Tulin huomanneeksi, että blogiani oli Linda leikkii -nimisellä sivustolla suositeltu sidonnasta kiinnostuneille. Kiitos Lindalle linkkaamisesta! Olen iloisesti imarreltu. Täytyy tosin tunnustaa, että vähän hämmentynyt olin ensin myös. En ole nimittäin itse tullut ajatelleeksi, että sitominen olisi jotenkin keskeinen elementti minun teksteissäni saati seksielämässäni. Olen muistaakseni aiemminkin sivunnut suhtautumistani sitomiseen, mutta nyt kun näin mehevä mahdollisuus tarjoutui, niin tartuttakoon aiheeseen kunnolla.
No, minä pidän siitä. Sidotuksi tulemisesta. Tuntuu hyvältä ja kiihottavalta. Siinä kaikki.
Monille sidottavana oleminen on jokseenkin meditatiivinen kokemus, johon ei edes tarvitse liittyä seksuaalista aktia. Pelkästään liikkumisen rajoittaminen tietyllä tavalla tuo turvallisen, tuudittavan tunteen, jossa voi leijua omiin syövereihinsä.
Minua alkaa aina vain panettaa. Heti, kun ensimmäinen köysi koskettaa minun ihoani. Minua ei varsinkaan siinä vaiheessa, eikä totta puhuakseni muutenkaan erikoisemmin kiinnosta, millainen historiallinen, henkinen ja kulttuurinen kehys sidontataiteeseen liittyy. Pillu alkaa vuotaa ja se on siinä sitten. Eikä se edes liity mitenkään maagisella tavalla juuri juuttiin. Satun olemaan sitä sorttia, että minua voisi menestyksekkäästi hivellä vaikka päältäajettavalla ruohonleikkurilla, jos kerran olen niikseen ollakseni.
En myöskään ymmärrä hölkäsen pöläystä sitomiseen liittyvästä valokuvauskultista. Toki aina toisinaan näkee upeita kuvia, joissa joko kokonaisuus köysineen tai solmuihin punottu taidokas yksityiskohtien kauneus tekee vaikutuksen. 99% BDSM-baarissa julkaistuista sidontakuvista (muualta en niitä viitsikään katsoa) ei kuitenkaan ole minun silmääni mitään muuta kuin se yksi ja sama kuva uudelleen ja uudelleen: hyvännäkönen akka köysiä päällä. Ei jaksa innostaa minua.
Sikäli olen siis sangen huono esimerkki sitomisen suhteen. En omista lähtökohdistani yksinkertaisesti käsitä, miten se voi olla joillekin niin iso juttu. Toiset eivät sen enempää koko BDSM-maailmasta kaipaakaan. Minulle köydet taas ovat seksileluja, eivät sen enempää. Itse asiassa nahkaiset kahleet toimittavat minulle sitäkin virkaa paremmin, niistä kun saan jo jonkinasteisia fetisistisiä kiksejäkin.
Ainoastaan silloin, kun saan yhdistää sitomiseen mieleni tarpeita vastaavan musiikin, on kokemus jokseenkin hypnoottinen. Silloinkin puhutaan oikeastaan minun fetissistäni tunteita ja niiden sanoituksia, ei niinkään solmimista kohtaan. Riiputussidontaa huomaan kyllä toisinaan himoitsevani. Sekään mielihalu ei vain kohdistu varsinaisesti sitomiseen, koskapa tuon tarpeen minussa tyydyttää varsin hyvin myös hämähäkkikeinuun kellahtaminen.
Toisaalta en tiedä, ovatko köydet ja solmiminen itsessään monellekaan sitomiseen hurahtaneelle Se Juttu. Ehkä usein onkin kyse enemmän niistä elementeistä, joita köysin voidaan saavuttaa, olivatpa ne sitten esteettisiä, valta-asetelmaan liittyviä tai yksityisiä henkisen helpotuksen kokemuksia.
Itse koen köysien konkretisoivan kiihottavalla tavalla riistetyn vapauteni. Joka tapauksessa ne ovat vain yksi väline muiden joukossa niiden nautintojen saavuttamiseksi, jotka ovat minulle niin tavattoman tärkeitä.
