämä kumma kyllä ole vieläkään. Koen itseni pitkästä, pitkästä aikaa myös kauniiksi ja kiinnostavaksi. Kuumaksi, jopa. Mitäs sanotte siitä!

Seksuaalinen heräily on ollut haparoivaa, mutta sitä on ollut aistittavissa jo muutaman kuukauden. On ollut joitain kohtaamisiakin, pieniä mutta tärkeitä hetkiä jotka on todistaneet turhiksi pelkoni siitä, etten enää ylipäätään olisi seksuaalinen olento, tai ainakaan saisi nautintoa niistä asioista jotka ennen on olleet mulle aivan keskeisimpiä.

Ja sitten se tapahtui. 

Järistys. Patarumpu löi ja pasuunat puhkesivat pauhaamaan. Tuntuu kuin olisin saanut sydäniskurista ja olisin viimeinkin herännyt takaisin henkiin. Tai ehkä joku Frankenstein-metafora olisi osuvampi. Olen saanut kursittua itseni kokoon ja nyt äkillinen energianpurkaus iski minuun hengen ja tunnen olevani oma itseni: sairaasta mielestä sikiävä sangen sähäkkä luonnonoikku. Päivitänkin tämän kuvauksen oitis deittiprofiiliini! 

Jäljet tosiaan johtavat kuin johtavatkin deittailusovellukseen. Unettoman yön impulssina loin profiilin Badoohon jota en ole ennen kokeillut. Luulenpa, etten ole koko tähänastisen elämäni aikana nähnyt yhtä monta kuvaa, jossa miehellä on aurinkolasit. Odotukset eivät etukäteen olleet korkealla eivätkä ensikosketukselta erektoituneet, mutta vastustin hetkellistä halua poistaa profiilini heti paikalla. Tuntui tärkeältä askeleelta asettaa itseni edes jollain tavalla alttiiksi jollekin.

Ja niin vain jo seuraavana päivänä sain tykkäyksen, joka oli mullistava kaiken. Tuntuu kuin minut olisi teleportattu takaisin siihen paikkaan, mistä silloin joskus jouduin hukkaan enkä niin pitkään löytänyt takaisin. Yhtäkkiä vietin taas öitä pikkutunneille asti seksiviestitellen ja olin aivan päissäni ihastumisesta. 

Juttu on oikeastaan aika naurettava, etenkin kun en ollut kirjoittanut profiiliini tällä kertaa sanaakaan kinkyydestä. Mitkä ovat todennäköisyydet, että minusta sitten päätyy tykkäämään älykäs ja taitavasti kirjoittava, poskettoman hyvännäköinen kaveri, joka on kaiken hyvän päälle vielä pirun passelisti pervo mun makuuni? Tyyppi on totisesti kuin incognito-selainhistoriastani inkarnoitunut mies-Venus!

Sen lisäksi, että peruspalikat ovat paikallaan, eli minua halutaan satuttaa ja alistaa, ilmassa on myös jotain uutta ja täysin tutkimatonta. Minulla on tiettyä salaista ja rakasta runkkumatskua, joka on ennen tuntunut irralliselta ja hassulta, asialta joka ei varsinaisesti käy järkeen muiden seksuaalisten intressieni kanssa. Nyt se yhtäkkiä käy. Jollain lailla vääristynyt kuva näyttääkin täysin luonnolliselta ja oikealta peilissä, jonka sille toisen ihmisen kautta sain. 

Miettikääpä! En ole ainoastaan löytänyt kauan kadoksissa olleita lohtulelujani, vaan mulle on annettu kauniisti paketoituna jotain ihan uutta ja kimmeltävää. En tiedä vielä jätänkö sen alkuperäispakkaukseen ja ihastelen sitä siinä, vai päädynkö jollain tavalla ottamaan sen mukaan leikkeihini - kaikki mahdollisuudet ovat auki, mikä on helkkarin herkullista ja kutkuttavaa. 

Kaikki tämä laukaisi minut hetkellisesti melkoisiin korkeuksiin. Olen kaikella lempeydellä naureskellut juurikin tämän ikäluokan naisille tyypilliselle Kaija Koo -voimaantumiselle, ja hetken näytti siltä, että pilkka oli osunut omaan nilkkaan. Mulla oli niin hyvä ja vahva olo että teki mieli huutaa. Todellakin kaunis, rietas ja onnellinen eikä lupia keneltäkään. 

Alashan sieltä oli tultava. Epäuskoinen riemu muuttui epävarmuudeksi ja jopa peloksi siitä, olenko pistänyt pääni johonkin, mihin en ole ollenkaan valmis. Mitä jos tämä on yksi iso huijaus, voiko mikään mikä vaikuttaa näin hyvältä olla totta? Välillä taas olin aivan lamaantunut, en edes halunnut katsoa uusia viestejä. Kävi mielessä, että voi kun en olisi koko ihmiseen törmännytkään, koska tämä on aina yhtä vaikeaa ja pelottavaa. Ja sitten taas seuraavassa hetkessä en malttanut odottaa sekuntiakaan kauemmin, että pääsisin viimein tapaamaan sen. 

Sittenpä sinkouduinkin aivan jollekin kummalliselle kiertoradalle. Se ei johtunut tokikaan pelkästään tästä ihastumisesta, oli monta monessa ja todella raskaitakin asioita, mutta joka tapauksessa tulin hetkellisesti hulluksi. Käyttäydyin huonosti, käyttäydyin holtittomasti. Olin vittumainen töissä ja ihmissuhteissa, väistelin vastuitani ja kerjäsin joka suunnalta verta nenästäni. Pistin venusmiehellekin pahimmat piirteeni peliin, ristin uhmakkaasti käsivarteni rinnalle ja odotin että se ymmärtäisi lähteä kävelemään. Mutta ei se mennyt minnekään. Vaikutin varmasti seinähullulta, ja silti se halusi yhä tavata minut. 

Ja niin me tavattiin. Ensimmäisellä yrityksellä peruin viime metreillä, toisella kertaa en enää kehdannut. Muistiin merkittäköön, ensitreffit jatkossa ehdottomasti vielä kun Kaija Koo -vaihe on silmässä. Kun Voima oli kulunut loppuun, päivä oli silkkaa kidutusta. En ollut saanut nukuttua juuri mitään ja voin fyysisesti pahoin jännityksestä. Mietin ällistyneenä miten voikaan oikeasti olla olemassa ihmisiä, jotka tekee tällaista ihan mielellään, tapaa uusia ihmisiä. 

Olin kuvitellut jossain määrin päihittäneeni ylivoimaisen vaikeuden päästä kontaktiin ihmisten kanssa. Nyt ymmärrän illuusion johtuvan siitä, että olen useamman vuoden karttanut ko. kontakteja liki kokonaan. Eipä ole sitten tuntunut hankalaltakaan!

Venusmiehen kanssa kahvipöydässä istuminen palautti elävästi mieleen, miten kipeää se niin kauan tekikään, kun en tuntunut kykenevän näyttämään itseäni kenellekään. Aina sama homma: tutustuin ja ihastuin kirjoittelemalla, ja kun oli aika kohdata kasvotusten, minä luhistuin. Kuvasin sitä joskus niin, kuin olisin jonkin pleksin takana, takoisin nyrkeilläni ja koittaisin päästä läpi, mutta aina minä jään ypöyksin toiselle puolen - en ikinä oikeasti kosketuksiin toisen kanssa. 

Sen lisäksi että se sattuu, se nöyryyttää. Tiedän olevani aika terävä, hauska ja oikeasti nimenomaan todella välitön tyyppi. Kun sitten en yhtäkkiä saakaan sanaa suustani, aivan kirjaimellisesti en saa välttämättä edes vastattua suoriin kysymyksiin koska päässä säntäilee niin hirvittävä määrä toisiinsa sotkeutuvia ajatuksia etten saa yhtäkään sanoiksi, tunnen itseni totaaliseksi älykääpiöksi. Typeräksi, tylsäksi ja tympeäksi, juuri sillä ratkaisevalla hetkellä kun pitäisi pystyä osoittamaan miten maaginen olen.

Mutta minullapa on konsti. Varsinainen näkymättömyysviitta, jonka turvin livistän tukalasta tutustumistilanteesta kuin koira veräjästä. Sitä sanotaan seksiksi. 

Tämä on aika iso oivallus. Olen toki aina tiedostanut, että mulle on helpompaa alkaa panemaan tuntemattoman kanssa kuin juoda se saamarin kahvi. En vain ole aiemmin tajunnut, että tätähän minä tosiaan teen ihan säännönmukaisesti: vältän joutumasta kohdatuksi koko persoonallisuudellani pistämällä pikkusiskon puolestani kehään, ja "vastustaja" joutuu puremaan keijupölyä lainkaan tajuamatta tulleensa sumutetuksi. Se tyttö, jonka elämä minusta on tehnyt, on livahtanut takaovesta pimeiden kujien kätköihin jo ennen kuin viimeiset vaatteet on riisuttu.

Ja se toimii. Seksuaalisuuteni, etenkin kinkypuoleni kautta pääsen kuin pääsenkin kosketuksiin toisen ihmisen kanssa, saan yhteyden. Kokemuksen siitäkin, että minut halutaan ja hyväksytään juuri sellaisena kuin olen. Se on totta sikäli, että kaikki mikä minusta siinä on läsnä, saakin osakseen pelkkää hyvää ja kaunista (olkoonkin että useimmiten kivun ja kauhun kautta). 

Pelkään vain pahoin, että samalla olen tullut vahvistaneeksi itselleni tunnetta, että se kaikki muu kuuluukin pitää erossa muista ihmisistä, kun se aina vaan pilaa kaiken. Eikä sitä kukaan edes halua nähdä, ei ole kukaan kysellyt perään. Minullakin on hauskempaa ilman, en joudu inhottavasti sille todelliselle epämukavuusalueelleni. Saan ottaa selkääni turvallisesti, ilman aitoa syväpelkoa joka on helvetisti hirveämpää kuin mikään kuviteltavissa oleva fyysinen kipu. Ultimaattinen Vapaudu vankilasta -kortti: voin olla täysin toisen armoilla ilman että Mulle voi koskaan käydä kuinkaan, koska Minä en kuulkaas koskaan paikalla ole ollutkaan, vaan viheltelen varjoisilla kujillani. 

Tällaisia pikku pähkinöitä pureskelen samaan aikaan kun pohdin, mitä teen venusmiehen kanssa. Kun kahvi oli juotu, se vei minut ajelulle, ja arvaamme varmasti kaikki loppuratkaisun. 

En tiedä miten tätä riittävästi painottaisin, mutta venusmies on sietämättömän seksikäs. Sillä on uskomattoman kauniinmuotoiset kyynärvarret ja väkivahvat hauikset, en malttanut olla puristelematta niitä kun se nai minua, ja kastun välittömästi ajatellessani miltä ne tuntuivat. Ja miltä ne käsivarret tuntuivatkaan kietoutuneena mun kaulalle...! Sen silmät on hypnoottisen kauniit ja hiukset jumalauta aivan raamatulliset, mun oli pakko katsoa pois kun se seksin jälkeen avasi ne hetkeksi. Oli salpautua henki, niin hyvältä se näytti. Enkä tahtoisi tehdä asiasta numeroa, mutta on mahdotonta sivuttaakaan sitä miten täydellinen kulli sillä on. Puhtaasti esteettisestäkin näkökulmasta varsin vaikuttava, kertakaikkisen komea näky. Kiihottavalla tavalla liki liian suuri ja paksu, pilluunpaneminenkin sattui enkä kerta kaikkiaan kestänyt ottaa sitä kunnolla pyllyyni. Kurkku kipeytyi kun se runnoi sitä mun nieluuni. 

Tuntui ihanalta miten kovaa venusmies uskalsi satuttaa minua. Rääkkäsi rintoja, puri hammaskarttansa käsivarsiini ja niskaani, läimäytteli kasvoille niin että niihin jäi pieniä verenpurkaumia. Eikä se todellakaan päästänyt helpolla henkisestikään. Pakotti toistamaan perässä nöyryyttäviä lauseita, joita en meinannut saada sanotuksi. Opetti käyttämään keltaista, ja se oli melko kova koulu se. Koko kinkyurani aikana olen turvautunut liikennevaloihin aniharvoja kertoja ja kynnys siihen on kasvanut kovin korkeaksi. Venusmies teki kättelyssä selväksi, että kipu ei lopu anomalla eikä vinkumalla, vaan se jatkoi ja tivasi onko keltainen niin kauan että sanoin sen. Jouduin sanomaan varmaan kymmenen kertaa. 

Kaiken kovan ja rajun rinnalla sain syliä ja sanallista silittelyä yltä kyllin. Venusmies puhuu minusta jatkuvasti hämmentävän kauniisti, ja tapaamisen jälkeen kertoi olleensa aivan lumoutunut. Vielä on vaikea täysin uskoa sen ajattelevan niin, mutta kyllähän sellainen nyt vain hyvältä tuntuu.

Mulle jäi kuitenkin lopulta aika ristiriitainen olo. Kohtaamisen aikana tapahtui todella paljon todella nopeasti, aivan vilisemällä erilaisia asioita, eikä minun pää ehtinyt aivan pysyä tahdissa mukana. Lisäksi minua jäi kiusaamaan tunne, että jos en itsekään osannut itseni olla, venusmieskin näytti vain yhdet kasvonsa: eräänlaisen nukkemestarin. Sanoinkin sille, että se saa minun olon hermostuneeksi, koska tiedostan koko ajan miten se tarkkailee ja perkaa minua, laskelmoi liikkeitään. Jälkeenpäin meillä oli näistä erinomainen keskustelu, enkä näe näitä punaisina lippuina vaan odotan mielenkiinnolla olisiko seuraava tapaaminen toisenlainen. 

Minun pääni tietää, että nyt täytyisi joka tapauksessa olla tarkkana ja ennen kaikkea rauhassa, tavata niin että pyrittäisiin rakentamaan mulle riittävän turvallista oloa olla luontevasti oma itseni, ihan koko minä. Vaikkei jutusta syntyisikään sessiointia kummempaa, se olisi välttämättä edellytys sille, että asia olisi kestävällä pohjalla. 

Se tarkoittaisi tietysti paluuta vaaravyöhykkeelle, sille jota oikeasti pelkään ja jossa mulla on jotain mitä menettää kun laitan itseni likoon. Huvittaako erityisemmin niin ei. Kuinka ollakaan, viestit ovatkin käyneet jälleen kuumina ja palan halusta päästä uudelleen venusmiehen hampaisiin, suoraan seksiin ja sessiointiin kulkematta epämukavuusalueen kautta. 

Venusmiehen kysyessä miten tahtoisin edetä seuraavan tapaamisen kanssa, totesinkin että riippuu kummalta kysytään, päältä vai pimpiltä. Nauroi, että saan päättää niitten kanssa ihan keskenäni. 

Lupasin kertoa kun Vatikaanista nousee savua. 

Jumalten keinusta junnaavaan junarataan

Kaksisuuntainen mielialahäiriö vaikuttaa seksuaalisuuteen siinä missä muihinkin elämän aspekteihin. Vaikutuksia on sekä suoraa että välillistä sorttia, ja näinä päivinä olen tullut niistä tuskallisen  tietoiseksi. 

Koska minulla on pitkä historia eri diagnoosien ja lukemattomien lääkekokeilujen vihoviimeisissä viidakoissa, olen käynyt lähtökohtaisesti hyvin lääkevastaiseksi. Kun muutama vuosi sitten pääasialliseksi ongelmaksi osoittautui kaksisuuntainen, lääkäri sai kuitenkin vakuutetuksi, ettei pieleen menneissä pillerin pyörittelyissä oltu vain osattu huomioida kolikon molempia puolia. Suostuin kokeilemaan vielä yhtä lääkettä, joka sopikin sikäli hyvin, ettei siitä tuntunut olevan minkäänlaista sanottavaa haittaa.

Ja niin vain porskutin useamman vuoden ilman ensimmäistäkään saikkua mielialan vuoksi. Ei tullut sitä kaiken repivää pakokauhua, päättymätöntä itkua ja pyörryttävää painetta rinnassa. 

Mutta eipä ole tullut niitä huippukausiakaan niin kuin ennen. Minun maniani ovat suhteellisen lieviä, harvoin päädyn sellaiseen holtittomuuteen josta olisi suoranaista haittaa itselleni tai muille. Päinvastoin, koen olevani elossa ja pystyväni mihin vain, eikä se aivan harhaista olekaan. Toki moni proggis jää lopulta kesken kun nousukiito taas taittuu, mutta ehdin ennen sitä saada paljon aikaiseksikin. Myös ihmissuhteista ja seksuaalisuudesta saan silloin eniten irti, kaikki yksinkertaisesti tuntuu voimallisemmin. Ainut ongelma on, etten tahdo saada nukutuksi tyrehtymättömältä tarmoltani, ja pitemmän päälle seuraa alamäki ja uupuminen, kun kaikista niistä palloista ei saakaan enää koppia jotka on tullut heittäneeksi ilmaan. 

No. Joka tapauksessa viime syksynä totesin, että ei veikkoset tämä ole sitä elämää jota tahdon elää. Sitä nukkuvaa ja puolikuollutta tästä on tullut, pirun passiivista ja velttoa. Virta riittää töihin ja arjen välttämättömyyksiin, ja sitten se kerta kaikkiaan loppuu. Te ette tiedä, miten monia tunteja olen viettänyt vain istumalla ja puuduttamalla itseäni tv-sarjoilla, jotka olen jo moneen kertaan katsonut - mitä vain, mikä saa ajattelun loppumaan, koska en jaksa edes sitä. Ei mitään henkilökohtaista omaa, ei inspiraatiota eikä innostusta. Siispä otin ja lopetin lääkityksen sen kummempia konsultoimatta ketään, ajatellen, että otan sen jumalten keinun helkkaristi mieluummin kuin samaa ympyrää junnaavan junaradan.

Nyt puolisen vuotta myöhemmin olen ollut kohta kokonaisen kuukauden sairaslomalla. Tilanne eskaloitui uskomattoman nopeasti ilman suurempaa syytä: yhtäkkiä kontrastit mielialojen välillä olivat kovempia kuin koskaan, ja ahdistus sai jopa lievästi psykoottisia piirteitä, kun saatoin kirjaimellisesti kymmenessä minuutissa muuttua hyperventiloivasta hermorauniosta täysin toimintakykyiseksi ja taas takaisin. Olin itsestäni niin irti ja häilyvä, että aidosti pelkäsin menettäväni järkeni. 

Häntä koipien välissä jouduin aloittamaan lääkityksen uudelleen. Lääkäri lupasi, että kunhan tasaava vaikutus on saavutettu, voidaan kokeilla rinnalle jotain aktivoivaa. Että jos sitä jaksamista sitten riittäisi muuhunkin kuin arjen suorittamiseen. 

Välillä mietin sitä, miten kaikista ei vain ole eläjiksi. Että ehkä olen yksi niistä. Ei siis todellakaan mitään itsetuhoista taustalla tässä, ihan vain sitä etteivät kaikki koskaan vain saa otetta. Ei ilman kynsiä saa tartuttuu. Työn, perhearjen ja itseni toteuttamisen tasapainottaminen ei ole onnistunut minulta koskaan, ja koska kaksi ensin mainittua on pakko priorisoida, minä häviän. Aivan todella häviän. 

