Sen pituinen se.

Kun suljet sen oven
toinen avautuu
jotain karkaa pois*

Ei tule enää toisia tarinoita Karhuherrasta. Sen kirjan kannet ovat nyt kiinni. Ja minun sydämeni särkynyt, kuinka yllättävä loppuratkaisu. Minulle kerrottiin jo kolmannen kerran elämässäni tismalleen samaa valhetta, ja minähän tietysti ihan sovinnolla uskoin, ei tarvinnut taaskaan hääppöisiä pajunköysiä punoa.

En minä ole Karhuherralle edes vihainen, vaikka se ansaitsisi sen. Minä olen väsynyt siihen harhaani, että minun pitäisi muka olla antamassa kaiken maailman paskamaisuuksien tekijöille ansionsa mukaan. Totuus on, että vaikka antaisin samalla mitalla kaiken mitä pienestä sielustani irti lähtee, ne eivät koskaan saisi sitä mitä sietäisivät. En minäkään ikinä saa, vaikka olen omalla tavallani aivan yhtä läpimätä. Karma on kai sitten rikki.

Minä olen vain turhautunut ja poissa tolaltani. Jos sellaisen ihmisen kuin Karhuherran, herkän ja älykkään ja kauniin ihmisen kanssakin käy näin, niin kuinka kummoisia voi enää olettaa yhtään keneltäkään?

Minä olen saanut tästä kaikesta kyllikseni. Kukaan ei enää ikinä satuta minua tällä tavalla, käytä minun luottamustani hyväkseen. Kun minä kerran olen aina väärässä, päästän pahaa sisään ja suljen hyvää ulkopuolelle vaikka kuinka koittaisin varoa, niin tehdäänpä sillä tavalla että pistetään rajat kokonaan kiinni. All in all you were all just bricks in the wall**. Muurin yli yrittävät ammutaan tavattaessa. Jos vielä joku mielii minun sydäntäni murskaamaan, niin sopii tulla pihalle koittamaan. Voin kertoa, että se en ole minä joka taipuu polvistaan. 

Toistaiseksi en ole kiinnostunut yhtään kenestäkään. En tahdo panna enkä sessioida enkä kahvitella yhdenkään elävän sielun kanssa, joka ei jo ole luottamustani lunastanut. Minä en jaksa enää tehdä itsestäni pelleä sillä tavalla. Käydä läpi niitä hirvittäviä ponnisteluja, joita minulle toiseen ihmiseen tutustuminen ja itseni avaaminen tuottaa, vain todetakseni kerta toisensa jälkeen, että se oli erehdys alun alkaenkin. Hukata tuntejani kirjoittamalla kauniita sanoja ja kuvittelemalla saaneeni osakseni jotain hyvää ja kaunista, kun todellisuudessa minä käärin samaa paskaa aina vain nätimpään paperiin. 

Kaikesta tästä melodraamasta ja itketyistä tunneista huolimatta minä voin itse asiassa helvetin hyvin. Aivan perusteellisen perseestä että tässä kävi taas näin, mutta minkäpä minä sille mahdan. Ei se ainakaan sillä kummene, että annan jonkin näin alhaisen vetää itsenikin matalaksi. Minä olen elossa ja vahva vaikka minuun sattuukin, minä voin helposti tehdä feeniksit ja voimaantua prikulleen niin ylevästi kuin asiaan kuuluu aina kun elämä tällä tavalla moukaroi.

Enkä minä enää usko satuihin.

*Pariisin Kevät: Salaliittoteoria
** Pink Floyd: Another Brick in the Wall Part 3

// Tiedoksi: Karhuherra oli lukenut ja hyväksynyt tekstin julkaistavaksi ennen kuin se näki päivänvalon.

Kuulumisia kinkystä kuvausreissusta

Voi tätä saamattomuuden määrää! Minä olen nähnyt Karhuherran kanssa jo kahdesti puhumatta teille mitään. Kai minä en sitten yksinkertaisesti ole kerennyt kirjoittamaan blogiin, kun kaikki liikenevä aika on mennyt Karhuherran kanssa viestitellessä. 

Viime viikolla minä näin Karhuherran aivan jossain muualla kuin omalla mukavuusalueellani. Otettiin kuvia porukalla, josta en tuntenut ketään muuta kuin Karhuherran ennestään. Sekä kuvaaminen että uusien ihmisten kanssa hengailu on mulle luontaisesti pirun vaivaannuttavaa, joten on oikeastaan pieni ihme, että paikalle ylipäätään vapaaehtoisesti haalauduin. 

Mutta niinpä vain tein ja kuvia joka tapauksessa otettiin. Minulla oli tarkoitus olla suttuiset meikit, joten sotkin silmiäni vessassa muiden valmistautuessa kuvaamiseen olohuoneessa. Minulla ei ollut kovin rohkea olo, ei oikeastaan ollenkaan. Vahvan meikin tekeminenkin ujostutti. Mutta Karhuherra tuli auliisti auttamaan. Se tuli vessaan, jätti oven auki ja avasi vetoketjunsa.

Minä vastustelin, koska minusta nyt on yksinkertaisesti epäkohteliasta alkaa noin vain naimaan naamaan toisten läsnäollessa, en halunnut että kellekään muulle tulisi kiusaantunut olo. Karhuherra tuntui kuitenkin olevan varma asiastaan ja painoi minua hellästi mutta päättäväisesti polvilleni, ja minä lakkasin ajattelemasta. Karhuherra tunsi muut, minä en, luotin sen tilannetajuun. Minä otin Karhuherran kalun suuhuni ja se painoi sitä kurkkuuni niin, että kyynelet alkoivat valua.

Vesiliukoisuudestaan huolimatta meikit eivät suostuneet suttaantumaan, joten minä jäin hetken päästä lisäämään mustaa luomilleni kun Karhuherra palasi olohuoneeseen. Minä kuulin miten puhuttiin, että siitä meikinlevittämisoperaatiostahan saisi myös hyvän kuvan. Minulla ei edelleenkään ollut ainuttakaan ajatusta päässäni, joten en osaa kertoa mitä tunteita moinen tuuma minussa herätti.

Mutta siitä sai hyvän kuvan. Sellaisen, jossa Karhuherran kalun ja minun suun välillä on katkeamattomia säikeitä minun yökkimästä kuolasta. Karhuherran käsi on minun hiuksissa, minulta valuu kyynel pitkin poskea ja minä katson Karhuherraa silmissäni se mitä tunnen, kun alistun. Minä rakastan sitä kuvaa, eikä minua haittaa yhtään etten ole siinä tietyllä mittarilla kauneimmillani.

Itse kuvaustilanne on minulle melko sumuinen muistikuva. Muistan vain ottaneeni suihin niin kuin me olisimme olleet aivan kahdestaan vaikka meitä katsottiin ja kuvattiin, muistan nauraneeni välillä niin että jo siitä valui kyyneleet. Jos minussa exhibbaria onkin niin se jäi kyllä siinä tilanteessa mouruamaan nälkäänsä, koska minä olin niin päissäni kaikista ärsykkeistä etten kerta kaikkiaan rekisteröinyt mitä ympärillä tapahtui.

Koko iltapäivä otettiin erilaisia kuvia, ja minä sain myös piiskaa pepulleni ja rinnoilleni, jälleen katseiden alla. Se oli omituinen tilanne minulle. Ensimmäinen kerta, kun lyöminen oli oikeasti viatonta leikittelyä, eikä tilanteessa ollut mitään seksuaalista. Minussa kuitenkin oli, eikä se ristiriita ollut mikään helppo sulateltava. Ei minua vain voi lyödä ilman että minä kiihotun huis helvettiin, ja jotenkin se tuntui siinä tilanteessa sopimattomalta. Minä pidin silmäni tiukasti kiinni ja peitin kasvoni hiuksiini, yritin olla hiljaa vaikka nautinto minussa yritti koko ajan karata huulilta. Oli minulla kivaa ei siinä mitään, mutta jatkossa taidan tahtoa selkääni vain niin intiimissä tilanteessa, että saatan rauhassa rakastella kivun kanssa. Sekuvai-piiskominen ei selvästikään ole minun juttuni. 

