sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Säkenöivää seksiä, nukkuvaa elämää

Tässä minä taas istun silmät seljällään ja ihmettelen, miten paljon aikoja voi kulua ilman että oikein huomaakaan. 

Luulin, että olisin jo selättänyt kolmenkympin kriisini, mutta voi veljet NYT se vasta todella on talossa, jättimäisine kultakelloineen ja persvako puoliksi paistaen. Ihan tällain neutraalina kannanottona vailla ranneveriä ja itsesääliä, olen elämääni lopen kyllästynyt. Siinä ei ole montaakaan elementtiä, josta varsinaisesti pitäisin sillä tolalla kuin se on, huolimatta siitä miten kovasti yritän pyristellä.

Onneksi seksuaalielämässä on ollut monia valopilkkuja. Silti, vaikka viime yön unettomuuttani pelasin Tinderin oikeasti läpi, ilman voittoja. Se kieltämättä kirvoittaa jo pientä itsesääliä pintaan. 

Jokin aika sitten kävin pitkästä aikaa jätin luona. Seksi oli ihan yhtä häiriintynyttä kuin aina ennenkin. Jätti pakotti minut katsomaan kasvojaan peilin kautta, samalla kun rääkkäsi minua ja persettäni, ja se näky tatuoitui verkkokalvoilleni. Entäpä tämä sitten, kuunnelkaapa: Se laittoi minut pitämään leukani alla teepannua, samalla kun kusi suuhuni. Näin ollen kaiken mitä en saanut niellyksi, mikä oli oikeastaan kaikki ylipäätään koska pitkän ajan jälkeen minua todella inhotti, se kaatoi sisälleni anaalilevittimen avulla. Sitten jätti ojensi wandini ja runkkasin itselleni orgasmin sen katsellessa, ääriäni myöten täynnä sen virtsaa. 

Teki aivan valtavan hyvää olla taas piestävänä ja käytettynä. Alkaen siitä kun astuin ovesta ja jätti painoi minut käsi kurkullani sitä vasten, muristen mitä kaikkea kauheaa aikoi minulle tehdä. Päättyen niihin kauhun hetkiin kun olin jo niin arka, että tosissani rukoilin ettei se enää koska en kestäisi, ja silti se työntyi sisälleni. Tivasi, missä jätin kyrpä on, ja kun en olisi saanut sanotuksi, survaisi itsensä syvemmälle. Sinne, tytön pyllyyn, kuten oli parkaistava ettei se satuttaisi minua. Sitten se teki meille järkyttävän hyvää ruokaa ja katsottiin lähekkäin Netflixiä. Ihanaa. 


Oli myös kohtaaminen varsinaisen keijukaisen kanssa. En ole ikinä nauranut yhtä paljon ja kovaa session aikana, eikä ole aikoihin myöskään sattunut sillä tavalla, herranjumala miten kipeää oikeasti teki. Sen kynnet oli veitsenterävät ja se löi paljain käsinkin naurettavan kovaa, puri kymmeniä kymmeniä kertoja ja laski ne, mikä sai sen tuntumaan kaksin verroin kamalalta pelätessä, kun tiesi miten kauan se vielä jatkuisi. Kova kipu ja toisaalta meidän mahdottoman luonteva tapamme ylipäätään olla yhdessä, kuin olisimme tunteneet jo kauan, teki tepposensa aivokemiassani ja purkautui hysteerisenä räkänauruna samaan aikaan kun kärsin ja kärvistelin. 

Karhun kanssa tapaillaan edelleen, vaikka yhteydenpito on huomattavasti harvempaa. Seksi sen kanssa on seinähullua. Tarkoitan, ettei siinä ole tolkun häivää, miten hyvältä tuntuu vain koskea toista. Hurjaa haluta jotakuta sillä tavalla kuin haluan sitä, ilman mitään kivun tai hallinnan elementtejä. Puhtaasti nautintoon keskittyminen on myös avannut aivan uusia ovia. En olisi esimerkiksi uskonut, että tissiorgasmit olisivat minulle mahdollisia, mutta näemmä olin raskaasti väärässä. 

Se vika karhussa on, että se on yksinkertaisesti täydellinen mies. Eikä tämä ole tunneperusteinen lausunto, en ole siihen rakastunut, se vain on  kylmä fakta. Sinä päivänä kun karhu on luotu, on viehättävien ominaisuuksien karkkikaupasta lapettu joka ainoasta laarista kelpo kauhallinen. Mikä parasta, se ei itse tajua sitä ollenkaan, vaan on kaiken hyvän päälle vielä vaatimatonkin, ilman että sen itsevarmuus kuitenkaan järkkyy. Muutenkin sen maanläheisyys on seksuaalisesti uskomattoman vapauttavaa. Sen kanssa voi huoletta naida kuukautisten red room -vaiheessa, eikä tunnu pätkääkään nololta jos anaaliseksi menee sotkuiseksi. Se ei vain piittaa sellaisista asioista. Hauskaa on sekin, ettei karhu pidä meikistä, siis ollenkaan. On aika ihana tunne tietää, että se tykkää minun kasvoistani eniten, kun en ole tehnyt niille yhtään mitään ollakseni kauniimpi. 

Huomaankin alkaneeni verrata kaikkia kandidaatteja karhuun, ja ikävä kyllä se vaikuttaisi olevan voittamaton kaikilla osa-alueilla. Kuka tahansa uusi kaveri on siihen verrattuna täysi meh, eikä minun kiinnostukseni kylkeään viitsi kääntää saati herätä. Yhden Tinder-miehen joka tapauksessa tapasin viime viikonloppuna. Se oli kivaa, seksi ja läheisyys ihanaa. Muttei se vaan... Ei se vaan. 

Kaikesta hyvästä seksistä huolimatta olen ensimmäistä kertaa elämässäni turhautunut seuranhakuun, jos tätä minun hommaani sellaiseksi voi suhteellisessa passiivisuudessaan sanoa. Joku sanoisi, että kenties siitä se kenkä puristaakin, mutta en oikein tiedä. Vaikuttaa vain siltä, että kaikilla kiehtovilla ihmisillä on täysin toisenlaiset odotukset suhteelta kuin minulla. Polyhenkisillä on jo primäärinsä, monoilla joko liian painavat toiveet perheestä ja loppuelämästä tai sitten pelkkä kädenlämpöinen kevyt tapailu mielessä, vaikkei silkka seksi olisikaan. 

Kuinka vaikeaa voi olla löytää joku jonka kanssa rakastaa kuin hullupäiset, ilman että tarvitsee koko elämäänsä ripustaa toisen varaan? 

torstai 3. joulukuuta 2020

Jälkipyykki puhtaaksi.

En ole saanut kirjoitettua, vaikka olisi ollut aiheitakin. Joka kerta kun edes ajattelen kirjoittavani, nousee sama seinä eteen, enkä tunnu pääsevän sen ohi. Ei varsinaisesti tee mieli enää kirjoittaa siitä, mutta niin kauan kuin en asiasta mitään sano, en tunnu pystyvän luontevasti kirjoittamaan mitään muutakaan. 

Kirjoitin jokin aika sitten kolumnin, josta nousi suunnattomin paskamyrsky jonka keskiöön olen joutunut. Eipä niin, ettenkö olisi tiennyt odottaa voimakkaita aaltoja, voimakkaaksi olin impaktin tarkoittanutkin. Aluksi kaikki menikin jokseenkin tavanomaisen kaavan mukaan, siten miten BDSM-baarissa yleensäkin menee kun kuka tahansa suunsa aukaisee tyttöihin/naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta. Arvelin pärjääväni niitten samojen iänikuisten kavereitten kanssa siinä missä ennenkin on pärjätty, on niitten kans sen verran tullu jumpattua.

Tiiättekö, tällä kertaa minä en pärjänny. Tällä kertaa meni liian pitkälle. En ole ikinä kokenut noin laajamittaista, aggressiivista ja persoonaani revittelevää hyökkäystä, vaikka aroista aiheista olen kirjoittanut aiemminkin ja tietty määrä lokaa on jokseenkin vakio. Nyt homma repesi minusta aivan käsittämättömäksi noitavainoksi. Valkeni totisesti, ettei kyse ole vain muutaman mäntin kyvyttömyydestä ilmaista mielipiteensä asiallisesti, mistään mielipiteistä kyse missään vaiheessa ollutkaan. Ydinviesti tuli harvinaisen selväksi ja yhden profeetan vaiettua seuraavan suusta: Ole huora hiljaa. Häirintää ja tietoista pyrkimystä häpäistä ja vaientaa.

Pahimmalta tuntui, etten koe saaneeni apua kun sitä tarvitsin ja pyysin. Päinvastoin, ylläpidon taholta tunsin tulleeni tuomituksi osana samaa kinastelevaa kakaralaumaa kuin kiusaajani. Käännyin monta kertaa ylläpidon puoleen, muun muassa raportoiden todella törkeitä minun persoonaani ruotivia kommentteja ja kertoen kokevani tiettyjen ihmisten käytöksen ihan oikeasti ahdistavana. Paljon asiattomuuksia toki siivottiinkin, mutta monta suoraa solvausta ja jopa uhkaavaksi kokemiani kommentteja sivuutettiin. Kirjoitettiin kolumni siitä miten pitäisi puolin ja toisin osata olla nätisti ja annettiin parin viikon porttikielto kinastelusta foorumilla minullekin.

Porttikielto olikin täysin ansaittu. Todenmukaisempi ja kunnioittavampi syy omaani olisi vain ollut vaikka sitten "psykoottinen käytös". Asiallisten vetoomuksien lisäksi kun lähestyin ylläpitoa sangen kyseenalaisillakin konsultoinneilla, kritisoiden sen päätöksiä myös foorumin puolella melkoisella räiskeellä, enkä taatusti jaksanut pysyä asiallisena niitä tyyppejä kohtaan joiden törkykommentteja ei pyynnöistä huolimatta ylläpito poistanut. "Kinastelu foorumilla" oli kuitenkin paitsi julkinen nöyryytys, myös alleviivaus, vilkkuvat neonvalot ja fanfaarit sille, ettei sivustolla tapahtuvaa verkkohäirintää tällä hetkellä tunnisteta ilmiönä saati oteta vakavasti. Myönnän tulisimmillani ottaneeni asian jokseenkin henkilökohtaisesti, ja arvottaneeni hetkellisesti koko korporaation alimpaan maanrakoon kun tällaisen paskan antavat sormiensa välistä valua. Hävettää, ja olen pahoillani omasta puolestani. Tismalleen sitä sokeaa ja toisälyistä herravihaa, jota päättäjät kautta maailman ja historian ovat saaneet täysi laidallisen tekivätpä tai jättivät tekemättä. Ja olin tympeä monelle muullekin, joillekin enemmän ja joillekin vähemmän ansaitusti. 

Yhtä kaikki, koska ylläpidon linjaus on mikä on, minä en koe BDSM-baaria enää turvalliseksi enkä kannatettavaksi keskusteluympäristöksi. En valitettavasti tahdo näin ollen sinne enää tekstejä tuottaa. Ei mitään henkilökohtaista kaunaa, on vain liian eriävät näkemykset siitä miten ongelmaan pitäisi suhtautua. Uhkasin tietysti painelevani kokonaan pihalle karmit kaulassa, mutta hoksasin että helvetti, multa saattaa joku kähveltää rakastamani nikin jos lähden kokonaan. Siispä siellä nimellisesti olen ja käyn pintapuolisesti keskustelunaiheita kurkkimassa. Se joka tapauksessa on liki ainut kontaktini kinkymaailman ilmiöihin, joista yhä olen yhtä kiinnostunut kuin ennenkin, mutta pyrin pitäytymään sekaantumasta sen enempää ainakaan siellä. Täällä blogin puolella sitten jatkossa jos jotain mieleen tulee. 

Noin! Jospa tämä möykky nyt olisi sydämeltäni sen verran että voin siirtyä teksteissäni eteenpäin, tuntematta että olen jättänyt jotain tärkeää sanomatta. 