Kommentoin näin sitovan ihmisen puolelta, eikä sanojani voi laittaa kenenkään toisen kaltaiseni suuhun, puhun siis vain omasta puolestani.
VastaaPoistaMinulla on karkeasti määritellen kolme tapaa toteuttaa sidontaa: meditatiivinen, valokuvauksellinen ja siinä kolmannessa harvemmin ehtii ottaa kuvia. Kaikkia näitä yhdistää molemmin puolinen luottamus. Onhan kyse taiteenlajista, joka alunperin on kehitetty kidutukseen ja teloitukseen. Se vastuu mikä minulla on sidottavaa kohtaan päättyy oman pääni sisällä vasta siihen, kun viimeinenkin kierros köydestä on purettu. Jälkihoitoa tietenkään unohtamatta.
Sidottavia on niin kaikenlaisia, ettei niitä voi oikein määritellä mitenkään muuten, kuin karkeasti sellaisiin, joilla aukeaa imatrankoski, kun köysinippua avataan ja sellaisiin, jotka häipyvät mielessään sputnikeiksi kiertoradalle. Oikeastaan sillä tavalla ei ole mitään merkitystä, kunhan se sidottavan tunne on positiivinen.
Teknisestihän sitominen ei ole mitään rakettitiedettä, vaan täysin fysiikan lakien mukaista ja ellei siinä olisi sitojalle mitään muuta, niin se olisi niin tylsää, etten sitä tekisi.
Mitä minä siitä sitten saan? Sen toisen ihmisen täydellinen hallinta, kun hän sananmukaisesti luovuttaa henkensä käsiini. Samalla se vastuu painaa ja pitää lukea sidottavan nonverbaalista kehonkieltä ja etsiä sieltä vaaranmerkkejä, kun sidottava ei välttämättä itse tunnista niitä. Muistelen, kun joskus jouduin purkamaan riiputuksen vaikka sidottava olisi siinä halunnut olla vielä pidempään, mutta kyynärpää oli vaihtanut jo väriään liikaa ja sormet olivat täysin kylmät. Tässä on se vastuu, joka painaa. Itse sitojana menen jonkinasteiseen meditatiiviseen tilaan, jossa on vain minä ja sidottava. Esimerkiksi bileissä tapahtuvia roikotussidontoja tehdessäni en huomioi ympäristöä mitenkään ja kun saan sidonnan purettua ja halaan mallia, niin saatan hämmästellä, että mitä nuo kaikki ihmiset tuossa tekevät ja miksi ne tuijottavat meitä. En tiedä, miten sitomisesta on tullut tavallaan niin alkukantainen keskittyminen, että mikäli en omaisi autonomista hermostoa, niin unohtaisin varmasti hengittää. Kun sitten sidonnan lopuksi halaan ja saan vastuun pois päästäni, niin silloin alkaa se oma euforia ja se saa vaan vahvistusta, kun seuraa sidottavan euforiaa. Tätä tunnetta en vain osaa sanoin kuvailla, minulla ei ole riittävätsti termistöä siihen.
Sivuhuomautuksena siihen kolmanteen sidontatapaan, mainitsen sen, että vaikka olenkin kokeillut jos jonkinlaisia kahleita, ketjuja, valjaita etc, niin edelleenkin aito juutti on se, minkä kanssa käteni toimivat parheiten. Juurikin viime bileissä ollessani olin tarkoituksella jättänyt omat köydet kotiin ja kuitenkin oli halukas roikkuja. Sain lainaksi köyttä, mikä oli osaltaan synteettistä kuitua, eikä se tuntunut käsiini ollenkaan hyvältä, mutta sidottavaa se ei haitannut ja halusi olla yllättävänkin kauan "lentämässä".
Kaiken kaikkiaan sidonta tuo minulle sellaista nautintoa, mitä muuten ei arjessa voisi saada
Setä
Olipa mielenkiintoista lukea tämä ja varsinkin tuo sitojan kommentti. Itsellä aika vähän kokemusta (vielä) sidotuksi tulemisesta, mutta lähinnä muistan sen tietynlaisen vapauden olla tekemättä mitään. Olisi ihana saada lisää sitomiskokemuksia.
VastaaPoista