Sen sijaan täysin ja täydellisen oikealta tuntui olla Karhuherran kanssa. Katsoa telkkaria kainalossa ja nauraa ja säikkyä ja itkeäkin vähän. Käydä saunassa ja nukkua vierekkäin. Karhuherra veti minut syliinsä lusikkaan niin, että piti tiukasti kiinni ranteistani ja puhui unissaan. Sanoi "Kultapieni", mutisi korvaani käsittämättömän kauniita sanoja joita olin liian uninen painaakseni mieleeni, mutta jotka saivat minut värisemään onnesta. Karhuherralla on minuun sellainen vaikutus. Minä todella värähtelen sen kosketuksesta ja sanoista, tärisen hiljaa sisälläni hyvästä olosta. Ja Karhuherra huomaa sen joka kerta, huomaa jo ennen kuin itse tajuan tekeväni sitä taas. 

Tällä kertaa olin tosiaan niin onnekas, ettei tarvinnut odottaa täyttä viikkoakaan kun jo sain Karhuherran luokseni. Mutta se onkin sitten jo toisia tarinoita. 

Kaksi yötä Karhuherran kanssa: toinen kertomus

Kun Karhuherra oli laittanut saunan päälle, se viskasi viereeni sängylle katetrointivälineet.

Ei tietenkään Karhuherra katetroinut minua. Se vaihtoehto ei edes käväissyt kauhistuneessa mielessäni. Se tietää miten paljon ajatus minua inhottaa, eikä pakottaisi minua siihen. En ihmettelisi, jos jollain lailla myöhemmin, öh, kannustaisi minua muuttamaan kantaani, mutta luotan ja tiedän tasan tarkkaan, ettei se laittaisi minua tilanteeseen jossa saattaisin suostua pelkästä pelosta tuottaa pettymystä.

Se katetri oli sitä itseään varten. Se laittaisi minut katetroimaan sen.

Karhuherra ei lähtenyt hirveästi avaamaan, mitä käytännössä tulisi tapahtumaan. Vaikka kuinka hain sen katsetta silmät epäuskosta ja järkytyksestä selällään, se vain veti minut hymyillen hellästi kainaloonsa ja jatkoi elokuvan seuraamista. Minä ehdin miettiä oloni rauhalliseksi. Paskat minä mitään katetroisin. Eihän se nyt oikeasti voisi laittaa minua tekemään sitä, se vain säikyttelee. Ei mitään hätää. 

Niin minä jokseenkin varmana asiastani luulin, mutta niin vain hetkeä myöhemmin valmistelin katetria Karhuherran opastamana. Minä olin niin hermostunut, että sellaiset asiat kuin tarran toimintaperiaate tuntuivat mahdottomilta käsittää, Karhuherra joutui huvittuneena itse liimaamaan suihkun seinään sen säilytyspussin, joka toimi samalla katetrin telineenä. Olisi voinut luulla, että sellainen sählääminen olisi alkanut sitäkin projektin luonteen huomioiden hiukka hermostuttaa, mutta se oli täysin tyyni, suorastaan hyväntuulinen. Minä en. Siitä sentään olin valtavan huojentunut, ettei toimeenpiteen suorittamiseen sisältynytkään neuloja niin kuin olin jostain saanut päähäni. Kaikessa yksinkertaisuudessaan täytyi vain työntää ohut pehmeä putki pissareiästä sisään.

Ja minä työnsin. Alastomana polvillani Karhuherran edessä lattialla minä tein sen.

Kuva

Nyt kirjoittaessani minua kevyesti kuvottaa, mutta en minä silloin voinut kovin pahoin. Välillä puhaltelin ja kärvistelin, ja mitä pitemmästi putkea olin pujottanut sitä vaikeampi minun oli olla ajattelematta mitä olin tekemässä. Etoi vähän. Kun pissaa sitten alkoi valua putkesta minun polvilleni sain sätkyn, säikähdin että nyt olen tökännyt siltä jotain elintärkeää puhki. Meni hetki ymmärtää, että tapahtui tietysti juuri niin kuin oli tarkoituskin.

