Sivut

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Seksuaalisuus lapsenkengissä

Kulttuurissamme seksi ja seksuaalisuus on jotain, mikä ei kuulu eikä saakaan kuulua lapsuuteen, vaan siltä tulee vielä viattomia varjella. Aikuisviihde on visusti K18, ja jopa täysin asiallista keskustelua sisältävät lähteet tulee alaikäisiltä bannata. Käsi ylös, kuinka moni oli oikeasti täyttänyt 18 ennen ensikosketustaan seksiin? 

Vasta murrosikäisille aletaan seksistä ja seksuaalisuudesta edes puhua, silloinkin hormoniensa humalluttamia hyssytellen. Esitellään "parempia" vaihtoehtoja kuin seksielämän aloittaminen, itsetyydytystä yksin ja yhdessä. Seksin harrastamista suositellaan lykättäväksi mahdollisimman pitkälle, ja jos siihen ei millään pysty, on normisto melko selkeä. Vain pitkäaikainen seurustelusuhde on riittävä peruste petiin pomppaamiselle, ja ohjeistusten antama kurkistus siihen millaista seksi sitten on, on sangen kapea välähdys. 

Esimerkiksi suuseksistä ei ilmeisesti saa nuorisolle puhua. Taisin olla lukiossa, kun sain jostain kuulla sukupuolitautien tarttuvan myös sen välityksellä. Toinen suorastaan hulvattoman hauska esimerkki on peppuseksi, jota mm. lestadiolaisnuoret harrastavat hyvällä omallatunnolla, koska se ei heidän tietojensa mukaan ole seksiä - eihän sitä kukaan ole siksi sanonut. 2000-lukua on eletty jo pitkästi ja seksivalistuksen taso on tämä! Onkohan ne vieläkään alkaneet puhua homoseksistä kouluissa?

Ennen puberteettia seksi on kirosana, jonka sanomisesta joutuu pesemään suunsa. Lapsuus ja seksuaalisuus on sellainen parivaljakko, että ihan tässä saa bloggaajakin olla kieli keskellä suuta miettiessään, mitä ja miten sopii kirjoittaa olematta täysin moraaliton. Aikuiset eivät yksinkertaisesti halua ajatellakaan seksin kuuluvan lapsen maailmaan edes abstraktilla tasolla. Mutta se kuuluu. Lapsillakin on seksuaalisuutensa jo ennen kuin he jostain saavat tietoonsa mitä seksi ylipäätään on, ja kun tämä pandoran lipas on avattu, on lapsen uteliaisuus seksiä kohtaan yhtä suurta kuin uusinta lelukuvastoa. 

Lapset hipelöivät sukupuolielimiään heti kun löytävät ne, joskus aiemmin kuin varpaansa. Jo parivuotiaat poikalapset saavat stondiksen räplätessään kikkeliä. Kuten viime merkinnässä paljastin, olen itse tyydyttänyt itseäni niin kauan kuin muistan. En muista, olenko itse saanut orgasmeja itseäni hieroessa aina, vai tulivatko ne kuvioihin jossain tietyssä vaiheessa, mutta fyysistä mielihyvää olen takuulla tuntenut jo vuosia ennen seksin määritelmän kuulemista. 

Aivan pienillä lapsilla itsensä koskettelu on todennäköisesti puhtaasti fyysisesti palkitsevaa, vähän niin kuin nenän kaivaminen. Kuitenkin heti varhaisimmista muistikuvista lähtien omaan onanointiini liittyi jotain kiihottavia mielikuvia, vaikkeivat ne kiihottaneetkaan aivan samassa mielessä kuin asiat nykyään. Jonkinlainen freudilainen yhteys niilläkin asioilla kuitenkin löytynee. Viime merkinnän jälkeen pohdittuani mieleeni tuli joitain flash backeja ajatuksista, joita päässäni pyöri pienenä itseäni kosketellessa. Ainakin jotkin niistä liittyivät jonkinlaiseen, ei-seksuaaliseen pakottamiseen.


Alaluokilla erään kaverini kanssa leikimme leikkejä, joissa tämä piti minua vankina, sidottuna (leikisti), ja pakotti syömään puolukoita (en muista leikisti vai oikeastiko). Hieman myöhemmin kuvioon tulivat barbileikit, jotka olivat kyllä suoranaista pornografiaa. Niissä nukke saatettiin komentaa nussimaan kymmeniä kenejä peräkkäin. Myöhemmin ehtaa pornoa katsottiin porukalla ja yksin salaa ja häpeillen, mutta yhtä kaikki lumoutuneena. Yhden kaverini isällä oli pornolehtiä, ja minä luin niitä ääneen koska kaverini ei osannut vielä lukea. Kaikki tämä ennen kuin olin kahdeksaa täyttänyt. 