Jos mielenkiinto omaan itseen on lopahtanut, ei sitä liiemmin liikene muitakaan kohtaan. Onhan minulla joitain ihastuksia ja huippuhetkiä ollut viime vuosina, mutta kammottavan äkkiä ne ovat laimenneet. Loistavatkaan sessiot eivät ole kauaa jaksaneet janottaa kokemaan lisää, vaan palautuminen passiivisuuteen on lähtenyt liki samantien. "Olipa hyvä, ja tämä tästä tällä erää." 

Ihastukset puolestaan kaatuvat yksinkertaisesti viitsimättömyyteen. Kotoa lähteminen yhtään mihinkään tuntuu täysin ylivoimaiselta muutenkin, saati jos siihen liittyy seksin mahdollisuus. Että pitäisi sheivata ja kattoa vähän mitkä alkkarit laittaa jalkaan, hyi helevetti mikä homma. Eikä sitä kehtaa ihan seinästä revästynä karvaperseenäkään mennä, joten antaapa sovinnolla olla. 

Viime aikoina jopa seksi itsessään on alkanut tuntua ajatuksena vaivalloiselta. En vaan jaksais sitä ainaista kullin lutkuttamista ja hikisenä vehtaamista ja vihtomista, kun ei kiinnosta kipukaan. Niin ikään poissa on kaikki kaipuu heittäytyä jonkun armoille ja alistua. No thanks, I'm good. Silloin tällöin tulee sentään runkatuksi, mutta sekin on suunnilleen yhtä kiihkeä toimenpide kuin hampaitten harjaaminen. Fantasioinnista ei ole puhettakaan, asian ajaa anaali kuin anaali mistä tahansa tuubista. 

Huomautettakoon, etten usko lamaantuneen libidon johtuvan suoranaisesti tästä lääkityksestä. Mitään muutosta ei ollut huomattavissa sinä aikana kun olin lääkettä syömättä, eikä tämän tyyppisiä haittavaikutuksia ole raportoitu. Mutta välillisesti sitten toki, kun elämä käy liiankin tasaiseksi, eikä jaksa innostua seksuaalisuudesta sen enempää kuin mistään muustakaan. Viitsin vielä uskoa, että jos vain saisi enemmän energiaa ylipäätään, virkistyisi tämäkin elämän osa-alue.

Olisi totisesti suotavaa, sillä jos miettii niitä asioita jotka tekevät minusta minut, on seksuaalisuus yksi keskeisimmistä. Kaikki se ehtymätön kiinnostus halun ja rakkauden moninaisuudesta, ja loputtomat mahdollisuudet viehättyä siitä, mitä toisen ihmisen kanssa voi löytää...! Sekä siitä toisesta että itsestään. 

Toinen asia jota itsestäni kaipaan, on kirjoittaminen. Minun tapauksessanihan se linkittyy vahvasti seksuaalisuuteen, ja samalla vielä kolmanteen tekijään joka tekee elämisestä minulle merkityksellistä: vaikuttamiseen. Mulla on ollut aina valtava palo tarttua epäkohtiin ja muuttaa asioita parempaan suuntaan, useimmiten kirjoittamalla. Saada lukija ajattelemaan ja oivaltamaan jotain itsestään tai ympäröivästä maailmasta, taistella sitä kautta niitä asioita vastaan, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan, tai asettuvat esteeksi niiden ja jonkin tärkeän väliin. Valitettavasti seksuaalisuuteen liittyy yhteiskunnallisesti valtavan paljon parantamisen varaa, mutta mulle se on samalla innostavaa. Jotain minkä eteen tehdä parhaani.

Eli kun tämän kolminaisuuden saisi uudelleen kasatuksi, asiat olisivat jo merkittävästi paremmalla tolalla. Omin voimin se ei yksinkertaisesti onnistu, joten olen kiusallisella tavalla sellaisen avun varassa johon en täysin pysty luottamaan. Kuulostaahan se hienolta, että voisi löytyä sellainen medikaalinen kombo, joka tasaisi pohjat pois ja toisi tilalle sitä oikeanlaista nostetta. Mutta mitkä ovat todennäköisyydet? Eikä se hetkessä käy vaikka jonkinlaista sukseeta saavutettaisiinkin, luultavasti on edessä taas monta karvasta katajan kaluamista ennen sitä. 

Miten vain, on tässä sentään jonkinlaista yritystä pitkästä aikaa. Edelleen tuudittaudun tuntikausia päivässä MasterChef Australian lohdulliseen lämpöön ja löyhyyteen, mutta sentään aktiivisesti tympii että teen niin. Kuten kaikessa muutoksessa, ensimmäinen askel on huomata että jokin on pielessä. Mulle ominainen seuraava askel on suivaantua siitä, ja se on kuulkaa saatanallisen check tässä vaiheessa. Ei jumalauta voi olla tosi että tätä on elämä. 

Ja tämän tekstin myötä olen kuitenkin kirjoittanut edes jotain, vaikka olen kait minä näistä samoista asioista jauhanut jo sen seittemän kertaa ennenkin. Ei tällä taatusti maailma miksikään muutu, mutta minä tunnun itselleni taas aavistuksen tutummalta. 

Se on tavattoman tärkeää. 

Mieltä laajentava miniloma

"Mä aloin just ymmärtää ranskaa!"

"No se taisi sitten olla aika hyvä orgasmi."

Kuten edellisessä merkinnässä kerroin, kävin jätin luona pian uudelleen. Teksti sen sijaan ei taaskaan järin pikaisesti päivänvaloa nähnyt, vaan tapahtumista on vierähtänyt viikkoja. Keskeisimmät kokemukset kirjasin tuoreeltaan, mutta viimeiset lihat luiden ympärille kirjoitan vasta tänään taaksepäin katsoessani. 

. . . 

Tämänkertainen täysihoito alkoi klassisella hartiahieronnalla. Olin onnistunut saamaan niskani tuskalliseen juntturaan, ja jätti halusi helpottaa minun oloa. Mahdollisesti toki myös parantaa käytettävyyttä, mutta sööttiä silti, ei sen olisi tarvinnut. 

Sittenpä olikin pikkusiskon määrä mennä solmimaan hiuksensa saparoille ja peseytymään huolellisesti, varmistaen että olisi valmis isoveljen perversioille. Vaatteita se ei enää tarvitsisi. Vaikka huijasin kyllä vähän ja kietouduin pyyhkeeseen, koska on sentään eri asia ja perin ujostuttavaa kävellä suoraan toisen eteen alastomana. Silti, vaikka tämä olisi nähnyt sinut lukuisia kertoja joka puolelta, sisäpuolta myöten. 

Äkkiähän se pyyhe sai tietysti lähteä. Lähimuisti taisi mennä samaa kyytiä, koska ei mulla taaskaan ole mitään kronologista kokonaiskäsitystä tapahtumista. Testasin, ja koitin heti ensimmäisen session jälkeen palauttaa mieleen sen vaiheet, eikä siitä tullut paljon mitään. Pää alkaa toimia vähän samoin kuin onnettomuustilanteessa: kaikki ei mitenkään voi jäädä mieleen, vaan elämä muuttuu sarjaksi sangen impressioinistisesti toisiinsa yhdistyviä klippejä. Olisi eittämättä metkaa päästä joskus näkemään taltiointi sessiosta, että olisiko se mennyt todellisuudessa lähellekään siten kuin on mieleen piirtynyt. Tosin todennäköisesti se todellisuus näyttäisi melko paljon tylsemmältä, siitä huolimatta että siitä näkisi kaikki likaiset yksityiskohdat. Kaikki tärkeimmät asiat kun tapahtuvat silmien takana. 

Joka tapauksessa, tiedän olleeni pian tyyny vatsani alla kasvot patjaan painaneena ja saparot surkeina, kun isoveli aloitti taas häikäilemättömän hyväksikäytön ja häpäisyn. Muistan sen käskeneen levittää itseäni ja työntäneen kielensä pikkusiskon pyllyreiälle, mikä on yksi nöyryyttävimmistä asioista mitä mulle on ikinä tehty. Tuntuu jopa paljon häpeällisemmältä kuin se, miten isoveli usein käskee minut nuolemaan omaansa ja pilkkaa miten taitava pikku perseennuolija olen. Ja sekin kuitenkin on kohtuullisen kovaa kamaa henkisesti, nuolla parhaansa mukaan vaikka se on hankalaa, painaa kasvonsa niin kiinni ettei pysty hengittämään ja silti vain jatkaa koska toinen käskee ja ilmiselvästi nauttii. Mutta silti, paljon riisuvampaa on joutua itse nuolluksi sieltä, ja asiaa tuntuu vain pahentavan, että se itse asiassa tuntuu fyysisesti aika nautinnolliselta. 

Mitä pyllyyni muutoin tulee, jätti oli sille tällä kertaa vieläkin julmempi. Kun se viimeksi rääkkäsi uhkaamalla työntää leveän lasitapin kokonaan sisään vastoin kärsimystäni, tällä kertaa kidutus tapahtui simppelisti toteuttamalla. Kerta toisensa jälkeen jätti survoi asioita sisääni vaikka rukoilin hädissäni ettei se tekisi sitä, ja vaikka välillä kirjaimellisesti kiljuin kivusta kun se kuitenkin teki. Turhaksi osoittautui hyvin pian se toivo, että harjoittelun myötä reikäni venyttäminen ei sattuisi yhtä paljon. Ihan ensimmäinen tapinlaitto tuntui vielä menevän yllättävän helposti, mutta sen jälkeen jäivät harvaksi hetket, kun ei sattunut silmittömästi, eikä minuun yhtään sen isompia asioita saanut sopimaan kuin ennenkään. Sitä alkaa totisesti arvostaa anaalipornotähtien ammattitaitoa.