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Deitti-ilmon takana

Tein BDSM-baariin deitti-ilmon. Ei ollut mikään päähänpisto, olen itse asiassa kirjoittanut tuon tekstin jo monta kuukautta sitten. 

Olen huomannut itsessäni voimakkaan tarpeen olla jonkun oma. Että joku tahtoisi minut sillä tavalla kokonaan, eikä asemani olisi muille suhteille alisteinen. Primäärikumppania se kai käytännössä kysyy. Taikka sitten suhdekuvion pitäisi muulla tavoin olla sellainen, ettei minulle tulisi sekundaarinen olo, tai tunne että olen korvattavissa jollain toisella. En tietenkään kuvittele, että joku tietäisi samoin tein minun olevan se kirkkain valo elämäänsä. Tahdon vain, että olisi edes teoreettiset mahdollisuudet suhteen syvenemiselle.

Ei ole varsinainen jymy-yllätys, ettei yksärilaatikkoni pamahtanut oitis tupaten täyteen. Haku on suhteellisen rankasti rajaava, ja kuinka ollakaan, hyvillä tyypeillä tuppaa jo olemaan suhteensa toisiin hyviin tyyppeihin. Mihin väliin minä siinä sitten sopisin sinisilmäisine päiväunelmineni, voi olla hiukka haastavaa hahmottaa. Jos joku helmi taas sattuisikin olemaan vielä vapaalla jalalla, se melko mahdollisesti kavahtaisi joko minun perhe- tai suhdetilannettani. Ja ette arvaa mitä! Saattaa jopa olla, etten ole vain onnistunut herättämään kenenkään kiinnostusta. 

Mutta olenpahan tehnyt tiettäväksi, että sydämessäni on vielä tilaa. 

On ollut parempi olla. Alkoi loma, ja olen nauttinut pohjoisista leveyksistä täysin siemauksin. Ei tunnu enää haavoitetulta. Asiat on surullisia, totta kai, mutta ei niille vain mahda mitään. Ja toiset asiat on onnellisia, niillä on paljon enemmän väliä. 

Olen jopa taas sisuuntunut siihen pisteeseen, että aion ottaa itseäni niskasta kiinni. Tällä lomalla huolehdin itsestäni, teen asioita joista nautin, enkä anna itseni valua turruttavaan toimettomuuteen. On ollut helvetin rankka kevät, ei ole yksinkertaisesti ollut voimia nostaa itseäni kun kannattelussakin on ollut kylliksi. Nyt voin kuukauden ajan kanavoida kaiken mahdollisen energiani siihen että jaksaisin paremmin. 

Kaikki järjestyy. 

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Hukassa.

Mitäpä se minun seksuaalielämään? No saatananmoista sekoilua totta kai. 

Sekä juno että joonatan on jättäneet minut. Julkisesti sen enempää retostelematta todettakoon, ettei kummankaan kanssa asia mennyt mitenkään mukavasti. En tajua miten niissä niin kävi vaan kävipä kumminkin.

Mutta ei se mitään. (Kyllä se mitään, mutta on pakko nostaa piikit pystyyn jottei vallan luhistuisi.) Karhun kanssa menee mainiosti. Ollaan nähty melkeinpä viikottain, ja aina olen yhtä onnellinen. Se sanoo pieneksi, suukottaa otsalle ja pesee minut, laittaa hoitoainettakin. Panee minua yhtään piittaamatta vaikka minulla on kuukautiset, vetää itsensä ulos ja laukeaa sotkuiselle pillulleni. Sitten me juodaan kahvia ja täytetään ristikkoa. Puhutaan asioista joista me tykätään, ja ollaan samaa mieltä. Hyvät bataattiranskalaiset on hyviä, mutta ne voi mennä karmealla tavalla pieleen. Naantalin kylpylä on ihan paska mutta vanha kaupunki kaunis. Radion rock-kanavilla soi parasta musiikkia, mutta niitä ei voi kuunnella kun ne soittavat aina pelkästään kaikkein kuluneimpia kappaleita. Karhu on niitä ihmisiä, joiden kanssa vain tulee loputtomasti asioita mieleen.

Sitten se lähtee kotiin ja minä jään.

Karhu onkin oikeastaan ainut asia jossa minulla on mikään ankkuri pohjassa. On joitain orastavia kontakteja, mutten tässä kaikessa kaaoksessa saa niihin oikein tartuttua. Siinä ohella joitain toistuvia seksuaalisia kohtaamisia tiettyjen ihmisten kanssa, mutta en tunnu niittenkään langanpätkien päästä saavan otetta. Kaikki on jotenkin niin irrallaan. Kuin katsoisi joen kuljettamia lehtiä rannalta, onko ne niitä samoja vai tuleeko uusia, mistä senkin tietää.


Rintakehä tuntuu vanhalta piirongilta. Sellaiselta, jonka ovet eivät tahdo sovinnolla pysyä kiinni, eivätkä edes sopia karmeihinsa. Täytyy painaa ja pujottaa hakaset huolellisesti säppiin, sitten on nätimpi ja parempi.

Ei tämä kaikki varsinaisesti itsetuntoa hivele. Näemmä minua on ihan hauska penkoa jonkun kuukauden, mutta sen pitemmälle ei kenenkään mielenkiinto pysy yllä. Mukava panna mutta mahdoton rakastua, ja loppuviimein siihen panemiseenkin löytyy kiinnostavampia kavereita. Jo vain, nyt ryvetään tippaakaan kainostelematta ja kursailematta itsesäälissä ja -inhossa todellisella tunteenpalolla. 

En ole ihan varma mitä paraikaa olen tekemässä, mutta selvästikään se ei toimi järin hyvin. 

perjantai 29. toukokuuta 2020

Wanhan ajan vaniljaa

Mä olen ihastunut vaniljamieheen. Dear Eki, mitä teen?

Kaiken kummallisen keskellä päädyin Tinderiin. Onhan siellä kaikenlaista rekkamiestä uusia purkupaikkoja etsimässä (valitan, en keksinyt tuota kuvausta hatustani), mutta yleisesti ottaen yllätyin positiivisesti miten mielenkiintoisia ihmisiä sieltä löytyy.

Aika pian sieltä löytyi mies nimeltä karhu. Täysin epäpervo familyman, turvallinen ja vakaa kuin satavuotias tammi. Ja se on ihana. Hämmennyksekseni minua ei haittaa ollenkaan, ettei se tahdo eikä pystyisikään olemaan mulle julma. Olin alkanut luulla, että tarvitsen sitä välttämättä, mutta meidän olemiseemme se ei vain kuulu eikä sopisikaan.

Jollain hyvin mielenkiintoisella tavalla karhu onnistuu silti täyttämään kinkyjäkin tarpeitani olematta itse millään lailla vinossa. Vähän hassua, miten luontevasti sekin on alkanut puhua minusta hellittelevästi pienenä, ja sellainen siihen nähden olenkin. Meidän välillämme siihen ei vain liity minkäänlaista seksuaalista valta-asetelmaa, se on silkkaa henkilödynamiikkaa. Karhu on peruspersoonaltaan varsinainen caregiver.

Ja arvaattekos yllätystä, seksi on mahtavaa. Viestittely meni nopeasti melko kiihkeäksi, ja halusin sitä aivan järjettömästi siinä vaiheessa kun ensimmäistä kertaa tavattiin. Ikinä ei pidä aliarvioiman tasokkaan eroottisen verbaliikan voimaa! Ja tissikuvien tietysti, puolin ja toisin.


Mitä se mahtava seksi sitten on? Päihittämätöntä potenssia ja pitkäkestoista penetraatiota? Nyt kun kerran palataan perusasioiden äärelle, millaista se on se naiminen jonka nautintoarvo kipuaa korkeuksiin, enkä edes hoksaa kaivata saavani selkääni? Pakkohan sen on olla kaikkea enemmän, isommin ja pitempään, mahtaa olla melkonen mustan miehen melakin kaverilla.

Ikävä tuottaa pettymys, mutta mistään supersankariseksistä ei ole kysymys. Kaikki on täysin tavallista, ja sellaisenaan täysin täydellistä. Karhu on mielettömän seksikäs, sen läheisyys ja kosketus saa minun pään ihan sekaisin. Kun jäimme ensimmäistä kertaa kaksin, olin itselleni täysin epätyypillisesti aloitteellinen. Suorastaan heittäydyin sen syliin katkaisten kahvitteluhetken kasuaalisuuden, en voinut olla menemättä lähelle.

Sen ratkaisevan hetken jälkeen vetovoima ei ole ainakaan mihinkään laantunut. Joka kerta kun näemme, suudelmat ovat jo eteisessä täynnä janoa. Karhu likistää minut itseään vasten ja minä painaudun, ynähtelen mielihyvääni vasten sen suuta. Se silittelee joka puolelta, näkee käsillään ettei minulla ole yöpaitani alla alushousuja. Nuuhkin tuoksuja sen kaulalta, tuoksuja jotka on lapsesta asti olleet mulle tuttuja. Rakkaiden miesten tuoksuja. Puuta, öljyä ja tupakkaa, työn huuhtomaa suolaa ihon pinnalla. Hentoja aavistuksia, niitä pitää osata etsiä, mutta löydän ne joka kerta.

Karhu vie minut muutenkin melkoisille nostalgiatripeille. Ensinnäkin me tosiaan suudellaan paljon. Paljon paljon. Ja ihanasti, pehmeästi mutta himoiten, ilman kieltä. Kun riisumme toisiamme, muistan miltä tuntui silloin kun sitä tapahtui ensimmäisiä kertoja. Huokaista kun toinen riisuu paitansa ja lämpö sen rinnasta pääsee peittämättömänä vasten omaa ihoa, tuntea sen erektio ensin farkkujen, sitten alushousujen läpi, lopulta paljaana kädessään.  Ja kun karhu ohjaa istumaan syliinsä, tulee sisään ja ratsastan yhteisen liikkeen hieroessa klitoristani, muistan prikulleen sen hetken kun se  asento viimeksi tuntui yhtä hyvältä. Olin silloin 15-vuotias. En edes muista milloin viimeksi muutenkaan olen ollut kenenkään päällä, olen ajatellut olevani siihen liian lihava.


Karhun kanssa en tunne painoani. Kun istun hajareisin sen päällä hieroakseni sen kipeitä rintalihaksia, juttelemme mistä vain ja nauruni helähtää sisältä helposti kuin vapaa lintu, tunnen itseni höyhenenkeveäksi. Karhu nostelee ja siirtelee minua tuosta noin vaan, ottaa syliinsä polvelleen istumaan. Suutelee aina vain, samalla kun silittelee kätensä vähä vähältä yöpaitani alle jalkojeni väliin, hyväilee sillä taivaallisella tavalla kuin se tekee. Sillä, joka saa minut laukeamaan hervottomasti vavisten ja sykkien sen kättä vasten, takertumaan kiinni kuin hukkuva.

Viimeksi kun karhu kävi, yksi hetki taltioitu suoralla nauhoituksella pääni pornodatabaseen. Oli enää vähän aikaa, ja vaikka oltiin jo kertaalleen väsähdetty tyystin, halu ehti sylitellessä kiehahtaa uudestaan. Karhu johdatti minut vasten keittiöntasoa ja työntyi sisääni takaapäin. Lähellä orgasmiaan se vetäytyi ulos ja riisui kondomin, alkoi runkata itseään. Sisäinen spermafettarini sekosi täysin kun tajusi mitä pian tapahtuisi. Notkistin selkääni, pyörittelin lantiotani ja tarjosin itseäni odottamisen humalasta huohottaen. Pian lämmin aalto pyyhkäisi yli takapuoleni, valui kohisten ihoni rantaa kastellen sen. Kolme kuumaa pisaraa karhun spermaa särkyi pienenpieneksi lammeksi keittiön kovalle lattialle, ja kun sen näin, minun päähäni räjähti avaruudentyhjyys. Hetkeen ei pienintäkään tietoisuutta mistään muusta kuin niistä kolmesta pisarasta keittiöni lattialla. Että aika kiihottavaa minusta oli se.

