Sivut

tiistai 10. syyskuuta 2013

Tutkimusretkellä.

Ensimmäisistä kinkybileistäni minulla on vielä yksi aika erilainen seikkailu kerrottavaksi. Tämä tarina vaatii vähän taustoitusta. 

Minähän en olisi koskaan mistään BDSM:stä kuullutkaan, jollen olisi joitakin kuukausia sitten alkanut lukea Tetriksen blogia. Tetriksen kanssa aloimme vaihdella myös sähköposteja, ja hänen kauttaan tutustuin muihinkin kinkyihin. Tetris vinkkasi minulle näistä nimenomaisista bileistä, ja myös siitä, että Grinch luultavasti mielellään vähän leikkisi minun kanssani. Grinchin kanssa aloimmekin sitten jutella tahollamme, ja pikkuhiljaa siirryin ikään kuin Tetriksen helmoista hänen huomaansa. En ollut enää oikein varma miten Tetris minuun suhtautui, minusta tuntui että se oli vähän kyllästynyt minuun.

Bileisiin Tetris oli kuitenkin pukenut käsiinsä lateksihansikkaat ihan minua varten. Jos joku vielä väittää, että bloggaaminen on ajanhukkaa, niin ei muutako lälläslää sille! Bloggaamallahan näet parannetaan konkreettisesti maailmaa: yhden ainoan merkintäni ansiosta kaksi ihmistä vetäisi hanskat käteensä.

Grinchin leikittäessä minua jaloissaan, Tetris pyysi saada koskea minua. Nojasin päätäni Tetriksen syliin, ja se silitteli minua hansikkaillaan. Kun minun senkertainen höykytykseni sitten loppui, olisin hirveän kovasti kaivannut mennä Tetrikselle paijattavaksi. Mulla on koko ajan ollut siitä sellainen vielä aika jäsentelemätön mielikuva eräänlaisena subi-isosiskona. Olisin halunnut käpertyä sen syliin suukotettavaksi hurjan leikin jälkeen, mutten uskaltanut.

Myöhemmin Tetris pyysi minut mukaansa kiertelemään ja katselemaan. Se tilanne oli aika absurdi. Minä olin puolittain jossain ihan muualla vielä, puolittain taas siinä aivan lamaantuneena jännityksestä siitä, miten tilanne etenisi vai etenisikö mitenkään. Minä en vieläkään osannut oikein sanoa varmaksi, oliko meidän välillä mitään minkäänlaista Tetriksen puolelta. En tiedä oliko se pian vai pitkän ajan päästä, kun Tetris kuitenkin kietoi kätensä ympärilleni, ja me aloimme varovaisesti silitellä ja suudella toisiamme.

Se oli jotenkin hirveän suloista. Ei suloista merkityksessä "voi kun söpöä", vaan suloista niin kuin yhteinen karkumatka. Samaan aikaan se oli todella hämmentävää, en tiennyt oikein miten päin olla. Tetris kyllä vei tilannetta, mutta sellaisella aika viattomalla ja tunnustelevalla tavalla. Se tuntui aivan hassulta sen jälkeen, kun oli ollut niin voimakkaasti alistettuna ja esineellistettynäkin. Mua ujostutti koskea, ja samalla halusin hirveästi. Koko tilanteesta tuli positiivisella ja nostalgisella tavalla mieleen seiskaluokan discot - me kaksi siinä tanssilattian nurkassa tutustumassa toisiimme.

Yläasteen discosta meidät olisi kylläkin potkittu ilman muuta pihalle. Siinä hyväilyssä ei loppujen lopuksi ollut enää paljoakaan ujoutta jäljellä, vaan tutustuminen muuttui tyydyttämiseksi. Päädyimme kuitenkin loppuillaksi eri teille, minä seuraavaan seikkailuuni jota jo kuvailinkin. Näinpä minä sitten tosiaan olin kyseisen seurueen yhteinen lemmikki, enkä minä tiedä tällä hetkellä mitään, mitä olisin mieluummin.

Montaa polkua kuljin, enkä tiedä mihin niistä mikään vie. Mutta minä aion ottaa selvää.


// Psst. Sain luvan ällistellä julkisesti, miten kertakaikkisen upea vartalo Tetriksellä on. Juuri sellainen mieletön latinolantio ja -pylly, jonka aina naisilleni kuvittelen, koska sellainen saa minut villiksi. Tetriksen asu ei varsinaisesti kurveja peitellyt, ja kaiken sen keskellä mun teki eniten mieli tuijottaa sitä. Ja uskokaa mua, siellä oli paljon muutakin, mihin katse olisi voinut huomaamattakin tarttua :D

3 kommenttia:

  1. Tämä oli kauniisti ja tunnelmallisesti kerrottu, vaikka vähän henkisesti punastuttaakin tuo mielikuva yläasteen discosta. Nojaa... En ole väittänytkään olevani kokenut!

    Et ole muuten ensimmäinen, joka pitää minua vaikeasti tulkittavana, mitä tulee tunteiden ilmaisuun. Minussa on kai jokin tyyppivika, joka estää avoimet ilmaukset ennen kuin olen varma että on olemassa molemminpuolinen lupa tilanteelle. En osaa flirtata yhtään.

    En itsekään varsin tiennyt miten päin kuuluisi olla, kun aiemmat naistenkeskiset tilanteeni ovat olleet selkeitä D/s-painotukseltaan. Nyt meillä taisi olla vaniljatilanne, herranen aika, ja vielä pervobileissä. Lentääköhän siitä ulos?
    Mut suloista se oli ja herkkää.

    Olisit kyl mielellään voinut laittaa mukaan ne poistamasi jutut. Kukaan ei ole sanonut mulle sillä tavalla niin nätisti kuin kirjoitit.

    VastaaPoista
  2. Äläpäs punastele siellä! Mun ensimmäinen mielleyhtymä oli nimittäin yhteen mun ensimmäisistä poikaystävistä ja lappalaiskotaan, jonka nuotion ääressä joskus kauan sitten tutustuttiin ja kokeiltiin samaan tapaan. Se oli niin voimakas yhtäkkiä herännyt muisto, että haistoin nenässäni sen savun ja pojan kiharan tukan ja moottorikelkan bensan. Halusin vain vähän universaalimman kielikuvan ihastumisnostalgiasta, kun pointti ei ollut mun esiteini-ikäni erämaassa :D

    Mä luulen, että sun pieni tyyppivika törmäsi minun vastaavaan: sinä et uskaltanut ilmaista itseäsi enkä minä ajatellakaan, että joku voisi minusta miettiä mitään mukavaa. Minä tarvitsen jatkuvaa vahvistusta, tai alan heti ajatella, ettei musta enää tykätä.

    Oli siinä vaniljassa vähän kookosta mukana :)

    VastaaPoista
  3. Uuuu... wau! Ihana lisäys, kiitos. :-*

    https://www.youtube.com/watch?v=RQa7SvVCdZk

    VastaaPoista