Kaikkein kipeintä tekee aina ulosvetäminen, ja sekös isoveljeä huvitti kun tuli huomanneeksi. Perkele kun minusta aina näkee kaiken...! Olin polvillani jätin edessä ja se leikki työnnellen lasitappia hitaasti sisään ja ulos. Siinä vaiheessa viikonloppua olin alkanut pelätä sitä tappia tosissani, ja kun olin nähnyt sen jätin kädessä tämän käskiessä minut polvilleni, olin päätynyt primitiivisten pakohaaveiden jälkeen liki stoalaiseen selviytymistilaan. Koska tiesin lähihetkien tuntemusten painottuvan kipuun ja kärsimykseen, tein kaikkeni sulkeakseni kaikki aistikokemukset ulos. 

Menestys oli lopulta heikko, mutta yritys kovin keskittynyt. Tavallisesti en ole seksin aikana hetkeäkään hiljaa, vaan minusta pääsee koko ajan jotain ääntä, mutta nyt vaikenin. Kun isoveli työnsi tappia sisään eikä kipu ollut kaikkein pahinta, keskityin hiiskahtamatta sulkemaan sen mielestäni pois kaiken muun mukana, olemaan yksinomaan hiljaa enkä mitään muuta tässä maailmassa. Mutta kun veli veti tappia ulospäin, kipu leikkasi välittömästi väkisin läpi, ja minusta pakeni parkaisuja. On/off, hiljaisuus/huuto. Ymmärrän viihdearvon, vaikken varsinaisesti nauttinut esityksestä. Isoveli leikki tuskallani kuin lapsi valonkatkaisijalla, ja vielä ilkkui päälle, miten pikkusiskon reikä oli selvästi tarkoitettukin siihen, että sinne pakotetaan asioita sisään - alkoihan tyttö vinkua vasta heti kun niitä alettiin ottaa pois. 

Kivun hallintaa hiljaisuudella koetin lähes yhtä surkein tuloksin kun jätti hakkasi minua. Välillä kun olin vain ihan hiljaa, kestin vähän kauemmin ja kovempaa, mutta todella vähän. Huomattavasti isomman osan ajasta pyrin paniikissa pakoon. Tunnun viime aikoina kestäneen piiskaamista kovin kehnosti, enkä ole päässyt siihen kipulutkan hurmokseen, jossa pelkät iskut herättävät orgastisia tunteita. Edellisellä kerralla tosin oli melko huumaava yhdistelmä isoveljen hyväillessä liukkaroidulla kädellä samalla kun löi. Kipu oli kipua, tahdoin siitä pois, mutta se käsi. Kun veli liu'utti sitä minua pitkin ja käytti välillä sormia sisällä, alkoi tuntua, että se voisi aivan helposti työntää sinne koko nyrkin, niin vastustusta vailla kehoni tuntui olevan. Melkein kerjäsin sitä tekemään sen, mutta ehkä vielä etäisesti käsitin, ettei kaikki mitä haluissani himoitsen ole oman etuni mukaista.

Koska jätin nyrkit on valtavat. Syntyikin melko dramaattinen vaikutelma, kun se jossain välissä painoi nyrkkinsä poskeani vasten, ja uhkasi vielä jonain päivänä tekevänsä pikkusiskosta oman pienen anaalifistauskäsinukkensa. Kun se nyrkki on herra paratkoon minun naaman kokonen. 

Vastaavasti vaikuttavaa kokoa on jätin kengissä. Mulla ei varsinaisesti ole mitään jalka- tai kenkäfetissiä, mutta jätillä on suuret nahkaiset maihinnoususaappaat, jotka herättävät väkisinkin voimakkaita tuntemuksia. On aina kiihottanut aivan järjettömästi, kun se on pakottanut solmimaan ne jalkaansa, nuolemaan niitä ja kihnuttamaan itseäni niitä vasten. Se miten se tallaa niillä, ja varsinkin miten se potkii...! Töytäisee jalallaan niin että paiskaudun juuri sinne mihin se haluaa. Oikeasti, olisin helvetin tyytyväinen sellaiseenkin sessioon, jossa jätti vain potkisi minua ympäri huonetta eikä mitään muuta. Ei tarvitsisi.

Pikkusiskon ja isoveljen välinen asetelma on tuonut kyseisiin buutseihin vielä lisäboostia. Pikkusiskoa ne kengät todella pelottavat kaikessa vieraudessa ja uhkaavuudessaan, muistuttavat mielikuvista joita ei oikein tavoita, mutta jotka liittyvät jollain lailla aikuisten kauheuksiin. Viime kerralla isoveli sai lisäksi kertakaikkisen neronleimauksen jolla nöyryyttää pikkutytön vihoviimeisiä ytimiä myöten. Paiskottuaan ja tallottuaan aikansa se jätti minut lattialle selälleni makaamaan ja meni hetkeksi pois. Kuulin missä se liikkui ja tajusin mitä se teki, mutten ehtinyt käsittää mitä se aikoi. En ennen kuin se jo tapahtui ja tajunnan räjähtäminen on ainoa mahdollinen metafora kuvaamaan miltä se tuntui.

Isoveli oli kerännyt lattialta kaikki käytetyt kondomit, joita oli siihen mennessä viikonloppua ehtinyt kertyä kokonainen kasa. Se saapasteli viereeni jättiläisenä, ehkä painoi jalallaan pitääkseen paikallaan, ja alkoi tiputella kumeja yksitellen päälleni eri puolelle kehoa. Muistutti, miten suurinta osaa niistä oli käytetty perseeni raiskaamiseen. Se oli sanoinkuvaamattoman törkeästi tehty, ihanimpia asioita ikinä. Tismalleen sen maagisen pisteen ytimessä jossa rumasta tulee kaunista. Mahdotonta muistaa, mutten usko saattaneeni tehdä muuta kuin haukkoa henkeäni äärirajoille kiihottuneessa shokissa. Kun jälkeenpäin olen ajatellut tilannetta, kiihotun luonnollisesti yhtä äkkiä kuin hiirenloukku räpsähtää, mutta alan myös kirjaimellisesti kihistä innosta. Koko juttu oli yksinkertaisesti niin lyömättömästi keksitty että sitä on pakko ihailla. Mulla on maailman paras isoveli 💜

Sen kanssa laukean tavoilla jotka on mulle uusia. Monta kertaa peräkkäin, jos se jatkaa tekemistä minä jatkan tulemista. Muistatteko miten viime merkinnässä mietin, että saattaisin jopa laueta pelkällä penetraatiolla? No sekin tapahtui. Kun isoveli pani takaapäin pilluani minä vain tulin, ja ennen kuin huomasinkaan tulin jo uudestaan. 

Orgasmien myötä tulee monesti myös odottamattomia reaktioita. Varsinkin viime aikoina olen saanut jätin kanssa ennennäkemättömän hervottomia nauruhepuleita, jotka ei välillä tunnu loppuvan ollenkaan. Joskus mua vain naurattaa ilman sen kummempaa syytä, mutta usein se johtuu jostain älyttömästä mieleen putkahtaneesta asiasta. Kerran sain tultuani poikkeuksellisen voimakkaita "sähköiskuja", tiedättehän, sellaisia nykimisiä ja kramppeja raajoissa ja silmäkulmissa. Ristin sen sillä sekunnilla pelikaanimies-orgasmiksi ja olin kuolla nauruun siitä nokkeluudesta. Seuraavalla kerralla olinkin sitten tikahtua entisestään, kun keksin saaneeni naurava kulkuri -orgasmin. Että se niistä eteerisistä venuksista orgasmin aaltojen huuhdottua lanteita, tämä tyttö on toista maata.

Toiseenkin suuntaan se voi mennä. En tiedä mitä siinä kävi, mutta kerran wandillani leikkien isoveljen sylissä, sen sormet suuhuni työnnettynä, samanaikaisesti yökkäsin, laukesin ja purskahdin itkuun. Purskahtaa kuulostaa kyllä vähättelyltä, sellaisella voimalla itku hyökkäsi minusta ulos. En voinut kuin nyyhkyttää ja ulista. Ei minulla mitään hätää ollut, ei pahaa mieltä eikä oloa. Jotain jännää aivokemioissani vain. 

Melkoisia voimia minussa siis jätin kanssa ollessa liikkuu. Yhden erityisen pysäyttävän orgasmini aalloissa mulle valkenikin salamaniskun lailla, miksi orgasmeja ranskaksi kutsutaan pieneksi kuolemaksi. En ole suoraan sanottuna ikinä tajunnut sitä - siinä mihinkään kuolemassa olla, päinvastoin eletään oikein urut auki. Ja sitten kerran se oli yhtäkkiä selvää kuin pläkki. Kaikki pysähtyy. Sydänkin, voisin vaikka vannoa. Jokaiseen hetkeen kätketty odotus jatkuvuudesta pyyhkiytyy pois, on vain ja ainoastaan keho ja mieli kuilun reunalta putoamassa johonkin, jonka syövereillä ei ole määrää eikä rajaa. Kun sieltä palaa todellisuuteen, tuntuu todella kuin aukoisi silmiään käytyään jo kuoleman porteilla.

Vaikka tuntuukin, että me mentiin jätin kanssa melko suoralla solahduksella syvään päähän heti kun alettiin tapailla, on nämä vuodet vieneet vielä aika paljon kauemmas pinnasta. Se ei ole ollut ehkä niin selkeästi havaittavaa muutosta, kun on tosiaan oltu syvällä alun alkaenkin, ja tietysti siksikään kun on nähty harvakseltaan. Mutta kun tällä tavalla taaksepäin miettii, tilanne on elänyt aika merkittävästikin. Juuri esimerkiksi se, miten kehoni reagoi paljon vapaammin. Osansa on toki henkilökohtaisellakin kasvulla, muttei se selitä kaikkea. Mun orgasmit on yhä enemmän tai vähemmän oikukkaita toisten ihmisten kanssa, mutta jätin ne on näemmä hyväksyneet sisäpiiriinsä. Ja yhtä lailla kuin meidän keskinäiset kieroutumamme ovat evolvoituneet, oma kinkyyteni on kypsynyt ja löytänyt kivijalkansa, jonka päälle kaikkea uutta voi rakentua. Se on ollut helpompaa, kun on ollut koko ajan joku jonka kanssa jatkaa tarinaa eteenpäin, sen sijaan että ainoastaan aloittaisi alusta uusien ihmisten kanssa. 

Sitä onkin jo sen verran syvällä kinkykuplassaan, että vaikka toki tietää pitää asioita aikamoisina, ne kategorisoi kuitenkin mielessään asioiksi, joita seksissä voi kaikin mokomin tehdä jos kumpaakin sattuu hotsittamaan. Normaaliksi toiminnaksi. Välillä sitten havahtuu näkemään itsensä ulkopuolisen silmin, ja huomaa todeta, että olihan tuo kieltämättä oikeasti aika perverssiä, sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Esimerkki. Jätti nai minua kurkkuun maatessani wandilla runkaten ja pää alaspäin sängyn reunan yli roikkuen. Samalla jätti rullaili piikkipyörällä kaulallani ja aivan elävästi tuntui kuin se olisi viiltänyt sitä auki. Sepä oli minusta niin valtavan ihanaa, että laukesin uskomattomalla voimalla, korskien kurkkuun valuvaa kuolaa jätin yhä painaessa kyrpäänsä nieluuni. En tiennyt kumpaan olin tukehtumassa mutta henkeä en saanut, mikä voimisti orgasmia entisestään. Ja as usual, se oli meidän mikromaailmassamme koko ajan isoveli joka teki tuon kaiken 12-vuotiaalle pikkusiskolleen. 

Kun jätti pyöräytti minut siitä ottamaan suihin ja nielemään siemenensä, olin ihan todella päissäni omasta verestäni. Ehkä senkin siivittämänä iski kirkas hetki, jotenkin näin mitä oltiin juuri tehty, ja olin tikahtua nauruun. Sieluni silmin kun näin myös vapautuneen jakkupukunaisen, joka drinkin äärellä uskoutuu ystävättärilleen silmät kujeillen kokeilleensa miehensä kanssa "jotain vähän uutta", viitaten tarkempia yksityiskohtia paljastamatta Kaalimadosta sopuhinnalla saatuun Satisfyeriin. Ei niin että siinä olisi yhtään mitään vääränlaista tai vähäpätöisempää, puhutaan vain aivan eri maailman mausteista. Toisille on kutkuttava käänne käyttää seksileluja yhdessä kumppanin kanssa, toiset piristää perus-suikkaria sen lelun lisäksi yhtä aikaa roolileikkimällä pedofiilistä insestiä, roikottamalla päätä alaspäin ja sekä tukehduttamalla että simuloimalla valtimon viiltämistä. 

Henkilökohtaisesti tykkään siitä, että saan ja osaan nauttia molemmista maailmoista. Vaikka aina innosta soikeana kertoilen, mitä kaikkea tavallistakin tolkuttomampaa on tullut tehtyä, ei se ole mulle mikään itseisarvo, enkä ole lakannut nauttimasta simppelimmästä seksistä. Jätinkin kanssa on luontevaa mässäillä moraalittomuuksilla ja runnoa rajoja, mutta en siltäkään sitä edellytä. 

En tiedä onko se välittänyt näistä kirjoituksista, kun pääpaino kuitenkin on seksuaalisissa sensaatioissa, mutta jätti on mulle hirmuisen rakas ihminen. Tykkäisin siitä, vaikkei se joka kerta saisikaan mua puhumaan kieliä tai näkemään ennen kätkettyjä totuuksia. 

Mutta aika usein se kyllä saa. 

Kiiltokuvia (muistoja Painal Spa:sta)

Sisältövaroitus: jälleen kerran väkivaltaista ageplaytä ja insestifantasiaa.

Torstai 20.10.

Kirjoittaminen on nykyään käsittämättömän kankeaa. Kuin olisin ollut onnettomuudessa ja koittaisin opetella kävelemään uudestaan. Elämä pyörii dissosiatiivisella intensiteetillä töiden ympärillä, mikä ei ole itsessään haitannut, koska nautin kovasti siitä mitä teen. Aina ohikiitävän hetken sitä vain miettii, että onkohan mulla mua enää ollenkaan. 

Mutta seksiä on ollut, tai jotenkin vaan tullut. Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta olevani osaton siihen, piirunkaan passiivisempana seuraneitinä olisin pumpattavaa mallia. Vaikkei oma mieleni ole toisten ihmisten kanssa hekumointia hoksinut halajaman, jostain kosmisesta sattumanvaraisuudesta sitä on silti osunut kohdalle. Eikä sentään minunkaan toosa tuohesta ole! Horrostavankin halun saa helposti hereille kun oikeilla herkuilla houkuttelee. 

Yhtenä erityisen ilahduttavana käänteenä meillä on jätin kanssa ollut aktiivisempaa aikaa. Jopa siinä määrin, että vaikka olen tosissani yrittänyt sitä saada sanoiksi, ehtii aina tapahtua jotain uutta huikeaa ja on pitänyt aloittaa alusta. Nyt mulla on sitten irrallisia muistilappuja loppukesästä asti, eikä minkäänlaista näkemystä kuinka saisin niistä koherenttia kertomaa. Viikon sisään vauhti on vielä vain kiihtynyt, koska käynnissä on lähtölaskenta siihen, kun menen taas viikonlopuksi jätin luo. Tälläkin hetkellä pyllistelen tappi sen käskystä sisälläni, koettaen etsiä asentoa, jossa tuntuisi vähän vähemmän inhottavalta viettää määrätyt 30 minuuttia. 

Mutta jospa palataan siihen, kun oli vielä kesä ja kirkkopuistossa penkki. Tavattiin jätin kanssa lyhyesti kuulumistenvaihdon ja pienen kehityskeskustelun merkeissä, koska oli kiepahtanut kokonainen vuosi edellisestä kohtaamisesta. Päädyttiin jälleen toteamaan, että se ei haittaa mitään, vaikka aikaa ehtisi mennä. Ei niin että suhde sillä syklillä suuremmin syvenisi, mutta tuntuu joka kerta hyvältä huomata, ettei mikään meidän dynamiikastamme myöskään katoa etäisyyksiin. Niinpä tämäkin tapaaminen kehittyi keskellä kaupungin kirkasta iltapäivää reilun tunnin mikrosessioksi, pitkän tauonkin jälkeen isoveljenä ja pikkusiskona. Siten me ollaan jääty, niissä rooleissa me loistetaan. Niissä on niin paljon mitä ei tarvitse eikä kai voikaan näytellä. 

Käytännössä ei tapahtunut mitään mikä olisi kiinnittänyt ohikulkijoiden huomion, pelkkiä sanoja ja lyhyitä otteita hiuksissa ja kaulalla. Ehkä sylkäisyjä suussani, en muista enää, mutta se olisi jätin tapaista. Pahaenteistä, murisevaa naurua ja minun avuttomia ynähdyksiäni, sekä sen vuoksi mitä oli meneillään että sen vuoksi, kun ei voinut silloin ja siinä tapahtua yhtään enempää. 

Ne jotka näkivät meidät, näkivät tuiki tavallisen kaulailevan kaksikon. Se mitä ne eivät voineet tietää oli, että olimme siinä penkillä vallitsevassa rinnakkaistodellisuudessa sisko ja veli toisillemme. Me nähtiin ulos, mutta kukaan ei voinut nähdä sisään. Kaikki se törkeä mitä isoveli pikkusiskonsa korvaan kuiskaili kävi kirjaimellisesti toteen, tuli todelliseen ympäristöön todellisine toisine ihmisineen. Ne näkivät meidät, mutta eivät sitä mitä oli tekeillä - ihan oikeasti niin.

Siitä tapaamisesta ei onneksi mennyt kauaa, kun jätti tuli yöksi. Isoveli pääsi viimein käsiksi pikkusiskoon, joka oli ehkä ehtinyt alkaa toivoa, ettei se mitä tapahtui viime kesänä toistuisi. Ehkä, eihän se enää tahdo erottaa pelkoa ja halua toisistaan, kun kuitenkin aina peiton alla ajattelee isoveljeä ja koskee itseään.

Mukanaan jätti toi uuden lyömävälineen, aikas tyylikkään nahkapäällysteisen raipan. Toki se sillä löikin, mutta sulaa parhautta oli, miten se tuli täyttäneeksi sillä yhden lapsuuden fantasioistani. Olin nimittäin vielä ala-asteella kun näin elämäni ensimmäisen pornovideon telkkarista, ja siinä työnnettiin juuri samannäköinen pitkä raippa naisen takapuoleen. Teki elinikäisen vaikutuksen! Ja nyt jätti teki sen saman tempun minulle. Voitte varmaan kuvitella millaisiin järjettömyyksiin kiihottaa, kun on runkannut jollekin yksittäiselle visuaaliselle mielikuvalle kahdenkymmenen vuoden ajan aina aika ajoin, ja sitten se täysin yllättäen toteutuukin itselle. Hauska yhteensattuma, en ainakaan mielestäni ollut jätille kertonut tätä tarinaa.

Vielä kuudesti kiihottavampaa oli, että juuri isoveli teki sen minulle. Istui nojatuoliin ja komensi eteensä tarjoamaan peppuani sen pengottavaksi sormillaan, sillä raipallaan ja lopulta kyrvällään. Ja minä olin siinä paikassa itseäni, jossa se kaikki oli vierasta ja pelottavaa, täydellisessä viattomuuden tilassa. Samaan aikaan havainnoin tilannetta aikuisesta tietoisuudestani käsin, ja kiihotuin sen äärimmäisestä vääryydestä isoveljen paraikaa perseraiskaaman pikkutyttön pillun niin märäksi, että se nyyhkytti yhtä paljon häpeästä kehonsa reaktioiden tähden kuin kivusta jota joutui kärsimään. 

Sadomasokistiset anaaliraiskausfantasiat on vähän kuin hyvä jäätelö. Toimii aina, enkä suinkaan ole ensinkään kranttu, mutta kyllä insestinen ikäpervoilu on makuna mun ehdoton lemppari. 

Minäkin olin tehnyt hankinnan jota tahdoin jätin kanssa käyttää. Lasisen, läpinäkyvän tapin, jonka ristin pettymystapiksi. Olin näet tehnyt mittavan määrän salapoliisintyötä tilatakseni samanlaisen jättitapin kuin näin yhdessä kuumottavassa kuvassa kerran, mutta se oli lopultakin aivan väärä ja vain kolmanneksen siitä koosta kuin kuvittelin. Eikä anustappeja jostain kumman syystä sovi noin vain palauttaa.

Pettymys tosin hälveni sangen pian, kun tappia soviteltiin sisään. Sattui aivan saatanasti, ja kiitin kaikkia menneitä ja tulevia jumalia kun se ei ollut milliäkään isompi. Mutta oli se lopulta aika kiitollista, kun jätti levitti minua kuvaillen nautinnollisella riettaudella miltä se näytti. Miten isoveli saattoi katsoa suoraan pienen siskonsa sisään. Ja miten nöyryyttävää oli kävellä vaikeasti ontuen sen oven luo, jonka karmeihin jätti oli kiinnittänyt nahkakahleet pitämään minua aloillani kun se löi. 

Se ilta ja aamu olivat täydellisiä, eikä onneksi taaskaan mennyt kovin kauaa, kun näimme uudelleen. Silloin saimme toisillemme kokonaiset kaksi yötä, ja se oli sulaa luksusta. Kunnon täysihoito täynnä väkivaltaista tabufantasiaa, hyvää ruokaa ja paljon unta, kaikkea täydellisessä balanssissa. Viiden tähden Painal Spa. 

Olimme kävelleet läpi kaupungin perjantai-illan, isoveli pidellen kädestä pikkusiskoa, joka katsoi ihmeissään kaikkia valoja ja taloja. Minua ujostutti ja olin aika hämmentynyt, joten kun jätti kysyi olisinko halunnut vaihtaa kuulumisia ensin, tuntui turvallisemmalta pudota heti meidän dynamiikkamme turvaverkkoon. 

Jätti oli kehottanut ottamaan mukaani molemmat edellisellä kerralla kiinnostaviksi todetut kapineet, raipan ja lasitapin. Totta kai tiesin, ettei aiottu arsenaali tulisi rajoittumaan niihin, mutta ällistyin silti mitä kaikkea isoveli oli parille tarjoilupöydälle levittänyt valmiiksi siskonsa pahoinpitelyä varten. Kumi- ja nahkahanskoja, piiskoja, tappeja ja kuulia, kunnioitettava kokoelma kondomeja. Erityisesti huomioni kiinnittyi esille aseteltuun vasaraan ja jäätelökauhaan, mutta tietääkseni niitä ei tällä kertaa käytetty. Sitä on tiedättekö joskus yllättävän haastavaa pysyä perillä, mitä kaikkea omassa perseessä on käynyt. 

Jatkoimme siitä runkkufantasiasta jonka olin jätin kanssa aiemmin jakanut. Että pikkusisko tulisi isoveljen luo viikonloppukylään, aikoen selittää ettei halua tehdä enää sitä mitä oli antanut isoveljen aiemmin tehdä. Sitä hävettäisi ja pelottaisi että joku saa tietää. Vanhemmat, tai tytön kaverit jotka pitäisivät sitä varmasti ällöttävänä eivätkä haluaisi olla sen kavereita enää, koska niitten isosiskotkaan ei tee vielä sellaisia asioita – eivätkä koskaan, ikimaailmassa tekisikään veljiensä kanssa.

Niinpä kun jätti halasi ja sen rinnasta nousi urinaa, aloin kiemurrella sen otteessa. Käänsin kasvoni pois kun se painoi suunsa suutani vasten ja käski imemään isoveljen kieltä, koska se oli tytöstä inhottavaa. Luonnollisesti kaikki vastustelu sai isoveljen vain kiihottumaan entisestään ja riuhtomaan siskonsa sohvan luo, lattialle jalkojensa väliin. Sopersin silkkipaperinhauraalla äänellä ettei se saisi enää, että sen pitäisi lopettaa. En halua olla, en ole sellainen tyttö kuin isoveli sanoo että olen. Jos se lopettaisi nyt, voitaisiin vielä olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.  

En muista keskustelun yksityiskohtia, jos sitä edes voi keskusteluksi sanoa, kun toinen puhuu pornoa ja toinen ynisee ja vinkuu. Lopputulema joka tapauksessa oli, että isoveli olisi saattanutkin lopettaa, jollei pikkusiskon pieni pillu olisi paljastanut sen oikeasti tykkäävän siitä mitä isoveli tekee. Että se on sittenkin sellainen tyttö. 

Ja niin se kaikki alkoi taas. Nöyryytys, kipu, pelko, ja niiden nostattama, pitelemättömänä luonnonvoimana pauhaava halu. Lopulta kaiken peittelevä tyydytys, aamuyön kaltainen rikkomaton sees.

Mitä kaikkea pikkusisko saikaan sen viikonlopun aikana kestää...! Ehkä koska aikaa oli enemmän, jätti vei kaiken tavallistakin pitemmälle. Ennen kaikkea, antoi isoveljen todella leikkiä pikkuskon peppureiällä (punastuttaa joka kerta kun se sanoo niin). Laittoi istumaan korkealle jakkaralle ja työnsi asioita sisään, enkä tunnistanut niitä kaikkia kun en nähnyt. Ne kuulat kyllä tunsin, niitä oli kolme enkä voi käsittää että lopulta kaikki sisälläni. Isoveli leikki vetämällä niitä ulos ja pakottamalla takaisin sisään samalla kun työntyi pikkusiskon pilluun. Ja voi taivas se oli mahtavaa. Ei sinällään niiden kuulien ansiosta, vaikka niillä rääkkääminen olikin ollut oivallista esileikkiä.  

En ole ennen ollut mitenkään pillupenetraatio-orientoitunut ihminen. En minä panemista pahaksenikaan ole pistänyt, vaan nauttinut varsinkin siitä ensityöntymisen hetkestä. Kuitenkin vaikka olisin toisen kanssa, se mitä himoitsen saadakseni on orgasmi, minkä kanssa vaginaalisella seksillä ei tapauksessani ole luontaista tekemistä. Tai näin oli ennen. Hiljattain on useamman kerran käynyt sillä tavalla, että järkeni on ollut pimetä siitä miten kovaa tahdon toisen nimenomaan sisälle pilluuni. Klassinen kiima. Eikä ole tullut sitä "no niin sitten missäs se wandi on että saadaan homma hoidettua" -efektiä, vaan mittaamaton mielihyvä silkasta sisäkkäisyydestä jatkuu vaan. Ihan todella rukoilen ettei toinen lopettaisi. En yhäkään ole saanut panemalla orgasmia, mutten tiedättekö enää pidä sitä sulana mahdottomuutena.  

Mutta kuten jätti toistuvasti tähdentää, tytön kannattaa olla kovin kiitollinen niistä harvoista kerroista kun isoveli valitsee pillun suosikkireikänsä sijaan. Lukematon onkin se määrä, kuinka monta kertaa isoveli kyrpänsä siskon aivan liian pieneen peppuun pakotti. Jossain vaiheessa se alkoi sattua aika paljon, olin kaikesta käsittelystä arka ja purrut jo jonkin aikaa hammasta kestääkseni "vielä vähän" (sitä itselleni sinisilmäisesti vakuutin, ettei isoveli voisi enää kauaa pitempään). Kun jätti silloin vetäytyi ulos ja käänsi minut kyljelleni vain työntyäkseen uudelleen sisään, kipu oli jo sietämätöntä. 

Siedin sitä silti. Todella nyyhkytin ja ainoastaan kärsin tilanteesta, en ollut kiihottunut vaan tuskissani. Ja kuitenkin otin sen vastaan. Samoin kävi myöhemmin, kun jätti työnsi sitä lasitappia sisääni – jostain syystä se ei tällä kertaa suostunut sopimaan sisään. Tai olisihan se sopinut, jätti olisi voinut painaa sen sisään väkisin, ja sillä se uhkailikin. Työnsi sen kerta kerran jälkeen aivan rajalle, pienikin liike ja se olisi uponnut sisään suunnilleen halkaissen minut kahtia. Jätti piti tappia paikallaan siinä ratkeamispisteen rajalla, roikotti silmittömän kauhun kynnyksellä, koska tiesin miten sattuisi jos se menisi kokonaan sisään. Varsinkin, miten kestämättömän kivuliasta se olisi silloin enää ottaa ulos. 

Tällä samalla anaalikivulla jätti leikki mitä suurimmalla nautinnolla koko viikonlopun. Sellaista se ei ole ennen tehnyt, vaikka sangen sadistisia toimenpiteitä pyllylleni suorittanut onkin. Siihen on luonnollisesti kuulunut kipuakin, muttei milloinkaan ennen noin kovaa ja pitkäkestoista. Ja täysin tietoisesti aiheutettua. 

Eipä olisi tullut mieleenkään, että se saattaisi olla kuumaa. Jos on joskus pantu perseeseen niin että se tekee kipeää, harva tahtoisi sitä sorttia toista kertaa. En ollut ajatellut, että sillä kivulla edes voisi leikkiä, koska se on yhdistynyt automaattisesti siihen, että jotain tehdään vain ja ainoastaan väärällä tavalla, pieleen. Mutta tarkemmin miettien, ihan same oldhan se sinänsä on kuin kipukynnyksen yli piiskaaminenkin. Tismalleen samalla tavalla tahdon pois ja lopettaa kun lyödään niin kovaa ettei se enää edes kiihota, ja silti saan suunnatonta tyydytystä heti kun se on ohi. Niinpä kun jätti yhden tällaisen erityisen tuskaisen anaalihetken jälkeen veti pääni syliinsä ja makasin siinä selälläni helliteltävänä, hymyilin autuaasti koko sydämestäni kuin kissa auringonlaikussa.

