Minun orgasmini kuuluvat jätille.
Se lipui siihen hyvin luontevasti jo jokin aika sitten. Alkoi yksittäisestä tehtävästä raportoida laukeamisistani, asettui käskyksi kiittää jokaisesta orgasmista ja jäi sitten niille sijoilleen etten minä enää tule ilman jätin lupaa.
Minusta se tuntuu ennen kaikkea luonnolliselta: asiahan on juuri kuten sen kuuluukin olla. Minä olen jätin oma, joten niin ovat orgasminikin. Kun on noin konkreettisella sinetillä omistettu, se tuo minulle myös valtavaa turvallisuudentunnetta. En osaa yhtäkkiä sanoa mihin se perustuu. Ehkä vain siihen, että on jotain minusta josta jätti pitää minun puolestani huolen, tekemällä sen päätöksen. Vaikka voisi kuvitella ettei omien orgasmiensa suhteen kyllä tai ei -valinta olisi kovinkaan kuormittava, se on silti aika iso ele toiselta ottaa vastuulleen. Tuntuu hurjan hyvältä että se haluaa.
Ja totta helvetissä koko touhu kiihottaa minut mielettömäksi. Pieni, punastuttava nöyryytys leimaa kaikkea tässä. Nolottaa ja siksi kiihottaa joka kerta kun joudun pyytämään ja samalla paljastamaan jätille että minua haluttaa, samoin sitten kun joudun kiittämään ja kertomaan kuinka monesti olen tullut. Alentaa mutta tyydyttää jos se kieltää tai asettaa laukeamiselle jotain ehtoja. Tietyllä tavalla minua kismittää ja kiusaannuttaa sekin miten typerän hyvältä minusta tuntuu, kun se sitten kehuu minua hyväksi tytöksi tehtyäni kaiken sovitusti.
Minun orgasmini tuntuvat tämän sopimuksen myötä vallan villiintyneen. Olen aina ollut sinänsä tuottelias runkkari, ettei minulla koskaan kauaa nokka tuhise kun pääsen itseeni käsiksi. Nyt kun olen sattuneesta syystä tullut kiinnittäneeksi asiaan huomiota, 2-3 minuuttia on aika lailla vakiintunut ajallinen etäisyys leluun tarttumisen ja sen käsistäni laskemisen välillä. Uutta sen sijaan on se, että nykyään pystyn saamaan useita orgasmeja peräkkäin. Aiemmin oli harvinaisempaa, jos edes kokonaisen päivän aikana tulin lauenneeksi kolmea kertaa. Parhaimpina päivinä pari kertaa suht pienellä aikavälillä, muttei missään tapauksessa peräperään. Ei olisi vain fyysisesti onnistunut.
Yksitoista orgasmia alle tuntiin on tämänhetkinen ennätys. Se on aika huikeaa.
Kaikkein ihaninta on, jos jätti sellaisen session tuoksinassa käskee minua tulemaan, vaikka olisin jo sillä rajalla pystynkö enää. Teepä vielä yksi jätille. Se ei ole kertaakaan tuottanut pienimpiäkään vaikeuksia.
Kerran kun olin lauennut jo ties kuinka monta kertaa, enkä vain vieläkään ollut saanut tarpeekseni, tapahtui jotain hyvin erityistä. En edes uskonut sen olevan minulle mahdollista. Jätti piinasi minua hullun kiihottavilla viesteillä, ja minun pääni alkoi olla jo aivan pimeänä kaikesta haluamisesta haluamasta päästyäkin. Vein jälleen kerran wandin hävylleni enkä kerta kaikkiaan saanut ajatuksen ajatusta kokoon, en yhtä ainutta kokonaista mielikuvaa mistään. Ja silti orgasmi alkoi jälleen kasvaa sisälläni. Minä tulen oli ainoa hämmästynyt ajatus jonka sain aikaiseksi ennen kuin laukesin, ensimmäistä kertaa elämässäni pelkästä fyysisestä stimulaatiosta. Ilman pornoa, ilman omia likaisia kuvitelmia. En voi olla olematta lapsellisen innoissani.
Suhteeni orgasmeihini on aiempina aikoina ollut monellakin tavalla kompleksinen. En ole muistanut ajatella koko asiaa, mutta minullehan oli vielä jokunen vuosi sitten valtava homma opetella laukeamaan "isojen tyttöjen tavalla". Koska olen masturboinut ihan pikkulapsesta asti, olin tullut omaksuneeksi tekniikan jota tajusin jossain vaiheessa ruveta häpeämään. Pystyin laukeamaan ainoastaan vatsallani, keräämällä käsieni ympärille peiton jalkojeni välissä ja kihnuttamalla itseäni sitä myttyä vasten. Kun olin oppinut siitä pois, seuraavaksi ongelmaksi muodostui se, etten yhäkään pystynyt laukeamaan kumppanin kanssa. BDSM-skenehän on jokseenkin orgastisesti orientoitunut, ja minusta alkoi tuntua että minussa on jokin vika tai vajavaisuus kun orkuistani ei pääse kukaan toinen nauttimaan.
On ollut ihanan levollista viimein oivaltaa, kuinka nauttia orgasmeistani ja tutkia niitä sellaisina kuin ne ovat - ei enää sitä kautta millaisia tahtoisin niiden olevan. Ihmekös tuo jos ne ovatkin välillä olleet minulle vähän hankalia, kun olen alkujaan suhtautunut niihin niin armottomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti