Sivut

torstai 22. lokakuuta 2015

Pakko päästä panemaan!

Minua panettaa aika monesti. Päivittäin. Silloinkin kun minua ei varsinaisesti paneta, minulla on usein päässäni mietteitä, jotka jossain vaiheessa eskaloituvat panetukseksi. Minä ajattelen prosentuaalisesti niin ison ajastani seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita, että asiantuntijat kutsuisivat minua todennäköisesti joko pakko-oireiseksi tai mieheksi.

Hauska juttu sinänsä, että olen jälleen ajautunut elämässäni vaiheeseen, jossa minä en käytännössä harrasta seksiä ollenkaan. Ei yhdyntöjä, ei hyväilyjä, ei edes nettiseksiä tai seksiviestejä. Ei puhettakaan. 

Kun panetuksen määrä on suuri ja panemisen vastaavasti pieni tai jopa olematon, todetaan tyypillisesti notta puutteessa ollaan. Useimmille tämä tila tuntuu olevan sietämätön. Pakko olisi päästä panemaan. Netistä kalastellaan mitä tahansa monneja jotta evät saataisiin lotkumaan, olisi saatu nussia sitten ja olisi hyvä. Tai jos ei kuka tahansa saati itse kelpaakaan ja on jäätävä ilman, ulistaan tuskissaan vertaistukea. Hirvee panetus päällä taas :(

Kyllä en ymmärrä. Henkilökohtaisesti en koe olevani pätkääkään puutteessa, vaan seksuaalisesti oikeinkin tyydyttynyt vaikken naida napsauttelekaan. Minulle asia on helvetin yksinkertainen: kun minua alkaa panettaa, minä alan runkkaamaan. Joskus on ikävää ja joutuu jonkun tunnin vartomaan ennen kuin se käy päinsä, mutta yleensä selviän siitä hengissä. Minun korvaan panetuksen voivottelu on tismalleen sama asia kuin valittaa nälkäänsä ruokapöydässä. Tehe hyvä ihminen asialle jotaki..!


En minä tietystikään väitä runkkaamista ja ihmisten välistä yhtymistä vapaiksi varianteiksi: on toki täysin eri asia nauttia toisen ihmisen kanssa kuin vemputtaa menemään. Täsmälleen tässä se minun pointti onkin. Minulle panetus merkitsee psykosomaattista tilaa, jossa koen tarvetta saada kosketusta sukupuolielimilleni saavuttaakseni orgasmin. Ja minullahan on kädet – minulla ei ole ongelmaa. Panemista minä harrastan pääsääntöisesti aivan muista syistä kuin panetuksen takia, ja myös saan siitä huomattavasti enemmän kuin genitaalikontakteja ja kliimakseja. Tällä hetkellä en näe yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi päästä panemaan, mutta petille mennessäni hurautan taatusti vibraattorin vielä kerran tälle iltaa käyntiin, koska panettaa. 

Mutta en minä aivan täysi runkkari ole. Minä tiedän sen tunteen, kun kaipaa toista ihmistä iholleen niin että tekee kipeää. Aivan erityisesti tunnistan sen tuskan, kun kaipaa toista tekemään kipeää. Kipukiima on minulle paljon viheliäisempi vaiva kuin panetus, siihen kun ei minun omat kädet riitäkään. Olen kuitenkin huomannut, että näitä oireita ilmenee minulla ainoastaan silloin kun altistun jollekin laukaisevalle tekijälle. Jos satun saamaan vähän, minun olisi pakko saada lisää ja mielellään liikaa. Vieroitusoireet iskevät pienimmästäkin annoksesta ja ovat hirmuiset, mutta ne menevät myös nopeasti ohi ärsykkeen kaikottua. Mitä pitempään olen ilman, sitä vähemmän mulla on motivaatiota hankkiutua kenenkään iholle tai hakattavaksi. 

Teoriassahan tämä tarkoittaa sitä, että olen tyytyväisimmilläni seksielämääni silloin kun sitä ei ole. Tiiä vaikka välttelisin uusien kontaktien luomista juuri siksi, etten vain vahingossakaan joutuisi panemaan..! Se on niin ikävä sitten, tulee kaikenlaisia mielihaluja ja tarpeita joita ei voikaan itse tyydyttää.

En tiedä oikein itsekään, säälinkö vai kadehdinko ihmisiä joilla on aina se ikävä sinne toisen luo.