Siihen samaiseen valoon löydettiin toinenkin salakäytävä, ja se saattaa olla vielä pimeämpi. Vaikea sanoa enää kun silmät tottuvat koko ajan. 

Wartenbergin pyörä ei esineenä ollut uusi, mutta uusiksi käsitykseni siitä kyllä meni. Rullailtuaan selkääni pitkin, pakaroideni välistä ja reiälle asti, jätti painautui päälleni ja vei piikkipyörän kaulalleni... ja sitten hitaasti kasvojeni iholle. 

Sillä hetkellä tapahtui jotain hyvin mielenkiintoista. Wartenbergin pyörä on siitä jännä vekotin, että aivot eivät oikein saa sen aiheuttamista aistiärsykkeistä tolkkua, vaan ne joutuvat heittämään kehiin parhaan arvauksensa – ainakin minä tunnen pyörän vedot viiltoina, vaikkeivat ne sitä tietenkään ole. Ei siis yllätä pätkääkään miten kovaa kiihotuin, kun jätti kosketti pyörällä kaulaani. Simulaatio kun on suht äärimmäinen ja kaulaan kohdistettu väkivalta yksi lempiasioitani. 

Sen sijaan yllätti, millainen pamaus päässä kävi kun jätti vei pyörän kasvoilleni. Reaktio oli räjähtävä ja tuli täysin puskista, ilman minkäänlaista kiihottunutta odotusta tai edes tietoisuutta siitä, että kohta tapahtuu jotain. Jotain vain tapahtui. Siinä hetkessä tuntui siltä, kuin jätti olisi viiltänyt kasvojani, ja se tunne itsessään osui suoraan johonkin mentaaliseen klitorikseen, jonka olemassaolosta en ollut ollenkaan tietoinen. Jätiltäkään ei mennyt ohi miten voimakkaasti tunsin, vaan vähän myöhemmin se laittoi minut runkkaamaan samalla kun piti päätäni sylissään ja kuljetti piikkipyörää joka puolella kasvojani. Ja se oli fantastista, voi hyvä jumala miten upeaa se oli...!

Eikä mulla edelleenkään ole aavistustakaan miksi, siihen ei liity mitään kiihottavaa mielikuvaa tai fantasiaakaan. Kyllä minä viiltelystä toisinaan fantasioin, mutta en todellakaan siitä että joku leikkaisi kenenkään naamaa auki, menee heittämällä liian pitkälle. Jätti ei painanut kovaa enkä tuntenut sitä kipuna, tunsin ainoastaan mielipuolista mielihyvää kuvitteellisista viilloista kasvoillani. Ei käy järkeen, koska tismalleen sama tunne muissa kehonosissa ei aiheuta vastaavaa euforiaa. 

Viikonloppuun mahtui muitakin ikimuistoisia tähtihetkiä, isompia ja pienempiä. Asioita jotka olivat aivan uusia, ja sitten sellaisia joihin palattiin pitkästä aikaa. Koska en saanut kirjoitetuksi kaikkea auki tuoreeltaan, ne ovat päässäni erillisinä pieninä kappaleina koko tarinan sijaan. Kiiltokuvina, joita nyt liimailen tähän vihkoon. 

Tämä tässä on ihan pieni mutta pidän siitä kovasti: siinä isoveli painaa uhaten kyrpänsä takaapäin vasten pikkusiskon jalkoväliä ja ilkkuu ettei sillä ole edes kondomia päällä. Se ei työnny sisään eikä sillä ole merkitystä, koska mielikuva on jo läimäyttänyt tyttöä ja saanut sen huohottamaan. Tämä toinen on isompi ja ihan uusi, laitan sen tähän viereen koska luulen että näillä kahdella on jokin yhteys. Se on kuva isoveljestä tutkimassa miltä pikkusiskon pyllyreikä maistuu, häpäisten tytön kehon lopullisesti. Sitten on vielä tämä joka on aika erilainen kuin muut, tämä jossa pikkusisko on polvillaan suihkun lattialla ja odottaa isoveljen kusevan sen päälle. 

Se oli erityinen hetki. En ollut leikkinyt kusella aikoihin se enempää jätin kuin muidenkaan kanssa, ja siinä vaiheessa kovaa rääkkäämistä oli kestänyt jo hyvän tovin. Kun odotin, lattia oli yhtäkkiä hyvin kylmä ja nirhoi polvia, eikä odotuksessa ollut sellaista kiihottunutta kauhua kuin yleensä. Olin vain ja ainoastaan nujerrettu, totaalisen lannistunut. Yhtäkkiä olin ihan yksin, ja hetken mietin että nytkö se kävi. Nytkö olin taipunut niin paljon että katkean. Se ei ollut pitkä hetki, mutta sen ajan oli tosi, tosi kylmä. Muumien Mörkö ja Azkabanin ankeuttajat yhtä aikaa, Game of Thronesissa palmupaitakelit siihen verrattuna. 

Eikä minulla silti ollut mitään hätää. Ennen kuin ehdin edes ajatella sanoiksi mitä minä teen, mulla oli vastaus kirkkaana mielessä. Mun tarvitsisi vain sanoa jätille ja se keräisi minut talteen mistä hukasta hyvänsä. Pelkkä sen tiedostaminen oli kuin kulaus kuumaa kaakaota, eikä minua kylmännyt enää. Ei tarvinnut keskeyttää tilannetta, vaan olin taas valmis ottamaan vastaan. (Mutta se suuhunpissaaminen oli kyllä silti pitkästä aikaa hirmu ällöä...!)

Tuon reissun jälkeen olen miettinyt paljon sitä, miten ainutlaatuista tämä oikeasti on. Aivan hätkähdin, kun yhtäkkiä pämähti päähän että niin, ei tämä kaikilla ole tällasta. Ylipäätään, se mistä haaveillaan sängyn vastalaidoilla voi olla valovuosien päässä siitä, mitä tapahtuu vuoteen keskellä. Ei ole ihme, jos siinä sängyssä ei pian enää tapahdukaan muuta kuin luku Seppo Jokisen uusinta ennen nukkumaanmenoa. 

Eikä edes seksuaalisesti suht vapautuneiden välillä ollenkaan välttämättä voi jakaa tällaisia asioita. Silloinkin kun voi, se vaatii yleensä jonkin verran työstämistä, kun taas meillä kaikki on aina tuntunut etenevän omalla painollaan. Eikä ole missään vaiheessa, synkimmänkään saastan suhteen käynyt mielessäkään pelko, että tulisi torjutuksi tai tuomituksi. Ei meilläkään tietenkään kaikki kinkit kohtaa, vaikka naurettavan moni kohtaakin. Ollaan kuitenkin hyvin orgaanisesti osattu liikkua siellä yhteisellä alueella, eikä ole pienintäkään huolta, että sen ulkopuoliset tontit saisivat toisen muuttamaan käsitystään toisesta. 

Kiehtovalla tavalla tämä järkähtämätön luottamus kertautuu meidän leikeissämme. Kun heräsin aamulla ennen jättiä, ja se oli siinä vieressä aivan lähellä, upposin sinne missä oltiin koko viikonloppu oltu, vaikkei se edes tehnyt muuta kuin nukkua tuhisi. Olin aivan yksinkin se pieni tyttö, jota isoveli oli käyttänyt käsittämättömän kamalilla tavoilla hyväkseen. Silti se tyttö oli asettunut kaikessa rauhassa nukkumaan saman sadistin viereen joka oli sitä rääkännyt. Se luottamus, se että tyttö kuitenkin painaa kasvonsa vielä nukkuvan isoveljen ihoon täynnä suunnatonta hellyyttä – se on paitsi ihaninta, myös perversseintä maailmassa. Eihän isovelikään tekisi tällaisia kauheuksia kellekään toiselle tytölle, ei ikinä. Siihen tarvitaan erityinen side, liikuttiinpa millä toden tai fantasian tasoilla hyvänsä. 

Huomenna menen jätin luo uudelleen. Pohjatyönä se on jo yli viikon laittanut venyttämään reikääni itse isoveljeä varten. Eilen lopulta edettiin eri välineiden jälkeen siihen pahamaineiseen lasitappiin, ja se oli kauhistuttavaa. Kesti ikuisuus saada se kokonaan sisään, ja kun määrätty aika oli ohi, pois ottaminen teki aivan kamalan kipeää. 

Tämän pakotetun pepputreenin tuoksinassa tapahtui taas yksi eka kertakin: minä  harrastin puhelinseksiä. Tietysti olen lähetellyt vaikka minkälaisia viestejä, mutta varsinainen puhelinseksi on ollut aiemmin erittäin no go liittyen sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Olisin todennäköisesti nytkin sanonut että sori en vaan pysty, jos jätti olisi jättänyt sen vaihtoehdon ja kysynyt voiko soittaa. Mutta ei, se yksinkertaisesti ilmoitti soittavansa koska haluaa kuulla minun äänen, ja myös teki sen ennen kuin ehdin sanoa mitään. Ja niin vastasin puheluun, vaikka sydän jättikin pari lyöntiä välistä jotta sain suustani ulos moin. 

Kiusaannuttava itsetietoisuus raukeni tyhjiin heti, kun kuulin jätin kiihottuneen äänen puhuttelevan minua pikkusiskokseen. En tiedä millä tavoin muut subspaceen uppoavat, mutta mulla se menee niin että hump. Askel tyhjään, tyhjään joka on niin käsittämättömän täynnä, että sitä ikään kuin hävittää oman itseytensä rajat ja on pelkkää tilaa sille kaikelle tapahtua. Kuin olisi lasia jota toinen puhaltaa. 

