Pikkusisko ja sen veli

Sisältövaroitus: tässä merkinnässä kerrotaan insestisistä fantasioista ja ikäleikeistä. Pakolliset disclaimerit voit lukea laajemmin täältä, mutta lyhkäisyydessään, todellisen hyväksikäytön kanssa millään tällä ei ole yhtään mitään tekemistä. 

Minun nimimerkkini ei liity insesti-fantasioihin. Liittyy Billy Idoliin ja identiteettiini kuopuksena, sekä pikkuisuuteeni, vaikka en vielä nikkiä valitessani varsinaisesti ollutkaan siitä tietoinen. Yhtä kaikki, ei minulla missään tapauksessa ole mitään sisarusfantasioita vastaan. 

Näin jättiä viime viikolla. En ollut edes tajunnut miten kova ikävä minun sitä oli. Totta puhuakseni, en ollut tainnut tajuta miten kova ikävä mulla oli ylipäätään. Kuten jätille nauroinkin, mä en käsitä mihin multa kaikki ihmiset meni. Ihan vasta niitä oli vaikka kuin paljon, ja yhtäkkiä ei ole käytännössä ketään. Periaatteessa on, muttei periaatteet silitä sua (eikä pure). Tyypillisesti se ei haittaa minua, enkä tunnista itsessäni ihon ikävää. Sen perusteella miten hyvin resepti tepsi, olisin silti valmis antamaan diagnoosin että läheisyydenkaipuupa hyvinkin. 

Tyypillisesti olen myöskin enempi sitä sorttia että pannaan ensin ja rupatellaan sitten. Vaikken enää olekaan sellainen sosiopatti kuin ennen, en edelleenkään ole sangen sulava kuulumistenvaihtaja. Seksuaalinen kontakti on mulle paljon luontevampaa ottaa, eikä sen jälkeen tunnukaan luonnottomalta jutella niitä näitä. Tällä kertaa sekin meni erillain. Ujostutti, mutta tosissani tarvitsin sitä että silti jonkin aikaa vain puhuttiin ja oltiin, ennen kuin mitkään seksuaalis-spatiaaliset partikkelit päästettiin pörräämään. 

Eikä minun tarvinnut pyytää. Se oli sula itsestäänselvyys, vaikkei se tarkemmin ottaen ollenkaan ole. Ei vaikka olin viestitellessä tehnyt selväksi, miten uupuneessa ja turhautuneessa mielentilassa satuin olemaan. Joku toinen olisi tuumannut, että tukistetaanpa tuo tuittuilu pois heti alkuunsa. Joku toinen kerta se olisi toiminutkin. Mutta jätti ymmärsi ettei nyt, ja ihan yhtä lailla se näki kun taas oli nyt. Kun päivitys oli latautunut ja olin uudelleenkäynnistämistä vailla valmis. Se istui sängyn laidalla ja otti minut halaukseen, polvilleni jalkojensa väliin, ja sitten alkoi sinkoilla. 

Jätistä pääsi matalaa murinaa, minusta pieniä ynähdyksiä. Olin jo siinä kiinni, mutta painauduin vielä lähemmäs. Se ei satuttanut vaan piteli yhä pehmeästi, kuitenkin paljon lujemmin. Minä kutistuin pisaroiksi ja jätti kasvoi valtamereksi. 

Se kertoi ajatelleensa, että voitaisiin leikkiä pientä roolileikkiä. Jotain insestistä. Sitten jätti kysyi, kuka niitä pahoja asioita tekisi. Automaattinen vastaus oli isi, mutta se tuntui heti väärältä. Painoin kasvoni jätin vatsaa vasten ja tunnustelin millainen se mulle on, millaista yhteenkuuluvuutta siihen koen, ja se sana oli siinä heti. Mutta en minä kehdannut sitä sanoa. Mikä onni että jätin ensimmäinen arvaus osui oikeaan.

"Olisko se isoveli?"

Jätti teki aika arvostettavan peliliikkeen ja varmisti, ettei mulle oikeasti ole tapahtunut sellaisia asioita, koska se nyt olisi edellyttänyt aika paljon enemmän esipesua. Sen jälkeen pohjustus olikin helppo ja lyhyt. Pikkusisko olisi menossa nukkumaan kun vanhemmat ovat poissa, ja isoveli tulisi tekemään mitä on halunnut tehdä. Se tietäisi, että siskolla on tänään alkaneet ensimmäiset kuukautiset ja se olisi iso tyttö nyt. 

Koko tämä "kokeiltaisko roolileikkiä ja miten se tehdään" -keskustelu käytiin parissa minuutissa. Se ei tuntunut hetkeäkään miltään irralliselta kartanpiirtämiseltä, vaan se oli ikään kuin jo sisällä siinä mitä meillä ennestään on ollut, uusi tulokulma vain. Siksi se ei tuntunut pätkääkään päälleliimatulta eikä näyttelemiseltä. Se oli leikkiä.  Eikä itse asiassa ole olemassakaan mitään niin totta kuin leikki on, koska se tekee todellisuutta mistä ikinä hyvänsä. 

Käperryin peiton alle kuin nukkuisin. Kuulin jätin tulevan huoneeseen, ja se asettui makuulle taakseni ihan lähelle. Kosketti takapuoltani, painoi suunsa korvaani vasten ja alkoi tiputella sinne rumia sanoja. Havahduin mutten täysin herännyt, yritin vetäytyä kauemmas. Rooli oli äärimmäisen luonteva ja helppo, melkein kuin minä muutenkin, mutta se antoi silti erilaista liikkumavaraa. Oli järjettömän kiihottavaa ja vapauttavaa saada tapella vastaan. Pehmeästi, ei mitään primal playta, mutta kuitenkin pyristellä pois, yrittää estää toista koskemasta, kieltää... ja lopulta luovuttaa. 

Aika hauskaa miten erillä tavalla kiihottavaa pienistäkin asioista tuli. Niin kuin suuteleminen. Jätti kiristi pyytämään että se suutelisi minua, ja sai jestas sentään pussaamisen tuntumaan aivan sikamaisen perverssiltä ajatukselta. Niin hurjalta, että "vai otatko ennemmin isoveljen kyrvän perseeseen" oli oikeasti aika brainer. Samalla tavalla se painosti ottamaan sen suuhunsa... ja raiskasi minun perseen lopulta silti ("mutta sä lupasit...!" ei auttanu yhtään). Vaikka olin arka ja aika peloissani, se työnsi vielä sen jälkeen peppuni täyteen valtavia jätinsormiaan. Neljä, miten se voi saada sinne neljä, uhkasi jonain päivänä laittavansa koko nyrkin. Komensi laukeamaan. Orgasmi tuli pitkän tauon jälkeen yllättävän nopeasti, varsinkin kun makasin selälläni kasvot jättiin päin enkä päässyt piiloon. 

Heti kun olin lauennut mielestäni kerralla tyhjiin, jätti käski tulla uudestaan. Ensireaktioni oli, että sen on täytynyt tulla hulluksi, en missään tapauksessa pystyisi enkä kestäisi. Mutta se ei jättänyt hirveästi vaihtoehtoja vaan oli täysin varma asiastaan, että juttu oli yksinkertaisesti sillä tavalla että tulisin koska se sanoo niin. Ja sillä tavalla se oli, eikä se loppujen lopuksi ollut edes hankalaa. Tulinkin sitten sillä mielin, että lähti toisesta korvasta hetkeksi kuulo. 

Oli ihan sairaan kivaa! Mennään heti uudestaan -tavalla kivaa. Ja tosi erilaista, käytiin kokonaan uusissa pimeyksissä. Otettiin leikkiimme eri ei kun ennen, ja siinä samalla uusi tunne: inho. Tietysti isoveljen nussimaksi tuleminen on sairasta ja väärin, mikä sinänsä ei ole mitään uutta meille. Mutta se on myös ja ensisijaisesti ällöä. Pikkusisko ei halua että isoveli koskee siihen, koska se on inhottavaa. 

Luulen, että siksi molemmille tuli myös tarve selkeästi sulkea asia jo leikin sisällä, mitä ei ennen ole tapahtunut. On riittänyt että kumpikin tietää, ettei mikään niistä kauheuksista päde session ulkopuolella. Nyt mulle itsellenikin tuli olo, että jos tämä menee yhtään pitemmälle, se ei ole enää hauskaa. Tismalleen samaan aikaan jätti alkoi ohjata tilannetta siihen suuntaan, että pikkusiskokin alkaisi kuitenkin haluta ja nauttia, vaikka se kauhistuttaisi ja hävettäisi sitä. Ja tadaa, kun isoveli vei minulta neitsyyden pillustakin, tuntui ennennäkemättömän hyvältä vain tuntea sen kyrpä sisälläni. Toki siinä suunnanvaihdoksessa olikin oma aspektinsa myös turmeltumisella: onhan se vain aivan superkiihottavaa että isoveli saa pienen siskonsa haluamaan sitä. 

Huomaa että leikki meni mieleen melkoisella voimalla, koska näin todella intensiivisiä unia. Ensin uneksin jätin kosketuksesta ja havahduin orgasmiin, sitten näin painajaista jossa pahoitin sen mielen ja heräsin kyynelissä. 

Aamulla jätti vielä pieksi minut. Oli ihan kamalaa, sattu tosi paljon. Rakastan sitä kun se ei lopeta vaikka haluan ja rukoilen. Käskee vain hengittää ja jatkaa, koska tietää että kestän vielä. Ja minä kestän, koska luotan siihen että se tietää. 

En varmaan ikinä lakkaa ällistelemästä miten on edes mahdollista löytää joku, jonka kanssa jakaa ja toteuttaa näin kieroutuneita fantasioita. Ja että se tuntuu vieläpä maailman helpoimmalta asialta. Jätti osaa lukea minua täydellisesti, erottaa vikinät ja ynähtelyt toisistaan, eikä mun puolestani tarvi ikinä ihmetellä mitä se multa haluaa. Me yksinkertaisesti tajutaan toisiamme. Tällasenki leikin vois toteuttaa hirmu monella eri tavalla, mutta me oltiin heti samalla sivulla. Kun jätti puhui kauheitaan, se sanoi prikulleen niitä asioita jotka kiihottivat minuakin eniten koko skenaariossa. Hirvittäviä juttuja, sitä kaveria ei kuulkaa paljon ujostuta. 

Olen käsittämättömän onnellinen, että ollaan tällasia paatuneita pervoja molemmat. Jätin kanssa voi oikeasti tapahtua mitä tahansa, ja olen silti turvassa aina. 

Isoveli pitää susta huolta. 

Villi viikko (satoi kasvoille kyyneleitä)

Minulla oli hiljattain viikko, josta sain hyvin kiellettyä mielihyvää. 

Harrastin seksiä neljän eri miehen kanssa. Se on vaikea sanoa niin ettei se kuulosta väärältä, ei minua miellytä kehuskella sillä montako pää(tai esi)nahkaa yhden viikon aikana sain. Minua kiihottaa ajatus, että olin sellainen lutka. Tuskin olisin viitsinyt toteuttaa niistä tapaamista kahta enempää jollei se olisi ajanut minua. Ei sillä etten olisi kiinnostunut kaikista heistä, olen vain hirveän huono haalautumaan yhtään mihinkään tapaamisiin. Kaikki nämä kaverit olivat siis sellaisia joita muutoinkin olen nähnyt, karhu, tindermies, ja kaksi joita en ole vielä nimennyt. 

Toinen näistä kahdesta on Tinderistä hänkin, ihka ensimmäinen matchini, jonka kanssa tavattiin vuosi sitten muttei ole tullut nähtyä uudestaan, vaikka kivaa olikin. Jälleen asioita joita punastuttaa sanoa, mutta imartelee tolkuttomasti, millainen rooli minulla hänen seksuaalisessa heräämisessään kuulostaa olevan. Hän on kertonut pohtineensa olevansa jopa jollain tasolla aseksuaalinen, mutta meidän tapaamisemme jälkeen oivaltaneen, että paikka josta hän halunsa löytää on vain tosi rajallinen. How about that, tyttö joka käännyttää aseksuaalin 😄 (joo joo, tiedän ettei se mene niin, mutta onhan se balsamia itsetunnolle vähän leikitellä ajatuksella). 

Nyt tarjosin hänelle todella mahdollisuuden päästää koiransa irti, ja vastavuoroisesti sain antautua alistumiseeni. Kun se kiinnitti käteni taakse ja nai kurkkuani. Kahlitsi x-asentoon sänkyynsä ja nyhti minusta nautintonsa, löi, sylki ja sitoi silmäni näkemästä. Laukesi kasvoilleni ja hiestä kaulalle liimautuneille hiuksilleni, sanoi ettei ole koskaan ennen tullut kenenkään muun kuin vaimonsa kanssa, vaikken sitä uskoisikaan. Ja minä uskoin, tietenkin, koska tuntuu hyvältä uskoa sellaisia sanoja.

Win-win.

Sitten oli se-mies. Se mies, jonka kanssa jaoin kaikki mahdolliset neitsyyteni, taivas varjelkoon kohta kaksikymmentä vuotta sitten. Se mies, joka laittaa viestejä joissa haluaa vain minua, joissa ääneni saa sen hulluksi halusta, joissa se ajattelee minua kun panee muita. Uskon, koska ei ole mitään merkitystä onko se totta vai satua joka sana. 

Se pyysi minut yöksi, ja vähän yllätyin moisesta... ystävällisyydestä kai se sana on, kuin ystävä. Laittoi minulle aamupalaakin. Keskusteli kanssani pitkälle yöhön, kirjoista ja musiikista ja siitä miten irrallaan sitä tuntee olevansa. Kuunneltiin Pariisin Kevättä ja minusta pulppusi suunnilleen kaikki sanat mitä minussa on, ja se näytti omansa. Alettiin panemaan jo ennen kuin ulko-ovi oli kokonaan kiinni, lopetettiin ja alettiin uudestaan. Se puri hampaansa rintoihini ja sanoi pikkuhuoraksi, ja minä pyysin näyttämään mitä sellaisille tehdään. Oli aivan fantastinen yö, vaikka tukikättäni särki kaikesta suihinottamisesta. Täytyy tosiaan alkaa tanssia enemmän jotta vähän vahvistuisi. 

Aamulla kävelin kotiin ja itkin. Kiersin sen saaren jonka tunnen niin hyvin, jossa olin joitain vuosia sitten valtavan onnellinen vaikken tajunnut sitä silloin. Soitin Pariisin Kevättä aina vain ja todella kuuntelin. Käännät jokaisen kortin / patoja patoja. Minua on aina vaivannut miksi ne kortit ovat juuri patoja, mikä symboliikka niissä on. Sitten, yhtäkkiä päivänselvänä. Ne on patoja. Pato...ja. 

Minun patoni eivät vielä murtuneet, mutta niistä tihkuu läpi. Eikä minua pelota, odotan sitä. Taon nyrkeilläni vaikkei voimastani mikään vapaudu. Ne railot tulevat siitä, kun uskallan hetkittäin olla niin helvetin hauras. On ollut aikoja jolloin uskalsin koko ajan, eikä mikään silloin pidätellyt minua virtaamasta.

Sillä tavalla tahdon elää, en kivien takana. 

Kaksi miestä ja tyttö

19.2.2021

Ja niin minulla on jälleen uusi pelkkää seksiä -suhde. 

Se Tinder-mies, josta viime merkinnässä mainitsin. Ei olla yhtään toistemme tyyppiä ja meidän odotuksemme suhteelta ovat kuin yö ja päivä, joten se siitä. Mutta seksi on hyvää. Erityisen ihanaa on, miten tolkuttoman paljon se tulee, tuntuu deseiltä. En ole milloinkaan nähnyt moista muualla kuin tahmaisissa fantasioissani. 

Sitä paitsi, eräänä iltana oli aika kiihottava tapaus. Aikamme pidettyä hauskaa keskenämme oli jo launtai-ilta, ja mies ehdotti, josko tämän kaveri voisi tulla piipahtamaan. Otettiin olutta ja istuttiin iltaa. Se kaverikin oli pohjosesta ja meillä synkkasi hirveän hyvin. Jossain vaiheessa tilanne eskaloitui ja löysin itseni ottamasta Tinder-mieheltä suihin samalla, kun tämän kaveri käsitteli sormin ja wandilla minua. Hetken päästä asettui katselemaan, kun minua naitiin. 

Mielenkiintoista. Siitä pitäen kun oivalsin millaista suhdetta kaipaan, minulla ei muuta ole ollutkaan kuin kaikkea muuta. Tapailusuhteita ja vakipanoja, hyvää seksiä hyvien tyyppien kanssa ja siinä se. Hankala sitä harmina on pitää, mutta ei se oikein onneltakaan tunnu. 

Samalla poden jatkuvaa huonoutta ja häpeää. Syyllisyyttä siitä, etten täytä osaani näiden ihmisten seksiseikkailuna. Rakkauteen kelpaisi huonommallakin habituksella, mutta silkan intohimon kohteen pitäisi pystyä parempaan. Olen vieläkin lihava, mulla on joidenkin kanssa jo vittu vuoden ollut joka tapaamisella samat alusvaatteet, ja tulen koko ajan katkerammaksi ja vihasemmaksi ämmäksi. 

Vaikka voihan sitä katsoa valoisammaltakin kantilta. Ilmeisesti minussa on seksuaalisesti jotain tosissaan tenhoavaa, koska ulkonäön tai persoonan takia minua ei ainakaan kukaan himoitse. 

Eilen olin hilkulla saada tarpeekseni. Olin siinä käsityksessä, että karhu tulisi päiväksi tänne. Aivan varma en ollut, koska asiaa ei oltu myöhemmin varmistettu, muttei toisaalta evättykään. Enpä silti kehdannut kysyä jotten olisi kuulostanut vaativalta, vaan tuumin, että samapa minun on laittautua valmiiksi ja se tulee sitten jos tulee. Harmi vain, etten satu olemaan sitä huoletonta tyyppiä, joka olisi voinutkin vain viettää päiväänsä tavalliseen tapaan ja summerin soidessa seitinohuesti hämmästyä: "Ai sä tulit!"

En aivan. 

Minä makasin neuroottisesti puunatussa kämpässä (ei liian siistissä ettei se luule että olisin sitä varten siivonnut vaikka olin), laittamattomana niin kuin se tykkää (tiedättekö te miten paljon aikaa vie tehdä ittensä hyvännäköiseksi laittautumatta) ja vilkuilin kelloa, kunnes oli se aika kun se tavallisesti tulee. Kunnes oli se aika, jolloin se olisi vähän myöhässä, muttei vielä niin paljon että se olisi erikseen ilmoittanut. Kunnes oli se aika, kun sen oli jo liian myöhä olla myöhässä ilmoittamatta, mutta toisaalta liian aikaista todeta, ettei se olisi tulossa ollenkaan (olisihan joku palaveri voinut vaan venähtää). Kellon käydessä kävi harvinaisen selväksi, miten typerä koko tilanne oli. Alkoi itkettää, muttei vielä voinut itkeä, jottei näyttäisi itkettyneeltä jos se sitten tulisikin. Kahlasin ne tunnit hammasta purren ja lopulta luovutin, päätin käyttää koiran ulkona ja romahtaa sen jälkeen. Niin kuin vain elävät voi. 

Sitten, tietysti sitten. Viesti, se olisi parin tunnin päästä täällä. 

Se oli käytännöllisestikin katsoen liian myöhään, en olisi enää kotona yksin. Se oli helkkaristi liian myöhään siihen nähden, miten paskaksi olin ehtinyt mennä ja miten valtavaksi idiootiksi itseni tuntea. Siinä vaiheessa oli monta hyvää vaihtoehtoa mitä tehdä. Ohitin ne kaikki, ja käytin kaiken kapasiteettini juonia lapselle muuta tekemistä. Otin karhun vastaan juuri niin kuin olin aikonutkin ottaa: Hymyilevänä, haluavana ja absoluuttisen vaiti siitä, että minulla olisi missään vaiheessa ollut tunteita, jotka saattaisivat edellyttää siltä mitään toimenpiteitä. Että esimerkiksi sovittaisiin etukäteen milloin se on tulossa. 

Meillä oli yhtä upeaa seksiä kuin aina ennenkin, kosketusta ja nautintoa kaikin mahdollisin tavoin, ja tietenkin antaumuksellista anaaliseksiä. Karhu laukesi ensin takaapäin päälleni niin että hiuksiin asti lensi pisaroita. Hetken helliteltyä se nai minua seinää vasten ja tuli peppuuni, sperma valui sisäreisille. Sitten suihkuun minkä jälkeen sen piti tietysti kiireesti mennä, koska oli jo myöhässä muualta. Vakuutin ettei haittaa, nauroin ääneen ajatukselle että haittaisi. Pistin perään sen itsetuntoa hivelevän viestin siitä, miten nussitulta minun peppuni tuntui. 

Jumalauta...! Uloskirjoitettuna näen, ettei homma ollut mitenkään pikkuisen pielessä, vaan aivan absurdilla tavalla päin vittuja ja helvettejä. Eikä missään nimessä niin, että karhu kohtelisi minua huonosti. Itsehän minä tässä itseäni pataan pistän ja oikein huolella. Mutta minkä ihmeen takia? En ole rakastunut karhuun, mikä on yhä itsestänikin vähän outoa huomioiden miten ihana se on, mutta en vain ole. Kuten todettua, se ei myöskään ole ainoa oljenkorteni hyvään ja helppoon seksiin. Välitän siitä, totta kai, mutta tiedostan etten satuttaisi sitä jos haluaisin lopettaa: se ymmärtäisi täysin. Ei ole mitään syytä sääliä sen tunteita. 

Miksi en sitten sääli omiani? Mistä näitä pelkän seksin Tinder-miehiä vaan lappaa tulemaan vaikken ole koskaan halunnut ensimmäistäkään? Niin kuin jotain saamarin postimyyntivitamiineja tai sukkapaketteja, joista ei pääse koskaan jos erehtyy kerran heikkona hetkenä huolimaan. 

Haluaisin peruuttaa tilaukseni, kiitos. 

xxx

18.3.2021

Tämä merkintä jäi taannoin julkaisematta, koska en halunnut vaikuttaa totaalisen pateettiselta. Totta puhuakseni tismalleen sitä olen taas viime kuukaudet ollut. Mutta, klassinen mutta: nyt tuntuu helvetisti paremmalta. Aika upealta oikeastaan, vaikka vielä alkuviikosta olin maani myynyt. Olenko muistanut mainita, että uusin diagnoosini on kaksisuuntainen mielialahäiriö? 😅

Tinder-miehen ja sen kaverin kanssa juttu kävi entistäkin mielenkiintoisemmaksi. Käytettävyyden vuoksi niille on keksittävä kunnolliset peitenimet, joten olkoon Tinder-mies vastedes tindermies ja sen kaveri susi. Yhtenä viikonloppuna käväisin niiden kanssa yksillä. En ala valehtelemaan etteikö tilanne olisi ollut kiihottava ja naiseuttani imarteleva, olla niiden kahden kanssa sillä tavalla julkisesti tapahtuneen jälkeen. Jälleen meillä käytti suden kanssa juttu aivan erityisen hyvin, tindermies on luonnostaan hiljaisempi. Mulla mennee polovet veteliksi siitä miten susi puhhuu, mieki alan puhua erillain. Sillain ko olen ennen puhunu, niinkö mie puhhuin ennenko tulin tänne eikä jääny ko jottain pikku palasia jokka välillä naurattaa muita. 

Kun tindermies meni käymään vessassa, meille jäi tilaisuus jutella hetki kaksin. Hieman hankalana susi esitti, josko meillä voisi joskus olla tapaamisia ihan keskenämmekin. Se on tahollaan naimisissa, eikä ole ilmeisesti aiemmin syrjähyppäillyt, mutta nyttemmin sen vaimollakin on ollut muita suhteita. Ja kuinka ollakaan, minä olin jälleen aivan all in. Ehkä vähän liiankin innolla, koska siitä ei ole sittemmin kuulunut mitään. Muttei siitä ollut kuullut aiemminkaan vaikka olin sangen selkeästi sanoittanut kiinnostukseni, joten en ole hirveän huolissani. Kuuluu siitä vielä joku kerta. 

Sinänsä sääli, ettei meidän Ménage à trois:mme selvästikään voi saada jatkoa, sillä tindermies on osoittanut lopulta mustasukkaisuuden merkkejä molemmilla kolminkohtaamisillamme. Parempi piettää hommat nätisti erillään, jos niikseen tulee. 

Mutta että näin. Taas painellaan talla pohjassa väärään suuntaan, muttei se tällä hetkellä tunnu pahalta. Päinvastoin. Minä lauloin mennessäni, niin kuin vain elävät voi.

"Kaunis Marjaana polkee jälleen

ruuvit on irrallaan ja renkaat lyö tyhjää.

Kaunis Marjaana sulkee silmät

aina on joku joka ottaa vastaan."

Hukassa.

Mitäpä se minun seksuaalielämään? No saatananmoista sekoilua totta kai. 

Sekä juno että joonatan on jättäneet minut. Julkisesti sen enempää retostelematta todettakoon, ettei kummankaan kanssa asia mennyt mitenkään mukavasti. En tajua miten niissä niin kävi vaan kävipä kumminkin.

Mutta ei se mitään. (Kyllä se mitään, mutta on pakko nostaa piikit pystyyn jottei vallan luhistuisi.) Karhun kanssa menee mainiosti. Ollaan nähty melkeinpä viikottain, ja aina olen yhtä onnellinen. Se sanoo pieneksi, suukottaa otsalle ja pesee minut, laittaa hoitoainettakin. Panee minua yhtään piittaamatta vaikka minulla on kuukautiset, vetää itsensä ulos ja laukeaa sotkuiselle pillulleni. Sitten me juodaan kahvia ja täytetään ristikkoa. Puhutaan asioista joista me tykätään, ja ollaan samaa mieltä. Hyvät bataattiranskalaiset on hyviä, mutta ne voi mennä karmealla tavalla pieleen. Naantalin kylpylä on ihan paska mutta vanha kaupunki kaunis. Radion rock-kanavilla soi parasta musiikkia, mutta niitä ei voi kuunnella kun ne soittavat aina pelkästään kaikkein kuluneimpia kappaleita. Karhu on niitä ihmisiä, joiden kanssa vain tulee loputtomasti asioita mieleen.

Sitten se lähtee kotiin ja minä jään.

Karhu onkin oikeastaan ainut asia jossa minulla on mikään ankkuri pohjassa. On joitain orastavia kontakteja, mutten tässä kaikessa kaaoksessa saa niihin oikein tartuttua. Siinä ohella joitain toistuvia seksuaalisia kohtaamisia tiettyjen ihmisten kanssa, mutta en tunnu niittenkään langanpätkien päästä saavan otetta. Kaikki on jotenkin niin irrallaan. Kuin katsoisi joen kuljettamia lehtiä rannalta, onko ne niitä samoja vai tuleeko uusia, mistä senkin tietää.

Rintakehä tuntuu vanhalta piirongilta. Sellaiselta, jonka ovet eivät tahdo sovinnolla pysyä kiinni, eivätkä edes sopia karmeihinsa. Täytyy painaa ja pujottaa hakaset huolellisesti säppiin, sitten on nätimpi ja parempi.

Ei tämä kaikki varsinaisesti itsetuntoa hivele. Näemmä minua on ihan hauska penkoa jonkun kuukauden, mutta sen pitemmälle ei kenenkään mielenkiinto pysy yllä. Mukava panna mutta mahdoton rakastua, ja loppuviimein siihen panemiseenkin löytyy kiinnostavampia kavereita. Jo vain, nyt ryvetään tippaakaan kainostelematta ja kursailematta itsesäälissä ja -inhossa todellisella tunteenpalolla. 

En ole ihan varma mitä paraikaa olen tekemässä, mutta selvästikään se ei toimi järin hyvin. 

Wanhan ajan vaniljaa

Mä olen ihastunut vaniljamieheen. Dear Eki, mitä teen?

Kaiken kummallisen keskellä päädyin Tinderiin. Onhan siellä kaikenlaista rekkamiestä uusia purkupaikkoja etsimässä (valitan, en keksinyt tuota kuvausta hatustani), mutta yleisesti ottaen yllätyin positiivisesti miten mielenkiintoisia ihmisiä sieltä löytyy.

Aika pian sieltä löytyi mies nimeltä karhu. Täysin epäpervo familyman, turvallinen ja vakaa kuin satavuotias tammi. Ja se on ihana. Hämmennyksekseni minua ei haittaa ollenkaan, ettei se tahdo eikä pystyisikään olemaan mulle julma. Olin alkanut luulla, että tarvitsen sitä välttämättä, mutta meidän olemiseemme se ei vain kuulu eikä sopisikaan.

Jollain hyvin mielenkiintoisella tavalla karhu onnistuu silti täyttämään kinkyjäkin tarpeitani olematta itse millään lailla vinossa. Vähän hassua, miten luontevasti sekin on alkanut puhua minusta hellittelevästi pienenä, ja sellainen siihen nähden olenkin. Meidän välillämme siihen ei vain liity minkäänlaista seksuaalista valta-asetelmaa, se on silkkaa henkilödynamiikkaa. Karhu on peruspersoonaltaan varsinainen caregiver.

Ja arvaattekos yllätystä, seksi on mahtavaa. Viestittely meni nopeasti melko kiihkeäksi, ja halusin sitä aivan järjettömästi siinä vaiheessa kun ensimmäistä kertaa tavattiin. Ikinä ei pidä aliarvioiman tasokkaan eroottisen verbaliikan voimaa! Ja tissikuvien tietysti, puolin ja toisin.

Mitä se mahtava seksi sitten on? Päihittämätöntä potenssia ja pitkäkestoista penetraatiota? Nyt kun kerran palataan perusasioiden äärelle, millaista se on se naiminen jonka nautintoarvo kipuaa korkeuksiin, enkä edes hoksaa kaivata saavani selkääni? Pakkohan sen on olla kaikkea enemmän, isommin ja pitempään, mahtaa olla melkonen mustan miehen melakin kaverilla.

Ikävä tuottaa pettymys, mutta mistään supersankariseksistä ei ole kysymys. Kaikki on täysin tavallista, ja sellaisenaan täysin täydellistä. Karhu on mielettömän seksikäs, sen läheisyys ja kosketus saa minun pään ihan sekaisin. Kun jäimme ensimmäistä kertaa kaksin, olin itselleni täysin epätyypillisesti aloitteellinen. Suorastaan heittäydyin sen syliin katkaisten kahvitteluhetken kasuaalisuuden, en voinut olla menemättä lähelle.

Sen ratkaisevan hetken jälkeen vetovoima ei ole ainakaan mihinkään laantunut. Joka kerta kun näemme, suudelmat ovat jo eteisessä täynnä janoa. Karhu likistää minut itseään vasten ja minä painaudun, ynähtelen mielihyvääni vasten sen suuta. Se silittelee joka puolelta, näkee käsillään ettei minulla ole yöpaitani alla alushousuja. Nuuhkin tuoksuja sen kaulalta, tuoksuja jotka on lapsesta asti olleet mulle tuttuja. Rakkaiden miesten tuoksuja. Puuta, öljyä ja tupakkaa, työn huuhtomaa suolaa ihon pinnalla. Hentoja aavistuksia, niitä pitää osata etsiä, mutta löydän ne joka kerta.

Karhu vie minut muutenkin melkoisille nostalgiatripeille. Ensinnäkin me tosiaan suudellaan paljon. Paljon paljon. Ja ihanasti, pehmeästi mutta himoiten, ilman kieltä. Kun riisumme toisiamme, muistan miltä tuntui silloin kun sitä tapahtui ensimmäisiä kertoja. Huokaista kun toinen riisuu paitansa ja lämpö sen rinnasta pääsee peittämättömänä vasten omaa ihoa, tuntea sen erektio ensin farkkujen, sitten alushousujen läpi, lopulta paljaana kädessään.  Ja kun karhu ohjaa istumaan syliinsä, tulee sisään ja ratsastan yhteisen liikkeen hieroessa klitoristani, muistan prikulleen sen hetken kun se  asento viimeksi tuntui yhtä hyvältä. Olin silloin 15-vuotias. En edes muista milloin viimeksi muutenkaan olen ollut kenenkään päällä, olen ajatellut olevani siihen liian lihava.

Karhun kanssa en tunne painoani. Kun istun hajareisin sen päällä hieroakseni sen kipeitä rintalihaksia, juttelemme mistä vain ja nauruni helähtää sisältä helposti kuin vapaa lintu, tunnen itseni höyhenenkeveäksi. Karhu nostelee ja siirtelee minua tuosta noin vaan, ottaa syliinsä polvelleen istumaan. Suutelee aina vain, samalla kun silittelee kätensä vähä vähältä yöpaitani alle jalkojeni väliin, hyväilee sillä taivaallisella tavalla kuin se tekee. Sillä, joka saa minut laukeamaan hervottomasti vavisten ja sykkien sen kättä vasten, takertumaan kiinni kuin hukkuva.

Viimeksi kun karhu kävi, yksi hetki taltioitu suoralla nauhoituksella pääni pornodatabaseen. Oli enää vähän aikaa, ja vaikka oltiin jo kertaalleen väsähdetty tyystin, halu ehti sylitellessä kiehahtaa uudestaan. Karhu johdatti minut vasten keittiöntasoa ja työntyi sisääni takaapäin. Lähellä orgasmiaan se vetäytyi ulos ja riisui kondomin, alkoi runkata itseään. Sisäinen spermafettarini sekosi täysin kun tajusi mitä pian tapahtuisi. Notkistin selkääni, pyörittelin lantiotani ja tarjosin itseäni odottamisen humalasta huohottaen. Pian lämmin aalto pyyhkäisi yli takapuoleni, valui kohisten ihoni rantaa kastellen sen. Kolme kuumaa pisaraa karhun spermaa särkyi pienenpieneksi lammeksi keittiön kovalle lattialle, ja kun sen näin, minun päähäni räjähti avaruudentyhjyys. Hetkeen ei pienintäkään tietoisuutta mistään muusta kuin niistä kolmesta pisarasta keittiöni lattialla. Että aika kiihottavaa minusta oli se.

Jännittäviä aikoja elämme siis. Piti saatana tämäkin päivä nähdä, kun kirjoitan blogiini tällaista harlekiinia..! Se ei vain tiedättekö tunnu yhtään lällyltä. Päinvastoin, se on helvetin intensiivistä, kovaakin, tai ainakin lujaa. Ja on meillä sentään anaaliseksiä, ettei tämä aivan kerrassaan perusheteronyssyttämiseksi mene, taivas varjelkoon.

Vaikka eipä silläkään mitään väliä olisi. Tykkään tästä, siinä kaikki.

Dynaamista dynamiikkaa

Ollaan kuljettu joonatanin kanssa melkoinen matka siitä pisteestä, kun se odotti minua alaoven edessä autossaan. Minusta tuntuu, etten koskaan palannut siltä reissulta. Avasin oven ja näin sen hymyn, enkä ole unohtanut miltä prikulleen se näytti sillä hetkellä. Oletpa sinä ihastuttava. Kipusin kömpelösti kyytiin, me ajettiin pois, eikä sitä minua sen koomin ole nähty. 

Jokainen kohtaaminen muuttaa kaiken.

Kutakuinkin kaikki ne määreet joihin olen aiemmin seksuaalisesti identifioitunut, ovat joonatanin kanssa jääneet yksi kerrallaan liian pieniksi. En minä kokonaan niistä ole ulos kasvanut, ne eivät vain istu samalla tavalla kuin ennen.

Meidän suhteessamme on hyvin voimakasta D/s-dynamiikkaa. Toisaalta, me ollaan aivan äärimmäisen vertaiset. Myönnän, mulla oli sitä kohtaan aluksi pienen fanitytön hurmaantumista, alhaalta ylöspäin. Joonatan on poskettoman komea, älykäs, hauska ja lahjakas verbaalisesti. Kun se laittoi minulle ensimmäisen viestin, välitön reaktioni oli rehellisesti sanottuna silkka HAHAA. Kaikista maailman hupakoista se laittoi viestiä minulle, siitä suoraan teidän kaikkien naamaan luuserit!! (...Sillä onhan kypsä, kunnioittava ja kontrolloitu tunnereaktiokykyni vertaansa vailla.)

Ei joonatan ole silmissäni nyttemmin yhtään vähemmän filmaattinen. Päinvastoin, mitä paremmin sen tunnen, sitä upeampi se minusta on. Silti ei ole millään tavalla sellainen olo, että se olisi minua ylempänä yhtään missään hierarkiassa. Paitsi silloin kun se on. Kun jotkin tieteelle tuntemattomat partikkelit sen sisällä alkavat liikkua levottomasti ja minä aistin sen, ollen välittömästi valmis antamaan sen tehdä tahtonsa mukaan. Kaikki valta valahtaa minusta kuin kevyt kangas sen jalkojen juureen, ja mitä minusta jää, on pelkkä lelu eikä oikea nainen ollenkaan. Ainutlaatuinen, arvokas, ansaittu lelu.

Siitä lelusta se ottaa ahneesti nautintonsa. Se on ehkä alkuun vähän varonut uutta hienoa lahjaansa, tarttuen siihen kerta kerralta kovemmin käsin. Alkaa luottaa että kestän sen julmat huvit, muttei vielä ole päästänyt sisäistä Action Maniaan kokonaan kahleitta kimppuuni. Ihanpa hyvä näin! Asteittainen siedätys on varmasti oman etuni mukaista.

Sen lisäksi että olen joonatanin subi ja lelu, olen myös sen pikkuinen. Sillain oikeesti. Tietty pikkuisuus on minulle ominaista kaikissa suhteissani, eikä ageplaykään mulle mikään uutuus valikoimassa ole. Olen itse asiassa muutenkin sukeltanut siihen yhä syvemmälle, löytäen nautintoja joita ei oikein sanoakaan saa. Joonatanin kanssa olen kuitenkin tullut näistä nautinnoistani korostuneen tietoiseksi, ja saanut purettua melkoisia aihepiiriin liittyviä tunneumpisolmuja. Ei ole montaakaan viikkoa kun vielä jossain keskustelussa sanoin enolle, että näistä asioista edes minä en julkisesti kirjoittaisi, vaikkei hirveästi häpyä ole jäljellä. Että riski olisi liian suuri, tabu liian väkevä.

Kerran kun olin lauennut pääni pimeäksi joonatanin sormet pepussani ja itseäni hyväillen (toim. huom. pelkin sormin, vuosikausiin kuulumatonta mulle), tuli puheeksi mitä olin lauetessani ajatellut. Tai no, toinen yritti ottaa puheeksi ja toinen nielaista päänsä mahdollisimman huomaamattomasti. Melko pöhköä, tiesinhän joonatanin tietävän miten kovasti kiihotun ikäleikeistä. Silti se, että olisin siinä turvatussa kainalopaikassani sanonut ääneen ajatuksen, jolle olin hetki sitten lauennut, tuntui suorastaan fyysisesti pahalta ja liki mahdottomalta. Kuin olisin koittanut pakottaa kalmankylmää kiveä rintalastan ja ihon läpi ulos joonatanin nähtäväksi. Mutta se ei antanut periksi, vaan odotti kunnes sain lopulta jotenkuten kerrotuksi.

Asiahan on sillä tavalla, etteivät hyväksikäyttöfantasiat tee kenestäkään pedofiiliä. Ei ole minun seksuaalinen haluni kohdistunut kuunaan ainoaankaan lapseen, ja menen takuuseen ettei joonataninkaan. Kielletty kiihottaa ketä tahansa, joitain meistä sitten vain astetta raskaammin kielletyt, pahat asiat. Ajatuksen tasolla. Fantasioina, ja niitä kuvitelmia toisintavina leikkeinä. Mutta eipä ole kuulkaa hirveän helppo ruveta kellekään niistä rupattelemaan, ei edes kumppanilleen. Pelkäsin että jokin mitä sanoisin saisi joonatanin kaikesta huolimatta torjumaan tai tuomitsemaan minut.

Yllätyskäänne: eipä tuominnutkaan. Sen sijaan se yllytti minua. Kysyi, kuka se paha mies minulle niissä kuvitelmissa on. En pystynyt taaskaan heti sanomaan, joten se alkoi arvailla. Pudistin suu mutrussa päätäni muutamalle kiusoittelevalle arvaukselle, mutta sitten. Isi. Jähmetyin ja vaikenin, ja joonatan tiesi.

Siitä pitäen meistä molemmista on noussut aivan lapioimalla totista törkyä. Joonatan on minulle kiltti ja helläkin isi, tyynnyttelee ja pitää huolta. Silittää ja koskettaa etsien joka puolelta minusta ne kohdat jotka tuntuvat parhaalta, tekee sen kosketuksen itsensä takia, kiireettömästi. Koskee mun prinsessapaikkaani, vaikkei sinne panekaan. Kehuu hyväksi tytöksi kun saan sen laukeamaan nenänsä puuduksiin ja koko kehonsa sähköiskuille.

Ja sitten se on jotain aivan hirviömäistä. Pakottaa minut ottamaan sen liian pieneen pyllyyni ja puhuu kammottavan rumia miten on sitä odottanut, mitä kaikkea on mulle jo tehnyt vaikken välttämättä muista. Uhkaa että isi kutsuu joku kerta työkavereitaankin katsomaan, millaisen pienen persehuoran se on minusta tehnyt. Ja jos en tee heti miten isi sanoo, sen täytyy satuttaa minua, pahasti. Enkä saa ikinä kertoa kenellekään mitä on tapahtunut. Jos hädissäni vingun että kerron, se murisee minut pelästyksiin.

Entä minä sitten? Minä, jonka ei pitänyt piitata mistään varsinaisesta pikkuistelusta. Nyt haaveilen  muun muassa siitä, miten värittäisin ihanaa uutta Frozen-värityskirjaani, kun isi tulisi ja alkaisi koskea minua sillä tavalla kun ei saa. Kaikki suloinen ja tyttömäinen josta olen aina tykännyt, on saanut fantasioissani synkempiä sävyjä. Palan halusta heittäytyä sen kaiken viattoman lapsekkuuden häpäisyyn, turvassa joonatanin kanssa.

Häpäisy onkin erottamaton osa meidän seksuaalista dynamiikkaamme myös. Kerran kun joonatan nai minua kurkkuun erityisellä hartaudella, oksensin siihen sen jalkojen juureen vessan lattialle. Vettä vain, koska en ollut syönyt, ja joonatan luulikin minun yökkineen pelkkää kurkkulimaa, mutta vatsasta asti se tuli. Joonatanin laettua kasvoilleni se katsoi minua ja moitti sotkua jonka olin tehnyt, sanoi miettivänsä pitäisikö isin painaa kasvoni siihen että oppisin. Ja se painoi. Tarttui tukastani ja hieroi kasvojani omaan oksennukseeni.

Pidän valtavasti tavasta jolla joonatan minua nöyryyttää. Usein näissä leikeissä etäännytetään itseä, nöyryytetään jonkin roolin tai muun näkymättömän pleksin takaa. Joonatan on siinä täysin itsenään, lihansa alta asti. Ja sen sijaan että se nousisi yläpuolelleni jonnekin kaukaisuuksiin, se tulee väkivaltaisen lähelle minua. Ei me leikitä yhtään mitään, ei omaksuta rooleja jotka ilmentäisivät meitä kiihottavia asioita. Me päästetään irti itsestämme se, mikä on liian totta useimmille näyttää.

Näitä hetkiä on ollut aika paljon. Harmittaa, etten ole saanut kaikkea kirjoitetuksi talteen. Niin kuin sitä, miten joonatan kuristi minua vessan peilin edessä, laittoi katsomaan itseäni kun hallitsi hapensaantiani kietoen käsivartensa takaapäin tiukasti kaulani ympärille. Minusta olin silloin tosi kaunis. Meikit levinneenä, täysin sen armoilla. Ja joonatan, joonatan oli siinä kaikessa rajattomassa vallassaan sulaa pornoa. Tunsin ja näin omin silmin, miten vaivattomasti se voisi tappaa minut siihen paikkaan, ja miten tietoisuus siitä kiihotti sitä vähintään yhtä paljon kuin minuakin.

Että näin, tällanen suhde meillä. Saattaa kuulostaa karmealta, mutta mulle tämä on taivaanpalasia. Eikä meidän välillämme pelkkää pimeää pervoutta ole. On valtavasti naurua, hellyyttä ja molemminpuolista arvostusta.

Minä olen tosi rakastunut.

xxx

Tämänkin tekstin kirjoittaminen tuntui tavattoman työläältä, ja luulen oivaltaneeni osaltaan miksi. On nimittäin hirveän ahdasta kirjoittaa yhdestä kumppanista, kun tietää toisten kumppanien lukevan. Kirjoitetut sanat on tässä petollisen voimakkaita. Jos kirjoitan miten olen jonkun kanssa nauttinut, pelkään kirjoittavani sen samalla pois joltakulta toiselta. Riippumatta siitä mitä kerron, tuntuu siltä kuin yhtä aikaa kieltäisin vastaavaa olleen muiden kanssa. Ja toisin päin, kun kerron jostain mikä liittyy useampaan suhteeseeni, mutta puhunkin tietystä tilanteesta tai siitä miten se yhden ihmisen kanssa ilmenee, on kuin siinä sivussa mitätöisin sen toiselta - kun sellaista kerran voi tehdä "kenen kanssa tahansa". Vaikkei se ole yhtään niin. 

Ja kuitenkin tahdon ja koen tarvetta kirjoittaa kokemuksistani eri ihmisten kanssa. Olen ollut varpaillani, etten sivulauseessakaan vertaisi heitä toisiinsa, vaikka toisaalta se on hassua. Totta kai minä teen niin jäsennellessäni asioita päässäni. Jos ihmiset eivät olisi erilaisia myös kumppaneina, eipä niitä olisi mieltä ollakaan sitä yhtä enempää. Ei se tarkoita, että niitä arvottaisi sen erilaisuuden mukaan, pistäisi paremmuusjärjestykseen. Hyi helvetti. 

Hankalaa, mutta harjoitellaan. 

Menkkaränkkäinen mosaiikkimerkintä

20.3.2020

Ette tiiä kuulkaa millainen piikki minun lihassa tämä merkintä on! Tämä on roikkunu viikkotolkulla puolivalmiina, koska ei tässä oikein ole mitään tolkkua. Sirpaleita sieltä täältä. Ei mitenkään pahaenteisesti, sirpaleethan tietää onnea. Mutta koherenttia kokonaisuutta niistä on paska paljain kätösin muovailla. Niinpä olen jättänyt sikseen, minkä seurauksena en ole päässyt eteenpäin, kirjoittamaan ajankohtaisemmista asioista. Tässä kun on tarinani kannalta muutamia keskeisiä juonenkäänteitä, jotka on pakko päräyttää alta pois.

Eli tehhäänpä niin, että julkasen sen kummempia sievistelemättä sen mitä olen soperrellut, kursitaan homma kasaan ja laitetaan nokka taas menosuuntaan.

~ 24.2. - 9.3.2020

Minulla on liian paljon mistä kirjoittaa. En saa kirjoitettua sanaakaan. 

Mion ja minun yhteinen koti on annettu pois. Nyt sen vasta alkaa tajuta miten moni asia on loputtomasti toisin. Haikea olo, mutta kiitollinen siitä mitä sain mion kanssa elää. Sinä rakastit musta tällaisen. 

Juno on satuttanut ja sylitellyt minua sen minkä on pystynyt. Ei ole helppoa löytää aikaa ja tilaa olla kahdestaan, tuntuu että tulee vain koko ajan lisää esteitä eteen. Mutta kaikki järjestyy. Kun juno suukottelee ja sanoo minua nassumaakariksi olen siitä täysin varma. Tai lyö pöhköillä asioilla, kuten pastamitalla tai Ahvenanmaan lipulla. Kivun jälkeen sen syli on jotain niin pehmeää ettei sitä voi selittää, siihen jää kellumaan eikä halua ikinä pois. Tunnen itseni pikkiriikkiseksi ja suloiseksi, onni kuplii nauruna minusta yli. 

Ja sitten on se toinen puoli, kova ja kiihottava. Kun se laittaa kumartumaan lipaston ylle, kämmenet vasten sen pintaa. Ottamaan vastaan iskuja sen käsistä ja suusta, sen häpäistessä sanallisesti siitä mitä on täältä lukenut minun antavan itselleni tehdä. Pidätkö sinä itseäsi feministinä? Se kysyy pehmeällä äänellä, enkä aavista ansaa. Sitten se nostaakin esiin miten olen antanut kommentoida suihinottotaitojani tai kusta päälleni. Siinä tilanteessa sellainen sheimaaminen tuntuu täydeltä todelta, olen tilassa jossa mikä vaan mitä minusta sanotaan on. Sen käyttäminen nöyryyttämiseen tuntuu räjähdyksilä tajunnassa ja kehon pehmeimmissä kohdissa. Tietysti se on aika äärimmäistä luottamusleikkiä. Täytyy todella tietää, ettei minusta oikeasti ajatella sillä tavalla, vaan seksuaalisuuttani arvostetaan silloinkin kun jokin siinä tuntuu vieraalta. 

Jättikin kävi rääkkäämässä, sain ihan tosissani selkääni. Peppuuni ei hevillä enää jälkiä jää mutta nyt jäi, siksi hartaasti jätti minua hakkasi. En tiedä mikä minun oli mutta olin päättymättömässä kipukiimassa. Vaikka kukkakeppi kuinka sai nyyhkyttämään hätääni, hetken kuluttua halusin lisää. Ja kun jätti raapi sillä ja kynsillään selkääni, tuntui humalluttavan hyvältä. Siinä pöllyssä olisin antanut sen repiä vaikka riekaleita minusta.

Perseeni raiskaamisessa jätti totisesti otti vahingon takaisin tahattomasta tauosta. Retuutti vaikka miten päin ja käytti kerta kerran jälkeen rajusti, sai minut itkemään silkkaa avuttomuuttani. Täytti sormillaan kauhun partaalle.

Kaiken kivun ja käyttämisen jälkeen olin voimaton mutta täydellisessä ekstaasissa. Makasin rähmälläni pää jätin sylissä, nauroin ja itkinkin vähän. Sovimme luopuvamme orgasmikontrollista ja muista omistusoikeuksista, tällä hetkellä sellaiselle ei vain ole tarpeeksi tilaa. Surettaa, mutta ymmärrän että sen on nyt oltava näin.

Sitten on joonatan. Voi hyvä helvetti että onkin. Tiesin että se olisi upea, mutten voinut arvata millaisen maailman siitä löydän. Se on yksi mä en oo koskaan -leikki koko jätkä, saan jatkuvasti olla haukkomassa henkeäni kun asioita tapahtuu ensimmäistä kertaa.

Olen jo monta kertaa lauennut sen kanssa ilman että minun pää on siinä mukana ollenkaan, pelkästä fyysisestä nautinnosta. Ja niin kuin olen jankuttanut, ettei se toimi mulla sillä tavalla..! Sitä oli tapahtunut tasan kerran aiemmin yksin ollessani, ja toisen kanssa laukeaminen on aina ollut minulle huomattavasti haastavampaa muutenkin. Mulla on sitä paitsi ollut pieniä orgasmivaikeuksia, kestää  runkatessakin paljon kauemmin tulla kuin tavallisesti. Mutta ehkä se liittyykin jotenkin siihen. Kai orgasmitkin voivat sitten muuttua, niin kuin taivas tietää että olen saanut huomata kaiken muunkin tekevän.

Se alkoi siitä, kun joonatan yhtenä päivänä kuristi minua samalla kun käytin wandiani. Kuristi pitkään, rajoille asti kuulemma, ja kun se viimein löysäsi otteensa, orgasmi vyöryi päälle sillä samalla hengenvedolla. Ilman ainuttakaan ajatusta päässäni. Sen jälkeen sitä on alkanut sattua sen kanssa, enkä vain voi käsittää että miten vitussa. Että mulla ei yhtäkkiä aina olekaan mitään kontrollia siitä laukeanko vai en, tuntuu absurdilta kun olen tottunut tosissani psyykkaamaan itseni siihen.

Nyt kun en enää ole jätille anaalisesti omistautunut, joonatanin kanssa on auennut uusi ovi. Innostuttiin vähän, ja ollaankin sitten siirrytty no analista muitta mutkitta anal onlyyn. Tuli puhetta sellaisista suhteista, joissa on voimassa sopimus ettei perinteisempää penetraatiota tehdä ollenkaan, ja ajatus oli minusta heti valtavan kiihottava. Sovittiin siis, ettei joonatan enää laita kulliaan pilluuni. Kerran se kerkesi sen vain tehdäkin. Pikkuisen itse asiassa harmittaa, vähänkö olisi ollut huisia jos se ei milloinkaan olisi..! Mutta turha pillittää pantua pillua.

Hermopisteiden härnäämisen lisäksi joonatanilla on muitakin mulle tuoreita tapoja tuottaa kipua. Kun se lyö, se ei monestikaan läpsi vaan ruhjoo eri osilla käsiään ja jalkojaan. Sillain ihan tosissaan potkii ja mätkii.

- - -

20.3.2020. Takaisin tulevaisuuteen. 

Mitä helvettiä, tossako se sitten oli? Kuvittelin jaaritelleeni metritolkulla kaikenlaista, koskapa viime viikkojen aikana on tapahtunut varsin valtavasti. Näemmä siitä ei olekaan päätynyt tänne montaakaan sanaa.

