Sivut

lauantai 12. syyskuuta 2015

Pikkuisen päivitetty arvio: Eros Bodyglide silikoniliukuvoide

Tämä teksti on julkaistu alunperin WordPressin puolella 13.5.2015. Saatteeksi lisättäköön merkinnän alkuun saamaani uutta tietoa aiheesta silikoniliukuvoiteet ja myyttinen seksilelujen joukkotuho.

Kun tämä merkintä julkaistiin WordPressissä, kommenttiosiossa heräsi keskustelua siitä, liekö mitään perustetta pelotella käyttämästä silikoniliukuvoiteita silikonisten lelujen kanssa. Juttelin hiljattain Antishopin Tapsan kanssa aiheesta ja saavutin lopullisen johtopäätökseni.

Mikäli lelu on ihan oikeasti ehtaa silikonia, silikoniliukuvoidetta voi käyttää sen kanssa ilman pelkoa sulamisesta tai muusta varsinaisesta turmeltumisesta. On kuitenkin syytä huomioida, ettei silikoniliukkari hevillä lähdekään lelusta lipettiin kun se siihen kerran on sivelty. Tämä on itse asiassa positiivinen ominaisuus sikäli, että silikoni on hoitava aine monelle materiaalille. Silikoniliukkaria käytetäänkin esimerkiksi fetissiasujen huoltoon, eikä voidetta siis edes tarvitse saada leluistaan hinkattua poies. Mutta: mikäli on minun laillani mieltynyt esimerkiksi silikonisauvojen silkkiseen tuntuun, suosittelen käyttämään niiden kanssa silikonisen sijaan vesipohjaista liukkaria. Silikonivoiteesta jäävä, sinänsä harmiton ja jopa hyödyllinen pinta kun ikävästi peittää lelun oman materiaalin tuntumaa. Sen sijaan silikonisten treenikuulieni kanssa olen nyttemmin tykästynyt Erosta käyttämään, kun kosketuspinnalla ei niiden kanssa kummemmin merkitystä ole.

Kas näin, myytti murrettu. Sitten itse alkuperäiseen arvioon. 

Amy-vibraattorin lisäksi Antishop lahjoitti minulle taannoin testattavaksi Eros Bodyglide silikoniliukuvoiteen. Kyseessä on palkittu ja suosittu liukkari, joka on hajusteeton, pH-neutraali ja muutoinkin myös herkemmille hekumoitsijoille sopiva.

Tämä tuotearvio on viipynyt erinäisistä syistä häpeällisen kauan. Yksi kootuista selityksistäni on se, ettei minulla totta puhuen ole hirveästi vertailupohjaa liukkareiden arvioimiseksi. Tähän mennessä olen elämäni aikana omistanut kaksi erillistä purnukkaa liukuvoidetta, ja toinen niistäkin tuli äitiyspakkauksessa. Se oli jotain RFSU:n perustahnaa, se toinen itse ostamani taas Durexia, molemmat sitä sellaista kylmää kumimaista geeliä.

Eros on ainakin selkeästi erilainen kuin nämä aiemmat tuttavuuteni. Se tuntuu lämpimältä ja voidemaiselta, eikä muodosta iholle kosketusta eristävää kalvoa. Tuoteselosteessa kehutaan voiteen hoitavuutta ja soveltuvuutta vaikkapa kuivan ihon rasvaamiseen, ja se totisesti tuntuukin hoitovoidemaiselta.

Tuotetta mainostetaan erittäin riittoisaksi ja liukuominaisuutta pitkäkestoiseksi. Oman kokemukseni mukaan riippuu pitkälti käyttötavasta, miten pitkälle yhdellä puristuksella pötkii. Juurikin miellyttävän voidemaisuutensa vuoksi tuote tuntuu imeytyvän ihoon melko nopeasti, joten jos joku muukin kuin minä sattuu tykkäämään liu'utella vibraattoria tai vaikka kumihanskakättä pitkällä liikkeellä pitkin häpyä, vinkattakoon että voidetta voi joutua välillä lisäämään luistellakseen orgasmiin asti. Sisäisessä käytössä Eros kestää kuitenkin kehujen arvoisesti.

Parhaimmillaan voide varmasti onkin kahdenkeskisissä leikeissä. Harmittaa aivan vietävästi, että anaaliseksielämäni on ollut hiljattain niin hiljaista, enkä ole päässyt Erosta siihen kokeilemaan (//Edit. Lisää uutta, testattua tietoa: toimii anaaliseksissä mainiosti ;) Hyvin luistaa eikä tunnu sisällä vieraalta töhnältä vaan päinvastoin hyvinkin huomaamattomalta, eikä tarvitse kesken kaiken lisäillä). Mitä taas tulee peruspenetraatioon, liukkarin lisääminen siihen tuntuu minun tapauksessani lähinnä vitsiltä, lukuunottamatta muutamaa kuivempaa päivää kuukaudessa.

Miehet nurisevat usein, että liukuvoide vie liikaa tuntumaa, millä luultavasti viitataan nimenomaan niihin markettien kumigeeleihin. Luulenpa, että Eros voisi kääntää ainakin jonkun jantterin pään. Itse ainakin koen sen kanssa pääseväni omalle iholleni, sen sijaan että epäilisin iskeneeni kourani kylmään vanukkaaseen.

Oletteko te kokeilleet tätä kunkuksi kehuttua liukkaria? Entä ovatko liukuvoiteet teillä ylipäätään arkisia kulutustuotteita vai kaihdettuja lisäaineita?

1 kommentti:

  1. En ole kokeillut, mutta lupaanpa kokeilla seuraavaksi kyseistä tuotetta.
    Mitä taas tulee tuohon "tuntuman menettämiseen", niin olen huomannut, että yksi näistä minun vaki"janttereistani" tykkää ihan suunnattomasti hölvätä liukkarin kanssa. Minusta tuntuu, että tämä nimenomainen mies haluaakin sen tuntuman vähän....ei niin koskettavaksi. Minullehan siitä on tietty iloa sitäkin enemmän, kun sen ansiosta naidaan ja pitkään :) Eli ainakin tämän miehen kanssa menee liukkaria ihan kiitettävästi, eikä se haittaa minua kyllä yhtään. Vaikka omiakin liukastusaineita vielä ihan kiitettävästi irtoaa, varsinkin jos mies malttaa niitä ensin sieltä irrotella, niin kyllä minulle liukkari on ihan arknen kulutustuote.

    VastaaPoista