Millaista pervobileissä on?

Jos joiltain kiihkokinkyiltä kysyttäisiin, olisin luultavasti surkea luopio raottaessani pervobileiden salaisuuden verhoa mahdollisesti kaikenmaailman 50 Shades of Grey -pelleille ja muille tavan tallaajille. Voin kuitenkin vakuuttaa, että ajattelen pervobileiden miljööstä kirjoittaessani puhtaasti ja vilpittömin mielin pelkästään itseäni - itseäni viikko takaperin, kun jännitin sitä, mitä edessä olevat bileet pitäisivätkään sisällään.

Minulla kun ei ollut kuin yhden sävyisiä harmaita aavistuksia, jo kokeneiden näkökulmia kaltaisteni noviisien katsantokannan sijaan. Niinpä haluan nyt kirjoittaa siitä, minkälaista kinkykekkereissä yleensä ottaen on aloittelevan pervoilijan silmiin.

Kuva

Vaikkeivat tuttavieni kuvaukset antaneetkaan pontta moiseen, olin onnistunut luomaan mieleeni etukäteen kuvan hurjista pervoreiveistä. Ratsupiiska viuhuisi paukahdellen, Marilyn Mansonin näköiset ihmiset vaanisivat laumoittain saalista ja ihmisiä roikkuisi katosta kuin nahkurin orsilla konsanaan. Tietysti minä tiesin, ettei se nyt prikulleen sellaista olisi, en vain tiennyt yhtään miten kaukana siitä. Marilyn Mansonia siellä itse asiassa loppuillasta minun hienoiseksi huvituksekseni soitettiin, jotkut olivat pukeutuneet aika hurjan näköisiksi ja piiskat kyllä viuhuivat, mutta tunnelma oli tyystin toisenlainen kuin sellaisten yksityiskohtien perusteella voisi olettaa.

Mutta aloittakaamme käytännöllisistä seikoista. Ainakaan näitä bileitä ei pidetty missään maanalaisessa piilopaikassa, vaan tuikitavallisessa ravintolassa. Bileissä oli dresscode, mikä tarkoittaa sitä, että on näytettävä kinkiytensä jollain tavalla päällekin päin päästäkseen sisään. Myös kinky circus -teeman mukaisesti oli sallittua ja suotavaakin pukeutua, mutta valtaosa tuolla taisi olla ihan muuten vain vinoutuneissa tamineissa. Oli siellä hienoja sirkusasujakin, silti!

Minua dresscode hirvitti. En kokenut omakseni etsiä mitään sen kummempaa kostyymia, vaan lookini oli aika viattomasti vinksahtanut, ja pelkäsin josko se riittäisi: musta, pöyheä tyllihame yhdistettynä verkkosukkiin ja pikkuhousuihin kiinnitettäviin feikkisukkanauhoihin, sekä henkkamaukan paita jossa pienet röyhelöt olkapäillä. Tukkani olin nostanut ylös poninhännälle ja silmät maalannut hieman itämaalaisittain (nuo nimenomaiset silmät muuten kurkistavat tuosta profiilikuvastani). Sellainen pikkusisko leikkii nuorallatanssijaa -meininki siis.

Paikan päällä oli pukuhuone tamineiden vaihtamista varten, mutta minun ei tarvinut kuin pujotella verkkosukat jalkaan, muutoin asuni oli kyllin siveä kulkea päivänvalossa (verkkosukatkin menettivät ilmeisesti tuhmuusaspektinsa illan kuluessa, sillä unohdin tyystin riisua ne kun lähdin kotimatkalle). Onneksi minut päästettiin sisään moitteitta ja juhlat saattoivat alkaa.

Ovelta sai pyykkipojan, johon kirjoittaa oma nikkinsä. Niin, tässä alamaailmassa suurimmalla osalla on jonkinlainen nimimerkki. Tavallaan se on mulle tosi outoa, en ole koskaan liikkunut missään todellisessa ympäristössä keksityllä nimellä, mutta toisaalta siinä on myös oma viehätyksensä. Oma nikkini, Pikkusisko, on minulle sikäli mieluisa ja mielestäni itseäni varsin kattavasti kuvaava, että olen ajatellut sitä käyttää jatkossakin, vaikkei minulla olekaan mitään murheita todellisen identiteettini paljastumisesta. Ja irtoaahan siitä nyt aivan loputtomasti pikkutuhmaa läppää!

Mitä siellä bileissä sitten oli? Siellä oli paljon ystävällisiä ja hymyileviä ihmisiä. Tavallisen näköisiä ja oloisia ihmisiä pukukirjosta huolimatta. Musiikkia ja baaritiski kuten baareissa yleensäkin. Sitten siellä oli ihmisiä sitomassa ja piiskaamassa erilaisissa paikalle tarkoitusta varten kootuissa laitteissa. Oli ihmisiä taluttamassa toista pannassa, ihmisiä suutelemassa ja tyydyttämässä toisiaan, ihmisiä katselemassa ja juttelemassa. Huomaatteko miten rupesin toistamaan sanaa "ihmisiä"? Kyllä, yllättäen ihan ihmisistä oli kysymys, eikä mistään etäisesti sukua olevasta myyttisestä lajista.

Ilmapiiri oli vähän sellainen kuin olisi kotiin kävellyt. Sen yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden aistii oitis: tässä ollaan samaa porukkaa. Kertaakaan ei minulla neuroottisellakaan käynyt mielessä, josko minua nyt tuijotetaan ja arvostellaan kun olen tällainen taikka tuollainen - niitä harvoja ryhmäkokemuksia minulle, kun tuntui siltä että olin aivan oikeanlainen, vaikka omanlaiseni olenkin.

Kuva

Vaikka olo kotoisa olikin, kyllähän siinä jonkinlaista Disneylandin tuntua oli. Joka puolella niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää, ihanaa ja kiehtovaa silmänkantamattomiin. (Mikä tässä tapauksessa on vähän kehno ilmaus, koska minulla ei ollut silmälaseja päässä, eikä minun katseeni kantanut kuin hädin tuskin pöydän yli. Hankinnassa: piilarit.) Ja mikä ihaninta, sitä kaikkea tosiaan oli lupa ällistellä sydämensä kyllyydestä! Etiketti kattaa katselemisen, mutta koskea ei, eikä sekaantua saa. Gallerianäyttely eikä seisova pöytä.

Vapaavalintaisten aktiviteettien lisäksi lavalla oli illan mittaan erilaisia esityksiä, joita itse en hirveän aktiivisesti seurannut. Keskittymiskyky oli vähän hukassa sattuneista syistä. Esityksissä ei kuitenkaan siis ollut kysymys mistään liveakteista todellakaan, laadukkaita viihde-esityksiä jotka olisi periaatteessa voinut nähdä missä tahansa baarissa.

Kuulemma useimmissa bileissä on ns. darkkari, jossa varsinaiset aktit on tapana hoitaa, mutta näissä bileissä ei sellaista ollut. Käsipeliä siellä harrastettiin yhtä avoimesti kuin piiskaamista ja köyttämistäkin, ja rinnoille tehtiin kaikennäköistä, mutta mitään sen kummempaa en nähnyt, tai tehnyt. Ja siinäkään ei tosiaan ollut mitään sen kummempaa. Sitä voisi ajatella, että homma olisi ollut täydellistä rietastelua, mutta ei se tuntunut yhtään sellaiselta. Se oli täysin luonnollista ja kaunista, ei siinä ollut mitään perverssiä.

Minusta oli erityisen hienoa huomata, miten eri tavalla kinkyt suhtautuvat omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa kuin keskiverto baarikansa. Huomattavasti terveemmällä tavalla minun mielestäni. Siellä oli vaikka minkä kokoista ja mallista vartaloa näyttävissä ja niukoissa vaatteissa, ja ne näytti upeilta kun niitä ei hävetty. Ja juuri se, miten omaa kiihottumistaan ja käyttäytymistään ei tarvitse kätkeä suljettujen ovien taakse - fantastista.

Perusbaari-iltaan verrattuna poikkeuksellista oli myös se, että todella harva vaikutti olevan humalassa. Minkäänlaista örvellystä tai perseilyä en ainakaan itse joutunut todistamaan.

Kokemani valossa mun bilevinkit aloitteleville pervoilijoille ovat seuraavanlaiset:

- Verkostoidu. Mieluiten jo ennen bileitä. Netissä se käyttää näppärästi, ja samalla voit etukäteen tunnustella, ettet ole päätymässä vääränlaiseen seuraan.

- Älä ole humalassa. Yksinkertaisesti tarpeetonta ja jopa haitaksi.

- Ota juomapullo mukaan, ainakin jos mielit leikitettäväksi! Se jano mikä siitä tulee, on aivan infernaalinen. Mä en tiedä mistä se tarkalleen ottaen johtuu, mutta luulen sillä olevan jotain tekemistä sen kanssa, millaisilla kierroksilla kroppa käy.

- Älä puhu pannassa oleville kysymättä tämän taluttajalta lupaa. Sotkisit toisten kuviot. Kun Grinch talutti minua, se tähdensi, etten saa ilman sen lupaa puhua kellekään, vaikka joku tervehtisikin. En ole aivan varma rikoinko sääntöä vähän, kun hymyilin ja vastasin kun joku vahingossa tönäisi minua ja pyysi anteeksi. En saanut siitä satikutia, joten sellaista ei ilmeisesti lasketa. Tarkkana silti!

- Vältä kaikenlaisia ehostukseen käytettäviä lisäosia, kuten irtoripsiä, jos aiot ottaa selkääsi. Ne irtoavat.

Ennen kaikkea: jos todella koet itsesi kieroutuneeksi, mene bileisiin. Se on määräys.

Kuva

Mutta varaudu siihen, että sun seksuaalinen elämä heittää kertaheitolla häränpyllyä.