Rakkaat lukijani, te olette tehneet pahan virheen. Teidän ei olisi kuunaan pitänyt päästää minua livahtamaan kinkykemuihin, nyt en enää milloinkaan tule juttelemaan teille mistään muusta. Tästä pitäen kaikki merkintäni koskevat taannoisia tanhuja: tulee merkintää kuin pipoa siitä, mitä minä näin ja koin ja tunnen nyt ja kuukauden ja kahden päästä, ja vuoden päästä on luvassa oikein karnevaalit tapauksen kunniaksi, päivitän tunnin välein muistoja menneestä.
Oikeasti härnään teitä ja itseäni vähäsen näilla lapinlisillä. Vakaa aikomus on lähitulevaisuudessa päästä irti viime lauantaisesta, mutta ainakin yhden postauksen verran teitä vielä piinaan. Ja totta puhuen, minusta tuntuu että blogini painopiste tulee väkisinkin asteen tai parin verran muuttumaan, vaikken aiokaan miksikään varsinaiseksi BDSM-bloggariksi tekeytyä.
Oikeasti härnään teitä ja itseäni vähäsen näilla lapinlisillä. Vakaa aikomus on lähitulevaisuudessa päästä irti viime lauantaisesta, mutta ainakin yhden postauksen verran teitä vielä piinaan. Ja totta puhuen, minusta tuntuu että blogini painopiste tulee väkisinkin asteen tai parin verran muuttumaan, vaikken aiokaan miksikään varsinaiseksi BDSM-bloggariksi tekeytyä.
Mulla nyt vain on vielä kana kynittäväni tämän massiivisen mentaalisen muutoksen kanssa, joka viikko sitten sai räjähdysmäisen sysäyksen.
Kaikkein eheyttävin kokemus minulle oli se, miten minut vastaanotettiin. Te saatatte ajatella, että kerrankos tuollainen rääväsuu kierähtää kinkyjen keskelle koettamaan todellista karvaansa, mutta se nyt ei aivan ole minun tapaukseni se. Se, mihin olen aiemmin täälläkin viitannut itselleni hörähdellen sosiaalisena lahjattomuutena, on kirjattu lääkärinpapereihin ja vaikuttaa merkittävästi kaikkeen kanssakäymiseeni toisten ihmisten kanssa, eikä loppuviimein ole mikään naurunasia. Minä en siis noin vain lähde täysin uusien ihmisten kanssa tutkiskelemaan itseäni, enkä varsinaisesti ole tämäntapaisissa tilanteissa kuin kala vedessä. Sen enempää tässä ruotimatta todettakoon, että asia on minulle kipeä, ja koen jatkuvasti valtavaa häpeää ja syyllisyyttä siitä, miten vaikeaa mulle on olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Siksipä olikin niin voimaannuttavaa kokea kerrankin heikkouteni vahvuutena. Huomata, että joku voi pitää minun arkuuttani ja heiveröisyyttäni suorastaan viehättävänä. Ja ettei se oikeasti haitannut. etten kyennyt takomaan tarinaa kuin Seppo Ilmarinen sampoa, vaan jäin lymyilemään hiljaisuuteeni. Yleensä koen, että se jää muuriksi minun ja maailman välille, mutta nyt se ei ollut niin. Nyt minulla oli konstini nakertaa siihen valliin aukkoja, ja jälkeenpäin sain kuulla ihastuttaneeni nimenomaan rohkeudellani ja heittäytymiselläni. Ei ole konstikaan olla rohkea kun ei pelota - ei minua hirvitä heittäytyä heikoksi ja alistettavaksi, sitähän mä teen kaiket päivät itselleni. Nyt se oli vain sikäli eri asia, että saatoin itsekin nauttia siitä sen sijaan, että se olisi ollut paha asia minussa. Tietyllä tapaa minä pääsin pahimman pelkoni päälle.
Siksipä olikin niin voimaannuttavaa kokea kerrankin heikkouteni vahvuutena. Huomata, että joku voi pitää minun arkuuttani ja heiveröisyyttäni suorastaan viehättävänä. Ja ettei se oikeasti haitannut. etten kyennyt takomaan tarinaa kuin Seppo Ilmarinen sampoa, vaan jäin lymyilemään hiljaisuuteeni. Yleensä koen, että se jää muuriksi minun ja maailman välille, mutta nyt se ei ollut niin. Nyt minulla oli konstini nakertaa siihen valliin aukkoja, ja jälkeenpäin sain kuulla ihastuttaneeni nimenomaan rohkeudellani ja heittäytymiselläni. Ei ole konstikaan olla rohkea kun ei pelota - ei minua hirvitä heittäytyä heikoksi ja alistettavaksi, sitähän mä teen kaiket päivät itselleni. Nyt se oli vain sikäli eri asia, että saatoin itsekin nauttia siitä sen sijaan, että se olisi ollut paha asia minussa. Tietyllä tapaa minä pääsin pahimman pelkoni päälle.
