Sivut

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kova kielto katetrointileikeille

Teksti julkaistu WordPressin puolella 8.6.2015.

Minun mieltymykseni BDSM:n saralla ovat menneet koko ajan avoimempaan ja aika lailla rankempaankin suuntaan. Lähtökohtaisia ei:tä on jäljellä enää hyvin vähän ja monet niistäkin ovat puhtaasti rationaalisia tai  porsaanrei'illä. On kuitenkin yksi asia ylitse muiden, jota minä en haluaisi missään olosuhteissa edes kokeilla.

Aiemmin minulla ei ole ilmennyt tarvetta tätä antipatiaani sanoiksi purkaa, mutta eilen eräässä keskustelussa törmäsin kyseiseen rajaan. Ne sanat, joita minun mieleeni tuli, yllättivät ja huvittivat itseänikin. Löysin seksuaalisen punaniskani, järkähtämättömän jästipään joka ei tykkää eikä aio maistaa ja sillä hyvä.

Minun virtsaputkeeni kun ei jumalauta kosketa. "Sieltä on tarkoitus tulla tavaraa ulos, ei laittaa mitään sisään!" Ei helvetissä ikinä.

Eikä se ole pelkästään minun puupääni joka on sitä mieltä. Koko keho kohoaa kärkkääseen vastareaktioon jos edes ajattelen asiaa. Kaikki raajat menevät veltoiksi, vatsalaukku puristuu pieneksi ja alkaa oksettaa. Tekkee pahhaa.


Sinänsä suhtautumiseni on hullunkurista. Katetrointihan on tuikitavallinen hoivatoimenpide. Ei siinä ole mitään kuvottavaa, sitä tehdään yhtenään. Seksuaalisessa kontekstissa se ei tokikaan niin tavanomaista touhua ole, mutta periaattteessa siinä ei ole mitään sellaista hardcorea, jonka olettaisi nostattavan vastustusta tällaisessa jokapaikan pervossa.

Kaipa se sitten on sitä minun anatomia-allergiaani. Minä olen aina ollut herkkä kaikelle kehon sisäiselle toiminnalle, voin pahoin heti jos tulen sisäelimistä ynnä muusta kehonsisäisestä kamppeesta liian tietoiseksi. Yläasteella itkin kun yritin opetella biologian kokeeseen peruselintoimintoja. Minä en pysty edes katsomaan ranteitani puistattelematta, en kestä katsoa omia suoniani. Jopa neuvolassa vauvan sydänääniä kuunneltaessa minulta meinasi aina lähteä taju silkkaa huonovointisuuttani, vaikka sen olisi tietysti pitänyt olla hieno hetki. Näin ollen koen oikeutetuksi lukita vastaukseni: minä en hitto soikoon halua tietää virtsaputkestani yhtään mitään, saati antaa kajota siihen.

Olisihan se tavallaan hienoa ylittää jokin näin iso kynnys ihmisen kanssa, johon luottaa henkensä edestä. Epäilen silti, että tekemättä jää. Minä en saata edes lukea aiheesta niin että tietäisin, mistä oikeastaan on kysymys, kun minua vistoo niin julmetusti. Minä en kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, miksi kukaan tahtoisi vapaaehtoisesti virtsaputkia ropeloida, niin vastenmielinen ajatus minulle on.

Epäilen, että enemmistöä ihmisistä aihepiiri ei erityisemmin kiinnosta, mutta olenko minä ainoa, jolle se on näin jyrkkä ei? Entä te, jotka olette asiasta innostuneet: mikä mokoma katetroinnissa oikein kiehtoo?

2 kommenttia:

  1. Olen vasta myöntänyt ääneen miehelleni pervon puoleni ja olemme molemmat yllättyneet ja yllättäneet siinä, kuinka pervoja juttuja meistä löytyykään, mutta katetrointi on ei! Olen sitä työssäni tehnyt ja en näe sitä minään muuna kuin lääketieteellisenä asiana. En katso viinoom niitä, jotka siitä nauttivat, mutta itse en halua sitä kokea. Tai no olen sen pari kertaa kokenut, mutta ihan muista kuin seksuaalisista syistä. :)

    Niin ja kiitos mahtavasta blogista!

    Eledal

    satutajosrakastat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en minäkään toki tuomitse, vaikken voikaan ymmärtää :) Tai tavallaan ymmärränkin, onhan siinä se täydellisen kontrollin aspekti, mutta menee vain minun rajojen yli.

      Eipä kestä, kiitos kommentista! :) Ja kivaa kun on tullut uusi pervoblogi!

      Poista