Kun poika koski ensimmäistä kertaa tissiäni, olin 12-vuotias. Neitsyyteni menetin joko 13- tai 14-vuotiaana, en muista varmasti. Se meni silloin kylän rokkitähdelle, joka vei tyttöjä naisiksi tiuhempaan kuin pesi tukkaansa. (Mutta ompahan ollut elämäni pisin miessuhde. Meidän seksisuhteemme on kestänyt myötä- ja vastamäkineen jo vuosikymmenen.) Joka tapauksessa, ihan täysi tenavahan minä silloin vielä olin. Täytyy myöntää, että jos kuulisin jonkun lähipiirini 13-vuotiaan harrastavan jo seksiä, reaktio olisi puhdas järkytys. Nehän on ihan natiaisia vielä!

Vaikka kuinka haluaisin olla ikuisesti hip ja avomielinen, tässä asiassa olen oppinut kalkkikseksi. Ei minua oma varhaisuuteni ole missään vaiheessa kaduttanut tai edes hirvittänyt, muistan kyllä miten valmis koin olevani. Miksi touhuavat teinit sitten kauhistuttavat niin meitä vapaita radikaaleja kuin moraalinvartijoitakin? Sanokaapa se.

Mitä tulee lapsuuden "leikkeihin", en muista kenenkään koskaan puhuneen asiasta kanssani, vaikka aina välillä joku yllätti minut puuhistani. En tiedä miten sitten edes älysin hävetä hommiani. En koskaan kertonut asiasta yhdellekään kaverilleni. Minua nolotti hirveästi jo silloin kun en edes tiennyt, että leikkiäni sanotaan masturbaatioksi, ja aina vähän väliä vannoin lopettavani koko jutun, mutten koskaan pystynyt.

Miten vanhempien sitten tulisi menetellä? Onko oikeasti parempi vaieta ja odottaa, että terkkari lyö koulussa esitteen kouraan? Kuinka paljon, missä vaiheessa ja miten lapselle saa itsetyydytyksestä puhua? Entä missä vaiheessa on sopivaa kontekstualisoida se seksiin? Saako lapselle kertoa, että äitikin tekee sitä? Puhumattakaan varsinaisesta seksistä! Miten siitä oikeasti kannattaisi perheen sisällä puhua? 

Yleinen mielipide tuntuu olevan, että vanhempien seksielämä ei saa kantautua missään muodossa lasten korviin. Sikäli ymmärrän pointin, mutten ymmärrä asennetta sen takana. Miksi vanhempien seksuaalinen kanssakäyminen pitäisi nähdä jonakin lasta vahingoittavana? Käytännössähän lähes jokainen lapsi jossakin vaiheessa vanhempien vehtaamiseen jollain tavalla tahtomattaankin törmää. Eikö sellaiseen tilanteeseen olisi kaikilla helpompi suhtautua, jos asialle olisi valettu neutraali pohja? Isit ja äidit harrastavat seksiä ja se on kivaa, piste. Ei huutomerkkiä. 

Vanhempien sekstailu on keskimäärin nuorista suht harmitonta ällöö. Pieniä lapsia se voi oikeasti hämmentää, koska ne ei tiedä mistä on kysymys. Eikö niiden kuuluisi tietää? Olisiko se oikeasti niin kamalaa? Ehkä se ei sitten teini-iässäkään olisi niin totally gross.

Kysymys kaikkien näiden kysymysten takana lienee siitä, miksi seksi (en puhu nyt toiminnasta, vaan aihekokonaisuudesta) ei sovi lapsuuteen. Vahingoittaako se lasta? Jos kurkistaa kaikkien konventioiden taakse, on vaikea ymmärtää miten se voisi niin tehdä. Miten missään kehitysvaiheessa voisi olla vahingollista tietää, että ihmiset koskettavat toisiaan ja itseään saadakseen mielihyvää ja lisääntyäkseen? 

Teoriassa olen sitä mieltä, että seksistä saa ja kuuluu keskustella lapsen kanssa pienestä pitäen. Kyse ei ole siitä mistä saa puhua, vaan miten sen tekee. Itsetyydytykseen ainakin tämä pikku runkkari olisi kaivannut edes jonkinlaista vertaistukea. Sen sijaan varsinainen seksuaalinen toimijuus, yhdynnät ynnä muu kuuluvat luonnollisestikin vasta sukukypsyyteen, niin fyysiseen kuin henkiseenkin valmiuteen. Nämä teesit eivät nähdäkseni ole ristiriidassa keskenään.

Eikä se seksin vahingossa näkeminen tai kuuleminenkaan nyt lapsen mieltä turmele, jos asiasta pystytään puhumaan avoimesti. Itsehän näkisin pahempana väkivalta- kuin seksikohtauksen näkemistä, puhutaan sitten elävästä kuvasta tai elämästä.  

Minun mielestäni vahingollista lapselle on seksuaalisuuden ja seksiin tutustumisen sijaan pikemminkin nykyisenkaltainen hyssyttely ja holhous. 

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Orgasmit ja minä

Hienosti sujuu blogiblokki! Vielä hienommin tentteihin lukeminen. Fuck this shit. Olen sitten taas huomenna kiltti opiskelijatyttö.

Minulta toivottiin kertomaa DIY-orgasmeista. Suomennettuna kyse on runkkaamisesta, josta olenkin avautunut jo jonkin kerran. DIY:hän on Wikipedian mukaan " - - the method of building, modifying, or repairing something without the aid of experts or professionals." Akateeminen tutkimus täsmentää DIY:llä tarkoitettavan käytöstä, jossa "individuals engage raw and semi-raw materials and component parts to produce, transform, or reconstruct material possessions, including those drawn from the natural environment." Sisäinen sanapoliisini kavahti termiä siis turhaan - tokkopa tuota kuvaavampaa käsitettä voisi ollakaan! Myös asiantuntijoiden summaamat syyt DIY:däämiselle osuvat ja uppoavat: "economic benefits, lack of product availability, lack of product quality, need for customization". Voi kyllä.


Minun maailmassanihan jokainen orgasmi saavutetaan ilman ammattilais- tai asiantuntija-apua. Itse asiassa apua ylipäätään saan hyvin niukalti. Tulemistani avittavat lähinnä pornoteollisuus, fantasioissani ilman suostumustaan esiintyvät todellisuuden henkilöt, sekä pari tarkoitukseen värväämääni välinettä. Miehen auttava käsi tai käytännössä kulli on helpottanut oloani tasan kaksi kertaa elämäni aikana. Minä kun en juuri seksin pyörteissä lauveta napsahtele. 

En saa orgasmia yhdynnän enkä suuseksin aikana, eikä mies ole vielä koskaan onnistunut sorminkaan hyväilemään minua hekuman huipulle. Nautin kyllä kaikista näistä konsteista suunnattomasti, mä en vain laukea ja siinä se. Ne kaksi kertaa tulin kuin salama kirkkaalta taivaalta, miehen sylissä ratsastaessani aivan yhtäkkiä ja noin vain. Molemmilla kerroilla puitteissa ei ollut muuta erikoista kuin se, että olin aidosti rakastunut ratsuuni. Syy saamattomuuteni onkin siis mitä todennäköisimmin psykologinen, joskaan vilpittömiä tunteita ei minun tapauksessani todellakaan voi pitää tulemisen takeena. 

Orgasmi ei ole kuitenkaan missään vaihessa varsinaisesti päässyt poissaolollaan loistamaan minun elämässäni. En ole itse asiassa kiinnittänyt koko asiaan liiemmin huomiota. Minähän nautin seksistä yhtä kaikki, ja koen sen tyydyttäväksi orkuttakin. Ei kouluarvosanana, vaan adjektiivina tyydyttäväksi. Tokihan se olisi nastempi myös tulla, mutta ei minua erikoisemmin harmita olla tulemattakaan. Kiusalliseksi asianlaidan olen kokenut ainoastaan silloin, kun mies on aukottomasti päätellyt vian olevan kaikissa muissa miehissä ja kokenut kunnia-asiakseen olla niin erinomaisen pätevä, että vapauttaa minut vitsauksestani taianomaisilla taidoillaan. Se ei ihan toimi sillä tavalla se. 

Koskapa mulla ei ole ollut kummempia polttoja tilanteen muuttamiseksi, en ole liiemmin itse panostanut, tai edellyttänyt kumppaneideni panostavan asiaan. Oikeastaan minä olen aika varma, että jos hoksaisin joskus hyväillä itseäni samalla kun mua pannaan, tulisin tuossa tuokiossa. Mutta mulla ei tule koskaan mieleenkään. Mulle orgasmin saavuttaminen ei ole mikään makaamisen maali, vaan tempaudun toisen ihmisen koskettamiseen ja kokemiseen niin, että unohdan tyystin tavoitella koko orkkua.


Mun ja orgasmien suhde on muutoinkin vähän erikoinen. Seuraa kiusallisten tunnustusten osuus: mä olen runkannut niin kauan kuin muistan. En siis löytänyt kehoani murrosiässä, vaan olen tyydyttänyt itseäni antaumuksella pikkulapsesta asti. Tämänhän ei tietysti kuuluisi olla millään tavalla noloa, koska ihmisellähän on seksuaalisuutensa läpi elämän, mutta ei lasten runkkupuuhista hirveästi jutella.

Lapsen leikit on joka tapauksessa erilaisia. En tarkoin muista, minkälaisia asioita pienenä ajattelin, siis niin pienenä kun en ollut vielä barbileikeissä oppinut mitä seksi on ja miten sitä tehdään. Mutta muistan miten sen käytännössä tein. Menin vatsalleni makuulle, housut jalassa, laitoin molemmat käteni haarojenväliin ja liikutin niitä edestakaisin kunnes laukesin. Muistan erittäinkin elävästi, koska sillä tavalla minä olen hoitanut homman aivan viime vuosiin asti, ja teen niin vieläkin toisinaan, kun en yksinkertaisesti jaksa keskittyä sormeiluun. 

Tällä pienen tytön tavallani saan orgasmin alle minuutissa, sormettamalla se kestää huomattavasti kauemmin. Mutta mikä on merkittävää on, että sillä tavalla saatu orgasmi on erilainen. Paljon vaimeampi. Sellainen vaimennettu versio on ollut minulle orgasmin merkitys pitkälti näihin päiviin asti, joten ei ihme etten ole sitä niin välttämättä vällyjen väliin kaivannut.

Vaimean ja tavallisen orgasmin lisäksi olen kerran kokenut varsinaisen superorgasmin, josta kerroinkin teille aiemmin. Se oli todellinen ylläri, eikä sitä sen koomin ole sitten sattunutkaan, ei edes samalla sauvalla. Kai se sitten oli sitä sokean kanan jyvän löytämistä, ja osuin G-pisteeseeni sattuman oikusta.

G-pistekään ei ole ollut mikään aarrejahdin määränpää. Joskus olen vasiten kokeillut, tuntuuko sitä kiivinkarheaa kohtaa siellä, mutta eipä ole tuntunut. Vaikka se taannoinen jytinä eittämättä herätti mielenkiintoni, mulla ei ole ollut oikein energiaa lähteä sitä tunnetta toistamiseen metsästämään. Ei tulisi siis mieleenkään hankkia tähän tarkoitukseen nimenomaisesti suunniteltuja leluja. Pelkkiin G-pistedildoihin en yksinkertaisesti edes usko. Kyllä sauvan pitää surista! Jatkan todennäköisesti harjoituksia Moon Bendilläni, kunhan koittaa taas ajat jolloin viitsin runkata kunnolla. Viime aikoina olen ollut hormonaalisista syistä niin kiimoissani ja kärsimätön, että olen satsannut laadun sijaan orkkujen määrään. 

TSI-orgasmit, olivatpa ne sitten mietoja, tulisia tai extra hoteja, ovat mulle melkoisen tärkeä osa arkea. Toki on kausia, jolloin en kerta kaikkiaan kerkeä tai jaksa itseäni hinkkailla, mutta pääsääntöisesti onanoin lähes päivittäin. Usein teen sen useita kertoja, joko päivän mittaan tai peräkkäin. Ajaudun vaihtelevasti oman käden ja vibraattorin äärelle, riippuen niin jaksamisesta kuin olosuhteistakin. Joskus päädyn runkkaamaan itsestäni koko päivän kehkeytynyttä fantasiaa, joskus taas vasta alapäähän tulvahtava lämpö saa ajattelemaan tai hakemaan mielikuvia. Kaikkein aktiivisimmillani olen kuukautisten aikaan, jolloin mikään määrä orgasmeja ei tunnu riittävän.

Nyt kun olen tullut asiaa perin juurin ajatelleeksi, näen todennäköisesti tulevaisuudessa enemmän vaivaa, jotta saisin muutakin kuin näitä kotitekoisia orkkuja. G-pisteen jahtaaminen tuntuu edelleen jostain syystä hirveän vieraalta, mutta kun minulla nyt joka tapauksessa on siihenkin tähtäävä vibraattori, lienee luontevaa pyrkiä sitäkin stimuloimaan klitoriksen kiihottamisen ohella.

Jäämme jännityksellä odottamaan, tuleeko tästä lasta tai paskaa, vai minä.