Erityisen merkillistä mulle oli myös se, miten minun omat mieltymykseni luonnollistuivat. Paitsi että siellä näin kosolti ihmisiä, jotka samanlaisista asioista nauttivat, tulin myös kuulleeksi ensimmäistä kertaa sen asian ääneen sanottuna ja itseeni liitettynä. Kun Grinch esitteli minua tutuilleen, hän kertoi nikkini ja asuinpaikkani ja aivan yhtä luontevasti sen, että tykkään kun minua alistetaan ja esineellistetään. Luonnollisin asia koko maailmassa. Minä olen Pikkusisko ja tykkään kun mua esineellistetään. En ehkä osaa pukea tätä nyt sanoiksit tarpeeksi hyvin, en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan. Ei niin, että olisin tuntenut itseäni miksikään friikiksi aiemminkaan, mutta nyt se tuli jotenkin sinetöidyksi. Tämä on osa minua ja siinä se, ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Tämä kaikkivaltainen hyväksytyksituleminen onkin mulle uutta ja uskomatonta. Miltei vieraat ihmiset ovat noin vain ottaneet minut omakseen, niin viattomassa kuin kinkyssäkin mielessä. Minusta tykätään ja minusta halutaan pitää huolta. Minä saan olla pienempi sisko, heikko ja avuton, mun ei tarvitsekaan olla mikään saatananmoinen supernainen joka selviää kaikesta, niin kuin mun on aina tähän asti vain täytynyt olla. Enkä minä koskaan ole tuntenut itseäni näin haluttavaksi ja seksikkääksi kuin nyt, nyt kun en enää yritä olla mikään Xena tai amatsooni jota en ole. Sekä seksuaalisesti että yleisesti ottaen balsamia vuosia märkineille haavoille.
Mustelmat alkaa parantua, arvet samaten. Nyt minä kärvistelen kaipuussa saada lisää, käskyjä ja kipua - eikä mun edes pitänyt pitää kivusta, alistumisesta vain! Mutta se kaipuu, niin kivuliasta kuin se onkin, se on hyvää ikävää se.
En tiedä miten kylliksi kiittäisin niitä ihmisiä, jotka ovat osaltaan tehneet tämän matkan mulle mahdolliseksi. Yksin en olisi uskaltanut. KIITOS. Te tiedätte kyllä, joita minä tarkoitan.
(Mitä sen sijaan en suinkaan kiittele, on Blogger nykypäivinä. Muotoilut menee päin helvettiä, typoja ilmaantuu sinne minne en niitä itse takuulla näpytä, ja on täysi työ ja tuska saada kuvat haluamilleni paikoille. MURRR.)
Mustelmat alkaa parantua, arvet samaten. Nyt minä kärvistelen kaipuussa saada lisää, käskyjä ja kipua - eikä mun edes pitänyt pitää kivusta, alistumisesta vain! Mutta se kaipuu, niin kivuliasta kuin se onkin, se on hyvää ikävää se.
En tiedä miten kylliksi kiittäisin niitä ihmisiä, jotka ovat osaltaan tehneet tämän matkan mulle mahdolliseksi. Yksin en olisi uskaltanut. KIITOS. Te tiedätte kyllä, joita minä tarkoitan.
(Mitä sen sijaan en suinkaan kiittele, on Blogger nykypäivinä. Muotoilut menee päin helvettiä, typoja ilmaantuu sinne minne en niitä itse takuulla näpytä, ja on täysi työ ja tuska saada kuvat haluamilleni paikoille. MURRR.)
Onnittelut siitä, että voit olla luontevampi. Minä pääsin helpommalla kun sain aloittaa jo 15 vuotiaana, varsinaisesti 18. Etsikkoaika oli lyhyt ja kinkyidentiteetti lähti muotoutumaan muiden asoiden lomassa. Kasvoin kinkyyteen yhtä luontevasti, kuin normi ihminen rock musiikin kuunteluun.
VastaaPoista