Sivut

tiistai 3. elokuuta 2021

Pikkusisko ja sen veli

Minun nimimerkkini ei liity insesti-fantasioihin. Liittyy Billy Idoliin ja identiteettiini kuopuksena, sekä pikkuisuuteeni, vaikka en vielä nikkiä valitessani varsinaisesti ollutkaan siitä tietoinen. Yhtä kaikki, ei minulla missään tapauksessa ole mitään sisarusfantasioita vastaan. 

Näin jättiä viime viikolla. En ollut edes tajunnut miten kova ikävä minun sitä oli. Totta puhuakseni, en ollut tainnut tajuta miten kova ikävä mulla oli ylipäätään. Kuten jätille nauroinkin, mä en käsitä mihin multa kaikki ihmiset meni. Ihan vasta niitä oli vaikka kuin paljon, ja yhtäkkiä ei ole käytännössä ketään. Periaatteessa on, muttei periaatteet silitä sua (eikä pure). Tyypillisesti se ei haittaa minua, enkä tunnista itsessäni ihon ikävää. Sen perusteella miten hyvin resepti tepsi, olisin silti valmis antamaan diagnoosin että läheisyydenkaipuupa hyvinkin. 

Tyypillisesti olen myöskin enempi sitä sorttia että pannaan ensin ja rupatellaan sitten. Vaikken enää olekaan sellainen sosiopatti kuin ennen, en edelleenkään ole sangen sulava kuulumistenvaihtaja. Seksuaalinen kontakti on mulle paljon luontevampaa ottaa, eikä sen jälkeen tunnukaan luonnottomalta jutella niitä näitä. Tällä kertaa sekin meni erillain. Ujostutti, mutta tosissani tarvitsin sitä että silti jonkin aikaa vain puhuttiin ja oltiin, ennen kuin mitkään seksuaalis-spatiaaliset partikkelit päästettiin pörräämään. 

Eikä minun tarvinnut pyytää. Se oli sula itsestäänselvyys, vaikkei se tarkemmin ottaen ollenkaan ole. Ei vaikka olin viestitellessä tehnyt selväksi, miten uupuneessa ja turhautuneessa mielentilassa satuin olemaan. Joku toinen olisi tuumannut, että tukistetaanpa tuo tuittuilu pois heti alkuunsa. Joku toinen kerta se olisi toiminutkin. Mutta jätti ymmärsi ettei nyt, ja ihan yhtä lailla se näki kun taas oli nyt. Kun päivitys oli latautunut ja olin uudelleenkäynnistämistä vailla valmis. Se istui sängyn laidalla ja otti minut halaukseen, polvilleni jalkojensa väliin, ja sitten alkoi sinkoilla. 

Jätistä pääsi matalaa murinaa, minusta pieniä ynähdyksiä. Olin jo siinä kiinni, mutta painauduin vielä lähemmäs. Se ei satuttanut vaan piteli yhä pehmeästi, kuitenkin paljon lujemmin. Minä kutistuin pisaroiksi ja jätti kasvoi valtamereksi. 

Se kertoi ajatelleensa, että voitaisiin leikkiä pientä roolileikkiä. Jotain insestistä. Sitten jätti kysyi, kuka niitä pahoja asioita tekisi. Automaattinen vastaus oli isi, mutta se tuntui heti väärältä. Painoin kasvoni jätin vatsaa vasten ja tunnustelin millainen se mulle on, millaista yhteenkuuluvuutta siihen koen, ja se sana oli siinä heti. Mutta en minä kehdannut sitä sanoa. Mikä onni että jätin ensimmäinen arvaus osui oikeaan.

"Olisko se isoveli?"

Jätti teki aika arvostettavan peliliikkeen ja varmisti, ettei mulle oikeasti ole tapahtunut sellaisia asioita, koska se nyt olisi edellyttänyt aika paljon enemmän esipesua. Sen jälkeen pohjustus olikin helppo ja lyhyt. Pikkusisko olisi menossa nukkumaan kun vanhemmat ovat poissa, ja isoveli tulisi tekemään mitä on halunnut tehdä. Se tietäisi, että siskolla on tänään alkaneet ensimmäiset kuukautiset ja se olisi iso tyttö nyt. 

Koko tämä "kokeiltaisko roolileikkiä ja miten se tehdään" -keskustelu käytiin parissa minuutissa. Se ei tuntunut hetkeäkään miltään irralliselta kartanpiirtämiseltä, vaan se oli ikään kuin jo sisällä siinä mitä meillä ennestään on ollut, uusi tulokulma vain. Siksi se ei tuntunut pätkääkään päälleliimatulta eikä näyttelemiseltä. Se oli leikkiä.  Eikä itse asiassa ole olemassakaan mitään niin totta kuin leikki on, koska se tekee todellisuutta mistä ikinä hyvänsä. 

Käperryin peiton alle kuin nukkuisin. Kuulin jätin tulevan huoneeseen, ja se asettui makuulle taakseni ihan lähelle. Kosketti takapuoltani, painoi suunsa korvaani vasten ja alkoi tiputella sinne rumia sanoja. Havahduin mutten täysin herännyt, yritin vetäytyä kauemmas. Rooli oli äärimmäisen luonteva ja helppo, melkein kuin minä muutenkin, mutta se antoi silti erilaista liikkumavaraa. Oli järjettömän kiihottavaa ja vapauttavaa saada tapella vastaan. Pehmeästi, ei mitään primal playta, mutta kuitenkin pyristellä pois, yrittää estää toista koskemasta, kieltää... ja lopulta luovuttaa. 


Aika hauskaa miten erillä tavalla kiihottavaa pienistäkin asioista tuli. Niin kuin suuteleminen. Jätti kiristi pyytämään että se suutelisi minua, ja sai jestas sentään pussaamisen tuntumaan aivan sikamaisen perverssiltä ajatukselta. Niin hurjalta, että "vai otatko ennemmin isoveljen kyrvän perseeseen" oli oikeasti aika brainer. Samalla tavalla se painosti ottamaan sen suuhunsa... ja raiskasi minun perseen lopulta silti ("mutta sä lupasit...!" ei auttanu yhtään). Vaikka olin arka ja aika peloissani, se työnsi vielä sen jälkeen peppuni täyteen valtavia jätinsormiaan. Neljä, miten se voi saada sinne neljä, uhkasi jonain päivänä laittavansa koko nyrkin. Komensi laukeamaan. Orgasmi tuli pitkän tauon jälkeen yllättävän nopeasti, varsinkin kun makasin selälläni kasvot jättiin päin enkä päässyt piiloon. 

Heti kun olin lauennut mielestäni kerralla tyhjiin, jätti käski tulla uudestaan. Ensireaktioni oli, että sen on täytynyt tulla hulluksi, en missään tapauksessa pystyisi enkä kestäisi. Mutta se ei jättänyt hirveästi vaihtoehtoja vaan oli täysin varma asiastaan, että juttu oli yksinkertaisesti sillä tavalla että tulisin koska se sanoo niin. Ja sillä tavalla se oli, eikä se loppujen lopuksi ollut edes hankalaa. Tulinkin sitten sillä mielin, että lähti toisesta korvasta hetkeksi kuulo. 

Oli ihan sairaan kivaa! Mennään heti uudestaan -tavalla kivaa. Ja tosi erilaista, käytiin kokonaan uusissa pimeyksissä. Otettiin leikkiimme eri ei kun ennen, ja siinä samalla uusi tunne: inho. Tietysti isoveljen nussimaksi tuleminen on sairasta ja väärin, mikä sinänsä ei ole mitään uutta meille. Mutta se on myös ja ensisijaisesti ällöä. Pikkusisko ei halua että isoveli koskee siihen, koska se on inhottavaa

Luulen, että siksi molemmille tuli myös tarve selkeästi sulkea asia jo leikin sisällä, mitä ei ennen ole tapahtunut. On riittänyt että kumpikin tietää, ettei mikään niistä kauheuksista päde session ulkopuolella. Nyt mulle itsellenikin tuli olo, että jos tämä menee yhtään pitemmälle, se ei ole enää hauskaa. Tismalleen samaan aikaan jätti alkoi ohjata tilannetta siihen suuntaan, että pikkusiskokin alkaisi kuitenkin haluta ja nauttia, vaikka se kauhistuttaisi ja hävettäisi sitä. Ja tadaa, kun isoveli vei minulta neitsyyden pillustakin, tuntui ennennäkemättömän hyvältä vain tuntea sen kyrpä sisälläni. Toki siinä suunnanvaihdoksessa olikin oma aspektinsa myös turmeltumisella: onhan se vain aivan superkiihottavaa että isoveli saa pienen siskonsa haluamaan sitä. 

Huomaa että leikki meni mieleen melkoisella voimalla, koska näin todella intensiivisiä unia. Ensin uneksin jätin kosketuksesta ja havahduin orgasmiin, sitten näin painajaista jossa pahoitin sen mielen ja heräsin kyynelissä. 


Aamulla jätti vielä pieksi minut. Oli ihan kamalaa, sattu tosi paljon. Rakastan sitä kun se ei lopeta vaikka haluan ja rukoilen. Käskee vain hengittää ja jatkaa, koska tietää että kestän vielä. Ja minä kestän, koska luotan siihen että se tietää. 

En varmaan ikinä lakkaa ällistelemästä miten on edes mahdollista löytää joku, jonka kanssa jakaa ja toteuttaa näin kieroutuneita fantasioita. Ja että se tuntuu vieläpä maailman helpoimmalta asialta. Jätti osaa lukea minua täydellisesti, erottaa vikinät ja ynähtelyt toisistaan, eikä mun puolestani tarvi ikinä ihmetellä mitä se multa haluaa. Me yksinkertaisesti tajutaan toisiamme. Tällasenki leikin vois toteuttaa hirmu monella eri tavalla, mutta me oltiin heti samalla sivulla. Kun jätti puhui kauheitaan, se sanoi prikulleen niitä asioita jotka kiihottivat minuakin eniten koko skenaariossa. Hirvittäviä juttuja, sitä kaveria ei kuulkaa paljon ujostuta. 

Olen käsittämättömän onnellinen, että ollaan tällasia paatuneita pervoja molemmat. Jätin kanssa voi oikeasti tapahtua mitä tahansa, ja olen silti turvassa aina. 

Isoveli pitää susta huolta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti