Yhtenä iltana juno tuli käymään pikaisesti. Se halusi tuoda minulle jotain, eikä minulla ollut minkäänlaista arvausta mitä se voisi olla. En muista ihan vähän aikaan olleeni yhtä yllättynyt, kun juno nousi autostaan käsissään suuri, kaunis paketti. Se oli joulukalenteri. Essencen kosmetiikkakalenteri, ihan superihana.
Kalenteri on samalla tehtävä: joka päivä minun pitää lähettää junolle kuva luukusta tulleesta tuotteesta käytössä. Olen paitsi täpinöissäni myös hyvin vaikuttunut. Idea on sairaan hyvä, miten se keksiikin tuollaista..! Hemmottelun lisäksi saan joka päivä tehdä jotain junon käskystä, mikä on sekä kutkuttavaa että tyynnyttävää. Tuntuu hyvältä kantaa sitä mukanani tällä tavalla, iholla tai kynsissä jotain minkä se on minulle antanut, ja kaikki näkevät mutteivät voi tietää sen merkitystä. Kuin olisi jälkiä.
Jätin jälkiä minussa yhä on, ja seuraavan kerran käydessään juno tahtoi nähdä ne. Nostin nolona helmaani ja juno siirsi pikkuhousuni tieltä nähdäkseen. Se silitteli ja paineli ruhjeitani, kysyi olivatko ne yhä kipeät. Vaikea selittää, mutta minusta tuntui valtavan hyvältä ja umpikierolla tavalla järjettömän kiihottavalta, kun juno koski jätin jälkiin ja piti niitä hyvänä. En tiedä liittyikö se tunne enemmän junoon vai jättiin, vai ehkä juuri siihen että sillä eleellä ne tulivat hetkeksi samaan tilaan minussa. Ehkä siinä oli myös häpeänsekaista tyydytystä kun juno todella näki, mitä olen antanut jätin itselleni tehdä. Millainen tyttö minä olen. Tietysti se jo tietää sen, mutta tuntuu silti voimakkaammalta kun se näkee konkreettiset seuraukset jonkun toisen kädenjälkinä.
Me olimme junon kanssa juhlissa, joissa emme voineet olla avoimesti yhdessä. Juno meikkasi minut ja laittoi hiukseni, tuntui ihanalta kun se teki minusta mieleisensä. Näytin kovin erilaiselta, mietin että kaikki huomaisivat sen kyllä, mutta taaskaan kukaan ei voisi tietää mitä sen meikin alla on. Oli hankalaa kun piti varoa, en voinut tarttua junoa kädestä kun jännitti tai painaa päätäni sen olkaa vasten. Mutta pakko myöntää että oli tilanteessa oma viehätyksensäkin. Suudella piilossa tyhjässä vessassa ja vaihtaa salattuja sanoja katseissa, vastata sovitulla valheella jos joku kysyi mistä me tunnemme toisemme. Jännittävää, ja aika romanttista.
Jossain kinky-yhteydessä käydyssä keskustelussa juno oli kutsunut minua sen tyttöystäväksi. Pidän siitä sanasta, se tuntuu valtaisan hyvältä. Vielä paremmalta tuntuu kun se vetoaa siihen kertoessaan, ettei tällä hetkellä etsi toista rääkättävää. Että minä riitän junolle sillä tavalla, se tekee minut hurjan ylpeäksi ja onnelliseksi. Enkä minäkään kaipaa ketään toista dominoivaa naista, junossa on aivan tarpeeksi ja yltäkylläisesti.
Ei minulta puutu tällä hetkellä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti