Villi viikko (satoi kasvoille kyyneleitä)

Minulla oli hiljattain viikko, josta sain hyvin kiellettyä mielihyvää. 

Harrastin seksiä neljän eri miehen kanssa. Se on vaikea sanoa niin ettei se kuulosta väärältä, ei minua miellytä kehuskella sillä montako pää(tai esi)nahkaa yhden viikon aikana sain. Minua kiihottaa ajatus, että olin sellainen lutka. Tuskin olisin viitsinyt toteuttaa niistä tapaamista kahta enempää jollei se olisi ajanut minua. Ei sillä etten olisi kiinnostunut kaikista heistä, olen vain hirveän huono haalautumaan yhtään mihinkään tapaamisiin. Kaikki nämä kaverit olivat siis sellaisia joita muutoinkin olen nähnyt, karhu, tindermies, ja kaksi joita en ole vielä nimennyt. 

Toinen näistä kahdesta on Tinderistä hänkin, ihka ensimmäinen matchini, jonka kanssa tavattiin vuosi sitten muttei ole tullut nähtyä uudestaan, vaikka kivaa olikin. Jälleen asioita joita punastuttaa sanoa, mutta imartelee tolkuttomasti, millainen rooli minulla hänen seksuaalisessa heräämisessään kuulostaa olevan. Hän on kertonut pohtineensa olevansa jopa jollain tasolla aseksuaalinen, mutta meidän tapaamisemme jälkeen oivaltaneen, että paikka josta hän halunsa löytää on vain tosi rajallinen. How about that, tyttö joka käännyttää aseksuaalin 😄 (joo joo, tiedän ettei se mene niin, mutta onhan se balsamia itsetunnolle vähän leikitellä ajatuksella). 

Nyt tarjosin hänelle todella mahdollisuuden päästää koiransa irti, ja vastavuoroisesti sain antautua alistumiseeni. Kun se kiinnitti käteni taakse ja nai kurkkuani. Kahlitsi x-asentoon sänkyynsä ja nyhti minusta nautintonsa, löi, sylki ja sitoi silmäni näkemästä. Laukesi kasvoilleni ja hiestä kaulalle liimautuneille hiuksilleni, sanoi ettei ole koskaan ennen tullut kenenkään muun kuin vaimonsa kanssa, vaikken sitä uskoisikaan. Ja minä uskoin, tietenkin, koska tuntuu hyvältä uskoa sellaisia sanoja.

Win-win.

Sitten oli se-mies. Se mies, jonka kanssa jaoin kaikki mahdolliset neitsyyteni, taivas varjelkoon kohta kaksikymmentä vuotta sitten. Se mies, joka laittaa viestejä joissa haluaa vain minua, joissa ääneni saa sen hulluksi halusta, joissa se ajattelee minua kun panee muita. Uskon, koska ei ole mitään merkitystä onko se totta vai satua joka sana. 

Se pyysi minut yöksi, ja vähän yllätyin moisesta... ystävällisyydestä kai se sana on, kuin ystävä. Laittoi minulle aamupalaakin. Keskusteli kanssani pitkälle yöhön, kirjoista ja musiikista ja siitä miten irrallaan sitä tuntee olevansa. Kuunneltiin Pariisin Kevättä ja minusta pulppusi suunnilleen kaikki sanat mitä minussa on, ja se näytti omansa. Alettiin panemaan jo ennen kuin ulko-ovi oli kokonaan kiinni, lopetettiin ja alettiin uudestaan. Se puri hampaansa rintoihini ja sanoi pikkuhuoraksi, ja minä pyysin näyttämään mitä sellaisille tehdään. Oli aivan fantastinen yö, vaikka tukikättäni särki kaikesta suihinottamisesta. Täytyy tosiaan alkaa tanssia enemmän jotta vähän vahvistuisi. 

Aamulla kävelin kotiin ja itkin. Kiersin sen saaren jonka tunnen niin hyvin, jossa olin joitain vuosia sitten valtavan onnellinen vaikken tajunnut sitä silloin. Soitin Pariisin Kevättä aina vain ja todella kuuntelin. Käännät jokaisen kortin / patoja patoja. Minua on aina vaivannut miksi ne kortit ovat juuri patoja, mikä symboliikka niissä on. Sitten, yhtäkkiä päivänselvänä. Ne on patoja. Pato...ja. 

Minun patoni eivät vielä murtuneet, mutta niistä tihkuu läpi. Eikä minua pelota, odotan sitä. Taon nyrkeilläni vaikkei voimastani mikään vapaudu. Ne railot tulevat siitä, kun uskallan hetkittäin olla niin helvetin hauras. On ollut aikoja jolloin uskalsin koko ajan, eikä mikään silloin pidätellyt minua virtaamasta.

Sillä tavalla tahdon elää, en kivien takana.