Kun näin kuningattaren viimeisen kerran ennen vetäytymistä parin viikon hiihtolomareissulle, hän antoi minulle matkaan pienen lahjapussukan. Vähän tekemistä, kuulemma.
Pussukasta paljastui pino pieniä nyyttejä sekä saatekirje:
"Pikkuinen... Avaa jokaisena reissupäivänä yksi näistä. Ne eivät sovi muiden silmille, joten pidä huoli ettei tule ikäviä tilanteita. Hyvää matkaa pikkuinen"
Jokaisessa nyytissä on jokin pieni tehtävä. "Tänään", esimerkiksi, "pikkulutka puree runkatessaan huulta, kunnes maistaa veren suussaan". Kaikki tehtävät eivät kuitenkaan ole mitenkään riettaita itsessään. Ensimmäisenä päivänä nyytissä oli pussillinen teetä, jota olemme yhdessä juoneet, ja käsky nauttia se. Yhdessä taas määrättiin lähettämään kuningattarelle viesti, jossa kerron kolme asiaa itsestäni - mutta yhden niistä on oltava vale.
Aivan pahuksen jännittävää..! Niin kuin minulla olisi joulu joka aamu. Paitsi, ettei joululahjoja avatessa yleensä tarvitse pelätä joutuvansa johonkin pikku pinteeseen. On aivan käsittämätöntä, miten vahvaksi kuningatar onnistuu läsnäolonsa tekemään silloinkin kun ei ole paikalla. Näin pienillä asioilla, muutamilla riveillä. Tunnen itseni hallituksi ja jatkuvasti pikkuisen kiihottuneeksi, kun olen lähes koko ajan jonkin kuningattaren käskyn alla, ja minulla on kaapissa piilossa papereita joissa hän kutsuu minua pikkulutkakseen. Ja miten kauniisti tehty, nähdä noin paljon vaivaa minun vuokseni. Olkoonkin, että tiedän kuningattaren nauttivan tästä pelistä siinä missä minäkin.
Yhdessä nyytissä minua määrättiin kirjoittamaan pieni sessiokertomus valitsemastani hetkestä. Sain luvan jakaa sen teidän kanssanne.
"Minä olen polvillani sängyllä kuningattaren edessä. Hänen sormensa hyväilevät minua sisältä, en tiedä montako minussa jo on. Tunnen venyväni kuningattaren käden ympärillä, tunnen sen painavan ja tajuan, että kuningatar aikoo laittaa minuun koko kätensä. Kauhu ja kiihotus sekoittuvat suonissani, minua pelottaa hirveästi mutta minun tulee suunnaton jano sitä mikä minua pelottaa. Käsi ei mahdu, kuningatar käskee minun kääntyä ja avaa minut edessään. Hän vie sormensa uudelleen sisälleni, liikuttaa niitä siellä, pakottaa itseään minuun. Minä en uskalla katsoa, minuun sattuu vähän ja puren kämmenselkääni jotten huutaisi niin kovaa. Koska minä huomaan huutavani, en enää voihkivani vaan todella huutavani ääneen pelkoani, nautintoani, odotustani.
Kuningatar pyörittää kättään ja painaa vielä kerran lujempaa. Nyrkki on nyt minussa, kokonaan. Minusta tuntuu että minä halkean kahtia, minä olen kauhuissani ja tahdon käden heti pois, mutta pelkään kamalasti että sen vetäminen pois sattuu, ja kuitenkin minä tahdon että käsi jää minuun, liikkuu sisälläni, on siellä koska se ajatus kiihottaa minua niin että kaikki muu katoaa jonnekin hyvin kauas. Kuningatar sanoo sanoja jotka vetävät minua vielä syvemmälle veteen jota vuodan sieltä missä hänen kätensä on, sanoja pikkulutkasta joka on niin kiimainen että Rouva saa koko kätensä sen sisään ilman liukkaria. Minä huohotan ja ynähtelen halua ja nöyryytystä, minä olen täysin avuton ja auki kuningattaren edessä. Ja minä näen miten kovasti kuningatar tilanteesta nauttii, vaikken uskalla katsoa hänen kasvojaan.
Minun täytyy hajota sisälläni kappaleiksi koska minä en pysty enää muistamaan enempää. En enempää kuin kuningattaren sylin kun kaikki on ohi, ja minä saan taas sulaa suukkoihin ja silityksiin."