Sivut

torstai 16. kesäkuuta 2022

Kaulaorkkuja ja kova raja

Ollaan hirviön kanssa soudettu ja huovattu hiestä märkänä. 

Se tuli yhdestä reissusta ja lähti seuraavaan, eivätkä pari yhteistä viikkoa siinä välissä varsinaisesti olleet mikään Pariisin loma. Hirviön yllättävän äkkinäisen uudelleen lähtemisen lisäksi mulla on elämässäni muita hyvin kuormittavia asioita meneillään, ja olen sitä sorttia joka läppäsee silloin luukut kiinni. En halua enkä yksinkertaisesti edes pysty ottamaan ketään lähelle silloin. Olin paskamaisen torjuva ja välinpitämätön, mihin hirviö reagoi ymmärrettävästi melko huonosti. Seurauksena kohtaamisista ei jäänyt juurikaan kirjattavaa, mutta yksi kiehtova fysiologinen ilmiö kuitenkin.


Köllöteltiin sängyllä, ja hirviö alkoi kosketella kasvojani eri tavoin. Tarttui leukaan, hieroi kättään naamaani, silitteli - ehkä leipominen olisi sitten kuvaavin sana. Vähä vähältä hirviön kosketus alkoi keskittyä leuan ja kaulan rajalle, ja siinä vaiheessa homma heilahti hetkessä hellittelystä hekumaksi. Niinpä kun hirviö kiersi kätensä kaulani ympärille, eikä edes kuristanut vaan painoi niin kevyesti ettei se rajoittanut hengitystäni, sain orgasmin kuin giljotiinilla leikaten. Oikeasti. Pam sano jänis kun ase laukes, aivan yhtäkkiä tajusin tulevani täristen, koko kehon syvyydeltä. 

Pelkästä fyysisestä stimulaatiosta tuleminen on mulle edelleen hyvin harvinaista, enkä ole todellakaan ollut tietoinen että kroppani saattaisi reagoida tuolla tavalla mihinkään. Temppu oli sitä paitsi toistettavissa. Olen lauennut kaulastani kolmesti, ja ainoastaan yhdellä kerralla mukana oli muualle kohdennettua kosketusta. Silloinkin vain jalka vasten häpyäni, täysissä vaatteissa. 

Koska aiempi pari viikkoa meni niin sanotusti itte omasta eestänsä, kokonaisvaltaisten kehityskeskustelujen jälkeen hirviö järjesti itselleen parin päivän reissun takaisin. Tällä kertaa satsasin aivan tietoisesti siihen että todella ottaisin hirviön vastaan sekä henkisesti että fyysisesti: sheivasin ja meikkasin sitä varten, minkä vertaa en edellisellä kerralla ollut viitsinyt tehdä. 

Erinäisistä syistä treffipäivä ei silti alkanut auvoisimmin, kaikenlaista paskaa ja sotkua. Päästiin yhtä kaikki aika hyvään nousuun, ja vietettiin oikein esimerkillinen parisuhdepäivä lounaineen, kahviloineen ja teattereineen, ja illalla hirviö hakkasikin minua vähän. Siitä oli seuraamaisillaan suorastaan seksiä, kunnes tapahtui tahaton mutta yhtä kaikki kammottava ylilyönti, joka rikkoi ensimmäistä kertaa kinkypolkuni varrella kovia rajojani vastaan - niitä jotka olin hirviöllekin sanoittanut. Se meni vain kerta kaikkiaan liian pitkälle. 

Senkin läski pikku porsas. 

Minä aivan täysin ymmärrän sen kinkin jota hirviö haki. Lihavan naisen paneminen pilkaten sitä lihavaksi ja vastenmieliseksi on tabupornon klassikkogenrejä, joista olen itsekin nauttinut, kiihottavalla tavalla väärin. En kuitenkaan kiihotu pätkääkään ajatuksesta että minä olisin se läski. Mulle on ollut äärimmäisen kipeä asia miten painoni on noussut, enkä yrityksistä huolimatta ole saanut sitä laskemaan. En koe kroppaani pientä vähää omakseni, vaan juurikin vastenmieliseksi ja vääränlaiseksi. Jos itsetuntoni on siis ollutkin siltä osin helvetin huteralla pohjalla, tuntui siltä kuin hirviö olisi sillä hetkellä pistänyt sen epätoivoisen viritelmän kertalaakilla kokonaan palasiksi. 

