Sivut

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Häpyhäpeä.

Länsimaisessa kulttuurissa on äärimmäisen tiukat häpystandardit. Miehen rensseleitten tulee pinttyneen uskomuksen mukaan olla tiettyä kaliiberia kookkaammat, vaikkakin miehen mitta on monien peitsen kantajain omaa arviota armollisempi. Naisen hävyn on puolestaan oltava joko täysin tai lähes karvaton ja tiukka, ja pornoteollisuus takoo tajuntoihin ihannetta ulkonäöltään hampurilaista muistuttavista tekotimantein koristelluista pimpsoista. Kaikenmaailman asiantuntijat ja hömppälehdet huutavat toosan tuunaamisen tärkeyttä: on jumpattava lemmenlihaksia ja sokeroitava brasilialaisittain jos uimarannoille saati petipuuhiin mielii. 



Eittämättä joka tytöllä välillä käy mielessä, josko oma välineistö täyttää vaatimukset. Valitettavan moni kärsii suoranaisesta häpyhäpeästä tuskaillen, kehtaako alapäätään ylipäätään kellekään näyttää. Myös minulla on omat kompleksini. 

Luonnollisesti synnytyksen jälkeen olin vähän peloissani, olenko ponnistanut paikat pilalle. Jossain välissä haalin jos jonkinnäköisiä kuulia lihastreeniä varten, mutta totta puhuen sen homman olen kokenut aina aivan äärimmäisen epämukavana. Mä alan vain voida kokonaisvaltaisesti pahoin, kun kuvittelen hissitteleväni jotain helvetin kirsikkaa pillussani. Olen sitä paitsi niin patalaiska, että jo jumppavälineen paikalleen asettaminen ylittää usein viitseliäisyyteni rajat. Vähälle on siis välineurheilu jäänyt. Toistaiseksi en ole kuitenkaan saanut mitään näyttöä siitä, että olisin löystynyt käyttökelvottomaksi, joten olen päättänyt yksinkertaisesti unohtaa koko hetkellisen päähänpinttymän. 


Edelleenkään en ole löytänyt sekä herkälle iholleni että laihalle lompakolleni sopivaa menetelmää pitää bikiniraja paraatikunnossa, ja koska seksielämä on sangen satunnaista, vietän suurimman osan ajasta täydellisessä luonnontilassa. Onneksi karvoitukseni ei ole turkkilaismallia kaitsemattomanakaan, joten ei ole täydellinen katastrofi vaikken ehtisi varautumaan sutinaan karvatalkoin. (On muuten kaikkein varmin konsti jättää valmistelut tekemättä varmistaakseen onnettaren suosio baanalle lähtiessä. Aivan saletisti löytyy joku hillitön komistus kainaloon juuri silloin.) Säännöllisemmän seksin aikoina olenkin sitten melko tukalassa pinteessä. Saa valita tekeekö mieli olla parin näpsäkän päivän jälkeen punapilkullinen, kutiseva ja piikkisänkinen, vaiko suosiolla au naturel.

Oireilevan ihon lisäksi sheivaaminen on saamarinmoinen päänsärky myös toisesta kiusallisesta syystä, joka on  itsetunnollinen ongelma jo sinänsä. Mulla on nimittäin sellaiset tuhannesti kirotut roikkuvat häppärit, joista naiset kausittain lyövät kuvia nettiin ja kyselevät hädissään, onks normaalia. On normaalia, mutta myös epäesteettistä ja vallitsevien ihanteiden valossa häpeällistä. Posliiniksi en enää tohdi vetää ollenkaan, tätä tilannetta on kova tarve edes vähän karvapeitellä. 

Pari viikkoa sitten tuli Teemalta aivan erinomainen dokumentti The Sunny Side of Sex (1/4), joka sivusi tätä aihetta. Siinä toimittaja pistäysi tutustumassa ugandalaiseen seksuaalikulttuuriin, jossa tapana on mm. venyttää häpyhuulia tarkoituksella mahdollisimman roikkuviksi. Toimittaja yritti selittää näille naisille, että länsimaissa naiset häpeävät kuollakseen jos häpikset luonnostaan hieman retkottavat, mutta tällainen suhtautuminen oli ugandalaisnaisille täysin mahdotonta ymmärtää. Ylipäätään heidän kulttuurissaan tuntui olevan käsittämätöntä yhdistää sana "häpeä" omaan kehoon. Niillä nurkilla kannustetaan olemaan seksuaalisesti aktiivinen sen sijaan, että tulisi yksinkertaisesti olla olemuksellisesti seksikäs. Häpyhuuliakin venytetään ulkonäöllisten syiden sijaan nautinnon lisäämiseksi. Naiset totesivatkin täysin tyynesti, että onhan ne taivahan rumat mutta entä sitten, sitä paremmat fiilikset.


Tätä asennetta olen yrittänyt tankata itseenikin. Sitä paitsi, en koskaan ole kuullut negatiivista palautetta paikoistani. Päin vastoin itse asiassa, kuuluu kelvanneen sellaisenaan. Myös karvakysymys on kokemukseni mukaan melkoinen uutisankka. Kaikki miehet, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, ovat olleet sillä kannalla, ettei ole vitunkaan väliä onko se värkki vuorattu villoin vai pulipaljaana. Ja kun sitä oikein ajattelee, ei minua ainakaan karvat häiritse edes suuseksiä antaessa, ei naiselle sen enempää kuin miehellekään. 

(Yhden kerran on tosin karvojen kanssa ollut vähän kiusallinen tilanne, kun eräällä miehellä niitä lähti touhutessa irti melkeinpä tupottain. Silloinkin homma häiritsi pikemminkin siksi, että olin vilpittömästi huolissani, oliko se raukkaparka altistunut jollekin säteilylle tai jotain, kun sellaista vauhtia kaljuuntui kirjaimellisesti käsiin. )

Koska minun silmieni alla ei kenekään tarvitse genitaalejaan hävetä, olen todennut viisaammaksi antaa armoa myös itselleni. Ei, minulla ei ole ikuisesti silkinsileänä säihkyvää hampurilaista, mutta hitto soikoon se on silti aivan käypä peli. Ei mun autokaan ole varsinaisesti viime vuoden malleja, ja silti ajelen sillä melko reteänä, koska mä pidän siitä yhtä kaikki. 

Toivon todella, että ugandalaisnaisten vaalima valtaisa viisaus lankeaisi lähitulevaisuudessa koko tämän pallonpuoliskon päälle, ja häpyhäpeä hellittäisi vihdoinkin tukahduttavan otteensa.


// Edit. Häpeliäisyyttäni minun täytyy täsmentää ja tähdentää, ettei minulla sentään suinkaan ole mikään monstruöösi octopussy, eikä ole tarvetta haaveilla lentämään oppimisesta tai muusta kompensoivasta käyttötavasta häppäreille. Ja kyse on tosiaan sisemmistä häpyhuulista, joten ei löydy myöskään mitään constant camel toeta näistä housuista. Ei mulla muuta.


9 kommenttia:

  1. Vaihteeksi tuli asiallista asiaa tähän bloggaukseen. Turhat ulkonäköpaineet pois ja luomua tarjolle niin on tarkoitettukin.

    Aiempia onkin saanut lukea huvittuneena enemmän tai naureskellen..

    Jatka samaan malliin, tulee ainakin tälle miespuoleiselle lukijalle tarpeeseen yövuorojen piristäjänä...

    -cw

    VastaaPoista
  2. Onhan se kieltämättä melko naurettavaa touhua mittailla karvan paikkoja ja peilailla pelko perseessä, etteihän vain löydy moitteen sijaa. Jos toista ihmistä jo haluaa, niin aika merkillinen olisi se tilanne, että juttu alapään esteettisiin puutteisiin lässähtäis. Eihän sen tosiaan ole nätti tarkoitus ollakaan.

    Äärimmäisen positiivista kuulla, että tällaiset tekstit herättää kiinnostusta ja ajatuksia myös miehissä! Kiitos kommentistasi, piristi vastavuoroisesti minun aamuani.

    VastaaPoista
  3. Mä en myöskään ymmärrä tätä posliini-villitystä,joka kuulemma nykynuorisolla alkaa levitä myös nuorille miehille,mimmit kuulemma vaatii! Pitäisi tajuta että se on lähtöisin pelkästään pornoteollisuuden tarpeista,näkyy mekaaninen jyystäminen paremmin ruudussa kun ei ole puskaa häiritsemässä,siitähän tässä on kyse.Itselle tulee jotenkin pedofiili fiilis jos vastaan tulee ihan karvaton tapaus,kyllä vähintään kiitorata pitää olla.

    VastaaPoista
  4. Minä puolestani olen kuullut joiltain miehiltä, että he sheivaavat, koska kalu näyttää silloin isommalta. Jotenkin pelkästään sympaattinen ajatuskulku :D Kamalaa kyllä, jos nuoret tytöt sitä vaativat. "Iik karvoja" -asenne on aika oireellinen, puhumattakaan niistä poikaparoista jotka nyrhivät itsensä paljaiksi että tytöt tykkäis.

    Mulla ei ole miesten karvoituksesta kerta kaikkiaan mitään mielipidettä, asia on täysin yhdentekevä. Kamoon, se on kikkeli, se on kiva joka tapauksessa! :D

    VastaaPoista
  5. Karvat häiritsevät suussa, ovat turha kerros materiaa herkkien paikkojen ja kielen välissä. Ts paremmalta tuntuu kun kieli tavoittaa ihon versus että kieli nuolee karvoja.
    Visuaalisuus on sitten oma juttu.

    Sheivausvinkki näppylöiden suhteen: partatrimmeri, millin tms sängellä. Ei kasva karvat ihon sisään, ei tule näppylöitä ja tulos on kuin eilen sheivattu. Ja mielestäni sänkikään ei ole yhtä terävää kuin partaterällä sheivatun jäljiltä.

    VastaaPoista
  6. Ymmärrän tuon pointin. Itse en kuitenkaan koe karvoja kurjina suussakaan, ja tarvittaessa häiritseviä haivenia voi sormin siirtääkin.

    Kiitos vinkistä! Ehkä kokeilen tätä seuraavaksi :)

    VastaaPoista
  7. Hauska lukea reipasta tyyliäsi. Voi, se ihana heimo siellä jossain.. meillä olisi mielestäni opittavaa. Kulttuurissamme seksi on ongelmien ja pingottamisen aihe. Mutta se siitä!

    Minua ei ole kukaan koskaan pyytänyt ajelemaan, mutta tykkään ajella partaterällä häpyhuulien alueen. Tapa tuli siitä, kun huomasin sen nostavan tuntemuksia huimasti etenkin sooloseksin suhteen. Mulla ei tulis mieleenkään ajella koko kumpua karvattomaksi, vaikka moni toki niinkin tekee.

    VastaaPoista
  8. Hauskaa, että tykkäät, kiitos! :)

    Mulle taisi ihan ensimmäinen poikaystävä ehdottaa, että ajelisin vähän, ja se oli kyllä yläasteikäiselle tytölle aika verinen loukkaus :D Nykyisin kun ajelen, mulla on juuri tuo sama malli, ajatellen lähinnä karvoista krantumpaa suuseksin antajaa.

    VastaaPoista
  9. Osa meistä miehistä tykkää kun naisella on kunnolliset häppärit eikä mitään teiniviivaa ! Itse tykkään kun on jotain mitä IMESKELLÄ + tietää että suussa on aikuisen Naisen Pillu ihanine häppäreineen

    husse-69@suomi24.fi

    VastaaPoista