Jännittäviä aikoja elämme siis. Piti saatana tämäkin päivä nähdä, kun kirjoitan blogiini tällaista harlekiinia..! Se ei vain tiedättekö tunnu yhtään lällyltä. Päinvastoin, se on helvetin intensiivistä, kovaakin, tai ainakin lujaa. Ja on meillä sentään anaaliseksiä, ettei tämä aivan kerrassaan perusheteronyssyttämiseksi mene, taivas varjelkoon.

Vaikka eipä silläkään mitään väliä olisi. Tykkään tästä, siinä kaikki.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Dynaamista dynamiikkaa

Ollaan kuljettu joonatanin kanssa melkoinen matka siitä pisteestä, kun se odotti minua alaoven edessä autossaan. Minusta tuntuu, etten koskaan palannut siltä reissulta. Avasin oven ja näin sen hymyn, enkä ole unohtanut miltä prikulleen se näytti sillä hetkellä. Oletpa sinä ihastuttava. Kipusin kömpelösti kyytiin, me ajettiin pois, eikä sitä minua sen koomin ole nähty. 

Jokainen kohtaaminen muuttaa kaiken.

Kutakuinkin kaikki ne määreet joihin olen aiemmin seksuaalisesti identifioitunut, ovat joonatanin kanssa jääneet yksi kerrallaan liian pieniksi. En minä kokonaan niistä ole ulos kasvanut, ne eivät vain istu samalla tavalla kuin ennen.

Meidän suhteessamme on hyvin voimakasta D/s-dynamiikkaa. Toisaalta, me ollaan aivan äärimmäisen vertaiset. Myönnän, mulla oli sitä kohtaan aluksi pienen fanitytön hurmaantumista, alhaalta ylöspäin. Joonatan on poskettoman komea, älykäs, hauska ja lahjakas verbaalisesti. Kun se laittoi minulle ensimmäisen viestin, välitön reaktioni oli rehellisesti sanottuna silkka HAHAA. Kaikista maailman hupakoista se laittoi viestiä minulle, siitä suoraan teidän kaikkien naamaan luuserit!! (...Sillä onhan kypsä, kunnioittava ja kontrolloitu tunnereaktiokykyni vertaansa vailla.)

Ei joonatan ole silmissäni nyttemmin yhtään vähemmän filmaattinen. Päinvastoin, mitä paremmin sen tunnen, sitä upeampi se minusta on. Silti ei ole millään tavalla sellainen olo, että se olisi minua ylempänä yhtään missään hierarkiassa. Paitsi silloin kun se on. Kun jotkin tieteelle tuntemattomat partikkelit sen sisällä alkavat liikkua levottomasti ja minä aistin sen, ollen välittömästi valmis antamaan sen tehdä tahtonsa mukaan. Kaikki valta valahtaa minusta kuin kevyt kangas sen jalkojen juureen, ja mitä minusta jää, on pelkkä lelu eikä oikea nainen ollenkaan. Ainutlaatuinen, arvokas, ansaittu lelu.


Siitä lelusta se ottaa ahneesti nautintonsa. Se on ehkä alkuun vähän varonut uutta hienoa lahjaansa, tarttuen siihen kerta kerralta kovemmin käsin. Alkaa luottaa että kestän sen julmat huvit, muttei vielä ole päästänyt sisäistä Action Maniaan kokonaan kahleitta kimppuuni. Ihanpa hyvä näin! Asteittainen siedätys on varmasti oman etuni mukaista.

Sen lisäksi että olen joonatanin subi ja lelu, olen myös sen pikkuinen. Sillain oikeesti. Tietty pikkuisuus on minulle ominaista kaikissa suhteissani, eikä ageplaykään mulle mikään uutuus valikoimassa ole. Olen itse asiassa muutenkin sukeltanut siihen yhä syvemmälle, löytäen nautintoja joita ei oikein sanoakaan saa. Joonatanin kanssa olen kuitenkin tullut näistä nautinnoistani korostuneen tietoiseksi, ja saanut purettua melkoisia aihepiiriin liittyviä tunneumpisolmuja. Ei ole montaakaan viikkoa kun vielä jossain keskustelussa sanoin enolle, että näistä asioista edes minä en julkisesti kirjoittaisi, vaikkei hirveästi häpyä ole jäljellä. Että riski olisi liian suuri, tabu liian väkevä.

Kerran kun olin lauennut pääni pimeäksi joonatanin sormet pepussani ja itseäni hyväillen (toim. huom. pelkin sormin, vuosikausiin kuulumatonta mulle), tuli puheeksi mitä olin lauetessani ajatellut. Tai no, toinen yritti ottaa puheeksi ja toinen nielaista päänsä mahdollisimman huomaamattomasti. Melko pöhköä, tiesinhän joonatanin tietävän miten kovasti kiihotun ikäleikeistä. Silti se, että olisin siinä turvatussa kainalopaikassani sanonut ääneen ajatuksen, jolle olin hetki sitten lauennut, tuntui suorastaan fyysisesti pahalta ja liki mahdottomalta. Kuin olisin koittanut pakottaa kalmankylmää kiveä rintalastan ja ihon läpi ulos joonatanin nähtäväksi. Mutta se ei antanut periksi, vaan odotti kunnes sain lopulta jotenkuten kerrotuksi.

Asiahan on sillä tavalla, etteivät hyväksikäyttöfantasiat tee kenestäkään pedofiiliä. Ei ole minun seksuaalinen haluni kohdistunut kuunaan ainoaankaan lapseen, ja menen takuuseen ettei joonataninkaan. Kielletty kiihottaa ketä tahansa, joitain meistä sitten vain astetta raskaammin kielletyt, pahat asiat. Ajatuksen tasolla. Fantasioina, ja niitä kuvitelmia toisintavina leikkeinä. Mutta eipä ole kuulkaa hirveän helppo ruveta kellekään niistä rupattelemaan, ei edes kumppanilleen. Pelkäsin että jokin mitä sanoisin saisi joonatanin kaikesta huolimatta torjumaan tai tuomitsemaan minut.

Yllätyskäänne: eipä tuominnutkaan. Sen sijaan se yllytti minua. Kysyi, kuka se paha mies minulle niissä kuvitelmissa on. En pystynyt taaskaan heti sanomaan, joten se alkoi arvailla. Pudistin suu mutrussa päätäni muutamalle kiusoittelevalle arvaukselle, mutta sitten. Isi. Jähmetyin ja vaikenin, ja joonatan tiesi.


Siitä pitäen meistä molemmista on noussut aivan lapioimalla totista törkyä. Joonatan on minulle kiltti ja helläkin isi, tyynnyttelee ja pitää huolta. Silittää ja koskettaa etsien joka puolelta minusta ne kohdat jotka tuntuvat parhaalta, tekee sen kosketuksen itsensä takia, kiireettömästi. Koskee mun prinsessapaikkaani, vaikkei sinne panekaan. Kehuu hyväksi tytöksi kun saan sen laukeamaan nenänsä puuduksiin ja koko kehonsa sähköiskuille.

Ja sitten se on jotain aivan hirviömäistä. Pakottaa minut ottamaan sen liian pieneen pyllyyni ja puhuu kammottavan rumia miten on sitä odottanut, mitä kaikkea on mulle jo tehnyt vaikken välttämättä muista. Uhkaa että isi kutsuu joku kerta työkavereitaankin katsomaan, millaisen pienen persehuoran se on minusta tehnyt. Ja jos en tee heti miten isi sanoo, sen täytyy satuttaa minua, pahasti. Enkä saa ikinä kertoa kenellekään mitä on tapahtunut. Jos hädissäni vingun että kerron, se murisee minut pelästyksiin.

Entä minä sitten? Minä, jonka ei pitänyt piitata mistään varsinaisesta pikkuistelusta. Nyt haaveilen  muun muassa siitä, miten värittäisin ihanaa uutta Frozen-värityskirjaani, kun isi tulisi ja alkaisi koskea minua sillä tavalla kun ei saa. Kaikki suloinen ja tyttömäinen josta olen aina tykännyt, on saanut fantasioissani synkempiä sävyjä. Palan halusta heittäytyä sen kaiken viattoman lapsekkuuden häpäisyyn, turvassa joonatanin kanssa.

Häpäisy onkin erottamaton osa meidän seksuaalista dynamiikkaamme myös. Kerran kun joonatan nai minua kurkkuun erityisellä hartaudella, oksensin siihen sen jalkojen juureen vessan lattialle. Vettä vain, koska en ollut syönyt, ja joonatan luulikin minun yökkineen pelkkää kurkkulimaa, mutta vatsasta asti se tuli. Joonatanin laettua kasvoilleni se katsoi minua ja moitti sotkua jonka olin tehnyt, sanoi miettivänsä pitäisikö isin painaa kasvoni siihen että oppisin. Ja se painoi. Tarttui tukastani ja hieroi kasvojani omaan oksennukseeni.

Pidän valtavasti tavasta jolla joonatan minua nöyryyttää. Usein näissä leikeissä etäännytetään itseä, nöyryytetään jonkin roolin tai muun näkymättömän pleksin takaa. Joonatan on siinä täysin itsenään, lihansa alta asti. Ja sen sijaan että se nousisi yläpuolelleni jonnekin kaukaisuuksiin, se tulee väkivaltaisen lähelle minua. Ei me leikitä yhtään mitään, ei omaksuta rooleja jotka ilmentäisivät meitä kiihottavia asioita. Me päästetään irti itsestämme se, mikä on liian totta useimmille näyttää.


Näitä hetkiä on ollut aika paljon. Harmittaa, etten ole saanut kaikkea kirjoitetuksi talteen. Niin kuin sitä, miten joonatan kuristi minua vessan peilin edessä, laittoi katsomaan itseäni kun hallitsi hapensaantiani kietoen käsivartensa takaapäin tiukasti kaulani ympärille. Minusta olin silloin tosi kaunis. Meikit levinneenä, täysin sen armoilla. Ja joonatan, joonatan oli siinä kaikessa rajattomassa vallassaan sulaa pornoa. Tunsin ja näin omin silmin, miten vaivattomasti se voisi tappaa minut siihen paikkaan, ja miten tietoisuus siitä kiihotti sitä vähintään yhtä paljon kuin minuakin.

Että näin, tällanen suhde meillä. Saattaa kuulostaa karmealta, mutta mulle tämä on taivaanpalasia. Eikä meidän välillämme pelkkää pimeää pervoutta ole. On valtavasti naurua, hellyyttä ja molemminpuolista arvostusta.

Minä olen tosi rakastunut.

xxx

Tämänkin tekstin kirjoittaminen tuntui tavattoman työläältä, ja luulen oivaltaneeni osaltaan miksi. On nimittäin hirveän ahdasta kirjoittaa yhdestä kumppanista, kun tietää toisten kumppanien lukevan. Kirjoitetut sanat on tässä petollisen voimakkaita. Jos kirjoitan miten olen jonkun kanssa nauttinut, pelkään kirjoittavani sen samalla pois joltakulta toiselta. Riippumatta siitä mitä kerron, tuntuu siltä kuin yhtä aikaa kieltäisin vastaavaa olleen muiden kanssa. Ja toisin päin, kun kerron jostain mikä liittyy useampaan suhteeseeni, mutta puhunkin tietystä tilanteesta tai siitä miten se yhden ihmisen kanssa ilmenee, on kuin siinä sivussa mitätöisin sen toiselta - kun sellaista kerran voi tehdä "kenen kanssa tahansa". Vaikkei se ole yhtään niin. 

Ja kuitenkin tahdon ja koen tarvetta kirjoittaa kokemuksistani eri ihmisten kanssa. Olen ollut varpaillani, etten sivulauseessakaan vertaisi heitä toisiinsa, vaikka toisaalta se on hassua. Totta kai minä teen niin jäsennellessäni asioita päässäni. Jos ihmiset eivät olisi erilaisia myös kumppaneina, eipä niitä olisi mieltä ollakaan sitä yhtä enempää. Ei se tarkoita, että niitä arvottaisi sen erilaisuuden mukaan, pistäisi paremmuusjärjestykseen. Hyi helvetti. 