Menin täydelliseen shokkiin, turvasanat eivät käyneet mielessäkään. Et sinä voi sanoa noin et sinä voi sanoa noin et sinä voi sanoa noin. Hirviö ei huomannut hätätilaa heti, mutta onneksi hyvin pian. En suoraan sanottuna usko, että olisin pystynyt siinä mielentilassa tilannetta pysäyttämään.

Se yö oli helvetillinen. Hirviö oli hirveän pahoillaan, pyyteli anteeksi ja toisti miten haluttava olen, mutten voinut karkottaa järkytystä siitä, että senkö takia sitten. Senkö takia hirviö kiihottuukin kehostani, että se on riettaalla tavalla ruma ja halveksuttava, sitenkö se minut näkee. En kerta kaikkiaan voinut nähdä mahdolliseksi, että enää koskaan kehtaisin paljastaa itseäni sille. Halusin kotiin mutta ei ollut voimia lähteä, jäin sen sänkyyn itkemään yksin vaikka se oli vieressä. En antanut sen koskea enää. 

Kun heräsin, mulla oli yhä infernaalisen paha olla, mutta halusin hirviön lähelle. En ollut sille vihainen, ainoastaan surullinen meidän vuoksemme. Siitä että tilanne oli mennyt niin kauhealla tavalla pieleen, sekä siitä, etten oikeasti tiedä miten se vaikuttaa jatkossa. Pystynkö luottamaan, olemaan hirviön kanssa seksuaalisesti muistamatta joka kerta ne sanat. Joka tapauksessa minulla oli voimakas tunne, että me yhdessä olimme menettäneet jotakin suurta, jotakin sellaista mitä emme voi saada takaisin. 

Alakulosta huolimatta siitä päivästä tuli jotain erityisen kaunista. Hirviö oli todella pahoillaan, ja teki kaikkensa että mulle tulisi parempi mieli. Oli aivan taivaallista sovintoseksiä. Hirviö tutki kehoani eri tavalla kuin ennen, pelkästään tuottaakseen nautintoa: silitteli ja nipisteli rintojani, ja sormetti ja hyväili intensiteettiä vaihdellen vaikka kuinka kauan. Sain nauttia itseni maitohapoille. Välillä hirviö käsitteli minua väkivaltaisemmin, solmi kravatin kaulaani ja kuristi sillä, riuhtoi ottamaan siltä suihin ja sinänsä sinnikkäästi yritti panna peppunkin. Siitä ei vain tullut juuri mitään, se ei yksinkertaisesti sopinut sillä kertaa kuin hetkeksi, ja sattui aivan saatanasti. Onneksi olen sikäli sekopää, että saan sellaisista kokemuksista jälkeenpäin oivallista runkkumatskua. 


Sinä päivänä rakastuin hirviöön. Mutta minuun sattui yhä, joten kärvistelin täysin päinvastaisten tunteiden ristitulessa. Siksi oli aivan hyvä tähän väliin, että se meni pois. Tilanne on jokseenkin neutralisoitunut, vaikka kyllä minua alkaa itkettää kun tähän tekstiin ja tapahtuneeseen palaan näin parin viikon jälkeen. Tällä kertaa en pysty puolustelemaan sitä millään tavalla vaikka olenkin antanut anteeksi. Mitä se sanoi sinä yönä oli yksiselitteisesti väärin. 

Että en yhtään tiedä mitä tulee, vai tuleeko yhtään mitään. Kai sitä katsotaan sitten syksyn saavuttua, kun se tulee, jos se tulee eikä taas heti lähde. Kuvio kuulostaa kieltämättä kuluttavalta, mutten jostain syystä koe sitä niin. Ehkä en vain jaksa, koska tässä keväässä ja alkukesässä on ollut paljon raskaampiakin elementtejä. 

Mutta kyllä minä pelkään, onko vääjäämätöntä että tapahtuu uudelleen jotain pahaa.