Paukutetaanpa raporttia sitten. Tiedoksi, että olen apokalyptisen pahalla päällä, menkkapsykoosi makeimmillaan. En siis oikeasti suhtaudu näihin asioihin millään tavalla kylmästi tai välinpitämättömästi, vaan sapettaa alkaa selostamaan olleita kun olisi tarve kirjoittaa sitä mukaa kun tapahtuu ja tuntuu.

Myös junon kanssa riisuttiin suhteesta sessioiden ulkopuolinen D/s pois. Ei enää somerajoituksia, jokapäiväistä kiitollisuuspäiväkirjaa, pelkästään luvanvaraista alkoholin nauttimista tai alarajaa päivittäin juodun veden määrälle. Kuten jätinkin kanssa, ymmärrän täysin että tilanne vaatii mukauttamista, eikä siinä mitään. Mutta harmittaa saa. Juuri kun olen oivaltanut, miten itse asiassa kaipaan aika kovasti sitä että minua hallitaan ja rajoitetaan myös arjessani, varsinkin tuolla tavalla huolenpidollisesti.

Ja jälleen seuraukset peilautuvat minun ja joonatanin suhteeseen. Pieniä, huolehtivia ohjeita, joita noudatan kuuliaisesti. Hampaat pestään aamuin illoin (tietysti, mutta hassua miten eriltä sekin voi tuntua kun toimii toisen sanan alla), kädet pestään joka kerta kun tullaan ulkoa sisälle, ja puhelimen käyttöön pyydetään lupa samassa tilassa ollessa. Lisäksi joonatanin säännöt auttavat hallitsemaan pahaa tapaani repiä kynsinauhoja. Aina kun tekee mieli, teen sen sijaan venytyksiä tai rasvaan ärsyttävät kohdat. Toimii aika hyvin! Ja tulee venyteltyä kun mun ihan oikeasti pitäisikin.

Tällainen imperatiivinen huolenpito liittyy toiseenkin asiaan joka on elänyt. Joonatanin kanssa seksuaalinen dynamiikka on kehittynyt vahvasti isi-pikkuishommiksi, joista tulen kirjoittamaan toisella kertaa perusteellisemmin. Todettakoon vain, että se on huikeaa. Kuin jokin maaginen lipas olisi tempautunut auki ja sieltä nousisi kaikkea saatanan säkenöivää ja suunnattoman suurta.

Eikä enokaan ole enää pelkkä platoninen pervobestis. Yhtenä päivänä kun olin sen luona teellä, sylittely menikin seksiksi. Se kuristi minua ja työnsi sormiaan suuhuni, nipisteli nänneistäni orgastisia tuntemuksia. Pani minua lopulta joka paikkaan, laski vain legginsini alas ja työntyi sisään. Ja taas taannuin pikkutytöksi, mutta ihan toiseksi kuin jätin, junon tai joonatanin kanssa. Edelleen, aiheesta enemmän ensi kerralla (ehkä, jollei ole jotain akuutimpaa).

Kaiken tämän vispilänkaupan päälle olen ujosti kiinnostunut yhdestä ihanasta tyypistä BDSM-baarissa. Sen suhteen mun olis pakko olla aloitteellinen jos tahtoisin alkaa tutustumaan, ja sekös ei tältä tytöltä noin vain käytäkään. Sitä paitsi, en tiedä olisiko mitään järkeä pyöritellä tätä polypalleroani enää yhtään isommaksi. Lähtee pian karkuun kuin kurpitsakärryt Haisulilta.

Tunnelmat paikan päältä? Freaking out. Tähän asti olen kaikkien viimeaikaisten suhdekiemuroideni suhteen onnistunut pysymään verrattain tyynenä. Yksi ainut koko olemassaoloni perustuksia ravisuttava kriisi, hyvä minä!

Tällä hetkellä tekee mieli käpertyä sikiöasentoon kädet korvilla ja huutaa. "Äläkää ampuko minä oon omia." Tiiä taas yhtään mitä kaikilla näillä tunteilla ja haluilla pitäisi tehdä. Pää pommittaa pelkoperäisiä asioita joita en yksinkertaisesti tahdo kuulla, mutten voi sivuuttaakaan. Mikä perkeleintä, tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa minkä verran tästä sisäisestä sekasorrosta on todellisten tekijöiden summaa, mikä taas valunee verenä ulos muutaman päivän sisällä.

Never stop the madness, todellakin. 

Muistoja enon lemmenhotellista

Vietettiin viime viikonloppuna junon kanssa ilta enon lemmenhotellissa. Enolla on siis joutilas huone jota saan sovitusti käyttää kutukoppina, siellä me jätinkin kanssa oltiin ensimmäisellä kerralla kun tavattiin. Kätevää, koska muuten olisi suhteellisen hankalaa löytää tilaa kahdenkeskiselle ajalle. 

Tällä kertaa tilanne oli aavistuksen kummallinen, sillä eno oli kotona itsekin. Myönnettäköön että se oli minusta snadisti kiihottavaa kans. Jo pelkästään se, että eno sangen hyvin tiesi millaisia asioita siellä huoneessa tapahtuisi, mutta myös että se arvatenkin kuulisi kaikenlaista. Mitenkään järjestetty tilanne ei kuitenkaan ollut, ja korostan ettei enon motiivi tarjota tilaa minulle takuuvarmasti ole päästä tirkistelemään pervoilla pikku korvillaan. (Tässä vaiheessa lienee hyvä muistuttaa, että eno on lempinimi rakkaalle kinky-ystävälleni, eikä kyseessä suinkaan ole ehta sukulaismies.)

Juno oli järjettömän upea korsetissaan ja stay up -sukissaan. Hämmennyin siitä aika tavalla, olo oli kuin teinipojalla joka näkee tyttöystävänsä ensimmäistä kertaa alasti. Yhtä aikaa ei vittu miten siistiä ja mitä helvettiä mun nyt pitäis tehä. Nolostunut neuvottomuus mihin kätensä tai katseensa laskisi.

Minulle junolla oli tällä kertaa varattuna vaate, joka oli ehdoton suosikkini tähänastisista. Vaaleansininen, läpikuultava pitkä mekko jossa oli pieniä röyhelöitä yläosassa. Tunsin itseni oikeasti Helinä-keijuksi. Juno laittoikin minun vaalean tukkani samalla tavalla ylös, ja meikkasi kasvoni hellästi mutta määrätietoisesti pikku prinsessakseen. Niin sillä on tapana.

Olin pikkuisen kiipelissä, koska olin ensimmäistä kertaa joutunut olemaan junolle tottelematon. Typerä juttu. Juno oli käskenyt minua pitämään viikon kirjaa ajankäytöstäni, minkä vuoksi jouduin raportoimaan tuoreeltaan viettäneeni pienen "yksityisen hetken". Enpä paljoa taaskaan tiennyt, jos olin kuvitellut selviäväni kiertoilmaisuilla. Eikä riittänyt että kerroin masturboineeni, juno vaati saada tietää mitä olin ajatellut lauetessani. Sitä minä en voinut kertoa, koska en ollut ajatellut. Mitään. Olin väsyksissäni turvautunut nettipornoon. Selitys ei junon tiedonjanoa tyydyttänyt, vaan se komensi laittamaan linkin videoon jota olin katsonut. 

En helvetissä laittanut. Olen avautunut asiasta jo ammoin: minä katson koko lailla kammottavaa pornoa. Mistään moraalista tarkastelua kestävästä ei voi puhua samana päivänäkään kuin minun runkkumatskustani, ja mitä mauttomampi toteutus, sen vinhempaa vipinää se minun wandiini pistää. Tunnen itseni usein varsinaiseksi paskakasaksi kun nautin sellaisesta. Siksi olenkin tietoisesti pyrkinyt vähentämään ja pärjäilemään oman kammottavan mielikuvitukseni varassa. (Enkä enää katso mummopornoa kuin ihan tosi harvoin, mä vannon!) 

Sivumennen sanoen, olen hiljattain huomannut olevani todella pervo. Tarkoitan, että jos kunkin kinkyys asettuu jonkinmoiselle janalle, jonka toisessa päässä on pienestä villistä twististä viehättyneet ja toisessa puolestaan umpikierot paskiaiset, minä olen todennäköisesti se koko jana poikittain perseessäni jollain saamarin maapähkinävoilla liukastettuna. 

Miten vain. Tämä nimenomainen video oli kesyimmästä päästä katselumieltymyksiäni, mutta yhtä kaikki sen verran karsea, että junoa en ikimaailmassa olisi laittanut sellaista soopaa seuraamaan. Niinpä tiesin odottaa että sillä olisi antaa minulle pientä palautetta tavatessamme.

Minua olikin ovulaation ansiosta pirun helppo rankaista. Teki uskomattoman kipeää kevyetkin iskut, olin ensilyönneistä asti todella tuskissani. Hämmentävän raju ero normaaliin. On se saatana kumma että sattuu kun lyödään!

Junoa minun herkkähipiäisyyteni tuntui huvittavan. Iskujen välissä se tivasi kikatellen, josko jo alettaisiin katsomaan pornoa. Pelkäsin että se oikeasti pieksää minua kunnes näytän sen kirotun videon. Siinä tilassa olisin joutunut murtumaan kuin suolatikku alta aikayksikön, enkä ehkä ikinä olisi toipunut siitä häpeästä. Mutta sitten juno antoi minun helpotuksekseni vaihtoehdon. Se oli käskenyt minut tuomaan mukanani kaikki seksileluni, ja niiden joukosta se oli poiminut saman tapin joka minulla oli ollut mukanani jätin luona. Juno osoitti minulle sitä ja Lelon wandiani. Jollen kerran näyttäisi videota, saisin tehdä itselleni orgasmin niiden kanssa, sen katsellessa. 

Jouduin miettimään hetken. Olen luvannut... no, pyllyni (keksikää nyt luoja paratkoon sille joku ei-vaivaannuttava sana!) jätin omaksi, enkä ollut ihan varma miten tapin laittaminen sopisi siihen skenaarioon. Tiedän, ettei jätti sellaista yksinoikeutta todellisuudessa minulta edellytä, mutta minulle se on tärkeää ja kiihottavaa. Ajatus siitä, että joku toinen nyt panisi minua perseeseen tuntuu oikeasti väärältä, en haluaisi sitä. Toisaalta, minulle on tärkeää myös se että juno voi leikkiä minulla tahtomallaan tavalla. Harkitsin hetken ottavani asian puheeksi, mutta päätin sitten antaa olla. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että joku toinen olisi saanut nautintoa jätin omistusoikeuden kustannuksella, ja tiesin ettei se missään tapauksessa olisi tahtonut junon jättävän aiettaan toteuttamatta.

Kun juno auttoi tapin sisälleni, sen sormet tuntuivat täysin eriltä kuin jätin, siroilta ja pieniltä. Tappi oli sama, ja teki taas kipeää. Kipeämpää kuin jätinsormien jälkeen. Jouduin keräämään itseäni hetken että kipu ehti tasaantua, ja juno kysyi sattuuko vai sattuuko hirveästi. Kun vastasin vain sattuvan, sitä nauratti. "No siittähän tässä maksetaan." 

Juno sitoi huivin silmilleni ja tiputti kylmää liukuvoidetta päälleni. Piti aloittaa. Ei minua varsinaisesti enää hävetä runkata jonkun toisen nähden, muttei se myöskään ole kovin helppoa. Tietyllä tavalla siinä menee pää kahtia kun toinen on siinä läsnä ja reagoi. Haluaisin oppia keskittymään enemmän siihen, masturboimaan sillä hetkellä jonka keskellä olen, mutta lauetakseni minun yhä vain täytyy upota omiin kuvitelmiini. Juno ei tosiaankaan tehnyt siitä minulle yhtään helpompaa. Se istui hajareisin päälläni, ja vaikken nähnyt mitä se teki itselleen, kuulin miten se nautti ja laukesi lujaa voihkien.

Se kuulosti käsittämättömän kauniilta. Pölvästiä sanoa, mutta junon orgasmi-ääni kerta kaikkiaan miellyttää minun korvaani, samalla tavoin kuin jonkun lauluääni vain osuu johonkin liipaisimeen itsessä. Se on jotenkin niin täynnä iloa ja täyttymystä, jumalten juhlia ja säkenöivää kirkkautta. Kun minä saan orgasmin, kuulostan lähinnä joltain jalkaan ammutulta pienriistalta.

Orgasmin minä joka tapauksessa sain. Jossain vaiheessa toisenkin, jälleen junon jälkeen. Voipuneena käperryin sen syliin, ja me makasimme toisiimme kietoutuneina samaan aikaan kun kaiuttimessa Andrea Bocelli ja Sarah Brightman kipusivat Con te partiron kliimaksia kohti. Repesin nauruun, kun tajuntani palaili sen verran että tiedostin tilanteen koomisen mahtipontisuuden. Juno on  välillä täysin pimahtanut noitten sen sessiosoittolistojen suhteen. Sieltä voi tulla mitä vaan, parodiahevistä 60-luvun mainoslaulumusiikkiin.

Nyt on joulu. Mulla on massiivinen molo otassa, kuinkas muutenkaan. Vihaan juhlapyhiä, joulua aivan erityisellä lämmöllä. Ja niin ihanaa kuin kotikotona onkin tulla käymään, minulle iskee täällä aina ennemmin tai myöhemmin jokin määrittelemätön ahdistus. Nyt se napsahti päälle erityisen äkkiä.

Pari viikkoa on olleet vähän huonoja muutenkin, olen ylipäätään ollut tavallista tyytymättömämpi itseeni ja elämääni. Täällä kun omat ylioppilaskuvat tapittavat seinältä silmät toivoa tuikkien, tulee väkisinkin sellainen olo että voi voi tyttöriepu kun mun täytyy tuottaa sulle pieni pettymys. Samaan aikaan kun kylven ihmissuhteissani onnen yltäkylläisyydessä, minulla on itseni kanssa yhä vain vähän tulehtuneet välit. Inhoan ja sätin itseäni, kun en millään tunnu saavan elämääni hallintaan ja sille tolalle kuin toivoisin. Kirjoittaminenkin on ollut tässä solmussa hankalaa, sanat tuntuvat tahmalta ja takulta.

Mutta tulee uusi vuosi. Loistava tekosyy päättää, että kaikki muuttuu. Än yy tee nyt.

Katsoessani junon hampaanjälkiä kaulassani uskon siihen vähän lujemmin.

Slut

Minä olen jotenkin autopilotilla nyt. Ollut koko viikon.

Ehkei sitä vain voi määräänsä enempää ottaa vastaan ja jakaa kerralla, johonkin rajaan sen on tauottava. Näemmä minun aivoni ovat päättäneet pistää liinat hetkeksi kiinni: ei tunnu mikään juurikaan miltään nyt, vaikka vähän kurjalta kuitenkin. Olo on kuin hampurilaispaperilla jota lokit repivät suihinsa sunnuntaiaamuna torin asfaltilta.

Hämmentävän nopeasti sitä unohtaa omat kipukohtansa kun niihin lakkaa koskemasta. Sellaisenkin asian josta kärsi vuosikausia päivittäin, otti turpaansa joka aamu ja ilta kun ne olivat aina vain toistensa kaltaisia. Pätkittäisten painajaisten rajaamia reunoja sille elämälle, jossa aina vain oli liian paljon liian kaukana ulottumattomissa. Ja sitten kun on huohottavalla hitaudella alkanut ontua vähä vähältä vähemmän, unohtaakin jonain päivänä täysin kuinka rampa on aiemmin ollut. Vaikka se täytyisi muistaa, jotta osaisi varoa eikä enää halvaantuisi samalla tavalla. 

Ei tämä ole missään verrannollisessa mittakaavassa lähelläkään sitä mistä olen aiemmin kärsinyt, mutta jotain haamukipua ja huonompaa verta kuitenkin. Se huolestuttaa minua vähän. Minä en vain taaskaan jotenkaan pääse läpi itsestäni, en lähellekään toisia ihmisiä. Pahinta on, ettei minusta tunnu pleksin takana kirkumiselta, kädet eivät rutistu nyrkkiin. Ne lepäävät sivuilla hievahtamattakaan. Seison vaiti ja katson ympärilleni kasvanutta kupua niin kuin itsestäänselvyyksiä katsotaan, enkä viitsi olkiani kohauttaa. Ei se hyödytä mitään, tiedän että se on liian paksua pleksiä nyt. 

On totisesti tärkeää muistaa, että myös hyvät muutokset voivat olla stressaavia. Minulla on niitä tässä kourat täynnä, eikä ikävä kyllä kipeistäkään käänteistä ole pulaa. Ja minulta loppuu yksinkertaisesti aika. Näinä päivinä on vaikea tajuta miten kenelläkään koko maailmassa on aikaa yhtään mihinkään. Sitä avaa silmänsä yhtenä aamuna ja ennen seuraavaa silmänräpäystä on kulunut kaksi viikkoa eikä tullut niitä päiviä siinä välissä joita piti, niitä joina lukee sen kirjan pois yöpöydältä tai pesee keittiön ikkunan. Ruuhkavuodet, todellakin, vuosilla on helvetinmoinen hinku änkeä itsensä minun viikkoihini. 

Minä olen ihan poikki. Loppu, slut.

Olisihan se tietysti pitänyt arvata. Niin siinä käy kun ahmii mahansa täyteen makeaa. Mikä menee ylös, tulee takuulla myös alas. Ja minä olen ollut sellaisissa korkeuksissa että pudotus on perkeleenmoinen.

Jätin luona oli ihanaa, tietenkin. Minun pyllyni on arka panemisesta ja lyönneistä, ja mieleeni palaa pätkiä jotka saavat minut valahtamaan hetkessä pehmeäksi sisältä. Hetkiä, joita on ikävä jo silloin kun ne tapahtuvat. En esimerkiksi tiedä onko minulle koskaan tehty mitään yhtä tyydyttävää kuin jätti teki kustuaan päälleni. Se painoi minut polvilleni kasvot vasten likaisia laattoja, pieneksi uikuttavaksi mytyksi hiukset märkinä suortuvina lattialla kiemurrellen. Samalla se tonki minua joka puolelta ja nosti välillä jalkansa minun päälleni kuin rahille, istuen kaikessa rauhassa läimäyttelemässä minua. Silloin ajattelin sanoiksi, että tämä on täydellistä. Tätä minä olen aina tarvinnut, tätä haluan aina uudelleen. Ehkä vähän merkillinen tilanne löytää sisäinen harmoniansa, mutta sellaista se on, elämä pienelle pervolle.

Tällaisen kokemustulvan jälkeen droppi on luonnollinen reaktio, mutta silti minua syö millaisena se on tullut. Tykkäisin paljon enemmän mennä paskaksi, tällainen turtuminen ja etäisyyden kokemus on yksinkertaisesti inhottavaa. Joudun kirjaimellisesti repimään tunteita itsestäni, eikä se ole minulle ollenkaan ominaista. On vain pakko luottaa, että tällaisellekin olotilalle on syynsä. Että jossain liskoaivoissani on tieto siitä, miten välttämätön toimenpide tällä hetkellä on kytkeä reaktorit hetkeksi pois päältä. Jäähdyttää koneisto jottei se ylikuumene vaarallisesti.

En minä usko että enää jäädyn sillä tavalla kuin ennen. 

Sunnuntain sointi

Juno kävi täällä sunnuntaina. Oltiin ensimmäistä kertaa kokonaan kaksin. 

Minulla oli ollut aika rankka viikko, töitä lauantainakin ja 908 asiaa hoidettavana. Heräsin aamuun kuin en olisi levännyt yön aikana ollenkaan. Mieluiten olisin painunut peittoihin niin syvälle ettei nykyisillä arkeologisilla menetelmillä olisi ollut mitään saumaa minua löytää, mutta noustavahan se oli. Ja kun tulin nousseeksi, seuraava kerta kun todella istahdin olikin kymmenen tuntia myöhemmin kun odotin ovisummerin soivan. 

Totta puhuakseni ehdin olla vähän huolissani, josko sellainen päivä olisi huono tilanne tavata. Että jos sitten olisinkin liian tukka täynnä itseäni ja arkeani etten pystyisi ottamaan toista vastaan. Onneksi se oli turha murhe, kuten 99,9% kaikesta etukäteen murehtimisesta on. Tietysti minua jännitti, ja tilanne oli molemmille uusi. Mutta eipä siitä paljon tämän kauniimpaa olisi voinut tulla. Kaiken stressin ja väsymyksen jälkeen minulla oli junon lähdettyä pää lohdullisen tyhjä ja sydän täynnä, onnellinen olo vaikka on tullut mitä ja tulisi vastakin samaa kyytiä.

Kahvista kaikki alkoi. Oli hyvä juoda kupilliset ja jutella vähän, vaihtaa joitain ajatuksia joita Taffin jälkeen kummallekin jäi. Pidän siitä miten avoimesti juno näyttää ja sanoittaa nekin kohdat, joissa sillä on aukkoja tai prosessoitavaa. Se jos mikä tekee luotettavan dominoivan. Että osaa nähdä omat epävarmuusalueensa ja uskaltaa tarttua niihin, sen sijaan että jänistelisi mihin tahansa pensaaseen, jottei kukaan vain keksisi epäillä omalla kohdalla sitä minkä kaikki jo tietävät: ettei yksikään ole kaikesta kontrollissa, mitä ihmissuhteisiin tulee.

Juno oli ohjeistanut minua odottamaan häntä puhtaana, meikittä ja rennoissa kotivaatteissa. Minulle se oli mitä helpottavin käsky. En ole niitä ihmisiä jotka varsinaisesti nauttisivat laittautumisesta, varsinkaan silloin kun haluaisin tehdä johonkuhun vaikutuksen. Siitä ei seuraa koskaan mitään muuta kuin puolitoista tuntia helvetinmoista hermostunutta härväämistä ja yliyrittämistä, minkä jälkeen olen kuitenkin sitä mieltä, että hukkaan meni kun ei yhtään kummemmaksi muuttunut. Nyt minä sain rentoutua jo odottaessa. Käydä kuumassa suihkussa ja puhaltaa tukan kuivaksi, levittää kasvoille pelkän voiteen ja antaa olla, tietäen että juno kyllä laittaa minusta mieleisensä. 

Ja niin se tekikin. Ohjasi minut polvilleni jalkojensa väliin ja alkoi meikata minua. Sanoi ihania asioita, sanoi että minulla on yhdet kauneimmista kasvoista mitä se on nähnyt. Sillä oli mukanaan paljon erilaisia siveltimiä, ja kun se piirsi niillä minuun, ne tuoksuivat samalta kuin ne värit joita lapsena uskalsi vain nuuhkia isompien tyttöjen meikkipusseista. Junon kädet tarttuivat minun hiuksiini ja vetivät päätäni tarpeeksi taaksepäin, jotta valo osui kasvoilleni tarpeeksi sen nähdä. Lopuksi juno sitoi minun tukkani kahdelle saparolle. En olisi millään malttanut ottaa niitä pois, nukuinkin niiden kanssa. Ne tuntuivat samalla tavalla jäljiltä kuin mustelmat, en halunnut luopua niistä koska juno teki ne minulle. 

Kun juno oli lakannut kynteni, laittanut hiukseni ja meikannut kasvoni, se antoi minulle mekon jonka halusi minun pukevan ylleni. Minä menin makuuhuoneeseen ja puin, ja kun olin valmis, juno tuli sinne myös. Se oli laittanut puhelimestaan soimaan soittolistan jonka se oli tehnyt minua varten, Disney-musiikkia ja muuta. Se kaikki kuulostikin siltä kuin olisi soinut taustalla jossain elokuvassa, teki jokaisesta hetkestä vieläkin intensiivisemmän. Muistijäljet menevät syvempiin kerroksiin, sunnuntai tulee soimaan minussa vielä kauan.

Minä kerroin jo että juno on käsittämättömän kaunis. Sunnuntaina se oli vielä kauniimpi, todella disneyprinsessakaunis. Sen tukka joka on kuin ponin harja, ja silmät jotka peilaavat kaikkia villejä asioita minussa, huulet kehyksenä niille asioille joita se ei sano ääneen vaan antaa minulle tilan upota, vajota syvemmälle niihin pisteisiin joissa se koskettaa minua. Sen rinnat, jotka on niin kauniit että minua kiusaannuttaa katsoa koska tuntuu että tuijotan täytenä tollona. Miten ne voi olla niin kauniit, miten kenenkään keho voi.

Junolla oli mukanaan tyynyliina, johon se käski minun pujottaa käteni. En tajunnut sitä ensin, mutta sehän on ihan superkätevä systeemi..! Kun taittaa kätensä taakse, pujottaa ne tyynyliinaan ja käy makaamaan selälleen kädet sivuilla liinan päälle, se on aika pirun tehokas ja simppeli sidontaväline. Olin siinä kuin lukittuna.

Juno puri minun kaulaani ja nuoli, näykki ja nipisti nännejäni. Piirsi kynsillään minuun punoittavia juovia jotka näkyivät iholla vielä aamullakin, ja välillä taas hyväili niin kevyesti että sen sormet hädin tuskin koskettivat ihoani. Painoi käsillään minun kylkiäni, läimäytteli kipeästi sisäreisiäni ja pilluani, ensin käsillään ja sitten jollain köysimäisellä, kauniilla välineellä. Minä olin melkein koko ajan silmät kiinni, mutta aina kun uskalsin katsoa, juno oli minun päälläni yhtä aikaa epätodellisen kauniina ja läpikotaisin luonnollisen tuntuisena. Tapa jolla se liikkui ja eteni suli musiikin kanssa yhdeksi ja samaksi kanavaksi, joka upposi niin syvälle minun tajuntani alle että kaikki tuntui unennäöltä. 

Kun juno riisui pikkuhousuni taisin kadottaa viimeisenkin säikeen, joka yhdisti minut huoneen ulkopuolella odottavaan todellisuuteen. Sen kosketus oli sanoinkuvaamattoman pehmeää ja silti se resonoi minussa aivan valtavalla voimalla.

Junolla oli mukanaan myös ääniaaltolelu jota se käytti minuun, kuinka ollakaan tismalleen sama kapistus jonka olin jo tilannut itselleni (ja jonka juuri äsken kävin hakemassa postista, jee!). Ja voi veljet miten se onkin jännä vehje..! En nähnyt sitä, koska minulla oli silmät kiinni enkä katsonut, vaan luulin sen olevan tavallinen vibraattori. Ihmettelin vain, miten se saattoi tuntua niin pieneltä ja hellältä ja silti mielettömän vahvalta, jollain tavalla syvältä värinältä. Välillä jo aika hurjalta myös.

Jälkeenpäin juno kysyi harmittiko minua kun en ollut lauennut. Ajatus tuntui ihan hassulta, enhän minä ollut ehtinyt edes ajatella mitään orgasmeja kun nautin sillä tavalla. Vaikka laukeaminen onkin minulle helpompaa kuin ennen, se ei ole tehnyt minusta yhtään sen orgasmikeskeisempää. Minua ei todellakaan harmittanut yhtään kun värinä ja sormet vaihtuivat reisiä kirveleviin piiskaniskuihin. 

Nyt minulla on vieläkin kynsissäni junon maalaamaa hopeaa ja rintakehä täynnä haavetta. Huomenna menenkin sitten jätin luo yöksi, täysin toiselle planeetalle.

En tiedä missä lotossa olen nyt voittanut mutta onhan tässä tytöllä melko maailman hemmottelema olo. 

Lost and found

En minä tiedä mitä tapahtuu.

Olin pää, sydän ja joka paikka ääriäni myöten täynnä jättiä, enkä todellakaan etsinyt, en edes aikonut etsiä yhtään mitään. Ja sitten tuli juno, yhtäkkiä.

Minä kiinnitin siihen huomion BDSM-baarissa, ja kävikin minulle täytenä yllätyksenä ilmi, että tiedetään toisemme tosielämästä. Muistan miten näin sen ensimmäisiä kertoja muutama vuosi sitten, eikä minun päähän meinannut mahtua miten kukaan voi olla niin kaunis. Nyt minun oli tavattoman vaikeaa käsittää, että se sama ihminen on sen kuvajaisen takana joka minua foorumilla ihastutti kirjoituksellaan. Ei niin ettei se olisi lopulta käynyt järkeen, minä en vain yhtään osannut odottaa sitä. Mulle ei ole sattunut tällaista törmäämistä ennen.

Olen hirveän onnellinen että sattui nyt. Pienen alkupaniikin (voi ei SE ei ikinä voi pitää mua viehättävänä!!!) ja tunnustelun jälkeen oli valtavan helppoa heittäytyä ihastukseensa, kun tiesi toisen jo ennalta hyväksi ja luotettavaksi tyypiksi. En tiedä olisiko minusta ollutkaan tähän väliin tutustumaan toiseen kokonaan alusta, siten että kaikki olisi ollut tuntematonta maata. Sellainen vie hirvittävän paljon aikaa ja energiaa. Nyt minulla on kartta kädessäni, ja voin lähteä tutkimaan tarkemmin pelkäämättä että eksyn.

TAFF oli ihana. Juno on. Se oli niin kaunis, taas ja aina vain. Sen mekon lateksi tuntui minun sormieni alla silkiltä eikä haissut ollenkaan ilmapallolta (inhoan ilmapalloja!). Tuntui kuin olisin painanut sormenpääni vasten veden pintaa.

Minua jännitti ja ujostutti, ja se tiesi sen, piti minusta huolta koko ajan. Piti kädestä, eikä antanut minun jäädä hetkeksikään yksin, koska olin kertonut että kestän sitä huonosti tuollaisissa tilanteissa. Jos se ei hetkeen ollut minun kanssani, se huolehti että mio oli.

Kun juno talutti minut sähköpisteelle olisin voinut hihkua riemusta. En ole tainnut aiemmin kirjoittaa siitä, mutta sähkö on suunnilleen eroottisin keksintö koskaan. Se oli myös vielä muutama vuosi sitten minun ehdottomasti ei -listani kärkikahinoissa. Ajatushan nyt vain on yksinkertaisesti inhottava. Minkä helkkarin takia kukaan kaheli haluaisi sellaista?

Kokeilkaa niin tiedätte. Se miten sähkö nipistelee, polttaa ja soi ihossa on kipuna huumaavan kiihottavaa. Olen kokeillut sitä parissa bileissä ja minun kroppa on ollut sitä mieltä, ettei niistä bileistä muuten sitten enää niin väliksikään. Voisin istua siinä tuolissa sähkötettävänä koko illan.

Nyt se oli vielä erityisen upeaa, koska juno sai kokeilla tehdä sitä minulle, ja tilanne olikin yhtäkkiä aidosti intiimi. Kahdenkeskinen, riippumatta siitä miten paljon ihmisiä ympärillä oli. Sain hengittää tihenevää ilmaa meidän välillämme ja juoda katsetta sen tummissa silmissä, kun se piteli sitä härveliä käsissään ja käski minun nostaa hameeni helmaa päästäkseen satuttamaan sisäreisiäni. Enkä olisi millään saanut siitä kaikesta kyllikseni. 

Minulle pelkät kasuaalit kipukokeilut ovatkin olleet hiukka hankalia aina, koska minun on käytännössä mahdotonta olla uppoamatta kivun lisäksi sen tuottajaan. Kun luotan siinä määrin että annan satuttaa itseäni, minä alistun. Ja kun minä alistun... No, minun on tosi vaikea pitää niin kokonaisvaltaista kokemusta itsestäni sellaisena, ettei se henkilöityisi siihen joka minut saa sillä tavalla tuntemaan. Jos alistuva minuuteni olisi satu, se kertoisi tytöstä joka kulkisi kantaen koko sieluaan pienenä lasipallona käsissään. Ei se anna kenen tahansa pidellä sitä, mutta jos antaa, se muuttaa hetkeksi koko maailman.

Junon käsiin minun on helppo antaa itseni. Se on valtavan sydämellinen, suloinen ja huolehtiva, ja saa minun rintakehän täyttymään lohdullisesta lämmöstä samanaikaisesti kuin koko ihoni kauttaaltaan kihelmöimään kärsimättömästä halusta. Juno on jollain kovin kierosti kiihottavalla tavalla minulle kuin isosisko. Meidän dynamiikkamme on viattoman uteliasta leikittelyä kontrollilla, kivulla ja kosketuksella, ja se on koko ajan juno joka päättäväisenä ja vahvana vie minut sinne minne en yksin uskaltaisi tai edes pääsisi. 

Paikkoihin, joissa se painaa minut vasten parven kaidetta ja puree minusta musiikkiin hukkuvia vinkaisuja. Pitelee minua kainalossaan ja näykkii kasvojani, tai antaa minun upota vasten sen pehmeää rintaa kun en uskalla katsoa silmiin. Kiinnittää minut häpeäpaaluun ja lyö niin lujaa etten melkein usko että ne ovat vain sen kädet, ei mitään kovempaa. Levittää meikkiä luomilleni ja huuliini, ja sanoo ääneen sen sanan joka on jo tuntunut sisälläni ja silittänyt jostain todella syvältä: nukke.

Ja kun aamulla herään, tuoksun junolta joka puolelta.

***

Viime viikot ovat olleet minun elämässäni äärimmäisen intensiivisiä. Mannerlaattojen liikettä, purkauksia jotka paljastavat kohdat joissa muutosta on kaiken alla tapahtunut jo kauan, niin hitaasti etten ole pystynyt sitä huomaamaan. Samaan aikaan elämän sattumanvaraisuus on järjestänyt sellaisia provokatiivisia performansseja nenäni edessä, että olisin kiveä jollei se vaikuttaisi minuun millään lailla. Se on ehkä vienyt unet öistäni, mutta muistanpa taas mitä on olla valveilla. Mitä on olla minä, ja millaiseksi olen aina halunnut tulla. 

Oma hyvä oloni ei valitettavasti koskaan ole ollut minulle riittävä motivaattori pyrkiä sitä kohti. Pärjäänhän minä nyt hyvänen aika vähän vähemmälläkin hapella. Laiska, tyhmä ja saamaton minussa ottaa mielellään vastaan mahdollisuuden mennä mistä aita on matalin, mikäli siinä tuoksinassa tulen mudanneeksi lähinnä oman napani. Jotta olisin valmis ponnistelemaan ollakseni paras mahdollinen minä, tarvitsen ulkoisen kannustimen, jonkun toisen jota varten nähdä ylimääräistä vaivaa. Niin se vain on, ilman sen suurempaa draamaa, ei enää mikään itsetunto- vaan persoonallisuuskysymys.

Mutta itsetuntoasiahan siitä tulee, siinä vaiheessa jos olen tullut taas heittäneeksi pyyhkeen kehään. Se inho ja häpeä jota olen itsestäni vuoden pari tuntenut on melko raakaa peliä. Olen päästänyt itseni  nahistumaan ihmiseksi, jonka ei juurikaan voi sanoa miellyttävän minua. 

Minua on aina rienannut sellainen pieni kirous siunauksen vaatteissa, että minä suoriudun kaikesta minimaalisella vaivalla yllättävän hyvin. Mulle ei oikein tule sellaisia omaan pystyvyyteeni liittyviä rock bottomeita vastaan, lukuun ottamatta niitä tilanteita kun mielenterveys prakaa. Menestyn töissä ja ihmissuhteissa oikein kivasti vaikken laittaisi tikkua ristiin kehittyäkseni. Se on siitä petollinen armo, että silloin on syntisen helppoa jumittua niille sijoilleen.

Olenhan minä pohjamudistani välillä kurkistellut, näkee sen näistä blogiteksteistäkin. Aina silloin tällöin havahtunut hereille, että ei vittu mitä paskaa, nyt tyttö skarppaat vähän. Jotenkin siinä on vaan päässyt käymään niin, että olen nostanut pääni vain kääntääkseni kylkeäni.

Mutta! Koskaan ei ole myöhäistä sille hetkelle, kun itseään pettänyt sankari avaa viimein silmänsä, lurauttaa voimallisen balladin ja lähtee kohtaamaan taistelunsa. Minä aattelin läksiä nyt. Melko pitkän matkan joudun kirimään itseäni kiinni, mutta en ole pätkääkään huolissani ettenkö pystyisi siihen. Tiedän miten vahva olen. Tiedän myös että olen tarpeeksi hyvä näinkin, ei minun muille kelvatakseni tarvitse muuttaa mitään. Minulla sattuu vain olemaan sisäpiirin tietoa siitä, että tämä tyttö osaa halutessaan olla vielä paljon ihastuttavampikin, kaikin puolin. Ja se haluaa nyt. 

Vaikka ajat ovatkin kätkeneet paljon siitä mistä minussa pidän, ne eivät ole onnistuneet viemään uskoani itseeni. On yhä helpompi ymmärtää se ennen niin käsittämätön, että joku todella saattaa rakastaa minua. Just to love and be loved in return. 

Maailman helpoin asia.

Iso, kiltti jätti

Minulle on tapahtunut valtavan paljon.

Moni asia, jota pidin kuukausi sitten itsestäänselvänä, on jotenkin kääntynyt ja kieppunut niin etten tiedä miten päin ne enää on. On onnellisia asioita, on surullisia, ja joitain jotka pelottavat minut suunniltani.

Ja sitten on jätti.

Kesällä aloin vaihtaa viestejä erään ihmisen kanssa, jota olen jo vuosia pitänyt hyvin puoleensavetävänä. Kävi ilmi, että tunne on ollut molemminpuolinen, ja tilanne eskaloitui varsin nopeasti. Nyt minä olen sen tyttö, pieni suttuinen huora. Minä annoin sille lempinimen jätti, koska se on jättipitkä ja jätit on melkein aina ihania, niin kuin IKJ tai Rautajätti. Ja hauskoja, niin kuin Shrek!

 

Nyt aivan yhtäkkiä onkin niin, että kaikki aika on joko ennen tai jälkeen jätin. Eikä kummallakaan puolen sitä pistettä aika kulje samalla tavalla kronologisesti hetkien välillä kuin olen tottunut yrittämään sen nähdä. Nyt on vain... hetkiä. Ja jotain paljon määrittelemättömämpää tapahtumista, huomaamatonta liikettä sitä kohti että olen jätin oma. Koska se on tosiasia. Ja sopimusasia se ei ole ollut hetkeäkään, ei tullut sitä päivää jolloin olisimme käyneet keskustelun jossa määrittelisimme toisemme. Me olemme määritelleet meitä koko ajan ja teemme sitä edelleen, ja siinä sellaiset asiat kuin "tänään" tai "tästä eteenpäin" ovat jotenkin tyyten tarpeettomia.

Ilman aikaparadoksaalista ällistelyä ilmaistuna, kaikki tuntuu aivan helvetin luonnolliselta. (Tiedän, olen todella katsonut taas aivan liikaa Dr. Whota.)

Meidän seksuaalinen yhteensopivuutemme on välillä suorastaan hämmentävää. Sen fetissilista näyttää samalta kuin mun selaushistoria, ja kun se sanoittaa fantasioitaan musta tuntuu kuin se litteroisi menemään mun runkkuajatuksia. Tiedättekö sen improharjoituksen, jossa pitää vuorotellen sanoa kaikkeen mitä toinen sanoo joo, ja lisätä siihen jotain, viedä juttu vielä pitemmälle? Siltä meidän keskustelut asioista jotka meitä kiihottaa tuntuu.

Ja sieltä tuntuu nousevan kaikennäköistä. Lohdullisen tuttuja, vanhoja kaipauksia, jotka olin jo ehtinyt unohtaa, luulla etten ehkä tarvitsekaan niitä enää. Toisaalta aivan uusia asioita, sellaisia jotka ovat olleet vain häilyviä haaveita ja löytävät nyt muotonsa.

Me emme pysty tapaamaan ihan noin vain. Asumme eri kaupungeissa ja kummallakin on omat menonsa. Lisäksi tällaiselle on ihan pakko ottaa aikaa, tämä on täysin uutta. Että rakastan mioa niin valtavasti, ja samaan aikaan haluan koko ajan lisää jättiä. Se tarkoittaa lukemattomia konkreettisia asioita jotka täytyy käydä läpi ja saada loksahtamaan kohdalleen. Käytännön polyamoria on totisesti huomattavasti mutkikkaampaa kuin miltä paperilla kuulostaa.