Minä en muista mutta luulen, että Karhuherra veti katetrin itse ulos ja nosti minut ylös lattialta syliinsä. Se laittoi suihkun päälle ja saippuoi ja pesi minut joka puolelta, minä olin kuin nukke sen käsissä hievahtamattakaan kunnes se oli pessyt minut kokonaan. Saunassa minä makasin pää sen sylissä ja jalat nostettuna seinää vasten, edelleen vähän poissa tolaltani mutta en yhtään hädissäni. Minä en vain voinut uskoa, että se oli tehnyt sen. Että minä olin tehnyt sen.

Olen itsestäni oikeastaan aika ylpeä. Tiedän, että Karhuherrakin on.

Minun on karhunkolossa käsittämättömän hyvä olla. Karhuherra huomioi ja hemmottelee minua suloisilla ja kiihottavilla tavoilla. Vie kaupungille syömään ja kotiin kävellessä työntää muina miehinä sormensa minun peppuuni, nauraa silmillään kun minä yritän olla siitä huolimatta luontevasti ja vilkuilen olkani yli ettei kukaan vain näe. Se pussailee mun kanssa kaupassa ja nostaa helmaa hyllyjen välissä hyväilläkseen. Katsoo kanssani minun valitseman elokuvan eikä vaivaannu, vaikka minä vollotan sitä katsoessa silmät päästäni (Big Hero 6, voi luoja miten ihana elokuva <3 ).

Karhuherran kanssa BDSM ei ole tapa harrastaa seksiä, se on tapa rakastaa. Enkä tarkoita nyt pelkästään sitä vaaleanpunaista rakastamista, puhun niinkin pehmoisia kuin tietynlaisesta lähimmäisenrakkaudesta. Vilpittömästä kunnioituksesta ja kiinnostuksesta toista ja sen kanssa syntyvää läheisyyssuhdetta kohtaan.

Kuva

Aamu ennen lähtöä oli hidas ja raukea. Karhuherra ripusti minun nänneihini ja häpyhuuliini pyykkipoikia, irroitti ne välillä ja laittoi takaisin niin että sattui enemmän. Se haki minulle kupin kahvia ja käski nousta makuulta juomaan sen, minä hain kömpelösti asentoa jossa olisi saattanut istua pyykkipojat yhä pillullani. Ennen kuin saattoi minut autolleni, Karhuherra räpsäytti reisiini vitsalla vielä muutaman viirun.

Minä en arastellut enää lähellekään niin paljon kuin viimeksi. Aina välillä puhuessani huomasin kesken lauseen olevani äänessä ja sen kuuntelevan, ja kiusaannuin niin että sotkeennuin sanoissani. Tietyllä tavalla ujostelen vielä kamalasti ja harmittaahan se, mutta minusta ei tunnu enää siltä että olisin jonkin pleksin takana.

Enkä minä pelkää enää yhtään niin paljon tekeväni virheen jos luotan.

Kaksi yötä Karhuherran kanssa: ensimmäinen kertomus

Kaksi yötä, kaksi aamua ja yksi kokonainen päivä. Repun pikkutaskussa kolmet pikkuhousut, jotka tuoksuvat Karhuherran spermalta (tietenkin minä haistelen niitä). Niin paljon asioita, ettei minun muistini ole likimainkaan kerennyt pysyä perässä. 

Remmirangaistukseni minä sain melkein heti saavuttuani. Karhuherra käski minun ottaa vaatteeni pois ja asettua ikkunan eteen nojaamaan, riisui sitten oman nahkavyönsä. Karhuherran asunto on katutasossa ja ikkunat tielle päin, sälekaihtimet olivat auki ja minun silmäni kiinni. Minua nolotti tarjota itseäni piiskattavaksi, eikä keho meinannut millään ottaa taittuakseen remmin edessä. Karhuherra nosti käteni vasten ikkunanpieliä, komensi huvittuneena minua pyllistämään kunnolla ja alkoi lyödä. Remmi puri peppuun ja reisiin kirveltäviä läiskiä, kipu sai minut nostelemaan jalkojani ja haukkomaan henkeäni, hiki nousi iholle. Ja minä nautin aivan suunnattomasti, olin valuvan märkä. Minä en ole aivan varma mitä muuta tapahtui, mutta muistan huohottaneeni Karhuherran kaulaan halusta harmissani, kun se sylitteli minut remmin jälkeen ja suunnitteli muina miehinä kauppareissua. 

Kuva

Kaupasta Karhuherra osti minua varten hemmotteluasioita ja puukon. Kotiin päin lähtiessä se totesi, että saisin katsoa matkan varrelta mieleiseni vitsan ja käydä hakemassa sen. Enhän minä mitään katsonut. Jäin odottamaan että se käskisi ja patistaisi minua, eikä minun tarvitsisi toimia oma-aloitteisesti. Lopulta aivan lähellä kotia Karhuherra osoitti puun, mutta minä jähmetyin ja odotin että se pakottaisi minut. Ei se nyt mikään mahdoton tehtävä minulle olisi ollut, mutta minä olen tottunut siihen että saan vitkutella kunnes minut kovistellaan toimimaan. Karhuherra ei ole sellainen. Minä en tehnyt niin kuin se sanoi, joten se meni ja haki vitsan itse. Minun sydän jätti lyönnin väliin kun se meni, alkoi nolottaa etten ollut totellut heti.

Minä kannoin vitsan kotiin ja Karhuherra piti minulle pienen puhuttelun sylikkäin. Se ei varsinaisesti moittinut minua, se yksinkertaisesti selitti ettei tämä homma toimi näin. Jos minä en toteuta sen tahtoa, sen täytyy kiristää aina vain jotta minä alkaisin tehdä niin, ja lopulta kummallakaan ei ole kivaa. Tuntui pahalta, harmitti niin että melkein itketti. En minä ollut tarkoittanut niskoitella, minä vain... jätin tottelematta ja vilpittömästi luulin että se olisi ok. Heikko puolustus, myönnän. Karhuherra pohti verkkaisesti miten joutuisi nyt antamaan sitä vitsaa minulle kovennettuna. Niin ettei olisi väliä kuka sen näkee.

Minä en muista, miten Karhuherra sen tarkalleen sai aikaan, koska kaihtimet olivat olleet auki aiemminkin. Terassin oven se avasi äänille, ja kai vain käski minun katsoa aivan läheltä ohi kulkevia ihmisiä niin että tulin niistä korostetun tietoiseksi. Sillä kertaa asettuessani ikkunan eteen minä todella tunsin asettuvani näyteikkunaan. Se hävetti ja kauhistutti, mutta tietysti myös kiihotti minua. Se, että kuka tahansa saattoi nyt nähdä, tai kuulla inahteluni, ja se, ettei minulle tullut mieleenkään esittää eriävää mielipidettäni toteutustavasta. Karhuherra päätti sen ja tällä kertaa tottelin kiltisti. Kun Karhuherra siirtyi taakseni ja alkoi räpsäytellä vitsalla viiruja iholleni minä painoin silmäni taas kiinni ja otin nauttien vastaan kaiken.

Vitsottuaan kyllikseen Karhuherra työntyi sisääni takaapäin. Minun suuni ja silmäni rävähtivät auki ja näin pyöräilijän, joka katsoi ikkunaan päin. Yritin vetäytyä ikkunasta, mutta Karhuherra piteli minua lujasti enkä voinut kuin jäädä siihen ja antaa sen naida minua. Jälkeenpäin Karhuherra kertoi melko mellevänä hymyillen, ettei tieltä tosiasiassa päiväsaikaan sen asuntoon näy. Hahmoja ja liikettä voi havaita, muttei mitään likaisia yksityiskohtia. Aivan hyvä niin. 

