Millainen subi minä olen?

Minun kinkyidentiteettini on kiepsahtanut viime aikoina vähän hassusti päin. 

Aiemmin olen kokenut olevani ensisijaisesti alistuva ja vasta sen jälkeen kaikkea muuta. Nyttemmin minusta on alkanut tuntua, ettei alistuminen nappaa oikeastaan ollenkaan. En ole aikoihin huomannut itsessäni kaipuuta päästää irti kontrollista tai tulla omistetuksi ja hallituksi ulkoakäsin. Sen sijaan aiempaa suuremmaksi on kasvanut halu ja uteliaisuus kipua kohtaan.

Nyt kun olen subiudestani tällä tavalla vähän etäämpänä, on helpompaa tarkastella sitä neutraalisti. Millainen minun seksuaalinen profiilini alistuvana oikeastaan sitten on?

Kuva

Melko yleinen tapa erotella alistumisen tapoja toisistaan on alistuva/alistettava -jaottelu. Karkeahan se on, mutta omalla kohdallani ihan käypä käsitepari, koska olen niin selvä tapaus. Minua ei todellakaan tarvitse millään voimakeinoin nujertaa antautumaan, vaan alistuminen on tietynlainen perusasetus kaikessa seksuaalisessa toiminnassani. Nytkin, vaikkei se tällä hetkellä ole mikään minua ajava voima, se on silti se ainut tapa jolla minä voin seksuaalisesti olla olemassa. Minä putoan ja olen aina pudonnut subitiloihin joka kerta, kun annan jonkun koskettaa minua haluten, tai hakaten.

Vaikka kaikessa muussa kanssakäymisessä saatan haastaa, kujeilla ja vittuilla minkä kerkeän, minä olen hyvin herkkä huomaamaan toisessa sen muutoksen, kun sellaista käytöstä ei minulta enää suvaita. Sen jälkeen minä en koskaan vastustele tahallani enkä uhmassa, vaan teen totisesti kaikkeni ollakseni ja toimiakseni tismalleen niin kuin minun halutaankin tekevän. Moinen miellyttämisenhalu on minussa niin voimakas, että minut on melko helppo taluttaa myös omille epämukavuusalueilleni, enkä lyö jarruja pohjaan just heti kun minulla lakkaa olemasta kivaa, vaan vasta kun en aivan oikeasti johonkin pysty.

Koska kuitenkin pidän tärkeänä sitä, että sessiomoodin ulkopuolella saan huoletta laskea leikkiä ja esittää omia mielipiteitäni silloinkin kun ne haastavat D:n näkemykset, voisi luulla etten olisi niinkään kiinnostunut mistään 24/7-kuvioista. Totta onkin, ettei mikään konservatiivisemman mallinen konsepti minulle varmastikaan sopisi. Esimerkiksi jo herroittelu/rouvittelu tuntuisi minusta nykyisin pelkästään teennäiseltä, eikä minusta missään tapauksessa olisi kenenkään orjattareksi muuten kuin yksittäisten sessioitten puitteissa (...jolloin se olisi kylläkin hurjan kovasti kiihottavaa).

Siitä huolimatta koen, että elämässäni on seksin lisäksi paljon muitakin osa-alueita, joissa olisin enemmän kuin valmis luovuttamaan valtani toiselle. Jos minä saisin päättää, lopullinen päätäntävalta olisi oikeastaan kutakuinkin kaikessa jollakulla muulla kuin minulla, koska en luota omaan arviointikykyyni pätkän vertaa. Ainut poikkeus jonka tältä istumalta keksin, ovat poikaani koskevat asiat. Seksuaalisestikin pitäisin nautinnollisena sitä, että toisella olisi valtuudet hallinnoida myös pieniä arkisia muuttujia, kuten minun pukeutumistani.

Niin ikään sen, mitä kaikkea konkreettista toimintaa suhde sitten pitäisi sisällään, olen hyvin pitkälti valmis laskemaan toisen käsiin. Ainut asia, mitä minulla on otsaa edellyttää, on kipu. Sitä täytyy myös olla niin paljon, että saan anella sitä olevan vähemmän. Muutoin minulla ei itselläni ole oikein mitään sellaisia intressejä, joita ilman en pärjäisi, eikä liiemmin niitä asioita, joita en kerta kaikkiaan tahdo tehdä. Joitain tietysti on, muttei mielestäni siinä määrin, että monikaan D kokisi toimivaltaansa suotta rajoitetuksi.

Joskus olen pelännyt tässä nöyryydessäni olevani jopa jonkin verran passiivinen subi. Minulla herää hyvin harvoin mitään sen kummempia erityistoiveita tekemisen suhteen, enkä oikein osaakaan olla mitään vailla. Olen oikein tyytyväinen kun D vie ja mie vikisen, oli suunta mikä hyvänsä. Nyttemmin näen sen omalla kohdallani enemmän sellaisena innokkaana mitä vaan -asenteena kuin lahnamaisena ihan samana. Luotan myös siihen, että D saa halutessaan minusta ideoita irti ilman, että minun tarvitsee erikseen esittää mikä voisi minun kanssani toimia.

Kuva

Jos miettii ihan sitä, minkä tyyppinen subi minä olen, niin kai se pikkuisuus sitten kiteyttää minun olemukseni melko hyvin. Mutta olen minä paljon muutakin kuin pieni ja suloinen. Minä olen myös likainen, rietas ja kyltymätön lutka, joka haluaa tulla nähdyksi ja kohdelluksi sellaisena. Sen lisäksi minussa on se synkempi puoleni, joka todella tahtoo tulla pidellyksi pahoin. Olenkin alkanut vähän varoa sitä, etten enää ilmaisi itseäni niin vahvasti pelkästään pikkuisuuteni kautta, koska jos näkee minussa ainoastaan sen, katsoo minusta pahasti ohi.

Eikä se minun pikkuisuutenikaan niin yksinkertaista ole. Minulle se on pikemminkin tiettyä herkkyyttä ja haurautta luonteessani kuin mikään rooli. Se ei myöskään ole minulle millään tavalla sidoksissa kokemukseen itsestäni ikäistäni nuorempana. Minä en pakene aikuisuuttani enkä leiki lasta, vaan minun persoonaani nyt vain sattuu liittymään monia tyypillisesti lapsuuteen liitettyjä asioita. Itse asiassa kritisoin voimakkaasti koko pyrkimystä lukita sellaisia asioita vain lapsuuteen kuuluvaksi.

Tämän tekstin kirjoitettuani minusta ei jostain syystä enää tunnu ollenkaan siltä, että minun subiuteni olisi minnekään karannut. Päinvastoin, nyt minun tuli kamala ikävä omalle paikalleni, polvilleni.

Olisi pitänyt arvata että tässä käy näin. Paha periköön..!