Minua panettaa aika monesti. Päivittäin. Silloinkin kun minua ei varsinaisesti paneta, minulla on usein päässäni mietteitä, jotka jossain vaiheessa eskaloituvat panetukseksi. Minä ajattelen prosentuaalisesti niin ison ajastani seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita, että asiantuntijat kutsuisivat minua todennäköisesti joko pakko-oireiseksi tai mieheksi.
Hauska juttu sinänsä, että olen jälleen ajautunut elämässäni vaiheeseen, jossa minä en käytännössä harrasta seksiä ollenkaan. Ei yhdyntöjä, ei hyväilyjä, ei edes nettiseksiä tai seksiviestejä. Ei puhettakaan.
Kun panetuksen määrä on suuri ja panemisen vastaavasti pieni tai jopa olematon, todetaan tyypillisesti notta puutteessa ollaan. Useimmille tämä tila tuntuu olevan sietämätön. Pakko olisi päästä panemaan. Netistä kalastellaan mitä tahansa monneja jotta evät saataisiin lotkumaan, olisi saatu nussia sitten ja olisi hyvä. Tai jos ei kuka tahansa saati itse kelpaakaan ja on jäätävä ilman, ulistaan tuskissaan vertaistukea. Hirvee panetus päällä taas :(
Kyllä en ymmärrä. Henkilökohtaisesti en koe olevani pätkääkään puutteessa, vaan seksuaalisesti oikeinkin tyydyttynyt vaikken naida napsauttelekaan. Minulle asia on helvetin yksinkertainen: kun minua alkaa panettaa, minä alan runkkaamaan. Joskus on ikävää ja joutuu jonkun tunnin vartomaan ennen kuin se käy päinsä, mutta yleensä selviän siitä hengissä. Minun korvaan panetuksen voivottelu on tismalleen sama asia kuin valittaa nälkäänsä ruokapöydässä. Tehe hyvä ihminen asialle jotaki..!
En minä tietystikään väitä runkkaamista ja ihmisten välistä yhtymistä vapaiksi varianteiksi: on toki täysin eri asia nauttia toisen ihmisen kanssa kuin vemputtaa menemään. Täsmälleen tässä se minun pointti onkin. Minulle panetus merkitsee psykosomaattista tilaa, jossa koen tarvetta saada kosketusta sukupuolielimilleni saavuttaakseni orgasmin. Ja minullahan on kädet – minulla ei ole ongelmaa. Panemista minä harrastan pääsääntöisesti aivan muista syistä kuin panetuksen takia, ja myös saan siitä huomattavasti enemmän kuin genitaalikontakteja ja kliimakseja. Tällä hetkellä en näe yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi päästä panemaan, mutta petille mennessäni hurautan taatusti vibraattorin vielä kerran tälle iltaa käyntiin, koska panettaa.
Mutta en minä aivan täysi runkkari ole. Minä tiedän sen tunteen, kun kaipaa toista ihmistä iholleen niin että tekee kipeää. Aivan erityisesti tunnistan sen tuskan, kun kaipaa toista tekemään kipeää. Kipukiima on minulle paljon viheliäisempi vaiva kuin panetus, siihen kun ei minun omat kädet riitäkään. Olen kuitenkin huomannut, että näitä oireita ilmenee minulla ainoastaan silloin kun altistun jollekin laukaisevalle tekijälle. Jos satun saamaan vähän, minun olisi pakko saada lisää ja mielellään liikaa. Vieroitusoireet iskevät pienimmästäkin annoksesta ja ovat hirmuiset, mutta ne menevät myös nopeasti ohi ärsykkeen kaikottua. Mitä pitempään olen ilman, sitä vähemmän mulla on motivaatiota hankkiutua kenenkään iholle tai hakattavaksi.
Teoriassahan tämä tarkoittaa sitä, että olen tyytyväisimmilläni seksielämääni silloin kun sitä ei ole. Tiiä vaikka välttelisin uusien kontaktien luomista juuri siksi, etten vain vahingossakaan joutuisi panemaan..! Se on niin ikävä sitten, tulee kaikenlaisia mielihaluja ja tarpeita joita ei voikaan itse tyydyttää.
En tiedä oikein itsekään, säälinkö vai kadehdinko ihmisiä joilla on aina se ikävä sinne toisen luo.
On kyllä niin totta tuo, että kun on hetken ilman niin asia rupeaa ns unohtumaan, mutta jos hieman saa, niin sitten tarvii saada lisää lisää lisää..
VastaaPoistaJa se ihoikävä on tosiaan pahempi kuin joku panetus :)
Hei
VastaaPoistaTeillä on mielenkiintoisia ja hyviä blogi tekstejä.
Kiinostaisiko teitä tulla kirjoittamaan blogia seksileluja myyvään verkkokauppaamme?
Ystävällisin terveisin
Ville
www.seksituotteet.fi
asiakaspalvelu(at)seksituotteet.fi
Mä en tunnista tollasta ihokaipuu-asiaa ollenkaan. Seksi seksinä, ei siihen pidä mitään fiilistelyitä sotkea :D
VastaaPoistaMinusta on ihanaa, että kirjoitit tämän postauksen!
VastaaPoistaLöysin tästä paljon itseäni ja koin kanssasi jonkinlaista sisaruutta:) Olenhan toki tiennyt aina olevani seksuaalisesti aktiivinen, jossain vaiheessa huomasin jopa olevani ystäviäni huimasti aktiivisempi.
Olen potenut asiasta paljon huonoa omatuntoa, eikä kouluterkkari aikoinaan yhtään sitä vähentänyt passittaessaan minut psykologin pakeille selvittämään häiriintyneisyyttäni. Onneksi äitini osasi olla tiukkana ja sanoi sekä minulle että psykologille, että hän ei tässä näe mitään erikoista ja kehotti minua jatkamaan minuuteni määrittelyä kuten halusin. Tosin melkoisen kattava seksuaaliterveys- ja ehkäisyluento tuli siinä ohessa.
Minä runkkaan joka päivä. Olen tehnyt niin käytännössä jo teinivuosista ja teen sitä myös parisuhteessa. Se ei vähennä yhtään haluani tai tarvettani olla kumppanin kanssa, ehkä siksi, että seksi kumppanin kanssa erottuu runkkaamisesta minun mittakaavassani selvästi.
Minä myös kutsun sitä touhua mielelläni runkkaamiseksi, koska siltä se minusta tuntuu. Leluillani ei ole vielä inhimillistä identiteettiä, mutta jos tämä sinkkuus jatkuu kovin pitkään, ehkä sekin on odotettavissa:)
Tapaan yllättävän vähän kaltaisiani. Onneksi niitäkin on, saan sillä määriteltyä itseni johonkin normaaliuden kehään.
Cordelia
Onpa järkyttävää kuulla, että kouluterkkari on menetellyt noin..! Suunnilleen väärintä mitä voi seksuaalikasvatuksessa tehdä, on antaa ymmärtää että nuoren haluissa on jotain pielessä. Onneksi sinun äidilläsi on ollut kuitenkin järki päässä!
PoistaSen sijaan on mukava kuulla, että joku muukin mieltää runkkaamisen ja seksin kumppanin kanssa selkeästi eri asioiksi. En toisaalta sitten tiedä, kokeeko oikeastaan kukaan itsensä tyydyttämistä ainakaan pelkäksi seksin korvikkeeksi.
Sitä paitsi ihana tietää, että jossain on sielunsisko, joka on yhtä kova runkkari kuin minä! :D