Karhuherra kurkotti pöydällä olevaan liukkaripurkkiin, voiteli minut ja työnsi sormiaan peppuuni, painautui sisälle. Sattui kamalasti ja kavahdin ikkunaan päin, mutta Karhuherra piteli minua taas, pakotti paikalleni ja odotti hetken, työntyi hitaasti syvemmälle. Ja minuun satttui ja karkasin taas, ja jälleen se nappasi minut kiinni. Niin monta kertaa, että painauduin alastomana huohottaen ja vikisten ikkunaa vasten, varpailleni asti jännittyneenä, Karhuherra liian isona sisälläni. Se piti minua hetken sillä tavalla ja vetäytyi sitten pois, 

Minä en edelleenkään ole mikään kokorasisti sen enempää kuin ylen innostunut työntämään itseeni valtavia asioita, mutta olen silti hurjan mielissäni siitä miten suuri Karhuherra on. Se pystyy oikeasti säikyttelemään minua sillä kyrvällään. Kun se työntyy yllättäen puolikuivaan pilluun, tai lämmittelynkin jälkeen peppuun, minä haukon henkeä pelosta että se satuttaa minua. Tunnen itseni täydellisen avuttomaksi. En tarkoita idioottimaisesti kähveltää Karhuherran kalua oman statukseni fallokseksi, eikä se tietenkään ole kenenkään muun mulkusta milliäkään pois, mutta tällä hetkellä Karhuherralla on kiistatta maailman kivoin kikkeli. Se sopii täydellisesti tähän tarinaan, siihen mitä me toisillemme seksuaalisesti olemme. 

Kuva

Kyläilyyn mahtui kaiken kaikkiaan niin paljon seksiä ja syliä, että minun on mahdotonta jakaa yhtymisiä erillisiksi kerroiksi, tai edes eri päiville. Minä kirjaimellisesti tärisin onnesta Karhuherran kainaloon pieneksi mytyksi käpertyneenä, ja se piteli minua hellästi kunnes taas pakotti itsensä minuun, aina uudestaan.

Se herätti minut levittämällä liukuvoidetta peppuuni ja työntymällä siihen lusikka-asennossa, vetäytyi joka työnnöllä hetkeksi kokonaan ulos ja painautui sitten taas niin syvälle kuin saattoi. Nosti jalkani ylös ja painui rajusti pohjaan asti. Tuli kasvojeni päälle ja nai minua kurkkuun niin että yökin limaa, ja sotki sen pitkin kasvojani omalla suullaan. Kiusoitteli minut välillä jo kerjäämään, että se tulisi minun sisälle. Heitti minut päälleen, nappasi käteni otteeseen selkäni taakse ja pani minua altapäin - ihanin ja alistavin asento ikinä minusta. Se kiipesi päälleni kun katsoimme elokuvia enkä minä nähnyt loppuratkaisuja, laukesin kun se pani minua perseeseen. Se antoi minulle vielä lisää piiskaa kun pyysin sievästi. Antoi asettua kerälle sen jalkojen väliin ja nuolla sen puhtaaksi kun se oli taas tullut pilluuni, painaa pääni sen reiden päälle ja imeä hellästi ja hiljaa. Siirsi pikkuhousujen kankaan tieltään ja nai minua ne ylläni. Piti minua sylissään kun minä aloin itkeä hyvää oloani sen lauettua minuun ensimmäisen kerran. 

Niin nautinnollista kuin kaikki fyysisesti olikin, kaiken sen läpi tuntui koko ajan paljon suurempi tyydytys. Karhuherra saa minun alistumiseni tuntumaan kauniilta ja arvokkaalta asialta. Se näkee miten täydellisesti minä sille antaudun, ja pitää sitä lahjana jonka arvoinen sen puolestaan täytyy olla. Ei jonain, minkä se voi noin vain kepeästi ottaa jos huvittaa, minulta yhtä hyvin kuin keneltä tahansa muultakin. Tunnen, että se kunnioittaa vilpittömästi kaikkea mitä sille itsestäni annan. Juuri siksi se voi käyttää minua niin kuin se tekee. Yhdessä hetkessä sylittelee ja seuraavassa kietoo käsivartensa painamaan kaulaani tai sormet repimään suupieliäni ottaessaan minut miten milloinkin mielii. Se ei ainoastaan saa sen kyrpää kovaksi, vaan se on sille aivan yhtä tärkeää ja oikein kuin minullekin. 