Hankalaa, mutta harjoitellaan. 

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Menkkaränkkäinen mosaiikkimerkintä

20.3.2020

Ette tiiä kuulkaa millainen piikki minun lihassa tämä merkintä on! Tämä on roikkunu viikkotolkulla puolivalmiina, koska ei tässä oikein ole mitään tolkkua. Sirpaleita sieltä täältä. Ei mitenkään pahaenteisesti, sirpaleethan tietää onnea. Mutta koherenttia kokonaisuutta niistä on paska paljain kätösin muovailla. Niinpä olen jättänyt sikseen, minkä seurauksena en ole päässyt eteenpäin, kirjoittamaan ajankohtaisemmista asioista. Tässä kun on tarinani kannalta muutamia keskeisiä juonenkäänteitä, jotka on pakko päräyttää alta pois.

Eli tehhäänpä niin, että julkasen sen kummempia sievistelemättä sen mitä olen soperrellut, kursitaan homma kasaan ja laitetaan nokka taas menosuuntaan.

~ 24.2. - 9.3.2020

Minulla on liian paljon mistä kirjoittaa. En saa kirjoitettua sanaakaan. 

Mion ja minun yhteinen koti on annettu pois. Nyt sen vasta alkaa tajuta miten moni asia on loputtomasti toisin. Haikea olo, mutta kiitollinen siitä mitä sain mion kanssa elää. Sinä rakastit musta tällaisen. 

Juno on satuttanut ja sylitellyt minua sen minkä on pystynyt. Ei ole helppoa löytää aikaa ja tilaa olla kahdestaan, tuntuu että tulee vain koko ajan lisää esteitä eteen. Mutta kaikki järjestyy. Kun juno suukottelee ja sanoo minua nassumaakariksi olen siitä täysin varma. Tai lyö pöhköillä asioilla, kuten pastamitalla tai Ahvenanmaan lipulla. Kivun jälkeen sen syli on jotain niin pehmeää ettei sitä voi selittää, siihen jää kellumaan eikä halua ikinä pois. Tunnen itseni pikkiriikkiseksi ja suloiseksi, onni kuplii nauruna minusta yli. 


Ja sitten on se toinen puoli, kova ja kiihottava. Kun se laittaa kumartumaan lipaston ylle, kämmenet vasten sen pintaa. Ottamaan vastaan iskuja sen käsistä ja suusta, sen häpäistessä sanallisesti siitä mitä on täältä lukenut minun antavan itselleni tehdä. Pidätkö sinä itseäsi feministinä? Se kysyy pehmeällä äänellä, enkä aavista ansaa. Sitten se nostaakin esiin miten olen antanut kommentoida suihinottotaitojani tai kusta päälleni. Siinä tilanteessa sellainen sheimaaminen tuntuu täydeltä todelta, olen tilassa jossa mikä vaan mitä minusta sanotaan on. Sen käyttäminen nöyryyttämiseen tuntuu räjähdyksilä tajunnassa ja kehon pehmeimmissä kohdissa. Tietysti se on aika äärimmäistä luottamusleikkiä. Täytyy todella tietää, ettei minusta oikeasti ajatella sillä tavalla, vaan seksuaalisuuttani arvostetaan silloinkin kun jokin siinä tuntuu vieraalta. 

Jättikin kävi rääkkäämässä, sain ihan tosissani selkääni. Peppuuni ei hevillä enää jälkiä jää mutta nyt jäi, siksi hartaasti jätti minua hakkasi. En tiedä mikä minun oli mutta olin päättymättömässä kipukiimassa. Vaikka kukkakeppi kuinka sai nyyhkyttämään hätääni, hetken kuluttua halusin lisää. Ja kun jätti raapi sillä ja kynsillään selkääni, tuntui humalluttavan hyvältä. Siinä pöllyssä olisin antanut sen repiä vaikka riekaleita minusta.

Perseeni raiskaamisessa jätti totisesti otti vahingon takaisin tahattomasta tauosta. Retuutti vaikka miten päin ja käytti kerta kerran jälkeen rajusti, sai minut itkemään silkkaa avuttomuuttani. Täytti sormillaan kauhun partaalle.

Kaiken kivun ja käyttämisen jälkeen olin voimaton mutta täydellisessä ekstaasissa. Makasin rähmälläni pää jätin sylissä, nauroin ja itkinkin vähän. Sovimme luopuvamme orgasmikontrollista ja muista omistusoikeuksista, tällä hetkellä sellaiselle ei vain ole tarpeeksi tilaa. Surettaa, mutta ymmärrän että sen on nyt oltava näin.


Sitten on joonatan. Voi hyvä helvetti että onkin. Tiesin että se olisi upea, mutten voinut arvata millaisen maailman siitä löydän. Se on yksi mä en oo koskaan -leikki koko jätkä, saan jatkuvasti olla haukkomassa henkeäni kun asioita tapahtuu ensimmäistä kertaa.

Olen jo monta kertaa lauennut sen kanssa ilman että minun pää on siinä mukana ollenkaan, pelkästä fyysisestä nautinnosta. Ja niin kuin olen jankuttanut, ettei se toimi mulla sillä tavalla..! Sitä oli tapahtunut tasan kerran aiemmin yksin ollessani, ja toisen kanssa laukeaminen on aina ollut minulle huomattavasti haastavampaa muutenkin. Mulla on sitä paitsi ollut pieniä orgasmivaikeuksia, kestää  runkatessakin paljon kauemmin tulla kuin tavallisesti. Mutta ehkä se liittyykin jotenkin siihen. Kai orgasmitkin voivat sitten muuttua, niin kuin taivas tietää että olen saanut huomata kaiken muunkin tekevän.