Mutta jossain vaiheessa me tapasimme ensimmäisen kerran. Joimme limpparit nurmikolla ja minua ujostutti kamalasti. Hymyilin kuplien mutta äänettömästi, en löytänyt sanoja. Olo oli kuin vieterilelulla joka on vedetty äärimmilleen mutta jota ei päästetäkään irti. Sitten, minä en muista miten, sen käsi pujottautui minun tukkaan ja tarttui kiinni. Minä sulin siihen paikkaan, tunsin miten kaikki voima minusta virtasi siihen kohtaan jossa sen sormet kiristivät kipua hiuksistani.

Sen jälkeen me ollaan sukellettu sangen syvälle toisiimme. On vaihdettu satoja viestejä, joissa sanat ja läsnäolo ovat niin väkeviä että se ei lopultakaan ole vajaampaa kuin olla toisen kanssa kehollaan, ja silti se on tietysti täysin eri asia. On jaettu järjettömän intensiivisiä hetkiä, jotka minä muistan yhtä vahvasti kuin ne yhä jatkaisivat tapahtumistaan koko ajan eivätkä menneitä asioita olisikaan, ja silti on mahdotonta muistaa kaikkia yksityiskohtia. Saan koko kehon ja kaikkien aistien takaumia, enkä osaa sanoa milloin sellaista on tapahtunut tai tapahtuiko todella ollenkaan, mutta sekään ei tekisi siitä yhtään vähempää totta.

On se ilta kun on jo pimeää ja jätti hakee minut luokseen. Joka kerta kun se rutistaa minut suureen jätin syliinsä, minun mekkoni napit aukeavat vahingossa ja minua nolottaa valtavasti. Että se saakin minut niin hämilleni, että menetän kontrollin sellaisista perusasioista kuin että mulla pysyis vaatteet kunnialla päällä..! Se tarttuu minun käteen ja me kävellään, ja minun on pakko vähän väliä kätkeä kasvoni vasten sen hartioita koska minua ujostuttaa taas hirveästi. Eikä minulla kuitenkaan ole pätkääkään epämukava olo.

Ja sitten se vetää minut sivummalle jalkakäytävältä. Kuljettaa kouransa minun helman alle, tietäen ettei minulla ole alushousuja. Sen sormet uppoavat minun sisälle, se urisee matalalta ja sanoo jotain rumaa joka tyhjentää minun pään, ehkä jotain siitä miten märkä pikkulutka jo on. Aika varmasti siitä. Sitten se työntää sotkuiset sormensa minun suuhuni, laittaa minut imemään niitä, ja sylkäisee vasten minun kasvojani.

Eikä se anna minulle lupaa pyyhkiä sitä pois. Minä joudun kävelemään vieraassa kaupungissa naama sotkussa siitä, vaikka ihmisiä on siellä täällä ja valoja kaikkialla.

Kun jätti sylkee minun kasvoilleni, se tuntuu läimäytykseltä. Se tekee sen jotenkin sellaisella voimalla että minä säikähdän joka kerta. Ja häpeämättömän röyhkeästi, siten että osa syljestä menee suoraan minun suuhuni. Sitten se nauraa. Niin syvältä rinnastaan ja tyytyväisenä että minua hirvittää.

Se tekee sitä muutenkin paljon. Urahtelee ja juttelee ihan kauheita, nöyryyttää minua sanoillaan ja pelkällä olemuksellaan. Sillä miten se tarttuu minuun takaapäin, avaa nappini lopulta tarkoituksella ja puristelee rintojani. Tarttuu kourallaan kaulaani ja pysäyttää minun äkkinäisen hengähdykseni kun olen tuntenut sen erektion itseäni vasten, nappaa sen kuin linnun lennosta. Joskus se nauraa ääneen, kovaa ja haukahdellen. Niin kuin silloin kun se on paiskannut minut lattialle ja painaa raskaan, nahkaisen saappaan minun pillulleni, joka on niin märkä että siitä pääsee ääni joka saa minut peittämään kasvoni häpeästä. Mutta ei se minun syy ole, se on niiden saappaiden syy.

Saappaiden, jotka jätti on käskyttänyt minut laittamaan jalkoihinsa, nyörittämään ne ja pyyhkimään niistä enimmät liat ennen kuin minun on täytynyt alkaa nuolla niitä. Saappaiden jotka välillä upottavat kuvioitaan reisilleni, välillä painavat kasvojani vasten lattiaa, ja jotka ovat niin mustat ja raskaat että se pelottaa minua. Pelkään, koska tiedän että minua voisi sattua niiden takia tosi paljon. Ja kun jätti leikkii sillä pelolla ja minun avuttomuudellani kun olen sen jalan alla ja maailman pienin siihen verrattuna, minä en mahda sille mitään että minä vuodan vesiä itsestäni. Enkä sille, että kun jätti käskee minun asettua sen toisen saappaan päälle ja alkaa imeä itseään, minusta tuntuu niin järjettömän nautinnolliselta kihnuttaa itseäni sitä vasten, että tiedän että saattaisin laueta sillä tavalla. Varsinkin, kun jätti näkee ja kertoo minulle, miten vähämieliseltä pikku huoralta se saa minut näyttämään.

Mutta se ei haittaa yhtään, koska sellainen minä jätille olen ja sellaisena se minusta tykkää. Tyhmänä ja kyrvännälkäisenä pikku tyttönä, jolle on parempi että jätti pitää siitä huolen, koska muuten sitä voisi kuka tahansa käyttää miten lystää. Kun jätti tekee sen itse, tyttö pysyy turvassa.

Jätillä on saappaiden lisäksi nahkaiset hanskat jotka tekevät minut heikoksi. Se saattaa tunkea sormensa minun suuhuni kun sillä on ne käsissään, tai salvata minun hengitykseni kokonaan kun se nai minua, laittaen minut hetkeksi hukkumaan nahan tuoksuun. Kun silloin säikähdän ja katson sitä silmiin kuin uhattu eläin, enkä voi mitään muuta kuin pelätä ja luottaa yhtä aikaa, siinä on kaikki mitä koko maailmaan mahtuu kerrallaan. Silloin se rauhoittaa minut alleen, alkaa puhua lempeämmällä äänellä, muttei lakkaa survomasta itseään minun sisääni ja käyttämästä kauniilla tavalla rumia sanojaan.

Ennen jättiä oli ehtinyt kulua kauan siitä kun viimeksi harrastin anaaliseksiä, ja siitä oli ehtinyt tulla uudelleen aika iso juttu minulle. Yhtä kiihottava kuin aina ennenkin, mutta myös oikeasti jännittävä, ja sen takia sitten vielä kaksisataa kertaa kiihottavampi. Ajatus siitä, että se reikäni on niin konkreettisella tavalla jätin oma, että sen täytyy avata se itselleen aivan kuin olisin vielä kokonaan koskematon... No se on varsin stimuloiva ajatus se.

Ja jätti teki sen aivan ihanalla tavalla. Tunkeutui minuun alkuun vain sormillaan ja malttoi odottaa, että minä aloin sekä pelkäämään että haluamaan itseni kutakuinkin järjiltäni. Lopulta se komensi minut polvilleen eteensä ja työnnettyään sormensa sisääni totesi, ettei enempää valmisteluja tarvita koska sen kuuluukin vähän sattua. Silloin minun aivoissani kävi sellainen raketin ujellus ja räjähdys että ihme kun mulla jäi päätä jäljelle ollenkaan.

Rakastan sitä miten kovasti jätti nauttii minun peppuni käyttämisestä. Miten tunnen ja kuulen kuinka hyvältä se tuntuu sille. Rakastan kun se tekee sen maaten minun päälläni niin että minun on vaikea hengittää, ja rakastan kun olen polvillani sen edessä ja kaikki on koko ajan sillä suloisella rajalla onko se jo liikaa, vai haluanko vielä enemmän. Eniten, kaikkein eniten rakastan vikistä ja uikuttaa avuttomana, anella sitä lopettamaan koska tiedän ettei se aio sitä tehdä.

Kun jätti antoi minun käyttää wandia samalla kun nai minua perseeseen (helvetti minä inhoan käyttää tuota ilmaisua!), minä laukesin.  Aivan naurettavan helposti, pari minuuttia ja orgasmi tuli noin vain. Kaikkien niiden väsytystaisteluiden jälkeen joita uuden ihmisen kanssa tuleminen on yleensä vaatinut, tilanne oli suorastaan hämmentävä. Näinkö helppoa se on? Yhtä vaivatonta kuin yksin, mikä tuntuu sekin käyneen viime aikoina suunnilleen yhtä luontevaksi saada aikaan kuin aivastaa silloin kun aivastuttaa. Kun minä saan jätiltä luvan tulla, tähänastinen ennätys on neljä orgasmia kymmeneen minuuttiin. Ne poksahtelevat tulemaan kuin riisimurot kupissa.

Välillä jätti käskyttää minut kylpyhuoneeseen. Minä tiedän mitä se aikoo silloin tehdä, enkä voi kuin asettua polvilleni ja odottaa, nojata taaksepäin koska jätti haluaa nähdä miten sen kusi sotkee minun hiukset ja valuu suusta ja kasvoilta pillulleni. Sen jälkeen se saattaa tarttua minua niskasta ja painaa kasvoni sotkemaansa lattiaa vasten, tai laittaa minut pesemään itsensä jättäen minut vielä likaiseksi. Silloin minun käteni ovat pienemmät ja hauraammat kuin yleensä, kosken jättiä joka puolelta mistä se käskee mutta teen sen varovasti kuin pelkäisin meneväni rikki. Tai ehkä että se menee, hajoaa minun edessäni kuin sumu, eikä olekaan totta vaikka on juuri ollut siinä. Samalla minusta tuntuu aivan ihanalta koskea siihen sillä tavalla, pitää jätistäni huolta.

Kun menen seuraavan kerran töihin, minun tukkani on pelkkää villiä hattaraista sotkua vaikka olen yrittänyt harjata. Jätti on huuhdellut hiukseni jälkeensä, mutta en ole halunnut pestä niitä shampoolla. Tahdon pitää kaikki jätin jäljet minussa mahdollisimman kauan. En tahtoisi antaa sitä iholtanikaan, sen hampaanjälkiä selässäni ja käsivarressani, violetiksi tummuneita raipaniskuja pakaroillani ja vyön kaulaani hiertämiä liki näkymättömiä rantuja, tai niitä pieniä verenpurkaumia jotka se on puristanut minun sisäreisilleni.

Niin. Minun koko ihoni tuntuu jätin jäljiltä paljon paremmalta ylläni. Minulla on ollut massiivisia vaikeuksia kehonkuvani kanssa, hankala hyväksyä sitä että saatan tällä tavalla lihoneena olla mitenkään oikeutetusti seksuaalinen toimija saati kenenkään uuden ihmisen halun kohde. Totta kai minä ujostelen välillä alastomuuttani kuten olen ujostellut aina, painoinpa mitä hyvänsä, mutta muutoin minä en ole murehtinut kropastani jätin kanssa kertaakaan. Ei ole tullut mieleenkään miten pahalta näytän jossain tietyssä asennossa, tai etteihän se vain näe jotain kohtaa minusta. Ja voin kertoa että se on tosiaan katsonut joka puolelta.

Se tykkää tehdä sitäkin. Komentaa minut levittämään itseni sen nähtäväksi ja käskeä minua katsomaan itseään silmiin silloin kun yritän eniten piiloon. Ihan kuin sillä olisi koko ajan luja ote minun niskasta, minä en yksinkertaisesti pääse sitä pakoon itseeni, olen koko ajan auki sitä kohti. Minusta tuntuu tulevan myös täysin ääniohjattava. Kun se puhuu minulle koko ajan, minun pää aivan todella tyhjenee kaikesta muusta, saan laskea itseni kokonaan sen käskyjen varaan. Kuljen kuin sokeana minne ikinä se minut ohjaa, ja näen yhtäkkiä asioita joita ei ole ennen ollut minulle olemassakaan.

Esimerkiksi silloin kun se käskee minut nuolemaan kiveksiään. Käskee nuolemaan alempaa. Ja vielä alempaa, niin kauan että nuolen sen... No te tiedätte mitä sieltä löytyy. Kehtaan kirjoittaa sen jätille, mutta en mitenkään tähän. Miten vain, minulle on täydellinen yllätyskäänne millä tavalla siitä nautin. En pelkästään siksi että se on nöyryyttävää ja irstasta, vaan siksi miltä se minusta fyysisesti tuntuu, minun kielessäni. Ei se ole minun kehonkartassani koskaan ollut mikään erogeeninen alue, joten olen hyvin hämmentynyt miten voimakkaasti sillä nyt tunnen. Miten saatan muistellessani oikeasti nuolla hellästi kitalakeani samalla tavalla kuin koskettelen itseäni muualta.

Jätin kanssa tuntuu olevan aina kesä. Aurinko tekee huoneesta keltaisen kun käperryn raukeana sen kainaloon katsellen sen orgasmeista onnellisia kasvoja ja kauniita, lempeitä silmiä. Tunnen valtavaa lapsenomaista ylpeyttä siitä, että minä olen saanut sen niin tyytyväiseksi. Koko kehossa humisee yhtä aikaa täysi rauha ja riemu, ja minua naurattaa pelkkä olemassa oleminen, sen täydellinen painottomuus.

Minun hetkeni jätin kanssa ovat enemmän paikka kuin palasia ajasta. Ja siitä paikasta on jo nyt tullut minulle hyvin, hyvin rakas.