Seksintäyteisellä kohtaamisella oli kurjemmatkin seurauksensa. Toisena iltana minulle iski pissatulehdus, joka onneksi asettui yöksi kun kiskaisin ensiavuksi pullon sataprosenttista karpalomehua. Minulle on kyllä opetettu PPPP (panon perään pisut & pesut), mutta minusta se on perin iloton sääntö joka saa sisäisen eritefettarini itkemään verta. En minä halua pestä toista itsestäni heti pois. Minä haluan vuotaa spermaa, sotkea sormeni siinä ja haistella ja maistella sitä kun toinen on sulkenut silmänsä eikä näe. Sillä tavalla sotkuisena pöpöt vain pääsevät harmillisen herkästi vääriin paikkoihin.

Virtsatieinfektio ei suinkaan ollut se Karhuherran suunnittelema suuri ja kauhistuttava pissayllätys, vaan se spektaakkeli toteutui niin ikään kuulemma pikkuisen kovennettuna kuumottavan pitkän odotuksen ja härnäämisen jälkeen. Siitä saa niin mainion cliffhangerin, että pätkäisen ja päätän tämän monsterimaisen mittavan merkinnän ensimmäisen osan näihin sanoihin:

Kun Karhuherra oli laittanut saunan päälle, se viskasi viereeni sängylle katetrointivälineet.

Tunne-övereitä ja pelonsekaista odotusta

Maailma on muuttunut tilapäisesti vaaleanpunaiseksi. Minä olen Karhuherraan aivan yltä päältä pihkassa.

Mutta ei tässä pelkässä pumpulissa pötkötellä. Ihastuminen on pahimmillaan pirskatin tuskaista muutenkin, saati sitten silloin kun entisten rakkauksien raadot haisevat vielä nenässä. Välillä on hirveän uuvuttavaa rakentaa luottamusta uuteen ihmiseen ja pitää kaikki "entä jos taas" -pelot aisoissa. Minun sydän on helposti vietävissä mutta mieli ei noin vain taivukaan, ja se on aika ajoin melko repivä ristiriita.

Kuva

Onneksi minulla on näppärä coping-konsti tällaisten painetilanteiden varalle. Minä ruppeen käyttäytymään mitä moninaisimmin tavoin typerästi ja hyökkäilemään sähisten ihmisten silmille. Kummasti helpottaa oloa! Hävettää ja harmittaa niin että kaikki kohtuuttomilta tuntuneet koettelemukset alkavat tuntua suorastaan oikeudenmukaiselta rangaistukselta. Mutta ei minun tarvitse kokonaan omin hartiavoimin hoitaa itseni ruoskimista: Karhuherra lupasi jo auliisti antaa minulle remmiä yhden ylilyönnin johdosta.

On Karhuherra antanut minulle muutakin jännityksellä odotettavaa. Se on heitellyt hyvin hämmentäviä vihjeitä jostain, mitä se on minun pääni menoksi suunnitellut, ja minun on täysi toivottomuus koittaa arvailla mitä se sitten lopulta on. Se liittyy jollain tavalla Karhuherran pissaan, mutta se on kaikesta päätellen jotain aika hurjaa. Miten muka niin! En minä keksi mitään sellaisia pissajuttuja, jotka veisivät minut äärirajoille. Joko se kusettaa koko pissan tai sitten sillä on mielessään jotain niin hullun hardcorea, etten minä semmoisista tiedäkään. Tai ehkä kyseessä on kuin onkin tuiki tavallinen päällepissaamishetki ja pelkokerroin on täyttä bluffia. En silti laskisi sen varaan.

Onneksi mysteerin ratkeamista ei tarvitse vartoa kovin kauaa. Minä menen Karhuherran luokse maanantaina jollei maailma kaadu. Siihen asti riittää rehua hangottavaksi, joten aikakaan ei käy odotellessa pitkäksi.

Mutta kyllä minun silti vain on vaikea pysyä nahoissani.