Se alkoi siitä, kun joonatan yhtenä päivänä kuristi minua samalla kun käytin wandiani. Kuristi pitkään, rajoille asti kuulemma, ja kun se viimein löysäsi otteensa, orgasmi vyöryi päälle sillä samalla hengenvedolla. Ilman ainuttakaan ajatusta päässäni. Sen jälkeen sitä on alkanut sattua sen kanssa, enkä vain voi käsittää että miten vitussa. Että mulla ei yhtäkkiä aina olekaan mitään kontrollia siitä laukeanko vai en, tuntuu absurdilta kun olen tottunut tosissani psyykkaamaan itseni siihen.

Nyt kun en enää ole jätille anaalisesti omistautunut, joonatanin kanssa on auennut uusi ovi. Innostuttiin vähän, ja ollaankin sitten siirrytty no analista muitta mutkitta anal onlyyn. Tuli puhetta sellaisista suhteista, joissa on voimassa sopimus ettei perinteisempää penetraatiota tehdä ollenkaan, ja ajatus oli minusta heti valtavan kiihottava. Sovittiin siis, ettei joonatan enää laita kulliaan pilluuni. Kerran se kerkesi sen vain tehdäkin. Pikkuisen itse asiassa harmittaa, vähänkö olisi ollut huisia jos se ei milloinkaan olisi..! Mutta turha pillittää pantua pillua.

Hermopisteiden härnäämisen lisäksi joonatanilla on muitakin mulle tuoreita tapoja tuottaa kipua. Kun se lyö, se ei monestikaan läpsi vaan ruhjoo eri osilla käsiään ja jalkojaan. Sillain ihan tosissaan potkii ja mätkii.

- - -

20.3.2020. Takaisin tulevaisuuteen. 

Mitä helvettiä, tossako se sitten oli? Kuvittelin jaaritelleeni metritolkulla kaikenlaista, koskapa viime viikkojen aikana on tapahtunut varsin valtavasti. Näemmä siitä ei olekaan päätynyt tänne montaakaan sanaa.

Paukutetaanpa raporttia sitten. Tiedoksi, että olen apokalyptisen pahalla päällä, menkkapsykoosi makeimmillaan. En siis oikeasti suhtaudu näihin asioihin millään tavalla kylmästi tai välinpitämättömästi, vaan sapettaa alkaa selostamaan olleita kun olisi tarve kirjoittaa sitä mukaa kun tapahtuu ja tuntuu.


Myös junon kanssa riisuttiin suhteesta sessioiden ulkopuolinen D/s pois. Ei enää somerajoituksia, jokapäiväistä kiitollisuuspäiväkirjaa, pelkästään luvanvaraista alkoholin nauttimista tai alarajaa päivittäin juodun veden määrälle. Kuten jätinkin kanssa, ymmärrän täysin että tilanne vaatii mukauttamista, eikä siinä mitään. Mutta harmittaa saa. Juuri kun olen oivaltanut, miten itse asiassa kaipaan aika kovasti sitä että minua hallitaan ja rajoitetaan myös arjessani, varsinkin tuolla tavalla huolenpidollisesti.

Ja jälleen seuraukset peilautuvat minun ja joonatanin suhteeseen. Pieniä, huolehtivia ohjeita, joita noudatan kuuliaisesti. Hampaat pestään aamuin illoin (tietysti, mutta hassua miten eriltä sekin voi tuntua kun toimii toisen sanan alla), kädet pestään joka kerta kun tullaan ulkoa sisälle, ja puhelimen käyttöön pyydetään lupa samassa tilassa ollessa. Lisäksi joonatanin säännöt auttavat hallitsemaan pahaa tapaani repiä kynsinauhoja. Aina kun tekee mieli, teen sen sijaan venytyksiä tai rasvaan ärsyttävät kohdat. Toimii aika hyvin! Ja tulee venyteltyä kun mun ihan oikeasti pitäisikin.

Tällainen imperatiivinen huolenpito liittyy toiseenkin asiaan joka on elänyt. Joonatanin kanssa seksuaalinen dynamiikka on kehittynyt vahvasti isi-pikkuishommiksi, joista tulen kirjoittamaan toisella kertaa perusteellisemmin. Todettakoon vain, että se on huikeaa. Kuin jokin maaginen lipas olisi tempautunut auki ja sieltä nousisi kaikkea saatanan säkenöivää ja suunnattoman suurta.

Eikä enokaan ole enää pelkkä platoninen pervobestis. Yhtenä päivänä kun olin sen luona teellä, sylittely menikin seksiksi. Se kuristi minua ja työnsi sormiaan suuhuni, nipisteli nänneistäni orgastisia tuntemuksia. Pani minua lopulta joka paikkaan, laski vain legginsini alas ja työntyi sisään. Ja taas taannuin pikkutytöksi, mutta ihan toiseksi kuin jätin, junon tai joonatanin kanssa. Edelleen, aiheesta enemmän ensi kerralla (ehkä, jollei ole jotain akuutimpaa).

Kaiken tämän vispilänkaupan päälle olen ujosti kiinnostunut yhdestä ihanasta tyypistä BDSM-baarissa. Sen suhteen mun olis pakko olla aloitteellinen jos tahtoisin alkaa tutustumaan, ja sekös ei tältä tytöltä noin vain käytäkään. Sitä paitsi, en tiedä olisiko mitään järkeä pyöritellä tätä polypalleroani enää yhtään isommaksi. Lähtee pian karkuun kuin kurpitsakärryt Haisulilta.

Tunnelmat paikan päältä? Freaking out. Tähän asti olen kaikkien viimeaikaisten suhdekiemuroideni suhteen onnistunut pysymään verrattain tyynenä. Yksi ainut koko olemassaoloni perustuksia ravisuttava kriisi, hyvä minä!

Tällä hetkellä tekee mieli käpertyä sikiöasentoon kädet korvilla ja huutaa. "Äläkää ampuko minä oon omia." Tiiä taas yhtään mitä kaikilla näillä tunteilla ja haluilla pitäisi tehdä. Pää pommittaa pelkoperäisiä asioita joita en yksinkertaisesti tahdo kuulla, mutten voi sivuuttaakaan. Mikä perkeleintä, tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa minkä verran tästä sisäisestä sekasorrosta on todellisten tekijöiden summaa, mikä taas valunee verenä ulos muutaman päivän sisällä.

Never stop the madness, todellakin.