maanantai 28. maaliskuuta 2016

Down the rabbit hole!

Eilen ovisummeri soi kesken perheleffahetken. Itse en olisi viitsinyt nousta sohvalta lehdenjakajan tähden, mutta poika totesi innoissaan yltävänsä jo painamaan nappia ja päästi tulijan taloon. Minun sydämeni pomppasi kurkkuun, kun hetken kuluttua joku soittikin ovikelloamme. Se oli kuningatar. Tietysti se oli, koska sitä en olisi ikimaailmassa osannut odottaa. En edes tiennyt hänen ottaneen minun osoitteeni ylös.

Kuningatar viipyi vain hetken. Näykki ja suukotti, nuoli kasvojani. En ollut ehtinyt toipua hämmennyksestäni kun kuningatar jo lähti. Juuri ennen kuin ovi sulkeutui hänen jälkeensä, kuningatar ilmoitti silmät tuikkien minun yllättyvän illalla.

Minun täytyi odottaa iltapäivästä aina pojan nukahtamiseen saakka. Se on pitkä aika, kun tietää että voi tapahtua mitä vaan. Lopulta kuningatar paljasti yllätyksensä: sanoi sen löytyvän eteisestäni. Saakeli sitä naista. Minä en käsitä, missä välissä kuningatar oli voinut keretä mitään kätkemään, olin omasta mielestäni hänen sylissään koko sen lyhyen ajan jonka hän viipyi. Mutta siellä se oli, pieni paketti eteisen yläkomerossa.


Jos olin kuvitellut jännitykseni laukeavan paketin avaamiseen, sain huomata olevani varsin väärässä. Paketista paljastui lasipullo, jonka sisällä oli kolme eriväristä tussia. Kuningatar ei suostunut kertomaan, mitä moinen metku merkitsi, vaan toivotti tyynesti hyvät yöt ja sanoi minun saavan tietää aamulla.

Sainkin. Kuningatar antoi käskyn toimittaa hänelle kuvia. Minun pitää kirjoittaa punaisella tussilla itseeni ne rajoitukset, jotka hänen olisi syytä huomioida, ja mustalla minun on puolestaan määrä merkitä kovat rajoitukseni. Kun kysyin malttamattomana, mikä pinkin tussin virka sitten oli, kuningatar vastasi verkkaisesti pinkin olevan nätti väri, ja että voisin piirtää sillä vaikka sydämiä. Jos kuningatar olisi kirja, hän olisi ehdottomasti nonsenseä. Luo omat odottamattomat odotettavuutensa ja hylkää ne huoletta koska sattuu huvittamaan. Ja ihan totta nyt, sitä olisi voinut vain kysyä...

Silloin kun minä löysin BDSM:n elämästäni, minusta tuntui vahvasti siltä kuin olisin Liisana jossain vieraassa ja kiehtovassa ihmemaassa. Aiemmat käsitykseni ja odotukseni joutuivat koetukselle. Kaikki mikä näytti aivan tavalliselta, paljastuikin joksikin mystiseksi muuksi, ja kaikesta kiehtovan kummallisesta alkoikin tulla minun maailmassani aivan tavallista. Se ei ollut mitään tähän verrattuna. Kuningatar kääntää uudelleen nurin jo sen ennestään merkillisen, jota olin tottunut pitämään tuttuna. Metaforat konkretisoituvat, asiat paljastuvat päinvastaisiksi kuin olen pitänyt ilmeisenä ja minä kasvan ja kutistun kuningattaren käsissä.

Queen of hearts. Kaunis, käsittämätön ja kauhistuttavan julma kuningatar. Minun täytyy miettiä tarkoin, mitä tahdon siltä kieltää, koska se voi oikeasti tehdä minulle aivan mitä tahansa.

4 kommenttia:

  1. "Like-peukku" - on se kevät ihanaa aikaa...

    VastaaPoista
  2. Olethan taas asian ytimessä! "Minun täytyy miettiä tarkoin, mitä tahdon siltä kieltää, koska se voi oikeasti tehdä minulle aivan mitä tahansa." Ja juuri tuolla sanavalinnalla "mitä TAHDON kieltää"... mähän en osaa kieltää juuri mitään, uskon kovasti aina Herrani tietävän mitä tarvitsen. No se siitä ei sitten taas kannata puhua mitään, ovatko kohtaamani ihmiset aina olleet luottamukseni arvoisia... Huoh. Kevät. Silti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan samanlainen, nytkään en sitten keksinyt kuin kaksi kieltoa. On niin vaikea kuvitella, mikä sitten olisi sellaista mikä pelottaisi tai sattuisi niin paljon, ettei voisi enää luottaa toisen tietävän onko se minulle hyvä vai ei. Periaatteellisia kieltojakaan kun ei kovin montaa ole paikallisiin lakeihin lisätä :) Silloinhan se on toki vain positiivinen asia, jos se perustuu toisen ansaitsemaan luottamukseen.

      Poista