Voi olla että kiusaannuttavasta itsetietoisuudesta siirryttiin kiusaannuttavaan itsensä tiedostamattomuuteen, sillä sekunnin sadasosassa lakkasin välittämästä miltä kuulostan. Jälkikäteen miettien toivon, etten satuttanut sen enempää jätin kuin naapureidenkaan tärykalvoja. Onneksi koiralla on edes luppakorvat.

Oli nimittäin suurenmoista. Mulla oli yksi vähän helpompi tappi sisälläni, isoveljen käskystä. Kun olin lauennut kahdesti sen karmeille jutuille, se käski ottamaan tapin pois, ja kuunteli kun tein niin kertoen koko ajan miltä se tuntuu. Laittoi anomaan että isoveli tulisi myös, ja kuulin kuinka se tapahtui. 

Miltä tämä puhelinsessio sitten kaiken kaikkiaan tuntui? Jotain kertonee siitä seurannut orgasminauruhepuli mieleen kirkkaana nousseesta muistikuvasta – tällin saaneesta Kelju K. Kojootista, jonka pään ympärillä pörrää Tipejä. Että jos puhelimitse sessiointi ei toki sama asia olekaan kuin livenä, ei sen hopeaansa tarvitse vähääkään hävetäkään. 

Huomenna sitten taas, saa nähdä mitä isoveli on pikkutytön päänmenoksi keksinyt. Ja että onko kaikella tällä pyllyjumpalla ollut vaikutusta, olenko venynyt niin, että minua voi käyttää vielä nöyryyttävämpiin äärimmäisyyksiin asti.

Sunnuntai 23.10.

Olen tullut kotiin. Piestynä, pureskeltuna, ja koko alapää araksi runnottuna. Mieli täynnä hymyä, rauhaa ja kiitollisuutta kaikesta mitä olen saanut kokea. 

Monta uutta kiiltokuvaa liimattavana.

Kaulaorkkuja ja kova raja

Ollaan hirviön kanssa soudettu ja huovattu hiestä märkänä. 

Se tuli yhdestä reissusta ja lähti seuraavaan, eivätkä pari yhteistä viikkoa siinä välissä varsinaisesti olleet mikään Pariisin loma. Hirviön yllättävän äkkinäisen uudelleen lähtemisen lisäksi mulla on elämässäni muita hyvin kuormittavia asioita meneillään, ja olen sitä sorttia joka läppäsee silloin luukut kiinni. En halua enkä yksinkertaisesti edes pysty ottamaan ketään lähelle silloin. Olin paskamaisen torjuva ja välinpitämätön, mihin hirviö reagoi ymmärrettävästi melko huonosti. Seurauksena kohtaamisista ei jäänyt juurikaan kirjattavaa, mutta yksi kiehtova fysiologinen ilmiö kuitenkin.

Köllöteltiin sängyllä, ja hirviö alkoi kosketella kasvojani eri tavoin. Tarttui leukaan, hieroi kättään naamaani, silitteli - ehkä leipominen olisi sitten kuvaavin sana. Vähä vähältä hirviön kosketus alkoi keskittyä leuan ja kaulan rajalle, ja siinä vaiheessa homma heilahti hetkessä hellittelystä hekumaksi. Niinpä kun hirviö kiersi kätensä kaulani ympärille, eikä edes kuristanut vaan painoi niin kevyesti ettei se rajoittanut hengitystäni, sain orgasmin kuin giljotiinilla leikaten. Oikeasti. Pam sano jänis kun ase laukes, aivan yhtäkkiä tajusin tulevani täristen, koko kehon syvyydeltä. 

Pelkästä fyysisestä stimulaatiosta tuleminen on mulle edelleen hyvin harvinaista, enkä ole todellakaan ollut tietoinen että kroppani saattaisi reagoida tuolla tavalla mihinkään. Temppu oli sitä paitsi toistettavissa. Olen lauennut kaulastani kolmesti, ja ainoastaan yhdellä kerralla mukana oli muualle kohdennettua kosketusta. Silloinkin vain jalka vasten häpyäni, täysissä vaatteissa. 

Koska aiempi pari viikkoa meni niin sanotusti itte omasta eestänsä, kokonaisvaltaisten kehityskeskustelujen jälkeen hirviö järjesti itselleen parin päivän reissun takaisin. Tällä kertaa satsasin aivan tietoisesti siihen että todella ottaisin hirviön vastaan sekä henkisesti että fyysisesti: sheivasin ja meikkasin sitä varten, minkä vertaa en edellisellä kerralla ollut viitsinyt tehdä. 

Erinäisistä syistä treffipäivä ei silti alkanut auvoisimmin, kaikenlaista paskaa ja sotkua. Päästiin yhtä kaikki aika hyvään nousuun, ja vietettiin oikein esimerkillinen parisuhdepäivä lounaineen, kahviloineen ja teattereineen, ja illalla hirviö hakkasikin minua vähän. Siitä oli seuraamaisillaan suorastaan seksiä, kunnes tapahtui tahaton mutta yhtä kaikki kammottava ylilyönti, joka rikkoi ensimmäistä kertaa kinkypolkuni varrella kovia rajojani vastaan - niitä jotka olin hirviöllekin sanoittanut. Se meni vain kerta kaikkiaan liian pitkälle. 

Senkin läski pikku porsas. 

Minä aivan täysin ymmärrän sen kinkin jota hirviö haki. Lihavan naisen paneminen pilkaten sitä lihavaksi ja vastenmieliseksi on tabupornon klassikkogenrejä, joista olen itsekin nauttinut, kiihottavalla tavalla väärin. En kuitenkaan kiihotu pätkääkään ajatuksesta että minä olisin se läski. Mulle on ollut äärimmäisen kipeä asia miten painoni on noussut, enkä yrityksistä huolimatta ole saanut sitä laskemaan. En koe kroppaani pientä vähää omakseni, vaan juurikin vastenmieliseksi ja vääränlaiseksi. Jos itsetuntoni on siis ollutkin siltä osin helvetin huteralla pohjalla, tuntui siltä kuin hirviö olisi sillä hetkellä pistänyt sen epätoivoisen viritelmän kertalaakilla kokonaan palasiksi. 

Menin täydelliseen shokkiin, turvasanat eivät käyneet mielessäkään. Et sinä voi sanoa noin et sinä voi sanoa noin et sinä voi sanoa noin. Hirviö ei huomannut hätätilaa heti, mutta onneksi hyvin pian. En suoraan sanottuna usko, että olisin pystynyt siinä mielentilassa tilannetta pysäyttämään.

Se yö oli helvetillinen. Hirviö oli hirveän pahoillaan, pyyteli anteeksi ja toisti miten haluttava olen, mutten voinut karkottaa järkytystä siitä, että senkö takia sitten. Senkö takia hirviö kiihottuukin kehostani, että se on riettaalla tavalla ruma ja halveksuttava, sitenkö se minut näkee. En kerta kaikkiaan voinut nähdä mahdolliseksi, että enää koskaan kehtaisin paljastaa itseäni sille. Halusin kotiin mutta ei ollut voimia lähteä, jäin sen sänkyyn itkemään yksin vaikka se oli vieressä. En antanut sen koskea enää. 

Kun heräsin, mulla oli yhä infernaalisen paha olla, mutta halusin hirviön lähelle. En ollut sille vihainen, ainoastaan surullinen meidän vuoksemme. Siitä että tilanne oli mennyt niin kauhealla tavalla pieleen, sekä siitä, etten oikeasti tiedä miten se vaikuttaa jatkossa. Pystynkö luottamaan, olemaan hirviön kanssa seksuaalisesti muistamatta joka kerta ne sanat. Joka tapauksessa minulla oli voimakas tunne, että me yhdessä olimme menettäneet jotakin suurta, jotakin sellaista mitä emme voi saada takaisin. 

Alakulosta huolimatta siitä päivästä tuli jotain erityisen kaunista. Hirviö oli todella pahoillaan, ja teki kaikkensa että mulle tulisi parempi mieli. Oli aivan taivaallista sovintoseksiä. Hirviö tutki kehoani eri tavalla kuin ennen, pelkästään tuottaakseen nautintoa: silitteli ja nipisteli rintojani, ja sormetti ja hyväili intensiteettiä vaihdellen vaikka kuinka kauan. Sain nauttia itseni maitohapoille. Välillä hirviö käsitteli minua väkivaltaisemmin, solmi kravatin kaulaani ja kuristi sillä, riuhtoi ottamaan siltä suihin ja sinänsä sinnikkäästi yritti panna peppunkin. Siitä ei vain tullut juuri mitään, se ei yksinkertaisesti sopinut sillä kertaa kuin hetkeksi, ja sattui aivan saatanasti. Onneksi olen sikäli sekopää, että saan sellaisista kokemuksista jälkeenpäin oivallista runkkumatskua. 

Sinä päivänä rakastuin hirviöön. Mutta minuun sattui yhä, joten kärvistelin täysin päinvastaisten tunteiden ristitulessa. Siksi oli aivan hyvä tähän väliin, että se meni pois. Tilanne on jokseenkin neutralisoitunut, vaikka kyllä minua alkaa itkettää kun tähän tekstiin ja tapahtuneeseen palaan näin parin viikon jälkeen. Tällä kertaa en pysty puolustelemaan sitä millään tavalla vaikka olenkin antanut anteeksi. Mitä se sanoi sinä yönä oli yksiselitteisesti väärin. 

Että en yhtään tiedä mitä tulee, vai tuleeko yhtään mitään. Kai sitä katsotaan sitten syksyn saavuttua, kun se tulee, jos se tulee eikä taas heti lähde. Kuvio kuulostaa kieltämättä kuluttavalta, mutten jostain syystä koe sitä niin. Ehkä en vain jaksa, koska tässä keväässä ja alkukesässä on ollut paljon raskaampiakin elementtejä. 

Mutta kyllä minä pelkään, onko vääjäämätöntä että tapahtuu uudelleen jotain pahaa.